Niiden valmistelu kannattaa käynnistää hyvissä ajoissa. Hieno tutkijan ominaisuus onkin kyky ottaa vastaan käsikirjoitukseensa kohdistuvat kriittiset ja joskus ristiriitaisetkin arvioinnit ja reflektoida niitä kypsästi. Myönteistä on myös se, että varttuneemmat tutkijat monilta eri tieteenaloilta ovat löytäneet tämän julkaisufoorumin. Tutkimusasetelman huolellinen suunnittelu, mittareiden laatiminen, aineistojen kerääminen ja aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen tutustuminen ei tee vielä meistä tutkijoita. vuosikerta ISSN 0358-7010. Tutkija ei ole koskaan valmis. Tieteellinen tahdikkuus kypsyy yleensä niin tutkimusartikkelien arvioitsijoilla kuin myös arvioinnin kohteena olevilla kirjoittajilla tutkijavuosien myötä. Toisaalta kokeneillakin osaavilla tutkijoilla on omat tuskansa. Tiedeyhteisön jäsenille sop1s1 samankaltainen metafora: julkaisen olen siis olemassa, tutkijana. Näitä taitoja tulee harjoitella tutkijakoulutuksen alusta lähtien. Tutkijauransa alkuvaiheessa oleville lienee huojentavaa tietää, että myös kokenut raportoija saa arvioitsijoilta lukuisia ohjeita, toiveita tai ehdottomia vaatimuksia käsikirjoituksen parantamiseksi. Hannu Itkonen Urho Kujala Heimo Nupponen Harri Suominen Kansi: Antero Aaltonen Ulkoasu: koodi, Kati Kaivo Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry:n jäsenetulehti Paino: Vammalan Kirjapaino Oy Tilaukset: puh: 09-4542 720, fax: 09-45427222 Kestotilaus 29 euroa Vuositilaus 32 euroa 40. Tahdikas tinkimättömyys on tieteellisen vuoropuhelun eleganssia. Parhaat kiitokset tutkimusartikkelien kirjoittajille, arvioitsijoille ja toimitusryhmälle. Monesti tutkimusprojekteissa on kuitenkin tyypillistä aineistojen pintapuolinen analysointi ja tulosten aliraportointi. Joskus käy myös niin, että samasta käsikirjoituksesta tutkija voi saada hyvinkin erilaiset palautteet eri arvioitsijoilta. 09-45427222 e-mail: lts@stadion.fi Internet: www.stadion.fi/L TS Päätoimittajat: Lasse Kannas (vast). Seuraavat tutkimusartikkelien käsikirjoitukset tulee jättää arvioitaviksi 30.4.2004. Tutkija tutkii kirjoittaakseen löydöksensä muiden arvioitavaksi ja tutkimusyhteisön kollektiiviseksi käyttöomaisuudeksi. Teijo Pyykkönen Vastaava toimittaja: Leena Nieminen Toimituskunta: Mikael Fogelholm Pilvikki Heikinaro-Johansson Olli J. Vasta julkaisemalla tutkimustuloksensa tai aikaisemman kirjallisuuden analyyttiset synteesit tai vaikkapa kirjoittamalla tutkimusmetodisen oppikirjan tutkija hankkii kannuksensa. Heinonen Reijo Häyrinen Pasi Koski Lauri Laakso Raija Laukkanen Susanna Rahkamo Eila Ruuskanen-Himma Tutkimusartikkelierikoisliitteen toimitusryhmä: Lasse Kannas, pj. Liikunta &Tiede Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Stadion, eteläkaarre 00250 Helsinki puh: 09-4542720 fax. Kirjallisesti mykkä tutkija kokee monesti ahdistusta siitä, että passiosta huolimatta potenssia ei tunnu löytyvän. JULKAISEN OLEN SIIS OLEMASSA, TUTKIJANA LASSE KANNAS K irjoitan olen siis olemassa. Tämä prosessi opettaa tärkeällä tavalla heille, kuinka paljon tutkimusartikkelin hiomiseen ja laadukkaaseen viimeistelyyn pitää ponnistella. Joukossa on väitöskirjan ensimmäisen osajulkaisun kirjoittaneita, jotka ovat saaneet tärkeän ensikokemuksen riip2 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tutkimusartikkelit 2003 pumattomasta referee-arvioinnista. Näin luonnehtivat monet kirjailijat luovan työnsä mentaalista maisemaa. Tässä Liikunta & Tiede-lehden erikoisliitteessä julkaistavat tutkimusartikkelit ovat ilahduttavan moniäänisiä. Tieteellisen kirjoittamisen ehtyminen voi johtua työarjen muista aikaa vaativista tehtävistä, julkaisemisen motivaation hiipumisesta tai väsymisestä tutkimuksen ankarassa kilvoittelussa. Tieteellisen kirjoittamisen oppiminen on tutkijakoulutuksen keskeisiä haasteita. Mutta sitä ennen oikein levollista Joulun aikaa ja kiinnostavaa Uutta Vuotta. Tärkeä tutkijan taito on myös perustella ja puolustaa ratkaisujaan tutkimuksellisin argumentein ja tahdikkaasti
TUTKIMUSARTIKKELIT 2003 www.lts.fi Y dinkeskeinen motorinen opettaminen 4 VEIKKO ELORANTA, TIMO JAAKKOLA Liikunnanopettajaksi opiskelevat oman opetuskäyttäytymisen k~hittäjinä didaktisen observoinnin kurssilla 10 SANNA PALOMAKI, PILVIKKI HEIKINARO-JOHANSSON Tavoitteenasettelu tutkimuskohteena liikunnassa ja työyhteisössä. 16 ESA ROVIO, JARI ESKOLA, MARTTI SILVENNOINEN, TARU LINTUNEN Vanhempien merkitys 5.luokan oppilaiden liikuntaharrastuksessa 26 PASI RAUTAVA, LAURI LAAKSO, HEIMO NUPPONEN Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä. HEINONEN Jyväskyläläisten aikuisten itseraportoitu liikuntatiheys ja mitat~~ fyysinen kunto 3 9 ILKKA VAANANEN, HEIKKI KAUHANEN, ANTTI UUTELA, VEIKKO VIHKO Veneilij_9iden harrastajaprofiilit 44 TUIJA SIEVANEN, MARJO NEUVONEN, EIJA POUTA Suomalaisen hiihdon menetetty maine Hiihdon tulevaisuus ja eläytymismenetelmä 52 JARI ESKOLA, ANITA SAARAN EN Kolmen eritasoisen ryhmän pelianalyysi kahdessa jalkapallon pienpelissä 60 TOMI VANTTINEN, MINNA BLOMQVIST Tyttöjen painonpudottaminen, painonhallintakeinot ja liikunta-aktiivisuus 66 KRISTIINA OJALA, RAILI VÄLIMAA, JARI VILLBERG, JORMA TVNJÄLÄ, LASSE KANNAS Vuoden 2004 tutkimusartikkelierikoisliitteen käsikirjoitukset toimitukseen 30.4. 33 TUOMAS ZACHEUS, JUHANI TAHTINEN, PASI KOSKI, RISTO RINNE, OLLI J. Arvioiva katsaus. mennessä Kirjoitusohjeet 74 74 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • T utkimusartikkelit 2003 3
The target of the teaching is the unconscious self of the student. 2. Oppilas aktivoidaan oppimistoimintaan tarjoamalla hänelle henkilökohtaisesti motivoiva ja runsaan harjoittelun mahdollistava oppimisympäristö. Asiasanat: ydinkeskeinen motorinen opettaminen, ydinkeskeinen motorinen oppiminen, skeema, mielikuva, positiivisuus, onnistuminen Kuvio 1. Particularly during the last decade, researchers have noticed that students' own actions determine the quality of learning. Therefore, this teaching conception takes into account students' different behaviours and individual sport skills, which are coloured by their attitudes etc. It determines how the teaching-learning process is organised. Box-35, 40144 Jyväskylä, puh: 014-2602120, sähköposti: veikko.eloranta@sport.jyu.fi TIIVISTELMÄ Vdinkeskeinen motorinen opettaminen Eloranta V., Jaakkola T. Erityisesti viime vuosikymmenen aikana tutkijat ovat havainneet, että oppilaan oma toiminta on oppimisen edellytys. The major aim of teaching is to contribute to learning. Tieto,jota kannatamme Tietoista Oma käyttöteoria Käyttäytyminen SISÄINEN TEORIA (omat uskomukset, olettamukset, kokemustieto) Tiedostamaton Vaikeasti muutettavissa REFLEKTIIVINEN TYÖKÄ YT ÄNTÖ: KÄ YTTÖTEORIAN TIEDOSTAMINEN. YDINKESKEINEN MOTORINEN OPETTAMINEN VEIKKO ELORANTA, TIMO JAAKKOLA Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos Yhteyshenkilö: Veikko Eloranta, Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto P.O. Ydinkeskeisessä motorisessa opettamisessa oppilaan osaaminen on oppimisen ydin, joka muodostaa oppimisen lähtökohdan ja viitoittaa opetus-oppimisprosessin toteutuksen. Oppimiskehien tai oppimisrenkaiden määrä on rajaton ja yksilöllinen. Ydinkeskeinen motorinen oppimisperiaate. The conception activates students for learning by creating a motivating atmosphere which is characterized by various different practices. Opettaminen kohdistuu oppilaan tiedostamattomaan minään, jolloin se ottaa huomioon oppilaiden erilaiset, asenteiden sävyttämät käyttäytymismallit ja omaleimaiset liikunta taidot. In the core-based conception of motor teaching, students' motor background is the antecedent of learning. Opettamisen tavoitteena on saada oppilas oppimaan. Therefore, in the PE class, there are as many different practices as there are students. Opetusoppimisprosessissa opettajan toiminta on perinteisesti ollut keskeisessä asemassa, sillä oppimista on pidetty tehokkaan opettamisen lopputuloksena. Ydin on aina oppimisprosessissa mukana. In the teaching-learning process, the central concern has been the way a teacher acts, because teaching has been considered to be the major antecedent of effective learning. Key words: core-based motor teaching, core-based motor !earning, schema, image, positiviness, success Kuvio 2. Tiedostamattoman henkilökohtaisen käyttöteorian yhteys käyttäytymiseen (Ojanen 2000). Liikuntatunnilla on siten yhtä aikaa jokseenkin yhtä monta erilaista kehittelyä kuin luokassa on oppilaita. OPPIMISKEHÄ 4 LIIKUNTA& TIEDE 5-6/2003 • Ydinkeskeinen motorinen opettaminen ABSTRACT Core-based motor teaching Eloranta V., Jaakkola T
Ihmisen käyttäytymistä ja oppimista säätelee tunnekeskus. 1997). Ydinkeskeisen motorisen opettamisen tavoitteena on luoda kullekin oppilaalle oppimiseen houkuttelevat olosuhteet. Positiivisen oppimisilmaston luominen 3. Suonperä 1993). Ydinkeskeisen motorisen opettamisen tunnistaa kymmenestä keskeisestä periaatteesta (Taulukko 1). Ydinkeskeisellä opettajalla on aikaa toimia myös havainnoijana. Opettamisen ytimen muodostaa oppilaan osaamisen taso ja luonne. Ydinkeskeinen opettaminen antaa opettajalle mahdollisuuden päästä käyttämään kokonaisvaltaisesti koulutuksessa hankittuja ammattitaitoja. Apuopettajien hyödyntäminen 10. Yhteiskunnan liikunnallinen passivoituminen luo haasteita liikunnan opetustoiminnalle. Tällöin liikunnan opettajilla olisi mahdollisuus edistää oppilaiden liikuntamotivaatiota ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan omaksumista. Y dinkeskeisessä opettamisessa motoristen taitojen opetteleminen sekä käynnistyy että ohjautuu oppilaan yksilöllisten kokemustaustojen viitoittamaa kehityspolkua pitkin (Eloranta 2003b). JOHDANTO Viimeisten vuosikymmenten aikana suomalainen yhteiskunta on muuttunut liikunnallisesti passiiviseen suuntaan. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät nykypäivän lapset ja nuoret ole elämässään niin paljon liikunnan kanssa tekemisissä kuin pari vuosikymmentä sitten (Nupponen ym. Pyrkimyksenä on maksimoida mielekkään toiminnan määrä liikunnan opetustilanteessa. Tämä katsausartikkeli pyrkii lisäämään tietoa liikunnan opettamisen kehittämiseksi. Samansuuntaisia opettamisajatuksia on mm. Tuo oppilaan kokemuskenttää korostava tärkeysjärjestys ratkaisee tunnin toteutuslinjan, kun taas perinteisessä opettamisessa lähtökohtana on lajin ydinkohtiin perustuva kehittely (Eloranta 2003b; 2003c). Oppilaan motivaation synnyttäminen 2. Tavoitteena on esitellä oppilasta motivoiva, oppimista tehostava sekä opetusta elävöittävä ydinkeskeinen motorisen opettamisen malli. Se tarkoittaa myös jatkuvaa vuorovaikutusta ja yksilöllisen oppimisen ohjausta. Ydin hallitsee kaikkia opetus-oppimisprosessin ratkaisuja ja toteutuksia. Vaikka oppilaiden motorinen taitotaso vaihtelee hyvin paljon, opettajan on pystyttävä huomioimaan eritasoiset oppilaat ja tarjoamaan heille mahdollisuuksia harjoitella ja motivoitua omalla tasollaan. Opettajalta kuluu vastaavasti vähemmän aikaa tunnin yksityiskohtaiseen ohjaukseen. Pysyvien oppimismuutoksien tuottaminen 9. Ydintä hallitsee oppilaan tiedostamaton minä, joka kokonaisvaltaisesti ohjaa oppilaan käyttäytymistä (Kuvio 2, Ojanen 2000). Opettajalle vaihtelevat, haastavat ja mielekkäät työskentelymahdollisuudet tarjoava opettaminen kytkeytyy ja tukeutuu vallitseviin, nykyaikaisiin käyttäytymistieteiden teorioihin. Opettajan on huomattavasti enemmän kiinnitettävä huomiota toisaalta oppilaaseen ja hänen edellytyksiinsä oppia ja toisaalta oppilaan aktiivisuuteen ja oppimismahdollisuuksiin vaikuttavaan oppimisympäristöön (vrt. YDINKESKEISEN MOTORISEN OPETTAMISEN TUNNUSMERKIT Ydinkeskeisen mallin mukaan kaiken liikunnan opettamisen tulisi noudattaa oppilasta aktivoivia ja oppimista edistäviä periaatteita. Opettaminen pyrkii kehittämään oppilaalle positiivisten oppimiselämysten kokemisen kautta osaamisen tunnetta ja omaehtoista oppimaan oppimisen strategiaa. Muistissa olevat tunteiden ja asenteiden sävyttämät tiedostamattomat skeemat määräävät toiminnan ja oppimisen aloituksen Taulukko 1: Ydinkeskeisen motorisen opettamisen kymmenen keskeistä periaatetta 1. Oppilaan motivaation synnyttäminen Ensimmäisenä periaatteena ydinkeskeisessä motorisessa opettamisessa on oppilaan motivaation synnyttäminen ja sen säilyttäminen. Y dinkeskeinen motorisen opettamisen malli perustuu tietoon oppilaan tunnepainotteisesta käyttäytymisestä, aivojen toiminnan rajoituksista ja mahdollisuuksista sekä mielekkään ja tavoitteellisen harjoittelun vaikutuksesta oppimiseen. Hänellä on mahdollisuus nähdä oppilaat yksilöinä, joilla kaikilla on omat liikunnalliset taustansa ja taitonsa. Se tarkoittaa jatkuvaa havainnoimista sekä erilaisten suoritusvaihtoehtojen arviointia, hyväksymistä ja ideointia. Toiminnan ja harjoittelun maksimoiminen LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Ydinkeskeinen motcxinen opettaminen 5. Oivaltavaan oppimisen ohjaaminen 7. Opetuksen suunnitteluun ja toteutukseen vaikuttavien tekijöiden tärkeysjärjestys ydinkeskeisen motorisen oppimisen viitekehyksessä on: 1) oppilas; 2) olosuhteet/ympäristö; 3) liikkumisperiaatteet; 4) lajin tekniset periaatteet; 5) lajin tekniset ydinkohdat. Tämä tarkoittaa sitä, että ydinkeskeinen motorinen opettaminen korostaa oppilaan omaan toimintaan perustuvaa oppimista. Kokonaissuorituksen harjoittaminen 5. Oppilaan osaamisytimen laajentaminen 4. Koska oppilaan toiminta on tekemällä oppimista, ydinkeskeisessä opettamisessa korostuu oppimisympäristön merkitys. Pysyvän liikuntaharrastuksen omaksumiseksi koululiikunnan tulee tarjota osallistujille positiivisia kokemuksia. Liikunnan opettamisen kannalta liikuntamotivaation ja -harrastuksen aikaansaaminen on suuri haaste. On yleisesti tiedossa, että istumatyö on lisääntynyt samalla kun vapaa-aikaan liittyvä liikunta on vähentynyt. englantilaisessa jalkapallon pelikeskeisessä opettamisessa (TGFU= teaching games for understanding, Bunker & Thorpe 1982). Johdonmukaiseen toimintaan ohjaaminen 8. Tietoiseen minään kohdistuva opettaminen ei tavoita tiedostamatonta aluetta, siksi oppimisprosessi tarvitsee ydinkeskeisen motorisen opettamisen keinoja. Ydinkeskeinen motorisen ohjaamisen ote pitäisi näkyä aina opetus-oppimisprosessin toteutuksessa. Opettaminen pyrkii auttamaan oppimista, ei hallitsemaan sitä. Hänelle on vuosien kokemusten ja oppimisen kautta rakentunut yksilöllinen osaamisen hermoverkosto, skeemarakenne. Ydinkeskeisyys tarkoittaa oppilaan osaamisskeeman eli ytimen laajentamista (Kuvio 1). Jokaisella oppilaalla pitäisi olla mahdollisuus kokea onnistumisen elämyksiä ja oppia monipuolisesti motorisia taitoja. Silloin opettaja saa olennaisen tärkeää tietoa, jota hyödyntäen hän pystyy ohjaamaan ja avustamaan oppilaan oppimisprosessia. Sopivan toimintaympäristön avulla oppilasta aktivoidaan ja opetetaan oppimaan. Tuo skeemarakenne ratkaisee, alkaako harjoittelu ja miten se etenee. YDINKESKEISEN MOTORISEN OPETTAMISEN TOIMINTA-AJATUS Oppilaan kokemuskenttä (osaamisskeemat) vaikuttaa uusien motoristen taitojen oppimiseen, kuten myös motivoitumiseen. Oppilaan tiedostamattoman minän positiivinen huijaaminen 6. Se on asenteiden sävyttämä kokonaisvaltaisesti toimiva prosessori, joka ratkaisee oppilaan tiedostamatta hänelle ominaisen käyttäytymistavan
Opettajahan on ydinkeskeisessä mallissa oppimisen ohjaaja, eikä tekemisen kontrolloija. --;-w-;; .. ydinrenkaita. Ydinkeskeinen motorinen opettaminen on siis uusien kokeilujen ja uuden taidon opettamisen malli. Sisäisen motivaation syttyminen vaatii koetun autonomian, pätevyyden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden toteutumista sosiaalisessa ympäristössä eli tässä tapauksessa liikuntatunnilla (Deci & Ryan 1985; 2000). Laajasti ajatellen oppilas toimii, niin kuin on oppinut (tottunut) toimimaan. Ydinkeskeisesti toteutetulla liikuntatunnilla harjoitellaan ja kehitellään siis runsaasti tehtävätavoitteen kannalta olennaista sisältöä. Opettajan tulisi luoda oppimisympäristöstä sellainen, jossa kaikilla oppilailla, huolimatta taitotasosta, olisi mahdollisuus kokea mielekästä tekemistä. Harjoittelun aikana tilanteesta riippuen oppilas voi siirtyä ydinrenkaasta toiseen, mahdollisessa taantumassa myös ytimeen päin. Palautteen antaminen ja toiminnan arvioiminen perustuvat yksilöllisyyteen ja yrittämiseen. 80 -+----__.., Perinteisesti opettaminen on rakentunut lajiteknisten ydinkohtien varaan. Opettajan ei tarvitse kiinnittää huomiota virheisiin, sillä oppilaiden suoritusten virheelliset skeemayhteydet putoavat vahvistamattomina pois eli unohtuvat. Tiedostamaton minä ohjaa suoritusta totutun mukaisesti oppilaan tiedostamatta tekemisiään. ANTAGONISTIAKTIIVISUUS HYPPÄÄMISESSÄ 90 Oppilaan osaamisytimen laajentaminen ';!. On tuskin lainkaan korrelaatiota eli siirtovaikutusta kahden taidon välillä (esim. He myös saavat itse päättää harjoitteluajoista harjoittelupisteissä sekä monista omaan tekemiseen liittyvistä periaatteista. Ilman motivaation syntymistä ei motoristen taitojen oppiminen ole mahdollista, puhumattakaan liikunnanharrastuksen syttymisestä. Y dinkeskeinen motorinen opettaminen ei tunne virheellisiä suorituksia, mikä on yksi tehtäväsuuntautuneen ilmaston tunnuspiirteistä (Epstein 1989) . Y dinkeskeisessä toteutuksessa harjoitellaan käytännössä koko ajan lajin ideaa riippumatta siitä, ovatko kyseessä ala-asteen oppilaat tai huippu-urhei6 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Ydinkeskeinen motorinen opettaminen !/) 70 -l-~ --JIL_ _ _ _ .,.. Siksi ydinkeskeisellä tunnilla näkee monenlaisia suoritusvariaatioita, joiden pohjalta opettaja pyrkii ohjaamaan oppilasta tavoiteltavaan suuntaan. Hänelle on rakentunut opittuja taitorefleksejä, automaattisia motorisia taitoja (Eloranta 1997; 2003a). Tämä tarkoittaa sisäisten mallien eli skeemojen rakentumista. Ydinkeskeisyys tavoittaa myös pätevyyden kokemukset, koska harjoittelu toteutuu oppilaan omalla taitotasolla. Konstruktiivisen käsityksen mukaan sisäiset mallit ovat aina mukana uutta ainesta opittaessa. Jos alemman ydinrenkaan kertaaminen tuntuu hänestä mielekkäältä, on opetus siinäkin tapauksessa onnistunut, sillä silloinkin harjoitellaan ja toistetaan oppimiselle tärkeää lajin ydintä. Se tyydyttää autonomian kokemuksia, koska oppilailla on mahdollisuus valita taitotason mukaisia harjoitteita. Heillä ei ole mahdollisuuksia tehdä muunlaisia suorituksia. Samalla harjoitteiden onnistumiskynnys suhteutetaan apuopettajien ja olosuhteiden avulla oppilaan taitotasoon. Oppimisympäristön täytyy sisältää monentasoisia harjoitteita ja välineitä, jotta harjoittelu saavuttaisi eritasoisten oppilaiden tiedostamattoman minän ja harjoittelu lähtisi liikkeelle (vrt. Ydinkeskeinen motorisen opettamisen malli perustuu nykyaikaiseen motorisen käyttäytymisen tietoon, jonka mukaan taidot eivät olekaan itsenäisiä ja muuttumattomia, vaan tietyn tyyppinen, pitkäaikainen harjoittelu muuntaa yksilön liikuntakäyttäytymistä. Ojanen 2000). Tehtäväilmastossa ajankäyttö on joustavaa, joten oppilaalla on mahdollisuus harjoitella tiettyä tehtävää niin kauan, kuin hän kokee sen tarpeelliseksi. Ydinkeskeisen toteutuksen teknisenä lähtökohtana on lajin oleellisimman osan eli sisällöllisen ytimen harjoitteleminen (mallin varsinainen ydin käsitellään viidennessä periaatteessa). Yleinen käsitys motorisesta käyttäytymisestä perustuu motoristen taitojen pysyvyyteen ja niiden erikoistumiseen. Oppiminen tehostuu, jos opettaminen ja harjoitteet sopivat oppilaan yksilölliseen kokemustaustaan. Harjoittelemisen idea ei muutu vaikka opetettavan ryhmän taso muuttuukin. Nämä mallit ohjaavat oppimista (Piaget 1988; Suonperä 1993). _ _ _ __ '1__ ::> 60 11-.. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus liittyy ydinkeskeiseen malliin, koska oppilaat harjoittelevat monesti pienryhmässä ja tällöin oppilaille on helppo asettaa esimerkiksi yhteistoiminnallisia tavoitteita. Sen mukaan vuosiKuvio 3. Uusi oppiaines rakentuu aina vanhan, jo olemassa olevan tietorakenteen päälle. Ydinrenkaan sisälle voi rakentaa niin paljon harjoitteita kuin on tarpeen. Goleman 1995). Otokset: PR1-PR3: valmistautuminen; C1-C20: kontakti; FL 1-FL5: alkulento (Eloranta 2003a). Motivaatioilmastotutkimus on osoittanut, että tehtäväsuuntautunut motivaatioilmastolla on positiivinen yhteys osallistujien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin (Duda & Whitehead 1998; Duda 2001) . .,.~.:.::~=..----::-y-~, 50 -H-'------~ ~~ .... Näin konstruktiivista oppimiskäsitystä noudattaen oppilaan on helppoa rakentaa oppimistaan (Rauste-von Wright & von Wright 1996; Patrikainen 1999; Uusikylä & Atjonen 2000). tik-, 40 ++1----------------• 30 < 20 ' 10 -+-----------------q_~" c," c,I>< u c.,"(;) d~ l d,, «v «~ OTOKSET ---+HYPPÄÄJÄ UIMARI. Ydinkeskeisellä periaatteella toteutettu liikunnanopetus tukee näiden kolmen sisäisen motivaation perusulottuvuuden tyydyttymistä. Tällaisia lajien ideoita ovat esimerkiksi heittämisessä liikevirtaus, uinnissa liuku ja palloilussa pelikäsitys. Positiivisen oppimisilmaston luominen Oppilaat harjoittelevat niillä taidoilla ja keinoilla, joita heidän tiedostamattomat skeemansa sisältävät. Oppilaiden taitotaso eli osaamisydin ratkaisee sen, kuinka paljon sisällöllisen ytimen ympärille on mahdollisuus rakentaa haasteita eli ns. Onnistumisen tunne ja yksilöllisesti sopivan tasoinen haaste (ongelmalähtöinen/-keskeinen oppiminen) vahvistavat motivaatiota, ja syntynyt positiivinen oppimisilmapiiri lisää harjoittelun ja samalla oppimisen määrää. Toiminta on motivoitunutta, koska oppilas tekee sitä, mitä osaa eli edellytystensä mukaisesti. Schmidt 1988). Tehtäväsuuntautuneessa ilmastossa korostuu taitotason mukaisesti eriytetyt tehtävät, opettajan demokraattisuus ja osallistujien oman päätöksenteon tukeminen. ja jatkumisen (Ojanen 2000). Oppilas on rakentanut useiden vuosien aikana kokemistaan tilanteista omakohtaiset skeemat, joissa kaikissa on tunnelataus (vrt. Jalkojen antagonistiaktiivisuus pudotushyppäämisessä. Siksi oppilaiden keksimät harjoitteet palvelevat hyvin ydinkeskeisen opetuksen toteutusta. lijat
Oppiminen käynnistyy herkemmin, jos oppilaat itse keksivät sopivia harjoitteita. Opetuksen pitäisi siis keskittyä tuottamaan oppilaalle onnistumisen elämyksiä. 1988; Suonperä 1993) . riisuttu malli. Konkreettisia apuopettajia voi rakentaa esimerkiksi korokkeilla, esteillä, renkailla, teipeillä, viivoilla tai liidulla. Oivaltavan oppimisen käynnistäminen edellyttää tunneaivojen herättämistä, siis motivaatiota, mutta myös sopivia oppimishaasteita (vrt. Opettaja pyrkii positiivisesti huijaamalla muuttamaan oppilaan tiedostamattoman minän hallitsemaa ja muutosta vastustavaa käyttäytymistä (vrt. Perinteisessä opetuksessa oppilaan osaamisskeemaa pyritään muuttamaan ulkoapäin lajin asiaja tietopainotteisella oppiaineksella, huijaamisessa oppilaan osaamisskeemaa vastaavat mielikuvat määräävät oppiaineksen. oppilaan tiedostamattoman minän mielikuva). Apuopettajien hyödyntäminen Y dinkeskeisessä motorisessa opettamisen mallissa apuopettajat ohjaavat suoritusta ja harjoittelua. Tällöin oppilaiden päähuomio on mukavassa ja motivoivassa tekemisessä, eikä niinkään opettajan haluaman teknisen aineksen harjoittelemisessa. Tunnepainotteinen, mielekäs ja onnistumiseen perustuva oppiminen sisältää voimakkaita positiivisia tunnereaktioita, elämyksiä. LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Ydinkeskeinen motorinen opettaminen 7. Oppimisen alkuvaiheessa opettaja rakentaa huijaustilanteita, mutta varsin pian myös oppilaat itse huijaavat itseään. Ainoastaan opettajan ja oppilaiden mielikuvitukset luovat rajat eri apuopettajien käyttömahdollisuuksille. Käytännössä tuo muutos tarkoittaa sitä, että esimerkiksi uimari käyttää uinnin lihaskoordinaatiota hyppäämiseen (Kuvio 3). Brooks 1986; Linnakylä ym. Muuttunut mielikuva käynnistää skeeman korjauksen, joka puolestaan tuottaa uuden mielikuvan jne. Ojanen 2000). Johdonmukaiseen toimintaan ohjaaminen Opetus pyrkii maksimoimaan oppimista opettamalla oppilasta johdonmukaiseen toimintaan. Tämä tarkoittaa suoritusta tai tekniikkaa, jonka vaatimustaso on laskettu niin alas, että myös taidollisesti heikompitasoisilla oppilailla olisi mahdollisuus onnistua siinä. Ydinkeskeisen opettamisen todellinen, kehitettävä ja ohjattava ydin on oppilaan mielikuva (skeema) opetettavasta aiheesta. omaehtoinen oppiminen) nopeuttava mekanismi löytyy ylemmistä aivokeskusten keskinäisestä hermoverkosta: tunneaivot herättävät ajattelun, päättelyn ja ideoinnin keskukset vuorovaikutteiseen suhteeseen (Brooks 1986) . Oivaltavaan oppimisen ohjaaminen Kuudennen periaatteen tavoitteena on kehittää oppilaille oivaltavan oppimisen keinot. Oppilaan tiedostamattoman minän positiivinen huijaaminen Positiivinen huijaaminen tarkoittaa oppilaan motivoimista harjoittelemaan ja kehittymään kohti tavoiteltavaa suoritusta. Kokonaissuorituksen muodostaa oppimisen alkuvaiheessa ns. havaintosyklin avulla. Kun oppilas kokee harjoitteen mielekkääksi, hän motivoituu helpommin tekemisestä ja havaintosykli alkaa pyöriä. Siinä oppilas ensin suorittaa uuden tehtävän mielikuvansa pohjalta. Tämä tehdään oppilaan toiminnan ehdoilla. Siihen kuuluvat onnistumiset, epäonnistumiset, kehittyminen sekä olosuhteiden ja omien reaktioiden tuntemukset. mind-map, portfolio, esim. Kun oppilas mielekkäällä tavalla harjoittelee suoritusta, jonka idean hän ymmärtää ja jonka tekemisessä hän kokee onnistumisen, kehittymisen ja osaamisen tunteita, syntyvät edellytykset omaehtoiselle oppimaan oppimiselle. Pysyvien oppimismuutoksien tuottaminen Opetus pyrkii siihen, että oppilas muistaa myöhemmin liikkuessaan opettelemansa tehtävän. Huijaamisessa yhdistyy opittavan tehtävän tekninen sisältöydin ja oppilaan osaamisydin. Oppiminen kehittyy nk. Ytimen eli idean ympärille rakentuva oppiminen kasvaa kuin lumipallo. Normaaliin hyppäämisen lihaskoordinaatioon verraten hänelle on syntynyt toimintamalli, jonka keskeisiä tunnuspiirteitä ovat agonistija antagonistilihasten ( vaikuttajaja vastavaikuttajalihakset) yhtäaikaisaktiivisuus sekä toisaalta lihastoiminnan virtauksen ja resiprookkisen (vastavuoroisen) hermotuksen puuttuminen. Yksinkertaistaen, oppiaines onkin oppilaan päässä eikä lajioppaassa. Oppimista voisi silloin karkeasti verrata biologiasta tuttuun adaptoitumisen käsitteeseen, jolloin pääasiassa alemmat aivokeskukset vastaavat suorituksen toistoista. Tekninen ydin tarkoittaa lajin ideaa, joka on välttämätön ja keskeinen osa suoritusta ja näin ollen edustaa opettajan tavoitemielikuvaa. Oppilaan päässä olevaa ydintä pyritään laajentamaan ja kehittämään opetustavoitteen suuntaan. Hänelle on syntynyt yksilöllinen, uintihermotuksen sävyttämä motorinen käsiala (Eloranta 2003a). Harjoittelusta muodostuu tilanteista rakentuva "kertomus", oppimaan oppimisen kertomus, jossa kukin osaamismuistikuva liittyy kokonaisolosuhteiden kuvaan. Kaikilla oppilailla on aivoissaan omaa taitotasoaan vastaava skeema ja skeemaa heijastava mielikuva, joka aina mielletään kokonaissuoritukseksi (Brooks 1986; Suonperä 1993). Suorituksen aikana hän tekee havaintoja ja vertaa niitä mielikuvaansa. Oppilas kehittyy ideoimaan itselleen sopivan vaikeita haasteita (vrt. Oppilas taltioi elämyssuorituksen pitkäaikaiseen muistiinsa episodityyppisesti. Kokonaissuorituksen harjoittaminen Harjoittelu perustuu kokonaissuorituksen harjoittelemiseen. Koska oppilaan tiedostamattoman minän (oppilaan sisäisen pomo) alaisuudessa käsiala vaikuttaa uuden taidon oppimiseen, se edellyttää joka tasolla oppilaan yksilöllisen oppimisen ( vrt. Oppiminen on lisäksi aina tilannesidonnaista, mikä vahvistaa muistikuvaa aivoissa. Tästä syystä nyt esiteltävää mallia nimitetään ydinkeskeiseksi motoriseksi opettamiseksi. (Neisser 1982). Kokonaisuuden harjoittelemisen idea perustuu oppilaan kannalta mielekkääseen oppimiseen, mikä on kognitiivisen oppimiskäsityksen mukaan oppimisen edellytys (Ausubel 1968). Kun harjoitellaan kokonaissuoritusta, oppilas kokee toiminnan mielekkäämmäksi verrattuna osista kokonaisuuteen -tyyppisessä harjoittelussa, koska hän ymmärtää harjoitteen merkityksen. (ks. Linnakylä 1994; Rauste-von Wright & von Wright 1996). Johdonmukaisuus ja pitkäjänteinen itsearviontitaito kehittyvät kaikessa harjoittelussa, suoritusytimen laajentuessa perusteista yhä tarkemman koordinaation suuntaan. uinti tai jalkapallo) muuttaa muiden lajien toteutuksessa lihasten toimintakoordinaatiota. Rutiinioppimisessa kasvu on hidasta, sillä oppiminen perustuu suorituksen toistamiseen. ongelmakeskeisyys/lähtöisyys). Osaamisydin tarkoittaa sellaisia tehtäviä ja harjoitteita, joissa opettaja tarjoaa teknisen ytimen sisältöä oppilaille toisaalta heidän osaamiskapasiteettinsa rajoissa ja toisaalta heidän kannaltaan mielekkäällä ja motivoivalla tavalla ( vrt. Oivaltavaa oppimista (vrt. ydinkeskeinen motorinen oppiminen, Eloranta 2003b; 2003c) ohjausta, ydinkeskeistä motorista opettamista. Silloin muistiin taltioitunut suorituskuva on kokonaisvaltainen. kausia jatkunut tehokas ja spesifi lajiharjoittelu (esim
Teoksessa HeikinaroJohansson P, Huovinen T, Kytökorpi L. Duda JL, Whitehead J. Silloin perinteinen opettaminen esittelee oppilaalle uuden tehtävän ja yrittää saada häntä ymmärtämään tehtävän. Itse asiassa, oppimisprosessin käynnistyttyä, oppilaat itsekin keksivät seuraavan itselleen sopivasti haasteisen harjoitteen. (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Deci EL, Ryan RM. Morgantown: Fitness lnformation Technology, 1998: 21-48. Perusliikuntahyvinvoinnin liikuntamuoto. lnfluence of spots background on leg muscle coordination in vertical jumps. Tulosten mukaan tiedostamattoman minän opitut taitorefleksit hallitsevat ja ohjaavat oppilaiden liikuntakäyttäytymistä, mikä edellyttää kokonaisvaltaista ja oppilaalle 8 UIKUNT A & TIEDE 5--6/2003 • Ydinkeskeinen motorinen opettaminen mielekkään oppimisprosessin luomista (Eloranta 20036; 2003c). Goleman D, Tunneäly. Niiden käyttö perustuu kognitiivisen oppimiskäsityksen mukaisesti ihmisen ajatteluprosesseihin (kognitiot), jotka ovat aina mukana uuden tiedon oppimisessa (Rauste-von Wright & von Wright 1996; Ojanen 2000; Uusikylä & Atjonen 2000). Ydinkeskeinen motorinen oppiminen . Toiminnan käynnistyttyä, hänen on helppo siirtyä sivuun oppimisen ohjaajaksi. Electromyography and Clinical Neurophysiology 2003a: 43: 141156. Edellä esitetyt ydinkeskeisen motorisen opettamisen periaatteet tehostavat harjoittelua ja oppimista kaikissa motorisen oppimisen vaiheissa: kognitiivisessa, assosiatiivisessa ja automaation vaiheissa (vrt. Tarkoituksena on myös ollut tarkastella mallia nykyisistä käyttäytymistieteen ja liikuntatieteen teorioista käsin. He käsittelevät tietoa keskittymällä kokonaisuuden yksityiskohtiin (analysointiin), kun taas oppimisvaiheessa keskitytään kokonaisuuteen (idean hahmottamiseen). Apuopettajat ohjaavat suorituksia oikeaan suuntaan ja houkuttelevat oppilasta itse rakentamaan oppimistaan. Koulutus toteutetaan tiedon sirpaleina, joista opiskelijalle etäisimmät tarjotaan ensimmäisinä opiskelun alussa. San Diego, CA Academic Press, 1988: 13 259-295. Educational psychology: a cognitive view. 1992). Niihin kulunut aika lyhenee kahta tietä. ln Ames C, Ames R. Eloranta V. Brooks VB. The neural basis of motor control. Eloranta V. Ne painottavat kokonaisuuksia, havaitsemista, oppimista, opitun ymmärtämistä ja opiskelun mielekkyyttä (Rantakari 2002a, Rantakari 20026). Programming leg muscle activity in vertical jumps. Eloranta V. (eds.) Research on motivation in education. Olisi toivottavaa, että erilaisia opetusmenetelmiä (esim. New York: Plenum Press, 1985. Deci EL, Ryan RM. Bulletin of Physical Education 1982: 10: 9-16. Duda JL. POHDINTA Tässä artikkelissa on esitelty ydinkeskeisen motorisen opettamisen malli. (toim.) Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Mosston & Ashworth 2002) toteuttaessaan, opettaja lähtökohtaisesti huomioisi ydinkeskeisen motorisen opettamisen periaatteita. New York: Holt, Rinehart & Winston, 1968. Oppilas pyrkii selvittämään itselleen, mitä oikeastaan on tarkoitus oppia (Kuikka ym. Parhaillaan ollaan tekemässä ensimmäistä oppimista korostavaa koulutuskokeilua. ln Roberts GC. Erityisen voimakkaasti, ja perinteiseen opettamiseen verraten ristiriitaisesti, se vaikuttaa kognitiivisen oppimisvaiheen toteutukseen. Tällöin oppilas saattaisi löytää itselleen liikuntaharrastuksen, jota voisi harrastaa koululiikunnan ulkopuolellakin. Ensiksi koska ydinkeskeisessä opetuksessa harjoitellaan samaa tuttua sisältörunkoa (pienempää tai suurempaa ydinkokonaisuutta), opettajan ohjeja käynnistystoimet vievät alkukäynnistyksen jälkeen vain vähän aikaa. Oxford: Oxford University Press, 1986. Measurement of goal perspectives in the physical domain. Human performance. Eloranta V. Porvoo: WS Bookwell, 2003b: 85-100. Opettajan ensisijainen tehtävä on muokata toimintaympäristöä sellaiseksi, että se tarjoaa paljon mielekästä toimintaa. Apuopettajat aktivoivat ja pitävät yllä oppimistoimintaa. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus aloittaa systemaattinen ydinkeskeisen mallin tutkimustoiminta, jonka tuotoksena julkaistaan sekä tutkimusartikkeleita että käytännön tietoa opettajilla ja valmentajille. Vastaavasti vuoden 2004 alussa käynnistyy liikunnanohjaajien maisterikoulutuksessa opettajan havaintotaitoa kehittävä koulutuskokeilu. Comparison of static muscle coordination in two different movement models. Champaign Human Kinetics, 2001 : 129-182. Kuikka P, Pulliainen V, Hänninen R. Toiminnan ja harjoittelun maksimoiminen Liikuntaa opitaan tekemällä, joten ydinkeskeisessä motorisessa opettamisessa pyritään maksimoimaan toiminnan määrä. LÄHTEET Ausubel D. The "what" and "why" of goal pursuits: Human needs and the self-determination of behaviour. Ydinkeskeisessä motorisessa opettamisessa oppilas aloittaa heti alusta lähtien tehtävän ytimen harjoittelun oman skeemaresurssinsa puitteissa tutussa ympäristössä, tutussa tehtävässä sekä helpotetuissa ja hauku ttelevissa harjoitusolosuhteissa. Eloranta V. Hyvä liikunnan opettaja on sellainen, jonka tunnilla opetusmenetelmästä riippumatta oppimisen ja innostuksen määrä maksimoituu. Bunker D, Thorpe R. Fitts & Posner 1967; Prawat 1996). 1.. Coaching and Sport Science Journal 1997: 213): 17-28. Toisaalta, ydinkeskeisessä opettamisessa ei ole tunnin aikana yhtään irrallista osaharjoitetta, joten perinteiseen opettamiseen verraten niihin kulutettu aika voidaan siirtää itse toimintaan. Koulutuksen suuntaviivat ja opetussuunnitelmat ovat asiantuntijoiden rakentamia. (ed.) Advances in motivation in sport and exercise. Yhdelle vuonna 2002 opiskelunsa aloittaneelle ryhmälle suunniteltiin poikkeavat opintosisällöt. Belmont: Books-Cole, 1967. Juva: WSOY, 1992. Keuruu: Otava, 1995. Jokaisella oppilaalla tulisi olla mahdollisuus oppia liikunta taitoja ja motivoitua liikkumisesta. Y dinkeskeinen motorisen opettamisen malli asettaa suuren haasteen liikunnan opettajakoulutukselle. A model for the teaching of games in the secondary school. Aiheesta on tehty jonkin verran julkaisemattomia esitutkimuksia ja opinnäytetöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että opettaja käyttää instruktioihin, näyttöihin ja opetusjärjestelyihin mahdollisimman vähän aikaa. (ed.) Advances in sport and exercise psychology measurement. Goal perspective research in sport: Pushing the boundaries and clarifying some misunderstandings. Ydinkeskeinen motorisen opettamisen malli perustuu ydinkeskeiseen motorisen oppimisen malliin (Eloranta 20036) , joka puolestaan perustuu 6iomekaanisiin tutkimustuloksiin (Eloranta 1994; 1997; 2003a). Psychological lnquiry 2000: 11: 227-268. Teoksessa Heikinaro-Johansson P, Huovinen T, Kytökorpi L. Family structures and student motivation: A developmental perspective. Electromyography and Clinical Neurophysiology 1994: 34: 165169. ln Duda JL. Neuropsykologian perusteet. Ydinkeskeinen malli pyrkii antamaan kaikille oppilaille keinot oppimisen aloittamiseen ja oppimisprosessin tehostamiseen. Epstein JL. lntrinsic motivation and self-determination in human behaviour. Porvoo WS Bookwell, 2003c: 282-294. Apuopettajat antavat opettajalle aikaa ja toimintamahdollisuuksia siirtyä havainnoimaan oppilaiden toimintaa ja ohjaamaan oppimista. Fitts PM, Posner Ml
Opettamiskäsitys. Helsinki: WSOY, 2000. Constructivisms, modern and postmodern. Linnakylä P, Mattinen E, Olkinuora A. Uusikylä K, Atjonen P. Prosessikirjoittamisen opas. Didaktiikan perusteet. Rantakari J. Rauste-von Wright M. Teaching physical education. (toim.) Liikuntatieteellisen tiedekunnan opinto-opas. Jyväskylä, 2002a. Piaget J. Neisser U. Liikunta & Tiede 1997: 6 4-7. Opettajuuden laatu. Arvioinnin ja oppimisen liitto. (toim.) Portfolio arvioinnin ja oppimisen tukena . San Francisco: Benjamin Cummings, 2002. Aivojen muotoutuvuus ja kuntoutuminen. Patrikainen R. Porvoo: WSOY, 1988. Champaign Human Kinetics, 1988. Educational Psychologist 1996: 31 215-225. Schmidt RA. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 26. Juva: WSOY, 1997. Konstruktivismia käytännössä. Suonperä M. (toim ) Liikuntatieteellisen tiedekunnan valintaopas. Kognitio ja todellisuus. Hämeenlinna Educons, 1993. Saarijärvi: Saarijärven Offset, 2000. Rauste-von Wright M, von Wright J. Jyväskylä: Kasvatustieteen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto, 1994 931. Ohjauksesta oivallukseen. Ihmiskäsitys, tiedon käsitys ja oppimiskäsitys opettajan pedagogisessa ajattelussa ja toiminnassa. Helsinki: Yliopistopaino, 1991 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Ydinkeskeinen motorinen opettaminen 9. Koululaisten kunto ja liikunta-aktiivisuus jäitä hattuun. Motor control and learning. Espoo: Weilin & Göös, 1982. Oppiminen ja koulutus. Keuruu: Otava, 1988. Nupponen H, Telama R, Laakso L. Virsu V. Teoksessa Linnakylä P, Pollari P, Takala S. Jyväskylä, 2002b. Jyväskylä: Gummerus, 1999. Lapsi maailmansa rakentajana . Opettaja tienhaarassa. Mikä ihmeen portfolio. Ojanen S. Prawatt RS. Mosston M, Ashworth S. Porvoo: WSOY, 1996. Linnakylä P. Rantakari J
Each lesson was videotaped. The results showed that the students succeeded in reaching their developmental goals well. The teachers taught two 15-minute micro-teaching lessons to a group of 8-10 students. .. LIIKUNNANOPETTAJA~SI OPISKELEVAT .. Opettajaksi opiskelevat käyttivät opetustuokiossa eniten aikaa tehtävien selittämiseen ja tarkkailuun. Tutkimuksessa selvitettiin, millä tavalla opiskelijoiden tietoisuutta opetuskäyttäytymisestä voidaan edistää didaktisen observoinnin ja itsearvioinnin menetelmin. Student teachers spend most of their time presenting the task and supervising pupils' activities in their first micro-teaching lesson. Data sources included self-evaluations and observational reports by 58 student teachers, feedback questionnaires, which were filled in after the course and interviews with 6 student teachers. Tulokset osoittivat, että observointija videopalaute lisäsi opiskelijoiden tietoisuutta omasta opetuskäyttäytymisestä ja käynnisti pohtimaan myös sen syitä. The results indicated that the videotaping and observation data made the students more aware of what was happening in their teaching and made them think about how they could improve their teaching. Both quantitative and qualitative analyses were used. Naisja miesopettajien opetuskäyttäytymisessä ilmeni vain vähäisiä eroja. Teaching behaviors during a fifteen minute micro-teaching lesson were also described. The purpose of this case study was to investigate the possibilities for developing student teachers awareness of their teaching practices and ability to think reflectively. Puh: 014-2602117, 050-4016964, E-mail: sanna.palomaki@sport.jyu.fi TIIVISTELMÄ Liikunnanopettajiksi opiskelevat oman opetuskäyttäytymisen kehittäjinä didaktisen observoinnin kurssilla Palomäki S., Heikinaro-Johansson P. The purpose of the course was to facilitate and increase the reflectivity of preservice physical education teachers. Tutkimusta voidaan luonnehtia tapaustutkimukseksi, jossa tutkittavan tapauksen muodosti Didaktisen observoinnin kurssille vuosina 1999 sekä 2001 osallistuneet opiskelijat (n = 58). Tutkimusaineisto sisälsi opiskelijoiden kurssilla tekemät omaa opetustoimintaa käsittelevät raportit, observointilomakkeet, kurssin palautekyselyn ja kuuden opiskelijan kaksi haastattelukertaa. Suosituimmat muutostavoitteet olivat palautteen annon kehittäminen ja tehtävien selitysten selkeyttäminen. 92% of the students reported that the course, including the observational study of their own teaching performance, was very useful. The students felt that they had learned a lot about their teaching behavior by using self-evaluation and from the different observation techniques. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata liikunnanopettajaksi opiskelevien opetuskäyttäytymistä ja kykyä reflektoida omaa opetustaan. The context for the study was an intensive one-semester course in systematic observation and micro-teaching taken by 58 physical education students during the fall semester in 1999 and 2001. Kurssin toinen opetustuokio osoitti, että opiskelijat pystyivät kehittämään opetustaan valitsemiensa muutostavoitteiden suunnassa. Key words: physical education teacher education, student teaching, reflection, observation, didactics. Sitä vastoin yksilöiden väliset erot esimerkiksi palautteen annossa olivat suuria. Student teachers' gender had no significant influence on teaching behavior. Jatkossa tulisi selvittää, miten didaktisen observoinnin menetelmiä voidaan edelleen kehittää ja miten niitä voidaan hyödyntää nykyistä paremmin myös muissa opetusharjoittelutilanteissa. Lisäksi selvitettiin opiskelijoiden kokemuksia Didaktisen observoinnin kurssista ja haettiin kehittämisehdotuksia liikunnanopettajien koulutukseen. Future research could usefully be done on how we might further develop observational tools and make more effective use of them in different teaching and learning contexts and situations. After the first lesson, the student teachers self-evaluated and analysed their teaching behavior, using both traditional and systematic observation techniques. OMAN OPETUSKA VTTA VTVMISEN KEHITTAJINA DIDAKTISEN OBSERVOINNIN KURSSILLA SANNA PALOMÄKI, PILVIKKI HEIKINARO-JOHANSSON Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto PL 35, 40351 Jyväskylä Yhteyshenkilö: Sanna Palomäki, Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos, PL 35, 40351 Jyväskylä. Opintojakson aikana opiskelijat opettivat kaksi opetustuokiota ja analysoivat omaa opetustoimintaansa videon sekä erilaisten observointija itsearviointimenetelmien avulla. Asiasanat: liikunnanopettajat koulutus, opetusharjoittelu, reflektiivisyys, didaktiikka 1 LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Didaktinen observointi ABSTRACT Preservice teachers' reflections in a course on systematic observation and micro-teaching in physical education Palomäki S., Heikinaro-Johansson P. The students then chose at least one aspect of their performance which set as a target for improvement during the next micro-teaching lesson. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Kurssipalautteessa 92% opiskelijoista antoi kurssista myönteisen arvion. Most of the students wanted to improve their skills in giving feedback and task presenta tion in their second micro-teaching lesson
Reflektiivisen ajattelun kehittymistä on tutkittu myös suomalaisessa opettajankoulutuksessa (Atjonen 1995, 1998, 2003; Järvinen 1990; Kiviniemi 1997). Jaottelua on sovellettu useissa opettajankoulutusta koskeneissa tutkimuksissa Oay &Johnson 2002;Järvinen 1990; Placek & Smyth 1995; Tsangaridou & O'Sullivan 1994). Yksi tunnetuimmista on jaottelu tekniseen, praktiseen ja kriittiseen reflektioon, jonka Van Manen (1977) sekä Zeichner ja Liston (1987) ovat esittäneet. Tutkijat ovat laatineet myös reflektiivisen ajattelun luokituksia, joiden avulla on kuvattu reflektion tasoja tai kohteita. Asiasta on kuitenkin esitetty myös toisenlaisia näkemyksiä. Vähäinen tietoja kokemuspohja opetuksesta ja oppimisesta rajoitti reflektointia. Lisäksi erilaisia itsearviointija haastattelutekniikoita käyttäen on pyritty aktivoimaan ja kohdentamaan opettajan ajattelua. Ojasen (2000, 83) mukaan reflektiokäsitteen suosion syyt piilevät sen taustalta löytyvistä inhimillisen kehittymisen ja oppimisen prosessiluontoisuuden oletuksista. Vaikka reflektiivisyys onkin yleisesti hyväksytty opettajien koulutuksen ohjenuoraksi sekä kotimaassa että ulkomailla, on se saanut osakseen myös kritiikkiä. Tämän tutkimuksen kohteena olevalla Didaktisen observoinnin kurssilla opiskelijoille tarjoittiin mahdollisuus sekä opettamisen perustaitojen kehittämiseen että reflektiiviseen ajatteluun. LIIKUNNANOPETTAJIEN KOULUTUS JA DIDAKTINEN OBSERVOINTI Suomalaisen liikunnanopettajakoulutuksen tavoitteena on kouluttaa liikunnanopettajia, jotka ammatillisen taitavuuden lisäksi ovat sisäistäneet vastuunsa oppilaan oppimisen ohjaajina ja ovat kiinnostuneita oman työnsä kehittämisestä. Myös liikunnanopettajien reflektiivisyyden puolesta on puhuttu runsaasti (mm. Observointija videopalaute toimivat LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Didaktinen observointi 11. Usein opiskelijalle on tarjottu myös observointipalautetta tai häntä on pyydetty itse observoimaan opetustaan tai kommentoimaan sitä videolta. Koulutuksella halutaan kehittää opettajaksi opiskelevien pedagogisen ajattelun valmiuksia, joiden varassa he voivat tulevaisuudessa ratkaista muuttuvien olosuhteiden mukanaan tuomia ongelmia. Didaktisella observoinnilla tarkoitetaan opettajan opetustoiminnan tarkkailua erilaisten ennalta suunniteltujen observointimenetelmien avulla (Heikinaro-Johansson 1997, julkaisematon). Molemmissa tutkimuksissa tutkijat totesivat reflektoinnin kapea-alaisuuden johtuvan todennäköisesti siitä, että opiskelijat olivat vasta uransa alkutaipaleella. Reflektiivistä ajattelua on pyritty edistämään opettajankoulutuksessa moninaisin menetelmin (ks. Tsangaridou & O'Sullivan (1994) havaitsivat tutkimuksessaan, että pedagogiikan kurssilla käytettyjen opetusmenetelmien (reflektiivinen raportointi, tuntien observointi ja oman opetuksen kommentointi videolta) avulla opiskelijoiden analyyttinen suhtautuminen opettamiseen lisääntyi. Opiskelijat reflektoivat pääasiassa opetusteknisiä asioita. (Korthagen 1999; Tom 1985.) Krokfors (1997, 32) huomauttaa, että tekniset taidot, persoonallinen kasvu ja tutkimuspainotteisuus korostuvat ja saavat erilaisia painotuksia yksilön opettajaksi kasvun vaiheesta riippuen. Kiviniemi (1997, 16) toteaa, että reflektion ajatus sopii opettajankoulutukseen erityisen hyvin siitä syystä, että se edustaa modernia näkemystä oppimisesta, jossa korostetaan oppijan aktiivista roolia tiedon muodostuksessa. Epäilyä on herättänyt myös se, kuinka hyvin reflektiivisen ajattelun kunnianhimoinen tavoite on ylipäätään mahdollista saavuttaa opettajankoulutuksen aikana ( Calderhead 1995). Lisäksi on oltu huolestuneita siitä, että reflektiiviseen ajatteluun pyrkiminen on työntänyt sivuun aikaisemmin painotetun opettajan opetustaidon ja peruspätevyyden vaatimukset. Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen yhteyteen on perustettu didaktinen prosessilaboratorio, jossa opettajan luokkatoimintaa voidaan kuvata yhdellä videokameralla ja sen lisäksi oppilaiden toimintaa kahdella kameralla. On käytetty esimerkiksi erilaisia reflektiivisen kirjoittamisen menetelmiä, kuten oppimispäiväkirjaa, portfoliota, esseitä ja muistiinpanoja. Opiskelijoiden reflektointi oli enimmäkseen kuvailevaa ja se kohdistui opetuksen teknisiin tekijöihin ja luokan hallintaan. John Deweyn kasvatusfilosofiaan tukeutuen reflektiivinen opetustoiminta nähdään rutiininomaisen tai toisaalta mielijohteisen toiminnan vastakohtana ja sen edellytyksenä on avoin ja vastuullinen suhtautuminen omaan toimintaan (Dewey 1933, 47-48; 1966, 140,146). Reflektio sisältää monia konstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaisia oletuksia oppimisesta ja oppilaan roolista (Kiviniemi 1997, 18). Osa tutkijoista on ehdottanut, että sopiva aika ja paikka reflektoinnin oppimiselle olisi vasta opetusharjoitteluvaiheessa eikä ensimmäisten vuosien opintojen aikana (Byra 1996; Mclntyre 1993; Sebren 1995). Tässä työssä, kuten myös Didaktisen observoinnin kurssilla reflektio määritellään liikunnanopetuksen ja siihen liittyvien käytänteiden tietoiseksi arviointiprosessiksi, jossa opettajan oma inhimillinen ajattelu on tärkein työkalu (Heikinaro-Johansson 1997, julkaisematon). (Heikinaro-Johansson 2001.) Didaktisen observoinnin kurssi pyrkii osaltaan kehittämään opettajaksi opiskelevien valmiuksia analysoida, reflektoida ja kehittää omaa opetustaan. Graham 2001; Hellison & Templin 1991), ja lisäksi on tutkittu reflektiivisen ajattelun kehittymistä liikunnanopettajakoulutuksen aikana (Byra 1996; O'Sullivan 1994; Placek & Smyth 1995; Rovegno 1992; Tsangaridou & Sebren 1995). Placek & Smyth (1995) kommentoivat osuvasti, että jos opettajan reflektiivinen ajattelu ylipäätään nähdään tärkeänä ja tavoiteltavana, tulisi sen edistämiseen pyrkiä koko opettajankoulutuksen ajan ja reflektiivisen opettajan kouluttaminen tulisi koordinoida tehokkaaksi opiskeluvuosien läpi kuljettavaksi jatkumoksi. JOHDANTO Opettajien reflektiivisen ajattelun kehittäminen on viime vuosikymmeninä noussut opettajankoulutuksen yhdeksi keskeisimmistä tavoitteista. Toisaalta reflektiivisen ajattelun kautta opettaja voi tulla tietoiseksi mahdollisista opetustaidollisista puutteista ja saa mahdollisuuden kehittyä. Byran (1996) tutkimus osoitti, että opetuksen jälkeen käydyt ohjauskeskustelut saivat liikunnan opiskelijat analysoimaan ja reflektoimaan opetustaan. Opettamisen perustaitojen hallinta voidaan jopa nähdä edellytyksenä reflektiiviselle toiminnalle. Pollard (2002, 41-65) esittelee tuoreessa teoksessaan useita erilaisia menetelmiä, joiden avulla opettajat voivat arvioida opetustaan ja saada tukea reflektiiviselle ajattelulle. Näitä kahta pätevyyden aluetta ei tulisikaan pitää toisiaan poissulkevina, vaan pikemminkin toisiaan tukevina. Atjonen toteaa, että opiskelijan edistyminen reflektiossa näytti olevan yhteydessä opiskelijan asenteisiin, avoimuuteen sekä yleiseen muutoskapasiteettiin. Aloittelevalle opettajalle olisi kuitenkin tärkeää sekä omata kykyä reflektiiviseen ajatteluun että hallita opettamisen perustaidot. Yost, Sentner & ForlenzaBailey 2000). Osa tutkijoista on epäillyt, että reflektion arvo opettajankoulutuksessa olisi yliarvioitu (FeimanNemser 1990). Atjosen (1995, 1998) tutkimusten mukaan videoja observointipalaute herätti opiskelijat pohtimaan omaa opetustyöskentelyään aiempaa tarkemmin ja lisäsi opetusta koskevaa tietoisuutta. Lisäksi on käyty reflektiivisiä keskusteluja joko ohjaavan opettajan tai opiskelijaryhmän kanssa. Riittävä tekninen kompetenssi antaa opettajalle mahdollisuuden ja pohjan analysoida opetustaan
Sitä vastoin palautteen annon (79%) ja ohjauksen (71 %) luokissa jäätiin rajan alle. Tämän jälkeen molemmat opettavat omat 15 minuutin pituiset pienoisopetustilanteensa. Analyysien pohjalta kukin opiskelija valitsee yhden tai useampia sellaisia asioita omasta opettamisestaan, joita haluaa muuttaa seuraavaa opetustuokiota varten. Yliopiston AV-toiminnasta vastaava henkilö tallentaa opetustilanteet yhdellä videokameralla. Opiskelijat tarkkailivat LOTAS-observointien luotettavuutta laskemalla kahden observoijan yksimielisyyden luokittain. Opiskelijat tekevät kurssin aikana observointipalautteeseen ja itsearviointeihin perustuvan tutkimuksen omasta toiminnastaan opetustilanteessa. Heistä valittiin tutkimukseen harkinnanvaraisesti ne, jotka tekivät kurssiin kuuluvat harjoitukset tutkimuksen tekijän ohjaamissa ryhmissä (n=58). Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimus oli luonteeltaan tapaustutkimus, jossa tutkittavan tapauksen muodosti Didaktisen observoinnin kurssille vuosina 1999 sekä 2001 osallistuneet opiskelijat. opiskelijan itsearvioinnin tukena ja tarjoavat materiaalia reflektoinnin pohjaksi. Pyrkimyksenä oli löytää sekä mahdollisia usein toistuvia selityksiä asioille ja toisaalta kiinnittää huomiota opiskelijoiden tulkintojen erilaisuuteen. Tutkimuksella voidaan nähdä olevan myös toimintatutkimuksen piirteitä, sillä sen tavoitteena oli toiminnan tutkiminen, ymmärtäminen ja kehittäminen. Tutkimuksen rajaaminen tekijän omiin opetusryhmiin mahdollisti aiheen syvemmän ymmärtämisen, koska tutkijalla oli käytettävissään tietoa siitä, miten harjoitukset toteutettiin ja mitä niissä tapahtui. Toisaalta tutkija on ollut toimiva subjekti, joka on tulkinnut tilannetta omasta näkökulmastastaan käsin (ks. Toisen opetustuokion ja observointitulosten analysoinnin jälkeen tulokset raportoidaan ja tehdään johtopäätökset. Viimeiset seminaarikerrat käytetään töiden esittelyyn ja palautekeskusteluun. Opiskelijoiden avoimuutta ja rehellisyyttä kuvastaa kuitenkin se, että kurssin palautteissa uskallettiin esittää myös asioita, joista ei pidetty ja. Yhteensä kurssin suorittaneita opiskelijoita oli noina vuosina 119. Ohjaajan vaikutusta opiskelijoiden vastauksiin voi tuskin täysin kiistää. Nämä yksimielisyysprosentit ylittivät observointitutkimuksille asetetun hyvän luotettavuuden rajan, joka on 80% (Siedentop 1991, 310). Didaktisella observoinnilla on suomalaisessa liikunnanopettajakoulutuksessa varsin pitkät perinteet. Raporttien liitteenä olleista observointilomakkeista tutkijalla oli mahdollisuus todeta tekstissä ja observointilomakkeella esiintyvien tulosten yhtenevyys. Tilastollinen analysointi oli pääosin kuvailevaa ja perustui tiedon tiivistämiseen. Toinen aineisto-osa sisälsi kurssin palautelomakkeet ja kolmas osa käsitti tutkijan tekemät kuuden opiskelijan kaksi haastattelukertaa. Suorien opiskelijalainojen tarkoituksena oli tukea ja elävöittää tulosten kuvausta sekä toimia tutkijan päätelmien perusteluna. Opettajan toiminnasta saadaan selville, kuinka kauan opettaja on käyttänyt aikaa järjestelyihin, tehtävien selittämiseen, oppilaiden ohjaamiseen ja palautteen antoon sekä tarkkailuun. Luotettavuuden osalta on huomiotava myös tutkija-opettajan kaksoisroolin vaikutukset. Tutkimuksen luotettavuutta pyrittiin parantamaan aineistoja menetelmätriangulaation kautta. Luentoihin ja harjoituksiin liittyvä materiaali on koottu opetusmonisteeksi (Heikinaro-Johansson 2002, julkaisematon). Ensimmäisen opetuskerran jälkeen opiskelijat observoivat opettajan toimintaa ja halutessaan myös oppilaan toimintaa LOTAS-ohjelmalla. Myös opetustilanteen videointi lisäsi luotettavuutta, sillä se mahdollisti opetuksen uudelleen katselun ja observointien suorittamisen useaan kertaan. Palomäki 1999). Tutkimuksen aineisto sisälsi kolme toisiaan tukevaa aineisto12 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Didaktinen observointi osaa. Heikkinen 2001). Aluksi opiskelijan tulee suunnitella parin kanssa mielekäs opetusaihe ja laatia opetustuokioille tuntisuunnitelmat. Työn tekijällä oli "tutkivan opettajan" kaksoisrooli: opettajana hän ohjasi kurssille osallistuneita opiskelijoita ja tutkijana hän pyrki analysoimaan kriittisesti kurssilla tapahtunutta toimintaa ja oppimista. Kurssin aikana opiskelijat tutustuvat useisiin opetustapahtuman observointija arviointimenetelmiin ja tavoitteena on, että opiskelija oppisi seuraamaan erilaisia opetustapahtuman kannalta relevantteja tekijöitä. Opetustilanteiden videointeja ja opetuskäyttäytymisen arviointeja on tehty jo vuodesta 1973 lähtien. Lisäksi observoidaan erillisillä lomakkeilla opettajan palautteen antaa, puheja vuorovaikutustuskäyttäytymistä sekä täytetään itsearviointikysely. Yksimielisyysprosenttien keskiarvot olivat tehtävien selitysten luokassa 90%, järjestelyjen luokassa 83% ja tarkkailussa 86%. Kurssia on myös tutkittu ja kehitetty aktiivisesti (Heinilä 2002; Heikinaro-Johansson & Varstala 2000; Palomäki, Heikinaro-Johansson & Varstala 2000) Yhtenä osoituksena kurssin kehittämistyöstä on tietokonepohjainen LOTAS-observointijärjestelmä, joka on ollut kurssin käytössä syksystä 1998 lähtien (ks. Kurssi alkaa 10 tunnin luentosarjalla ja jatkuu viikottaisilla harjoituksilla, joita on yhteensä 24 tuntia. Opiskelijat toimivat kurssilla pareittain, sillä tällä tavoin on haluttu hyödyntää vertaisryhmäoppimisen etuja. Opettajaksi opiskelevien kommentit poimittiin raporteista ja ryhmiteltiin teemoittain. Opettajalla on opetustuokiossa langaton mikrofoni, jolla hänen puheensa ja muu verbaalinen viestintä saadaan taltioitua nauhalle suhteellisen tarkasti. Tulosten analysointi eteni siten, että ensin suoritettiin tulosten kvantitatiivinen käsittely eli selvitettiin, mitä observointulokset olivat kertoneet opettajien toiminnasta. Numeerisen kuvauksen tukena ja elävöittäjänä tutkimuksessa käytettiin laadullista, merkityksiä ja selityksiä hakevaa aineiston analysointia, jota hyödynnettiin erityisesti selviteltäessä opettajien omalle opetuskäyttäytymiselleen antamia selityksiä. Tilastollisia vertailuja tehtiin opettajan sukupuolen ja opetussisältöjen mukaan ja erojen testaamiseen käytettiin t-testiä ja varianssianalyysiä. Ensimmäinen haastattelu ajoittui kurssin puoliväliin ja toinen haastattelu tehtiin kurssin loputtua (kestot 45-60 min). Toisiaan tukevina aineistoina toimivat opiskelijoiden laatimat raportit, kurssin palautelomake ja haastattelut. Didaktisen observoinnin kurssi on osa liikuntapedagogiikan aineopintoja ja se ajoittuu pääaineopiskelijoilla tavallisesti toisen opiskeluvuoden syksyyn. Pääaineisto muodostui liikunnanopettajiksi opiskelevien kurssin aikana laatimista raporteista, joihin kuuluivat liitteenä alkuperäiset observointilomakkeet: opettajan palautteenannon analyysi, käyttäytymispiirteiden analyysi, LOTAS-observointitulosteet ja itsearviointilomakkeet. Lisäksi on pohdittava sitä, miten opiskelijoiden kommentteihin on vaikuttanut se, että he ovat kurssiraportteja laatiessaan ja palautelomaketta täyttäessään tienneet ohjaajan lukevan ne. Kahden eri analyysitavan käyttöä tutkimuksessa voidaan perustella aineiston luonteella: aineisto sisälsi sekä systemaattisella observoinnilla hankittua numeerista tietoa että tekstimuodossa olevaa opiskelijoiden raportointia ja haastatteluaineistoa. Aineiston analysoinnissa käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Kurssilla suoritettujen observointien luotettavuutta pyrittiin parantamaan tutustumalla kuhunkin observointimenetelmään yhdessä opiskelijoiden kanssa sekä harjoittelemalla menetelmien käyttöä. Pienoisopetuksissa oppilaina ovat oman ryhmän muut opiskelijat, noin 8-10 oppilasta. Naisja miesopiskelijoita oli tutkimuksessa mukana saman verran eli 29
Tietokonepohjaiset LOTAS-observoinnit osoittivat, että liikunnanopettajaopiskelijat käyttivät ensimmäisessä opetustuokiossa eniten aikaa tehtävien selittämiseen (35%) ja tarkkailuun (30%). 15+------i 5 Järjestelyt Tehtävän selitys Ohjaus Palautteen anto Tarkkailu LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Didaktinen obsetvointi 13. Tutkimuksen eettisyys huomioitiin siten, että opiskelijalle kerrottiin tutkimuksen toteuttamisesta ja heiltä pyydettiin suostumus tutkimukseen osallistumiseen sekä lupa harjoitustöiden käyttöön tutkimusaineistona. Nyt tietää mihin pitäisi kiinnittää huomiota, jotta opetus etenee ja oppilaat toimisivat mahdollisimman paljon tunnin aikana. Neljä opettajaa ei käyttänyt kysymyksiä lainkaan ja muutamat opettajat tunnustivat, etteivät malttaneet odottaa vastausta, vaan kiirehtivät asiassa eteenpäin tai vastasivat itse. Joidenkin opettajaksi opiskelevien palautteen antoa rajoitti opettajan heikko sisältötuntemus. Uusien näkökulmien avautuminen omaan opetukseen ilmeni selvästi sekä opiskelijoiden laatimista raporteista että kurssin palautteesta. Opiskelijat kuvasivat videon ja observointien kautta saatua palautetietoa monipuoliseksi, luotettavaksi ja objektiiviseksi. Suosituimmat toistuvat sanonnat olivat eli ja elikkä. Naisopettajat käyttivät kysymyksiä opetuksessaan jonkinverran enemmän kuin miesopettajat (p.=0,018*). Observointitulos tuotti monille opettajille yllätyksen, sillä he eivät olleet aikaisemmin tiedostaneet käyttävänsä "maneereja". Opettajien palautteen antotavat eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi sukupuolen tai opetettavan aiheen mukaan vertailtaessa. Tehtävän selityksiä arvioitaessa 40% opettajista totesi käyttäneensä ainakin jonkin verran turhaa toistoa. Suurin osa palautteesta kohdistettiin yksilölle (63%) ja se oli laadultaan enimmäkseen positiivista (53%) ja korjaavaa (43%). (9, haastattelu) Opettajat esittivät oppilaille ensimmäisen opetustuokion aikana tavallisesti 1-5 kysymystä. Erityisesti spesifin palautteen vähäinen määrä kertoo siitä, että opettaja ei aina tiennyt, mikä on oleellista lajissa. Neljätoista (24%) opettajaa puhutteli oppilaitaan nimeltä vain harvoin tai ei lainkaan. Turhien taistojen karsimista voidaan perustella sillä, että liikunnanopetuksessa pyritään lyhyisiin selostuksiin, jotta oppilaille jäisi aikaa liikkua. Näiden tulosten pohjalta voin lähteä kehittämään omaa opetustani. (39, raportti) Palautetta opettajat antoivat ensimmäisen opetustuokion aikana keskimäärin 20 kertaa. Tämän palautetiedon varassa opiskelijoilla oli mahdollisuus pohtia myös opetuskäyttäytymisensä syitä ja asettaa opetuksen kehittämiseen tähtääviä tavoitteita. (3 7, raportti) Opettajien vuorovaikutuskäyttäytymisen tarkkailu osoitti, että myös oppilaiden nimien käytössä ja kysymysten esittämisessä oli suurta vaihtelua eri opettajien välillä. Raporteissa oli mainintoja esimerkiksi murteen käytöstä, sanavalinnoista, nauramisesta, mutinoista, änkytyksestä, puheen nopeudesta, määrästä ja monotonisuudesta sekä äänen voimakkuudesta. Suurin osa opiskelijoista (69%) arvioi LOTAS-tulosten pohjalta, että heillä olisi jotakin kehitettävää opetustoiminnassaan. Opettajaksi opiskelevat huomasivat myös, että oppilaiden huomiointi ryhmässä saattoi olla hyvinkin epätasaista. Opettajan eri toimintojen osuus (ka %) pienoisopetustuokion kokonaisajasta palloilua, tanssia ja voimistelua sekä muita sisältöjä opettaneilla. Opettajien toiminta erosi opetettavan sisällön mukaan siten, että palloilulajien tunneilla opettajat tarkkailivat enemmän, kun taas tanssija voimistelulajeissa opettajat ohjasivat enemmän (kuvio 1). Nopeasti ohimenevissä, liikkuvissa suorituksissa ja pelitilanteissa palautteen anto koettiin vaikemmaksi. joihin toivottiin muutosta. Observointitehtävässä oleellista oli arvioida häiritsikö sanonnan taistelu puheen selkeyttä ja sanoman perille menoa. Palautteesta noin puolet oli tasoltaan yleistä ja puolet spesifiä. 1B Palloilu Tanssi ja voimistelu (n=12) o Muut (n=B) 30+---------i 25 + ------½ paljon jo määrällisesti, sillä vähimmillään palautetta annettiin 4 kertaa ja enimmillään 4 7 kertaa tuokion aikana. TULOKSET Opetuksen videointi ja sen analysointi erilaisten observointimenetelmien avulla lisäsi opiskelijoiden tietoisuutta opetuskäyttäytymisestä. Toisaalta jotkut opettajat mainitsivat oppilaitaan nimeltä opetustuokion aikana yli 40 kertaa. Opettajaksi opiskelevat tekivät myös muita, osin kriittisiäkin huomiota puhetavoistaan. '#. Aineistokatkelmissa ei käytetty opiskelijoiden oikeita nimiä, vaan opiskelijat indentifioitiin numerolla, joka lisättiin sulkeisiin katkelman perään. 20 +--; Kuvio 1. Opettajien toiminta ensimmäisessä opetustuokiossa opetettavan sisällön mukaan. Etunimien käyttö koettiin opetuksessa tärkeäksi, sillä sen uskottiin välittävän oppilaalle tunteen siitä, että hän on yksilönä merkityksellinen ja opettaja välittää oppilaan tekemisistä. Että se merkitsee aivan hirveesti ja vaikuttaa siihen suhtautumiseen ihmiseen ja sen opettamaan asiaan. Tärkeimpiä asioita on henkilökohtaisuus, että jokainen luokka on tärkeä ja lähtee ihan siitä, että nimet pitäis oppia muistamaan. Opettajien palautteen antotavat poikkesivat toisistaan 40 Palautetta annoin vähän omasta mielestäni. Opiskelijat pitivät tärkeänä sitä, että LOTAS-observointien avulla he saivat kokonaiskuvan opettajan toiminnasta opetustuokiossa. Aikaisemmin sitä ei edes ajatellut, mihin kaikkeen aikaa tunnilla menee. Opettajista 31 % löysi puheestaan sanonnan, jota oli käyttänyt opetuksen aikana vähintään 15 kertaa. Negatiivista palautetta annettiin hyvin vähän
Esimerkiksi opetustyyliä koskevat muutokset olivat aloitteleville opettajille selvästi haasteellisempia tavoitteita kuin oppilaiden nimien käytön lisääminen. Muutostavoitteeni oli yksilöiden huomioiminen ja oppilaisiin otettujen kontaktien lisääminen. Muita paljon valittuja muutoskohteita olivat tehtävien selitysten selkeyttäminen ja lyhentäminen, turhien sanontojen ja maneerien karsiminen sekä oppilaiden nimien käytön lisääminen. Myös yksittäisen opiskelijan muutostavoitteiden määrällä oli jonkin verran vaikutusta onnistumiseen. Esimerkiksi opetustuokion lyhyt kokonaiskesto (15min) nosti helposti selitysten suhteellista osuutta, mutta toisaalta monet opettajat totesivat, että heillä on selityksissä vielä paljon kehitettävää. Ne opiskelijat, jotka määrittelivät tavoitteensa selkeästi ja suunnittelivat etukäteen keinot, joilla tavoitteisiinsa pyrkivät, onnistuivat yleensä hyvin. Yhteensä käytin etunimiä huimat 45 kertaa toisessa opetuksessa. Aikaisemmista tutkimuksista poiketen spesifin palautteen osuus (50%) oli pienoisopetuksissa suhteellisen korkea. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö opiskelijalle voisi tarjota välineitä ja valmiuksia reflektiiviseksi opettajaksi kehittymiseen. Opettajaksi opiskelevien palautteen anto vastasi määrältään (1,3 palautetta minuutissa), laadultaan (positiivista ja korjaavaa palautetta) ja kohteeltaan (yksilölle) pitkälti aikaisemmissa liikunnanopetuksen tutkimuksissa raportoituja tuloksia (Placek & Locke 1986; Silverman 1991). Raportin työstäminen oli useimmista opiskelijoista ollut mielekästä, mutta samalla monet olivat kokeneet kirjoittamisen työlääksi. Toisen opetustuokion observointitulokset osoittivat, että opettajat onnistuivat muutostavoitteissaan hyvin ja että tapahtuneet muutokset olivat usein huomattavia. Kurssi sai kiitosta myös projektija tutkimusluonteestaan. Lisäksi toivot. Miesopettajat valitsivat naisopettajia enemmän tuntien toiminnallisuuteen liittyviä tavoitteita ja naisopettajat puolestaan valitsivat miehiä useammin palautteen antamiseen liittyviä tavoitteita. Vaikka muutokset eivät jäisi pysyviksi, on tärkeää, että opiskelijan tietoisuus opetuksesta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista on lisääntynyt. Sisältötutkimuksessa naisopettajien havaittiin selittävän liikuntatunneilla miehiä enemmän, mutta tässä tutkimuksessa vastaavaa eroa sukupuolten välillä ei havaittu. Aikaisempien tutkimusten mukaan liikunnanopettajiksi opiskelevien reflektiivisen ajattelun edistäminen ei ole osoittautunut helpoksi tehtäväksi (Placek & Smyth 1995; Rovegno 1992). (30, raportti) Suurin osa opiskelijasta (92%) arvioi kurssin kokonaisuutta selvästi myönteiseen sävyyn. Haasteellisimmiksi muutostavoitteista osoittautuivat tehtävien selitykset sekä erilaiset työtapakokeilu t. Syitä poikkeaviin tuloksiin voidaan löytää 14 UIKUNT A & TIEDE 5--6/2003 • Didaktinen obseNointi sekä pienoisopetuksen erityisluonteesta että opettajien ammatillisen kehittymisen vaiheesta. Nimien käyttö myös jakaantui ensimmäistä kertaa tasaisemmin. Merkkejä Didaktisen observoinnin kurssille osallistuneiden opiskelijoiden reflektiivisten pyrkimysten lisääntymisestä oli havaittavissa sekä raporteissa että kurssin jälkeen toteutetuissa haastatteluissa. Yleisin muutoskohde opiskelijoilla oli palautteen annon kehittäminen. Kurssi oli todella mielenkiintoinen, haastava ja kurssin aikana oppi paljon analysoinnista ja omasta opetuskäyttäytymisestä. Muutostavoitteiden tärkein anti ei siis ole aikaan saatu muutos itsessään vaan pikemminkin opiskelijan saama kokemus siitä, että omaa opetustaan voi kehittää. Opiskelijat kertoivat, että he olivat oppineet ajattelemaan avoimemmin, että on olemassa erilaisia tapoja opettaa ja erilaisia tapoja "nähdä" opetustilanne. Myös tieto opetustilanteessa vaikuttavista moninaisista tekijöistä oli lisääntynyt, samoin kuin vastuullinen suhtautuminen opettamiseen, sen suunnitteluun ja arviointiin. Opiskelijat toivoivat kurssipalautteessa enemmän observointiharjoittelua sekä enemmän aikaa raporttien tekoon, käsittelyyn ja keskusteluihin. Järjestelyt ja organisointitoimet sujuivat opettajilta pienoisopetuksissa koulutunteja ripeämmin. (31, kurssipalaute) JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Opettajien toiminnan ja palautteen annon observointulokset olivat osin yhteneviä aikaisemmissa tutkimuksissa raportoitujen tulosten kanssa. Muutosten vakiintuminen osaksi opettajan toimintaa vaatisi enemmän harjoittelua erilaisissa opetustilanteissa. On todennäköistä, että muutokset opetuskäyttäytymisessä eivät jää välittömästi pysyviksi eivätkä myöskään siirry automaattisesti muihin opetustilanteisiin. Lisäksi opiskelijat kertoivat oppineensa hyväksymään sen, että omia toimintatapoja on arvioitava, jotta asioita voisi tehdä paremmin. Useiden erilaisten observointimenetelmien käyttöä pidettiin hyvänä, koska menetelmät mahdollistivat opetuksen monipuolisen tarkastelun ja antoivat näin tilaa myös opiskelijoiden omille mieltymyksille. Mailojen kalske sekä oppilaiden huomion kiinnittyminen lajiin esti oppilaita kuulemasta ohjeita. Opettajat onnistuivat hyvin esimerkiksi vuorovaikusta ja ilmapiiriä sekä palautteen antoa koskevissa muutostavoitteissa. Kaikenlainen itsensä kehittäminen vaatii ennakkoluulotonta ja avointa oman toiminnan arviointia ja pohdintaa. Pohdittaessa muutostavoitteiden toteutumiseen vaikuttaneita tekijöitä on huomioitava, että valittujen tavoitteiden laadussa ja laajuudessa oli eroja. Puhuin tilanteeseen nähden liian hiljaisella äänellä. (19/20, raportti). Pienryhmässä, jossa vallitsee turvallinen ja avoin ilmapiiri opiskelija voi jakaa ja käsitellä kokemuksiaan sekä peilata ajatteluaan toisten näkemyksiin. Näemme omien opetustuokioiden laajan ja monipuolisen observoinnin arvokkaana välineenä opettajuuteen. Mielenkiintoista on myös pohtia sitä, mitä kurssilla opituille asioille tapahtuu tulevaisuudessa. Vaikka Didaktisen observoinnin kurssia voi opiskelijapalautteen perusteella pitää hyvin onnistuneena, on edelleen aihetta pohtia myös kurssin kehittämistä. Peräti 64% opiskelijoista valitsi jonkin palautteen antoon liittyvän muutostavoitteen ja näistä suosituimmat olivat yksilöpalautteen ja spesifin palautteen lisääminen. Kaiken kaikkiaan valituista muutostavoitteista toteutui 76%. Yhden lukukauden ja yhden kurssin aikana on mahdotonta täysin muuttaa opiskelijan vuosien aikana omaksumaa tyyliä ajatella ja oppia. Siihen tämä kurssi antoi hyvät mahdollisuudet. Sen sijaan tehtävän selityksiin ( 40%) käytettiin pienoisopetuksissa suhteessa selvästi enemmän aikaa kuin koulun liikuntatunneilla, jossa selitysten osuus oli vain noin 14%. Useammasta tavoitteesta joku helposti unohtui ja jäi toteutumatta. (22, raportti) Ennen toista opetustuokiota opiskelijat saivat tehtäväkseen arvioida, minkälaisia asioita he haluaisivat muuttaa tai parantaa opetuksessaan. Esimerkiksi tarkkailuun, ohjaukseen ja palautteen antoon opettajat käyttivät pienoisopetuksissa lähes samanlaisen osuuden kuin opettajat koulun liikuntatunneilla suomalaisen sisältötutkimuksen mukaan (Varstala 1996; Varstala, Telama & Heikinaro-Johansson 1987). Tutkimuksen tulokset osoittivat, että riittävän konkreettisen palautemateriaalin varassa voi koulutuksen alkutaipaleellakin oleva opettajaopiskelija kriittisesti arvioida ja analysoida opetustaan, pohtia syitä ja perustella ratkaisujaan
Heinilä L. Becoming a teacher in the crossfire of video cameras. Research on teaching and research on teacher education. Dewey J. Reflective teaching. Ouest, 1994: 46: 176-185. Varstala V. Liikunta & Tiede 2001: 38: 4-9. Järvinen A. Kasvatustieteiden laitos, 1999. Koulun liikuntatuntien sisältötutkimus: Menetelmäraportti. Developing the teaching skills of physical education students through self-evaluation. Atjonen P. Tutkimuksia 171, 1997. Teaching and Teacher Education 2002: 18: 73-85. Varstala V, Telama R, Heikinaro-Johansson P. Pro gradu tutkielma. Discussions on some educational issues 4. Research on expertice: guidepost for expertice and teacher education in physical education. Sebren A. Jyväskylä: Gummerus, 2000. Jyväskylän yliopisto. An examination of the construct of critical reflection: lmplications for teacher education programming in the 21 st century. Sarja A: tutkimuksia 8, 1995. Using pedagogical reflective strategies to enhance refl ection among preservice physical education teachers . Portugal: Cruz Ouebrada, 2000: 22 1-225. New York: Macmillan, 1990: 212-233. Acta Universitatis Ouluensis E34, 1998. Calderhead J. CA: Mayfield, 1991. tiin enemmän opetusharjoittelua. Palomäki S, Heikinaro-Johansson P, Varstala V. Hellison D, Templin T. Liikuntakasvatus 2000-luvun koulussa. Sekä opiskelijat että tutkijaopettaja kokivat, että didaktisen observoinnin menetelmiä voisi hyödyntää nykyistä enemmän myös muissa opetusharjoittelutilanteissa. Mclntyre D. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. painos. Developing teaching skills in physical education. Studies in Sport, Physical Education and Health 45, 1996. Suomen kasvatustieteellinen aikakauskirja. LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Didaktinen observointi 15. Teaching student teachers to reflect. Siedentop D. Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen julkaisuja. Curriculum lnquiry 1977: 6: 205-228. painos. Ojanen S. 2nd edition. Suomen harjoittelukoulujen vuosikirja No 1, 2003: 119-125. uudistettu painos. Graham G. The development of initial teacher education: lnsights from research on learning to teach. Champaign, IL: Human Kinetics, 1991. Journal of Teaching in Physical Education 1996: 16: 48-65. Korthagen F. Development of an observation instrument, its application to teacher training and program evaluation. Helsingin yliopiston tutkimusja koulutuskeskus Paimenia. Becoming a master teacher. Teaching preservice physical education teachers to reflect. Teoksessa Avela J, Komi PV, Komulainen J, toim. Oulun yliopisto. Metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. London: Falmer Press, 1993: 39-52. Reseach on teaching physical education: new knowledge and cautious optimism. Jyväskylä: Gummerus, 2001: 170185. Pollard A. A restatement of the reletion of reflective thinking to the educative process. London: The Free Press, 1966. Rovegno 1. Conceptualizing reflection in teacher development. The Physical Educator 1995: 52: 106-112. Reflektiivisen ajattelun kehittyminen opettajankoulutuksen aikana. Teoksessa Carreiro da Costa F, Din iz JA, Carvalho LM, Onofre MS, toim. Byra M. Enemmän vapautta, vastuuta ja haasteita. Tutkimuksia opetusharjoittelun ohjauksesta. Opettajan didaktisten ajatteluja toimintavalmiuksien kehittäminen. Department of Teacher Education Kajaani. Näitä mahdollisuuksia tuleekin kehittää. Atjonen P. Vost D, Sentner S, Forlenza-Bailey A. Studies in Sport, Physical Education and Health 81, 2002. The Elementary School Journal 1992: 92: 491-51. Jay JK, Johnson KL. Osa 2. Oppimateriaaleja 99, 2000. European Journal of Teaching Education 1999 22: 191-207. Journal of Teacher Education 1986 37 24-28. Placek JH, Smyth DM. Ohjauskeskustelu. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 52, 1987. Linking ways of knowing whit ways of being practical. Van Manen M. Champaign, IL: Human Kinetics, 2001 Heikinaro-Johansson P, Varstala V. Silverman S. Krokfors L. Opettajuuden oppimisesta harjoittelun harhautuksiin. Väitöskirjatyö. Heikinaro-Johansson P. Teoksessa Houston WR, Haberman M, Sikula J, toim. Harvard Educational Review 1987: 57 23-48. An introduction to the philosophy of education. Feiman-Nemser S. Journal of Teacher Education 2000 51 39-49. Kiviniemi K. Ohjauksesta oivall ukseen. Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Proceedings of the Lisbon AIESEP International Seminar. Väitöskirjatyö. Dewey J. Ohjausteorian kehittelyä. Opettajaksi videokameroiden ristitulessa kokoava katsaus OHAKE-projektiin . Teaching chidren physical education. Capturing complexity: a typology of reflective practice for teacher education. Tietokonepohjainen observointi liikunnanopetuksen analysoinnin tukena. Journal of Teaching in Physical Education 1994: 14: 13-33. LÄHTEET Atjonen P. Teoksessa Silkelä R, toim. Postlesson conferencing strategies and preservice techers' reflective practices. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1991: 62: 352-365. 20. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 132, 1997. 2. Teoksessa Calderhead J, Gates P, toim . Boston, DC: Heath and company, 1933. Teoksessa Aaltola J, Valli R, toim. Linking reflection and technical competence: the logbook as an instrument in teacher education. Democracy and education. Opetusharjoittelun ohjauskeskustelun toimintamallien tarkastelua. Journal of Teaching in Physical Education 1995: 14: 262-283. Opetustapahtuman kuvaaminen didaktisessa prosessilaboratoriossa. Jyväskylän yl iopisto. Research report 145, 1995: 63-75. London: Continuum, 2002. Kasvatus 1990: 21 91-97. Preservice teachers' reflections and knowledge development in field-based elementary physical education methods course . Effective and evidence-informed professional practice. Toimintatutkimus -toiminnan ja ajattelun taitoa. Zeichner K, Liston D. Jyväskylän yliopisto. Teoksessa Kansanen P, toim . Tsangaridou N, O'Sullivan M. Ohio State University. Palomäki S. Handbook of research on teacher education. Analysis of interaction processes in physical education. Learning to reflect on teaching: A case study of one preservice physical education teacher. Tom A. 3. Department of Teacher Education. Opettajan toiminta ja oppilaiden liikunta-aktiivisuus koulun liikuntatunnilla. Theory, theorizing and reflection in initial techer education. Placek JH, Locke LF. Effects on self-evaluation on teaching skills of physical education students. How we think. lnquiring into inquiry-oriented teacher education. Proceedings of the 5th Annual Congress of the European College of Sport Science. Journal of Teacher Education 1985 36 35-44. Teacher preparation: Structural and conceptual alternatives. University of Helsinki. Research on teaching in physical education. A reflective approach to teaching physical education. O'Sullivan M, Doutis P. Heikkinen H
According to these findings outcome, performance and process goals should be set in sport. Avainsanat: liikunta, työyhteisö, tavoitteenasettelu 1 6 LIIKUNTA & TIEDE 5---6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä ABSTRACT Goal setting in sport and working organisations. However, these propositions have been less consistent and robust in sport compared to industry and organisations. Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on käsitellä tavoitteenasettelun teorian peruslähtökohtia esittämällä keskeisiä tutkimustuloksia liikunnassa sekä vertaamalla näitä tuloksiin, jotka on saavutettu työyhteisöissä ja organisaatioissa. Vaikuttaa myös siltä, että prosessitavoitteet olisivat lopputulosja suoritustavoitteita ja suoritustavoitteet loppu tulostavoitteita hyödyllisempiä. Etenkin liikunnassa ryhmätavoitteen asettelua on tutkittu erittäin niukasti. Tavoitejaottelu lopputulos-, suoritusja prosessitavoitteisiin on syntynyt ja sitä on tutkittu vain liikuntakontekstissa. 1 · 1. 3 Kuopion yliopisto, Sosiaalipsykologian ja sosiologian laitos. Tutkimusten mukaan liikunnassa tulee asettaa paitsi lopputulosja suoritustavoitteita myös prosessitavoitteita. Rovio E., Eskola J., Silvennoinen M., Lintunen T. The aim of this paper is to review existing theory and research on the goal-setting in the sport, industry and organisations and to compare these findings to each other. Yhteyshenkilö: Esa Rovio, Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos PL 35 (L), 40014 Jyväskylä. There are also some findings that feedback about performance enhancement should be given, both shortand long-term goals should be set, commitment to goals can be increased by participation and public goals and goals mediate the connection between self-efficacy and performance. Division to outcome, performance and process goals has arisen and been studied only in sport context. Rovio E., Eskola J., Silvennoinen M., Lintunen T. Tulokset osoittavat, että tavoitteenasettelu on tehokas suoritusta edistävä menetelmä, tavoitteiden tulee olla täsmällisiä ja selkeitä sekä asteeltaan vaikeita. 2 LIKES-tutkimuskeskus, Jyväskylä. Review. Arvioiva katsaus. ARVIOIVA KATSAUS ESA ROVIO 1, 2, JARI ESKOLA 3, MARTTI SILVENNOINEN 1, TARU LINTUNEN 1 1 Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos. On myös viitteitä siitä, että suorituksen edistymisestä tulee antaa palautetta ja että tavoitteita tulee asettaa sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille. Especially in sport group goal-setting studies are scarce. 014 260 2127 tai 050 401 1951, sähköposti: esa.rovio@sport.jyu.fi TIIVISTELMÄ Tavoitteenasettelu tutkimuskohteena liikunnassa ja työyhteisössä. Process goals seem to be more useful than outcome and performance goals, and performance goals more useful than outcome goals. Osallistuvuus ja tavoitteiden julkistaminen edistävät tavoitteisiin sitoutumista ja ne välittävät pystyvyyden tunteen sekä suorituksen välistä yhteyttä. Results show that goalsetting is an effective performance enhancement strategy, goals should be specific and difficult. Aikaisemmissa tutkimuksissa on pääasiassa testattu kolmea Locken ja Lathamin (1990) tavoitteenasettelun teorian perusoletusta. Jostain syystä nämä oletukset eivät kuitenkaan ole saaneet tukea liikuntaa samalla tavalla kuin työyhteisöjä tutkittaessa. Key words: sport, organisation, goal-setting. TAVOITTEENASETTELU TUTKIMUSKOHTEENA LIIKUNNASSA JA TYÖYHTEISÖSSÄ. p. The conclusion can be drawn that the method of goal-setting can not be directly transferred from the business settings to the sport. Aikaisemmista tutkimushavainnoista voidaan vetää johtopäätös, että menetelmä ei ole suoraan siirrettävissä työyhteisöistä liikuntaan. In the earlier research mainly three basic assumptions of the theory of the goal-setting (Locke, Latham 1990) has been tested
Kun esimerkiksi jalkapalloilija asettaa tavoitteen, liittyy se hänen omaan lajiinsa (suunta). 1997, 24-25; Weinberg, Gould 1999, 306-308; Burton ym. Teorian kehittämiseksi on toteutettu sekä empiirisiä tutkimusohjelmia että harjoitettu teoreettista työskentelyä (Locke, Latham 1985, 1990), ja tämä on tehnyt tutkimusalueesta yhden suosituimmista käyttäytymistieteissä (Mento, Steel, Karren 1987). Tavoitteeseen liittyy kaksi osatekijää: tarkoituksen suunta ja laatu (Burton ym. Tavoitteella tarkoitetaan "kohdetta tai toiminnan päämäärää, asiaa, jota yksilö yrittää saavuttaa" (Locke, Shaw, Saari ja Latham 1981). Usein tavoitteen saavuttamiseen liitetään myös aikaraja: tietty viikko-, kuukausitai vuosimäärä, johon mennessä tavoite olisi tarkoitus saavuttaa (Weinberg 1996). Objektiivisella tavoitteella tarkoitetaan tietyn taitotason hallinnan saavuttamista suorituksessa, usein tietyllä aikavälillä. Tavoitteet voivat olla joko subjektiivisia tai objektiivisia (Weinberg, Gould 1999, 306-308; vrt. Tavoiteluokitus. Kiinnostus motivaatioja tavoitetutkimukseen on vanhaa perua. Subjektiivisella tavoitteella tarkoitetaan henkilön yleistä toteamusta aikomuksestaan kuten "Haluan tehdä parhaani". tutkimuksia tuloksiin, jotka on saatu tutkittaessa työyhteisöjä ja organisaatioita. Vertailun lähtökohtana on Locken ja Lathamin (1985) oletus, jonka mukaan liikunta kontekstina muistuttaa työyhteisöjä ja organisaatioita, ja näin ollen tavoitteenasettelu menetelmänä ja periaatteena olisi siirrettävissä myös liikuntakontekstiin. 2001) Subjektiivinen Lopputulos Objektiivinen Suoritus Prosessi UIKUNT A & TIEDE 5-6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työytiteisössä 17. Tässä katsausartikkelissa a) esitellään tavoitteenasettelun teorian keskeisiä peruslähtökohtia käsitteleviä liikuntaan kohdistettuja tutkimuksia ja b) verrataan em. kuvio 1). Hän yrittää kehittää taitojaan, jotta saavuttaisi paikan aloituskokoonpanossa (laatu). 2001) näyttävät lähes yksimielisesti suosivan Locken ym. (1981) määritelmää tavoitteesta. JOHDANTO Tavoitteenasettelu on eräs suosituimmista motivaatiota ja siten myös suoritusta ja sen tuottavuutta edistävistä menetelmistä työyhteisöissä, koulutuksessa ja liikunnassa. Lopuksi esitetään yhteenveto, arviointi ja päätelmät. Suurin osa aiemmista tavoitteenasettelututkimuksista on toteutettu kuntoliikunnassa, vähäisemmässä määrin kilpaliikunnassa. Artikkelissa oletetaan, että liikunnassa sekä työyhteisöissä ja organisaatioissa toteutettujen tavoitteenasettelututkimuksien tulosten vertaileminen on mielekästä. On esitetty (Mitchell, Thompson & George-Falvy 2000) , että yli 70 % työyhteisöissä ja organisaatioissa toteutetuista tutkimuksista on edellä mainitun kaltaisia ja arvio on samansuuruinen myös liikuntaa koskevien tutkimusten osalta (Rovio 2002, 24-28, 161-171). Tyypillisesti kohteena ovat olleet yliopisto-opiskelijat, jotka ovat asettaneet yksikertaisia lihaskuntoa (istumaan nousu) tai koordinaatiokykyä (ampuminen, heittäminen, syöttäminen, kuljettaminen, potkaiseminen, keilaaminen) vaativia tavoitteita. Tämän jälkeen keskitytään tutkimustuloksiin liikunnassa sekä työyhteisöissä ja organisaatioissa, käsitellään menetelmän tutkimiseen liittyviä ongelmia ja tarkastellaan yksityiskohtaisemmin liikunnassa suoritettuja tutkimuksia. Vertaileminen mahdollistuu tutkimusasetelmien samankaltaisuuden vuoksi; molemmissa konteksteissa suurin osa aikaisemmista tutkimuksista on toteutettu laboratorio-olosuhteissa ja kohdehenkilöinä ovat olleet opiskelijat, tavoitteet ovat olleet yksinkertaisia, yksin suoritettavia, asetelmat lyhytkestoisia ja tutkimuskohteena ovat olleet pääasiassa ryhmän sijaan yksilöt. Erään näkemyksen mukaan (Weinberg, Bruya, Garland,Jackson 1990) tavoitteenasettelu tutkimuksen perusta on kuitenkin jäljitettävissä Edwin Locken vuonna 1968 esittämään artikkeliin, jossa hän esitti tietoiseen tavoitteeseen ja aikomukseen perustuvan motivaatiomallin sekä periaatteet tavoitteenasettelun toteuttamiseksi. Esimerkiksi kehon massan alentaminen viiden kilon verran kolmessa kuukaudessa, joukkueen voittojen määrän lisääminen pelikauden aikana tai kilpailuajan parantaminen vuoden loppuun mentäessä ovat objektiivisia tavoitteita. Nimenomaan tavoitteenasettelun teorian osalta systemaattisempi testaaminen liikunnassa on aloitettu 1980-luvun puolenvälin jälkeen, kun Locke ja Latham (1985) ehdottivat, että tavoitteenasettelu voisi olla käyttökelpoinen menetelmä myös toimintatavaltaan työyhteisöä muistuttavassa liikunnassa. Locken ja Lathamin (1985, 1990) esittämien tavoitteenasettelun periaatteiden myötä tavoitteenasettelututkimus liikuntatieteissä on kasvanut huomattavasti (ks. Burton, Naylor & Holliday 2001; Hall & Kerr 2001) on tehty vastaavaa vertailua kuin tässä artikkelissa arvioimatta kuitenkaan itse vertailun mielekkyyttä. Tässä katsauksessa käsitteellä 'liikunta' tarkoitetaan sekä kilpaettä kuntoliikunnassa toteutettuja tutkimuksia. Lisäksi aikaisempien tutkimuksien asetelmien vuoksi katsauksessa korostuu merkittävästi enemmän yksilökuin ryhmätavoitteenasettelu. Ilmiön kilpaliikuntapainotusta katsauksessa kuvataan käsitteillä 'urheilu' tai 'urheilijat'. (Koottu lähteistä Hardy ym. MIKÄ ON TAVOITE JA MIKSI TAVOITTEENASETTELU EDISTÄÄ SUORITUSTA. Tavoite on subjektiivinen, kun sen saavuttamista ei voi mitata. Aiemmissa liikuntatieteilijöiden esittämissä katsauksissa (esim. 2001). Artikkelin alussa määritellään sen keskeinen käsite, tavoitteenasettelu, ja kuvataan sen vaikutusmekanismeja. Katsauksessa jatketaan tähän alkuperäiseen oletukseen pohjautuvaa keskustelua. Liikuntatieteilijät (Weinberg 1996; Hardy,Jones, Gould 1997, 20; Burton ym. Objektiiviset tavoitteet voivat olla joko lopputulokseen, suoritukseen tai Tavoite KUVIO 1. Rovio 2002, 27)
Hänellä on suuri riski suoriutua alle kykyjensä, ja hänen yrityshalunsa ja mielenkiintonsa tehtävään heikkenevät. Liikunta kontekstina näyttää vaativan tavoitteita, jotka suuntaavat liikkujan huomion suorituksen aikana. Lopputulostavoitteella tarkoitetaan sanamukaisesti kilpailutapahtuman lopputulosta (Hardy ym. Ainakin terminologian määrää verrattaessa (ks. Useat tutkimuskatsaukset (Burton 1993; Weinberg 1994; Burton ym. Tehtäväorientoitunut kehittyy suotuisasti riippumatta siitä, kokeeko hän olevansa taitava vai ei. 2001). Se voidaan saavuttaa itsenäisesti riippumatta muiden kilpailijoiden suorituksista. 1997, 24-25; Weinberg, Gould 1999, 306-308; Burton ym. Myös työyhteisöissä voi katsoa olevan lopputulosja suoritustavoitteita, mutta ei niinkään prosessitavoitteita. 2001; vrt. Kuten Burton ym. Ryhmän tavoitteenasettelua liikunnassa on kuitenkin tutkittu niukasti. TAVOITTEENASETTELUN TEHOKKUUS Tehokkuuden osoittaminen on tavoitteenasettelututkimuksissa suosituin kohde. Yksi tapa vähentää minäorientaatiota on tavoitteenasettelu. Esimerkiksi Locke ja Latham (1990) analysoivat 201 tutkimusta. Nämä luvut antavat viitteitä, että konteksteissa olisi eroja, jotka vaikuttavat menetelmän tehokkuuteen. Lisäksi Weldon ja Weingart (1993) ovat ehdottaneet ryhmän tavoitteiden asettelun suoritusta parantaviksi vaikutusmekanismeiksi yhteistyön ja kommunikaation paranemista. Työyhteisöissä ja organisaatioissa toteutetut tutkimukset osoittavat, että tavoitteenasettelu on erinomainen suoritusta parantava menetelmä. 1997, 24-25; Weinberg, Gould 1999, 306-308; Burton ym. Näistä 183:ssa eli 91 prosentissa suoritus parantui. 1997, 24-25; Weinberg, Gould 1999, 306-308; Burton ym. 2001), Burton (1989) nimittäin esitti ensimmäisenä lopputulosja suoritustavoitejaon. Carron ja Hausenblas (1998, 276) ja Weinberg (1996) esittävät, että ryhmätavoitteet soveltuisivat myös liikuntakontekstiin. Kauden aikana suoritettuja kyselyitä analysoidessaan Brawley, Carronja Widmeyer (1993) havaitsivat ryhmätavoitteiden olevan positiivisessa yhteydessä kiinteyteenja Lee (1989) otteluiden voittamisprosenttiin. Tehtäväorientoitunut henkilö tuntee olevansa kyvykäs kehittymällä ja yrittämällä itse, 1 8 LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä kun taas minäorientoituneen kyvykkyyden tunne syntyy egon peilaamisesta suhteessa muihin. Kommunikaatio näkyy positiivisempina lausuntoina ryhmän tehtävän suorittamisesta sekä "me-henkeä" kohottavina ilmaisuina. Sitä, miksi tavoitteenasettelu vaikuttaa suoritukseen, on selitetty mekanistisista (suora vaikutus) (Locke, Latham 1985, 1990) ja kognitiivisista (epäsuora vaikutus) lähtökohdista käsin (Garland 1985; Burton 1989). edellinen kappale) liikunnassa kiinnitetään enemmän huomiota tavoitteenasetteluun kilpailutilanteessa. Heidän mukaansa kommunikaation paraneminen lisää ryhmän pystyvyyden tunnetta ja tunteiden ilmaisua sekä inspiroi ryhmän toimintaa. suoritusprosessiin liittyviä (Hardy, Jones, Gould 1997, 24-25; Weinberg, Gould 1999, 306-308; Burton ym. Olisivatko tällaiset tavoitteet työyhteisössä edes mielekkäitä. Näistä 44:ssä eli 79 prosentissa tavoitteenasettelun ja suorituksen välinen yhteys havaittiin kohtalaiseksi tai voimakkaaksi. 2001). Kuviossa 1 esitetty kolmijaottelu on syntynyt tutkittaessa liikuntaa (Burton ym. Mekanistisen näkökulman mukaan tavoitteenasettelu vaikuttaa suoritukseen neljällä eri tavalla: suuntaamalla huomiota suorituksen kannalta oleellisiin asioihin (direction), lisäämällä yritteliäisyyttä (effort) ja sinnikkyyttä (persistence) sekä kehittämällä uusia oppimistapoja (learning strategies) (Locke, Latham 1985, 1990). Heidän havaitsemansa selitysosuus (.34) jäi kuitenkin edellä mainituista työyhteisötutkimuksista tehtyjä meta-analyysejä (.42-.80) alhaisemmaksi. Sekä liikuntaan että työyhteisön toimintaan sisältyy ajatus kilpailemisesta. Burtonin (1989) ja Garlandin (1985) mukaan tavoitteet vaikuttavat liikunnan harrastajan 'psyykkiseen tilaan' kuten itseluottamukseen, ahdistuneisuuteen ja tyytyväisyyteen. Carron ja Hausenblas (1998, 270) näkevät samojen mekanismien toimivan myös ryhmän tavoitteen asettelussa. Vastaava tulos ilmenee myös viidestä mela-analyysistä (Hunter, Schmidt 1983; Chidester, Grigsby 1984; Tubbs 1986; Mento ym. Yliopisto-opiskelijoiden keilailussa asettamat tavoitteet edistivät suoritusta. 2001). Burton ym. Kyllon ja Landersin (1995) meta-analyysi sisälsi 36 tutkimusta. Burtonin näkemykset ovat hyvin samankaltaisia toisen kognitiivisen näkökulman, tavoite-orientaatioteorian kanssa (esimerkiksi Duda 1992; Roberts 1992). Teorian mukaan suoritustilanteissa on kaksi hallitsevaa tavoiteperspektiiviä. Suoritustavoite on taas suorituksen lopputulos (Hardy ym. Locke ja Latham (1990) analysoivat 41 tutkimusta, joissa 38:ssa ryhmätavoitteet edistivät suoritusta. Voisiko tämä johtua siitä, että liikunnassa kilpailutilanne on sekä konkreettisemmin että vahvemmin näkyvissä. Useiden työyhteisökatsausten mukaan ryhmätavoitteet ovat yhtä tehokkaita kuin yksilötavoitteet (Kondrasuk 1981; Locke, Latham 1990; O'Leary-Kelly, Martocchio, Frink 1994; Weldon, Weingart 1993). kuvio 1). (2001) toteavat, viimeisimmissä liikunnassa toteutetuissa tutkimuksissa tavoitteenasettelu on havaittu aiempaa toimivammaksi menetelmäksi, mutta yllättävää kyllä ei kuitenkaan niin toimivaksi kuin työyhteisöissä ja organisaatioissa. Tavoiteperspektiivejä ei voida kuitenkaan ajatella itsenäisiksi, sillä kuntoettä kilpaliikuntaa harrastavien on havaittu yleensä olevan voimakkaasti sekä tehtäväettä minäorientoituneita (Weinberg 1996). 2001; Hall, Kerr 2001) ja yksi meta-analyysi (Kyllo, Landers 1995) osoittavat, että menetelmä toimii myös liikunnassa. Myöhemmin Kingston ja Hardy (1994, 1997) selkiyttivät ja laajensivat tavoitejaottelua jakamalla suoritustavoitteet kahteen luokkaan: suoritusja prosessitavoitteisiin. Burton (1989) esittää, että lopputulostavoitteita asettava henkilö on ahdistuneempi, ja hänellä on heikompi itseluottamus kuin henkilöllä, joka asettaa suoritustavoitteita. (2001) analysoivat 56 tutkimusta. Tavoitteen saavuttaminen riippuu usein vastustajasta tai muista ulkopuolisista tekijöistä eli tämä vaatii jonkinasteista henkilöiden välistä vertailua. Prosessitavoitteen asettajalla voi olla muutamia avainasioita, joita hän yrittää suorituksen aikana ylläpitää, ja joihin hän kiinnittää huomiotaan (esimerkiksi oikean laukaisu-, syöttöja haltuunottotekniikan ylläpitäminen suorituksen aikana). Minäorientoitunut kokee usein epäpätevyyttä. I· 1 1 1 I·. 1987; Wood, Mento, Locke 1987). Johnsonin, Ostrowin, Pernan ja Etzelin (1997) tutkimus on ainoa, jossa on asetettu ryhmätavoitteita. Määritelmän suoritustavoitteesta he pitivät ennallaan. Tyypillinen lopputulostavoite on mestaruuden tai kilpailun voittaminen. Locken ja Lathamin (1990) lähes 500 tutkimusta sisältänyt katsaus osoittaa, että menetelmä toimii hyvin erilaisissa tehtävissä ja ympäristöissä, erilaisilla suorituskriteereillä ja koehenkilöillä (Locke, Latham 1990). Tehtäväorientoitunut asettaa itselleen mielellään suoritustavoitteita, minäorientoitunut ajattelee suoritustaan lopputulosten kautta. Prosessitavoitteella tarkoitetaan suorituksen aikana liikunnan harrastajan ylläpitämää suorituksen muotoa, tekniikkaa tai strategiaa (Hardy ym. Liikunnassa tavoitteiden on esitetty vaikuttavan käyttäytymiseen ja suoritukseen myös epäsuorasti, luonteeltaan kognitiivisten vaikutusmekanismien kautta. Esimerkkejä tästä ovat kilpailuajan parantaminen, laukauksien, syöttöjen ja haltuunottojen tarkkuuden parantaminen tai kaksinkamppailujen voittaminen
Liian helpot tavoitteet eivät ole tarkoituksenmukaisia suorituksen kehittämisen kannalta; liikunnan harrastajan kyvyt jäävät hyödyntämättä. 1987; Wood ym. 2001). Hall, Byrne 1988; Latham, Locke 1991; Bar-Eli, Hartman, Levy-Kolker 1994) esittävät, että pitkän aikavälin tavoitteet antavat suuntaa ponnisteluille ja motivoivat toimintaan. 2001) esittivät, että tavoitteiden täsmällisyys ja selkeys ei olisi niin merkittävä muuttuja kuin tavoitteiden vaikeus. 1987) ja kaiken kaikkiaan 200 tutkimusta. Viimeisimmän katsauksen (Burton ym. Työyhteisössä samaa tehtävää voi suorittaa fyysisesti erillään oleva tuhansien ihmisten joukko. Vaikeat tavoitteet johtavat helppoja tavoitteita korkeampaan yritteliäisyyteen ja sitkeyteen. He ehdottavat, että spesifit tavoitteet eivät edistä suoritusta suoraan, vaan vuorovaikutuksessa tavoitteiden vaikeuden kanssa. Liikunnassa tyypillinen ryhmäkoko on taas 20 henkilöä. Burton ym. Kirchenbaum 1985). Kuitenkin tietoista tavoitteellista toimintaa suorittaa usein ryhmä. 1997, 25; Kingston, Hardy 1997; Filby, Maynard, Graydon 1999). Osa tutkijoista näkee pitkän aikavälin, osa lyhyen aikavälin tavoitteet paremmiksi. Kyllon ja Landersin (1995) meta-analyysin mukaan paras ratkaisu olisi asettaa sekä pitkän että lyhyen aikavälin tavoitteita. Liikunnassa myös täsmentämättömät tavoitteet saattavat siis olla toimivia. Locke, Latham 1990) esitetyt tulokset ovat niin ristiriitaisia, että yksiselitteisten ohjeiden antaminen käytännön parissa työskenteleville on hankalaa. 1987). Bandura, Simon 1977; Hall, Byrne 1988). Kun tavoitteet ovat vaikeita ja spesifejä, suoritukseen ollaan helposti tyytymättömiä ja lopputulos on parempi suoritus. Tavallisesti liikuntaa harrastava yksilökin harjoittelee ryhmässä. Burton ym. Toisaalta esimerkiksi liigajääkiekkoseura muodostaa työyhteisöä muistuttavan suurryhmän. Toisaalta pitkän aikavälin tavoitteiden motivoivan vaikutuksen on nähty olevan riippuvainen lyhyen aikavälin tavoitteiden väliportaita luovasta asemasta tavoiteohjelmassa (esim. Myöhemmin Burton ym. Kyllon ja Landersin (1995) meta-analyysi osoittaa, että keskivaikeat tavoitteet toimivat parhaiten, eivät siis vaikeat eivätkä helpot. SuoriLIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työ)'Titeisössä 1 g. Vuonna 1990 Locke ja Latham (ks. Tavoitteiden liiallinen täsmentäminen olisi johtanut lukuisten, jopa liian monien suoritusalueiden mittaamiseen, suunnan katoamiseen suorituksen kehittämisessä sekä hallitsemattomaan tavoiteviidakkoon. Locken ja Lathamin (1990) työyhteisötutkimuksiin perustuva katsaus käsittää viisi mela-analyysia (Hunter, Schmidt 1983; Chidester, Grigsby 1984; Tubbs 1986; Mento ym. Erään tutkimushavainnon (Rovio 2002, 74-79, 119-121) mukaan valmentajien ja urheilijoiden suosimat täsmentämättömät tavoitteet kuten 'liikkumisen' tai 'kiekollisen pelaamisen' parantaminen mahdollistivat suorituksen kokonaisvaltaisen kehittämisen sekä edistivät ohjelman sujuvuutta. Jos tavoitteiden vaikeusaste on kontrolloitu, spesifit tavoitteet vähentävät liikkumavaraa suoritusta arvioitaessa. Tavallisesti lopputulostavoitteet asetetaan pitkälle, prosessitavoitteet lyhyelle ja suoritustavoitteet taas sekä pitkälle että lyhyelle aikavälille. Liikunnassa tavoitteiden täsmällisyyttä ja selkeyttä koskevaa oletusta ei ole havaittu yhtä yksimielisesti (Kyllo, Landers 1995; Burton ym. TUTKITUIMMAT HYPOTEESIT: TÄSMÄLLISYYS JA SELKEYS SEKÄ VAIKEUSASTE Tavoitteenasettelun teorian (Locke, Latham 1990) tavoitteen täsmällisyyttä ja selkeyttä koskevan perusolettamuksen mukaan täsmälliset ja selkeät tavoitteet johtaisivat parempaan suoritukseen kuin täsmentämättömät, epäselvät, yleiset "tee parhaasi" -tavoitteet tai se, että tavoitteita ei ole lainkaan. (2001) havaitsivat vain 10 tutkimuksen 19:stä tukevan hypoteesia tavoitteiden vaikeusasteesta. Yli 90 prosentissa näistä tutkimuksista täsmälliset tavoitteet havaittiin täsmentämättömiä toimivammiksi. Työyhteisöissä toteutetut tutkimukset osoittavat, että vaikeat tavoitteet edistävät suoritusta parhaiten. Myös tämän hypoteesin osalta liikunnassa saavutetut tulokset ovat ristiriidassa työyhteisötutkimusten kanssa. Molemmissa konteksteissa on kiinnitetty valitettavan vähän huomiota ryhmän tavoitteenasetteluun. Tähän teemaan paneudutaan yksityiskohtaisemmin käsiteltäessä pysyvyyden tunnetta. Tätä hypoteesia on tutkittu kahta edellä käsiteltyä huomattavasti vähemmän. Esimerkiksi Kyllonja Landersin (1995) metaanalyysin mukaan täsmälliset suoritustavoitteet parantavat suoritusta, mutta eivät ole täsmentämättömiä parempia. Voisivatko kilpaja kuntoliikunnan harrastajat aiempiin suorituskokemuksiinsa perustuen tietää rajansa tarkemmin ja asettaa työyhteisöihin verrattuna 'realistisempia' tavoitteita. Miksi liikunnan harrastajat haluavat asettaa 'realistisempia' tavoitteita. Burtonin ym. Mikä voisi selittää tätä ilmiötä. Jos tavoitteet on taas asetettu liian vaikeiksi, ne jäävät saavuttamatta. Pitkän aikavälin tavoitteet on nähty joustaviksi, sillä päiväkohtaisen lyhyen aikavälin tavoitteen saavuttamattomuus voi lannistaa (esim. Jotkut taas suosittelevat molempien käyttämistä yhtä aikaa. Voisiko tämä johtua heidän tarpeesta kokea pätevyyttä, luovathan onnistumisen kokemukset jatkuvuutta tavoitteelliselle toiminnalle. Tavoitteen aikaväliä koskevan hypoteesin mukaan lyhyen aikavälin tavoitteet yhdistettynä pitkän aikavälin tavoitteisiin johtavat parempiin suorituksiin kuin pelkät pitkän aikavälin tavoitteet (Locke, Latham 1985). 2001) että työyhteisökatsauksissa (esim. Lopputulostavoitteiden nähdään edistävän harjoittelumotivaatiota erityisesti yksitoikkoisten harjoittelujaksojen aikana: ne antavat toiminnalle suunnan ja päämäärän (Hardy, ym. Sekä liikuntatieteellisissä (esim. Us~at tutkijat (esim. Näin ollen jaottelua on tutkittu vain liikuntakontekstissa ja lisäksi jaottelussa on päällekkäisyyttä aiemmin kuvattuun jakoon pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteista. Locken ja Lathamin (1990) analysoimasta lähes 200:sta tutkimuksesta 192 (91 prosenttia) osoitti vaikeiden tavoitteiden paremmuutta. Kuten aiemmin kävi ilmi, tavoitejaottelu lopputulos-, suoritusja prosessitavoitteisiin on syntynyt tutkittaessa liikuntaa. MUUT MUUTTUJAT: AIKAVÄLI, TAVOITEJAOTTELU ... 1987; Wood ym. 2001) mukaan 25 tutkimuksesta 15 tuki joko osittain tai vahvasti oletusta spesifien tavoitteiden paremmuudesta. (2001) katsauksen mukaan kolmessa tutkimuksessa kahdeksasta sekä lyhyen että pitkän aikavälin tavoitteiden käyttäminen nähtiin kannattavaksi. Lyhyen aikavälin tavoitteet johtavat jatkuvaan tavoitteiden tarkkailemiseen ja tämä vaikeuttaa suoritukseen keskittymistä. Locken ja Lathamin (1990) katsaus käsitti neljä meta-analyysia (Chidester, Grigsby 1984; Tubbs 1986; Mento ym. Vastaavasti lyhyen aikavälin tavoitteiden paremmuutta on perusteltu säännöllisellä onnistumisien arvioinnilla (Bandura 1986), tavoitteiden joustavuudella ja helpommalla kontrolloitavuudella (Burton 1989). (2001) näkevät vähäiseen tutkimusten määrään liikunnassa kaksi syytä: tutkijat uskovat, että tavoitteen aikaväli ei vaikuta merkittävästi menetelmän tehokkuuteen ja tutkijoiden on hankala määritellä optimaalista aikaa lyhyen tai pitkä aikavälin tavoitteille. myös Burton ym. Tavoitteenasettelun teorian tavoitteen vaikeusastetta koskevan perusolettamuksen mukaan vaikeat tavoitteet johtavat parempaan suoritukseen kuin helpot tavoitteet (Locke, Latham 1985, 1990)
Prosessitavoitteilla parannetaan suorituksen laatua. Viime aikoina on havaittu (Rovio 2002, 6165), että ratkaisukeskeinen palaute edistää tavoitteiden saavuttamista. 2001; Hall, Kerr 2001) . 1999; Rovio 2002 121122) mukaan vaikuttaa siltä, että paras tulos saavutettaisiin asettamalla lopputulos-, suoritusja prosessitavoitteita. (2001) katsauksessa yhdeksän tutkimusta kymmenestä vahvisti näiden kolmen tavoiteluokan yhteiskäyttöä. Etenkin kilpailutilanteessa liikkujan tulisi suunnata huomiotaan prosessiin eli asioihin, joiden avulla lopputulos saavutetaan. Tavoite, joka jää saavuttamatta, heikentää kilpaja kuntoliikunnan harrastajan motivaatiota ja innokkuutta harjoitella (Locke, Latham 1985). Filbyym. Liikuntakontekstin terminologiaa käyttäen ensin kannattaa asettaa pitkän aikavälin lopputulostavoite. Tämä on mahdollista prosessitavoitteiden avulla. Jos tavoitteena oleva suoritus on helppo, ei lopputuloksen saavuttaminen tuota ongelmia. Matsui, Kakuyama, Onglatco 1987), kilpaileminen (esim. (1999) havaitsivat lopputulostavoitteiden lisäävän suorituspainetta ja heikentävän suoritusta, jos tavoitteita painotettiin ennen kilpailua. Burton (1989) sekä Weinbergja Gould (1999, 306) esittävät, että tällainen vaikeasti kontrolloitavissa oleva muiden suorituksesta riippuvainen lopputulostavoite voi alentaa liikunnan harrastajan motivaatiota. Lopputulostavoitteiden osalta tulee ottaa huomioon niiden mahdollinen negatiivinen, motivaatiota alentava ja suoritusta häiritsevä vaikutus. 2000; Rovio 2002, 62), pystyvyyden tunnetta (Zimmerman, Kitsantas 1996; Kingston, Hardy 1997; Rovio 2002, 74), tyytyväisyyttä ja sisäistä kiinnostusta opittavaa tavoitetta kohtaan (Zimmerman, Kitsantas 1996) sekä parantavat kognitiivisen ahdistuksen hallintaa (Kingston, Hardy 1997; Filby ym. tustavoitteilla saadaan harjoittelun tulokset näkyviin. Locke, Shaw 1984), tavoitteidenjulkisuus (esim. 1999; Rovio 2002, 69-70). Lopputulostavoite saattaa alentaa motivaatiota, kun se on vaikeasti saavutettava (Burton 1989) sekä sanamuodoltaan liian ehdoton ja joustamaton (Evans, Hardy, Fleming 2000). 1997) ja pystyvyyden tunteen (Hall, Byrne 1988; Burton 1989; Filby ym. 33 tutkimuksesta tekemästään synteesistä Locke ja Latham (1990) havaitsivat, että 17 tutkimuksessa 18:sta tavoitteiden asettaminen yhdistettynä palautteeseen tuotti parempia tuloksia kuin pelkkä tavoitteiden asettaminen, ja 21 tutkimusta 22:sta taas osoitti tavoitteenasettelun ja palautteen antamisen paremmuutta pelkkään palautteen antamiseen verrattuna. Työyhteisöissä toteutetuissa tutkimuksissa on havaittu, että tavoitteisiin sitoutumista edistäviä tekijöitä on useita: tavoitteet määräävän henkilön arvovalta (esim. Suoritustavoitteiden paremmuutta lopputulostavoitteisiin nähden on perusteltu huomion kohdentamisen (Kingston, Hardy 1994, 1997), keskittymiskyvyn (Hardy, Nelson 1988; Beggs 1990; Boutcher 1990), taitojen oppimisen (Zimmerman, Kitsantas 1996; Hardy ym. Lopputulostavoitteen negatiivinen vaikutus johtuu ensinnäkin tavoitteen motivaatiota alentavasta luonteesta. Myös Frierman, WeinbergjaJackson (1990) havaitsivat täsmällisen ja samalla saavuttamatta jääneen välitavoitteen heikentäneen sekä itseluottamusta että suoritusta. Liikunnassa palautteen vaikutuksen ja tavoitteiden saavuttamisen yhteyttä on tutkittu vähän. Tämä voi lisätä epäilyksiä suorituksen suhteen (stressi ja ahdistus). Kun kyseessä on taas monimutkainen, hankala, osaamisen ylärajoilla oleva ja toisen voittamista edellyttävä suoritus, voi tavoitteen saavuttamisessa ilmetä vastoinkäymisiä, vaikka tavoite olisi sitä asetettaessa tuntunutkin realistiselta. Tämä johtaa heikompaan suoritukseen. Loppu tulostavoitteen, esimerkiksi mestaruuden voittamisen, saavuttaminen on vaikeaa. Burtonin ym. Widmeyer, Ducharme 1997; Weinberg, Gould 1999, 306-311) tyypillisesti suositeltu sanamuodoltaan ehdoton sekä samalla täsmällinen, selkeä ja määrällisesti arvioitava lopputulostavoite voi joitsestään olla motivaatiota alentava. Evans ym. Vastaavasti Weinbergja Gould (1999) näkevät ilman seurantaa ja arviointia toteutettavan tavoitteenasetteluohjelman "ajan ja vaivannäön haaskaukseksi". 1999) edistymisellä. Näin ollen lopputulostavoite pilkataan pienempiin osiin, lyhyen aikavälin suoritusja prosessitavoitteiksi. 2000; Rovio 2002, 73-74). Tutkimuksissa ei ole arvioitu, millainen palaute on parhainta tai kuinka palautetta tulisi tavoitteenasetteluohjelman yhteydessä antaa. Myös liikuntapsykologisessa kirjallisuudessa (esim. Toinen lopputulostavoitteen negatiivinen vaikutus johtuu sen suoritusta häiritsevästä luonteesta. Esimerkiksi Locke ja Latham (1990) esittävät palautteen olevan olennainen osa tavoitteenasetteluprosessia ja välttämätöntä suorituksen paranemisvaikutuksen realisoimiseksi. Lopputuloksen saavuttamiseksi kannattaa puolestaan laatia selkeä ja suunnitelmallinen strategia, reitti, joka ohjaa toimintaa asteittain kohti vuoren huippua, lopullista päämäärää. Palautteen vaikutus tavoitteenasettelun yhteydessä on havaittu positiiviseksi (Hall, Weinberg, Jackson 1987; Shoenfelt 1996; Tzetzis, Kioumourtzoglou, Mavromatis 1997; Goudas, Minardou, Kotis 2000), ja palautteen nähdään olevan keskeinen osa tavoiteohjelmaa (katsauksia: Burton ym. 2001; Hall, Kerr 2001). Latham, Erez, · Locke 1988), vertaisten vaikutus (esim. Beggsin (1990) mukaan myös suoritustavoitteet voivat olla edellä kuvatulla tavalla suoritusta häiritseviä. Muutamien tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että prosessitavoitteet ovat lopputulosja suoritustavoitteita parempia (Zimmerman, Kitsantas 1996; Kingston, Hardy 1997; Evans ym. Näin tavoitteen vaikutus muodostui motivaatiota alentavaksi. PALAUTE, SITOUTUMINEN JA MINÄPVSTVVVVS Palautteen merkityksestä tavoitteenasettelun yhteydessä sekä työyhteisöettä liikuntatutkijat vaikuttavat olevan yksimielisiä (Burton ym. Filby ym. (2001) esittävät käytännön havaintoihin nojaten, että tavoitteet saavutetaan paremmin, kun ne asetetaan positiivisesti ja huomio keskitetään siihen, mitä yritetään saavuttaa eikä siihen, mitä yritetään välttää. ... 1999; Evans ym. (1999) sekä Hardy (1997) ehdottavatkin, että painetilanteissa liikunnan harrastajan tulisi suunnata huomionsa suoritukseen. (2000) havaitsivat, että sanamuodoltaan täsmällinen ja selkeä lopputulos tavoite motivoi kyllä harjoittelemaan, mutta jäi kuitenkin saavuttamatta. 1997, 25; Kingston, Hardy 1997; Filby ym. Sekä liikunnassa että työyhteisössä on vallalla käsitys, että tavoitteita tulee asettaa niin pitkälle kuin lyhyelle aikavälillekin. Työyhteisöissä ja organisaatioissa palautteen ja tavoitteenasettelun yhteyttä on tutkittu jonkin verran. Kyse on suorituksen määrällisestä arvioinnista, jolloin tavoitteissa etenemistä voidaan arvioida säännöllisesti toteutettavalla testillä harjoituksissa tai ottelussa. Hollenbeck, Williams, Klein 1989), kannus. Burtonin (1989, 1992) mukaan lopputulostavoitteet lisäävät liikunnan harrastajan odotuksia. Burton ym. Loppu tulostavoite voi jäädä saavuttamatta niiden vaikean kontrolloitavuuden vuoksi: tavoitteen saavuttaminen riippuu tavallisesti vastustajasta. Locken (1968) tavoitteenasettelun teorian mallin yksi osatekijä on sitoutuminen. Locken (1996) meta-analyysin mukaan tehokkainta on palaute, joka osoittaa, miten suoritus on edennyt suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Lisääntynyt ahdistus taas voi johtaa heikompaan suoritukseen. Prosessitavoitteilla nähdään olevan useita etuja suoritustavoitteisiin verrattuna: ne edistävät keskittymiskykyä ja huomion kohdentamista (Hardy, Nelson 1988; Kingston, Hardy 2Q LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä 1997; Filby ym. Viimeisimpien tutkimuksien (Hardy 1997; Hardy ym
Kane, Marks, Zaccaro ja Blair (1996; ks. Liikunnassa pystyvyyden, tavoitteen ja suorituksen yhteyksiä on tutkittu niukasti. Joukkueurheilussa 'sosiaalisen laiskottelun' vähentämisen on havaittu edistävän ryhmän jäsenten sitoutumista (Rovio 2002, 87-90). Usein havaitaan, että kun yksilö uskoo, ettei hänen panoksensa ole ryhmän koon kasvaessa todettavissa tai arvioitavissa, työpanos heikkenee. Kuten aiemmin todettiin sekä liikunnassa että työyhteisöissä tavoitteen tulee olla vähintäänkin haastavan vaikea. Yksittäisen ryhmän jäsenen suorituksen näkyväksi tekemisestä osana joukkueen kokonaissuoritusta on myönteisiä tuloksia (Williams, Harkin, Latane 1981; Matsui ym. Weinbergja Weingand (1993, 1996) esittävät, että liikunnassa tavoitteenasettelututkimuksiin osallistuvilla olisi jo lähtökohtaisesti korkeampi motivaatio kuin yrityksissä ja organisaatioissa. Kuten Burton (1993) sekä Hardy ym. 2001; Hall, Kerr 2001). Keskustelua tulosten ristiriitaisuudesta on käyty viiden teeman ympärillä: koehenkilöiden motivaatio, tavoitteiden asettaminen 'tee parhaasi' -ryhmässä, palautteen antaminen 'tee parhaasi' -ryhmässä, henkilökohtaiset tavoitteet ja tavoitteen vaikeusaste. Viimeinen Karaun ja Williamsin (1993) ehdottama keino on ryhmän kiinteyden edistäminen. (1997, 26) toteavat, ryhmässä voi olla 'sosiaalista laiskottelua' vaikka joukkueelle olisi luotu yhteiset tavoitteet. Pystyvyyden tunne ennustaa tavoitteen valintaa, tavoitteeseen sitoutumista ja suoritusta. Karaun ja Williamsin (1993) esittämien 'sosiaalista laiskottelua' vähentävien tapojen käytöstä on joitakin myönteisiä tuloksia (Rovio 2002, 87-90). 1987). Kyse ei voi olla autoritaarisesta käskyjen jakamisesta, vaan intensiivisestä yhteistyöstä yksilön kanssa. Vilkas ja ajoittain kiihkeäkin keskustelu työyhteisö(Locke 1991, 1994) ja liikuntakontekstin (Hall, Byrne 1988; Burton 1992 1993; Weinberg, Weingand 1993, 1996) tutkijoiden välillä ei ole tuottanut yksiselitteisiä vastauksia. Tämä ilmiö 'sosiaalinen laiskottelu' on Karaun ja Williamsin (1993) meta-analyysin mukaan havaittu monenlaisissa ryhmätehtävissä, eri kulttuureissa ja eri sukupuolilla. Lisäksi Locke (1991, 1994) esittää, että liikunnassa "tee parhaasi" -ryhmän jäsenet ovat asettaneet tavoitteita spontaanisti. myös Bandura, Wood 1989; Early, Lituchy 1991) esittävät aikaisempiin tutkimuksiin, tavoitteenasetteluun (Locke, Latham 1990) ja sosiaalis-kognitiiviseen teoriaan (Bandura 1986) perustuvan itsesäätelymallin, joka kuvaa minäpystyvyyden, henkilökohtaisten tavoitteiden ja suorituksen välisiä yhteyksiä. Erez 1986). Mallin mukaan itsesäätelyn lähtökohta on henkilön omien taitojen arvioimien aikaisempien suorituskokemuksien perusteella. Kun tavoitteenasettelun kohteena on ryhmä, sitoutumista voidaan arvioida myös 'sosiaalisen laiskottelun' näkökulmasta. Myöhemmin osallistumisen merkitys on todettu vähäpätöiseksi (Burton ym. Lee 1989; Theodorakis 1995) tehdyt tutkimukset osoittavat minäpystyvyyden myönteisiä yhteyksiä tavoitteenasetteluun. Meta-analyysissään Karau ja Williams (1993) esittävät viisi 'sosiaalista laiskottelua' vähentävää tapaa. Ensimmäinen on ryhmän yksittäisen jäsenen suorituksen arvioiminen ja tunnistaminen. Kyllon ja Landersin (1995) meta-analyysin mukaan osallistuminen tavoitteenasetteluun edistää sitoutumista. Muita Karaun ja Williamsin (1993) 'sosiaalista laiskottelua' vähentäviä tapoja ovat spesifi palaute, mielekkään roolin luominen jokaiselle ryhmän jäsenelle ja yksilön ainutlaatuisuuden korostaminen. Locke, Frederic, Lee, Bobko 1984; Early, Lituchy 1991) että liikunnassa (esim. Weinberginja Weingandin (1993, 1996) mukaan spontaani tavoitteiden asettaminen olisi estettävissä laboratorioolosuhteilla, mutta asetelma ei kuvaisi enää todellista tilannetta liikunnassa. 2001; Hall, Kerr 2001). Julkisista tavoitteista ei luovuta niin helposti kuin yksityisistä tavoitteista. Tavoitteiden on havaittu välittävän pystyvyyden tunteen ja suorituksen välistä yhteyttä (Lee 1988; Theodorakis 1995; Kane ym. Locke (1994) ei hyväksy tätä väitettä ja näkee työyhteisötutkimuksiin osallistuvien olevan yhtä motivoituneita. Johtaminen ja valmentaminen ovat tasapainottelua haastavan vaikeiden tavoitteiden ja minäpystyvyyden tunteen kanssa. Kilpailemisen välttämiseksi hän kehottaa tutkijoita kontrolloimaan asetelmaa antaen tähän joitakin ehdotuksia. Keskustelu teorian heikosta siirrettävyydestä liikuntaan ei osoita laantumisen merkkejä (Burton ym. Pystyvyyden tunne on tekijä, jota ei voine sivuuttaa tavoiteohjelmaa laadittaessa. 'tee parhaasi' -tavoitteet) on osoitettava elinvoimansa todellisissa olosuhteissa. 1996), ennustavan suoritusta (Poag, McAulley 1992; Theodorakis 1996) ja edistävän pystyvyyden tunnetta (Miller, McAulley 1987; Kinston, Hardy 1997). Heidän mukaan systemaattisesti asetettujen tavoitteiden (vs. Myös liikunnassa yksi tavoitteenasettelun tutkimuskohde on ollut sitoutumista edistävien keinojen tunnistaminen. Mitä korkeampi on henkilön minäpystyvyyden tunne, sitä haasteellisemmat tavoitteet hän asettaa, ja sen paremmin hän tavoitteensa saavuttaa (Locke, Latham 1990). Tällainen tavoite sijoittuu yksilön pystyvyyden tunteen ylärajoille. Näin koeja kontrolliryhmän olosuhteet ovat muodostuneet samankaltaisiksi. Minäpystyvyydellä tarkoitetaan henkilön uskomusta siitä, että hän selviytyy menestyksekkäästi tietystä suorituksesta ja saavuttaa tietyn lopputuloksen (Bandura 1977, 1986). Myös keinoja pystyvyyden tunteen edistämiseksi on olemassa (esim. Riedel, Nebeker, Cooper 1988) ja osallistuminen tavoitteiden asettamiseen (esim. Kyllon ja Landersin (1995) mukaan myös julkisesti esitetyt tavoitteet ovat tehokkaampia kuin tavoitteet, jotka vain liikkuja itse tietää. Feltz, Lirgg 2001). Myöskään tavoitteenasettelun teorian täsmällisyyttä ja selkeyttä sekä vaikeusastetta koskevia perushypoteeseja ei ole todennettu läheskään niin yksimielisesti liikunnassa kuin työyhteisöissä. Minäpystyvyys vaikuttaa suoritukseen sekä suoraan että välillisesti henkilökohtaisen tavoitteiden kautta eli tavoitteet välittävät pystyvyyden tunteen ja suorituksen välistä yhteyttä. Vallerand 2001). Aikaisemmat taidot ja muu suoritukseen liittyvä informaatio, kuten keskustelut muiden kanssa, ovat suorassa yhteydessä minäpystyvyyteen. Tavoitteenasettelu ei ole ollut yhtä tehokas menetelmä liikunnassa kuin työyhteisöissä ja organisaatioissa. Vaikeat tavoitteet horjuttavat yksilön tunnetta pystyvyydestään. Pystyvyyden tunteen huomioon ottaminen suoritusta kehitettäessä saattaa olla todella merkittävää. Liikunnan harrastajan autonomian lisääminen on kyllä perusteltua, koska se edistää sisäistä motivaatiota (esim. He ehdottavat, että 'sosiaalista laiskottelua' voidaan vähentää asettamalla ryhmäntavoitteiden lisäksi myös yksilölliset tavoitteet. Sekä työyhteisöissä (esim. Näin ajateltuna ei liene yllättävää, että työyhteisöterminologiassa johtamisen sijaan termi 'valmentaminen' on entistäkin käytetympi. timetja palkkiot (esim. Harkins ja Petty (1982) havaitsivat 'sosiaalisen laiskottelun' vähentyneen, kun yksittäiset ryhmän jäsenet havaitsivat panoksensa olevan tärkeä joukkueen suoritukselle. Näkökulma muuttaa merkittävästi käsitystä johtajan ja valmentajan työstä. Toisaalta Locke (1991) näkee yhdeksi ongelmaksi liikuntakontekstissa toteutetuissa tutkimuksissa koehenkilöiden keskinäisen kilpailemisen tavoitteiden saavuttamisesta. Kolmanneksi Locken (1991, 1994) mukaan "tee parhaasi" ryhmän spontaani tavoitteiden asettaminen on vältettävissä piLIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • TavoitteenaseMu liikunnassa ja työyhteisössä 21. (Rovio 2002,123-124.) MIKSI TAVOITTEENASETTELU El OLE TOIMINUT ODOTETULLA TAVALLA LIIKUNNASSA
He esittävät myös, että palautteesta pidättäytyminen liikuntakontekstissa on erittäin vaikeaa. 2 2 UIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä Burtonin ym. (2001) katsaus sisälsi 56 liikunnassa tavoitteenasetteluun kohdistuvaa tutkimusta rajaten ulkopuolelle julkaisemattomat väitöskirjat ja tutkielmat. Tutkimukset on tehty pääasiassa opiskelijoiden parissa ja ne perustuvat määrällisiin suoritusmittauksiin sekä koeja kontrolliryhmäasetelmiin. Weinberg ja Weingand (1993, 1996) vastaavat, että liikunnassa (ei vaikeat, vaan) keskimääräisen vaikeat tavoitteet on havaittu parhaimmiksi. Burtonin ym. Yksityiskohtaisempi tarkastelu (Rovio 2002, 23-28) osoittaa, että kilpaurheilun tavoitteiden asettamisen ja toteutumisen tutkimusasetelmia on yllättävän vähän (16 %). Lähes puolet ( 46 %) tutkimuksista eivät sisällä minkäänlaista tavoiteohjelmaa ja suurin osa (70 %) ohjelmia sisältävistä tutkimuksista on tehty muille kuin kilpaurheilijoille. Muita osia ovat esimerkiksi tavoitteiden kirjaaminen, toimintasuunnitelman laadinta ja arviointi. Koulutuksen vaikutuksia on arvioitu kyselymittarilla. (2001) ovat arvioineet varsin kattavasti aikaisempia tutkimustuloksia, mutta eivät itse tutkimusten luonnetta. Ensinnäkin tulosten yhdenmukaisuutta ja elinvoimaisuutta heikentää otoksien pienuudesta johtuva heikko tilastollinen voima. Muutama kilpaurheilijoiden parissa toteutettu tutkimus perustuu tavoitteenasettelun periaatteiden opettamiseen urheilijoille tai valmentajille (5 %). Kestoltaan tutkimukset ovat olleet pidempiä kuin ei-kilpaurheilijoille suunnatut tavoiteohjelmat. Suurin osa ohjelmista on kestänyt viisi viikkoa tai vähemmän. Locken (1991 , 1994) mukaan valitettavan monessa tutkimuksessa tavoitteet ovat jääneet tasolle 'keskimääräisen vaikea'. Lisäksi Locke (1991) esittää, että koeryhmän jäsenten sitoutumisen astetta tulisi mitata. Viimeinen ryhmä on kilpaurheilijoiden parissa toteutetut tavoiteohjelmat (16 %). dättäytymällä suorituspalautteesta. Tutkimukseen liittyvät kokeet ja mittaukset on siis lähes poikkeuksetta toteutettu saman koehenkilön osalta samana päivänä, 'tässä ja nyt'. Muutamassa tutkimuksessa ollaan pidemmällä tavoiteprosessissa (Burton 1989; Daw, Burton 1994; Evans ym. Merkittävä osa (70 %) tutkimuksista on tehty opiskelijoiden tai lajia satunnaisesti harrastavien parissa. Kyselyillä on kartoitettu monipuolisesti tavoitteenasettelun yhteyksiä useiden muuttujien osalta: käytön määrää (kuinka usein), tavoitteiden vaikeusastetta (vaikea vai helppo), tavoitteiden täsmällisyyttä ja selkeyttä (täsmällinen vai täsmentämätön) , hyödyllisyyttä, tavoitteisiin sitoutumista, valmentajan palautetta ja tukea, syitä tavoitteiden asettamiseen, osallistumisen astetta tavoitteiden asettamisessa, kilpailuahdistusta, minäpystyvyyttä ja nykyistä suoritustasoa. Lisäksi Burton (1993; Burton ym. Usein ohjelmissa asetettuja tavoitteita on harjoiteltu. He myös ehdottavat tähän tarkoitukseen sopivaa mittaria. Etenkin liikunnassa tutkimustieto on edelleenkin hyvin kapeaalaista (Rovio 2002, 2328, 161171). Tavoiteohjelmia sisältävät tutkimukset ovat olleet lyhytkestoisia. Useissa liikunnassa toteutetuissa tutkimuksissa on käytetty vain harvoja tavoitteenasetteluprosessiin liittyviä menetelmiä. Tästä seuraa, että objektiivinen vaikeus ja koettu kyvykkyys ovat kääntäen verrannollisia ja subjektiivisen vaikeuden mittaaminen ennustaa suoritusta lopulta heikosti. Suurin ryhmä, 38 prosenttia, on muiden kuin kilpaurheilijoiden parissa toteutetut tavoiteohjelmat. Lopuksi Locke (1991, 1994) painottaa, että täsmällisyyden ja selkeyden ohella tavoitteiden tulee olla riittävän vaikeita. Lopuksi Burton ym. Näissä tutkimuksissa tutkija on toiminut toimintatutkimuksen kaltaisessa yhteistyössä tutkittavien kanssa ja/tai kuvannut kentällä tapahtunutta prosessia. Tiedämme tavoitteenasettelusta melko vähän, koska tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa tavoitteiden täsmällisyyden ja selkeyden sekä vaikeusasteen mukaisten perushypoteesien todentamiseen. Neljänneksi Locke (1991, 1994) esittää (ja Weinbergja Weingand 1993, 1996 myöntävät), että koehenkilöillä saattaa määrättyjen tavoitteiden lisäksi olla henkilökohtaisia tavoitteita; myös nämä tulisi mitata. Rovion (2002, 2328 161-171) katsaus sisälsi 79 liikunnassa toteutettua tavoitteenasetteluun kohdistuvaa tutkimusta. Myös yksilölliset erot, erityisesti pystyvyyden tunne, saattavat vaikuttaa siihen, kuinka kuntoettä kilpaliikuntaa harrastavat reagoivat tavoitteenasetteluun. Lähes puolet ( 45 %) näistä on kestänyt vain noin viisi viikkoa tai lyhyemmän ajan. Tutkimukset jaetaan viiteen ryhmään: muiden kuin kilpaurheilijoiden parissa toteutetut 'tässä ja nyt' sekä tavoiteohjelmat ja kilpaurheilijoiden parissa toteutetut kyselyt, "workshop" ja tavoiteohjelmat. (2001) toteavat, että tavoitteen asettaminen on vain yksi osa prosessia. Niinpä tarkastelun kohdentaminen sellaisiin kysymyksiin kuin ketä on tutkittu ja millä tavalla antaa selkeämmän kuvan sekä aikaisemmasta tutkimuksesta että tutkimustarpeista. (2001) mukaan taitojen saavuttamiseen tutkimusasetelmat ovat lähes poikkeuksetta olleet liian lyhyitä. Kolmanneksi tavoitteiden saavuttaminen voi myös olla vaikeaa, koska kyse on suuresta määrästä monimutkaisia taitoja. Tavoitteen subjektiivista vaikeutta on hankala mitata, sillä se kuvaa samalla tavoitteen objektiivista vaikeutta ja henkilön käsitystä omista kyvyistään. Teoria ei väitä, että täsmälliset ja selkeät tavoitteet olisivat "tee parhaasi" -tavoitteita parempia, vaan että täsmälliset ja selkeät ja samalla vaikeat tavoitteet tuottavat paremmat tulokset kuin 'tee parhaasi', helpot tai keskimääräisen vaikeat. Burton ym. Edellisen ryhmän tavoin tutkimukset perustuvat määrällisiin alkuja loppumittaussekä koeja kontrolliryhmäasetelmiin. MITÄ LIIKUNNASSA ON TUTKITTU. Muille kuin kilpaurheilijoille suunnattuja "tässä ja nyt" -ohjelmia on 28 prosenttia kaikista tutkimuksista. Weinberg ja Weingand (1993, 1996) näkevät asetelman puutteelliseksi, sillä koeja kontrolliryhmät poikkeaisivat toisistaan niin merkittävästi kahden keskeisen muuttujan tavoitteen ja palautteen osalta. Tavoitteenasettelua on tutkittu jonkin verran yksilöja joukkuelajien kilpaurheilijoille suunnatuilla kyselyillä (12 %). Lisäksi tavoitteenasettaminen sekä kuntoettä erityisesti kilpaliikuntaa harrastavien keskuudessa tarkoittaa usein toimimista suoritustason ylärajoilla. Suurin osa (85 %) tutkimuksista on perustunut kvantitatiiviseen tutkimusasetelmaan, eikä juuri missään tavoiteohjelman tutkimuksessa ole kuvattu sitä, mitä mittaustulosten välisenä aikana on tapahtunut.. Sen sijaan Hall ja Kerr (2001) ovat samaa mieltä Locken (1991) kanssa, että koeryhmät tulisi samankaltaistaa alkumittausten perusteella ja subjektiivisesti koetun tavoitteen vaikeuden tai tavoitteeseen suunnatun yrittämisen sijaan tulisi mitata koehenkilön kokemaa pystyvyyden tunnetta. 2001) on esittänyt viisi mahdollista syytä tavoitteenasettelun heikkoon toimivuuteen liikunnassa. Tavallisesti oma kyvykkyys koetaan alhaiseksi niin vaikeiden tavoitteiden kuin helppojenkin tavoitteiden kohdalla. Nämä tutkimukset poikkeavat edellisestä ryhmästä eli muiden kuin kilpaurheilijoiden parissa toteutetuista tavoiteohjelmista siinä, että koehenkilön asettamia tai hänelle annettuja tavoitteita ei ole harjoiteltu lainkaan tai hyvin vähän. Locke (1991) on myös esittänyt kaksi muuta seikkaa koeryhmien samankaltaistaminen ja tavoitteen subjektiivisen vaikeus , joihin Weinberg ja Weingand eivät ole ottaneet kantaa. 2000)
Harvassa työyhteisössä lienee esimerkiksi samanlaisia ajallisesti ja toiminnallisesti nopeita pyrähdyksiä kuin vaikkapa jääkiekkojoukkueen yhteen otteluun valmistautumisessa. Millaisia tavoitteita tulisi asettaa harjoituksiin ja kilpailuihin. Tämän katsausartikkelin tarkoituksena on käsitellä tavoitteenasettelun teorian peruslähtökohtia esittämällä keskeisiä tutkimustuloksia liikunnassa sekä vertaamalla näitä tuloksiin, jotka on saavutettu työyhteisöissä ja organisaatioissa. Miten systematisoida tavoitteenasettelua sekä kuinka kehittää seurantaa, arviointia ja palautteenantamista. 2001; Hall, Kerr 2001) siitä, miten näitä 'maailmoja' tulisi ymmärtää ja tulkita. Locken ja Lathamin esittämien perusperiaatteiden (1985) sekä myöhempien parannuksien (1990) myötä tavoitteenasettelun teoriaa on liikunnassa testattu lähes 80 tutkimuksessa. Kokeellistyyppiset tutkimusasetelmat yksi keskustelun pääpainopistealue (Locke 1991, 1994; Weinberg, Weingand 1993, 1996) tuottavat näissä pyrkimyksissä omat harminsa: miten saada aikaan uskottavan 'puhtaita' koeja kontrolliasetelmia. Tutkituimpia muuttujia ovat olleet Locken ja Lathamin (1985, 1990) tavoitteenasettelunteorian tavoitteen täsmällisyyttä ja selkeyttä sekä vaikeusastetta koskevat perusolettamukset. Tavoitteen sisäistäminen on monisärmäinen, mutta myös rikastuttava kilpaja kuntoliikunnan harrastajan sekä valmentajan yhteinen prosessi kohti julkilausuttua ja sisäistettyä päämäärää kaikkine yllätyskuvioineen, yläja alamäkineen. Tavoitejaottelu lopputulos-, suoritusja prosessitavoitteisiin on syntynyt ja sitä on tutkittu vain liikuntakontekstissa. Menetelmä ei ole suoraan siirrettävissä työyhteisöistä liikuntaan tai päinvastoin, vaikka Locke ja Latham (1985) aikanaan näin esittivätkin. Toinen syy tähän saattaa olla siinä, etteivät 'kovat' empiiriset teoriat ja mittarit taivu organisaation sisäiseen dynamiikkaan, vuorovaikutuksiin ja dialogeihin, tuskin helposti edes ihmisen toiminnan erilaisille kognitiivisille, affektiivisille ja diskursiivisille vivahteille. Suurin osa (85 %) tutkimuksista on perustunut kvantitatiiviseen alku loppumittausasetelmaan. Etenkin liikunnassa tutkimustieto on edelleenkin hyvin kapea-alaista (Rovio 2002, 2328, 161-171). 2001; Hall, Kerr 2001). Tutkimukset sekä liikunnassa että työyhteisöissä osoittavat, että tavoitteenasettelu on suoritusta edistävä menetelmä. Samalla he esittivät kymmenen yritys-, organisaatioja laboratoriotutkimuksissa todennettua perushypoteesia menetelmän toteuttamiseksi ja tutkimiseksi. Kilpaurheilun tavoitteiden asettamisen ja toteutumisen tutkimusasetelmia on yllättävän vähän (16 %). Menetelmän yleisten periaatteiden testaamiseen sijaan tutkijoiden, parhaimmillaan tutkivien valmentajien ja ohjaajien, tulee lähteä rakentamaan teoriaa harrastajaja ilmiölähtöisesti pitkäkestoisilla, useamman kauden kestävillä ohjelmilla yksilömutta myös joukkuelajeissa. Tehokkuuden osoittaminen on tavoitteenasettelututkimuksissa suosituin kohde. Vaikuttaa myös siltä, että prosessitavoitteet olisivat lopputulosja suoritustavoitteita ja suoritustavoitteet loppu tulos tavoitteita hyödyllisempiä. Merkittävä osa (70 %) tutkimuksista on tehty opiskelijoiden tai lajia satunnaisesti harrastavien parissa. Tehokkuutta osoittavien tutkimusten lisäksi on hyvin paljon tutkittu menetelmän toimivuuteen yhteydessä olevia tekijöitä eli toteuttamisperiaatteita. 2001) toteavat tarvitsemme erityisesti tavoitteiden toimivuutta kuvaavia pitkittäistutkimuksia. Sekä liikunnassa että työyhteisöissä on viitteitä siitä, että toimintojen edistymisestä tulee antaa riittävää palautetta, tavoitteita tulee asettaa sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille, osallistuvuus ja tavoitteiden julkistaminen edistävät niihin sitoutumista ja tavoitteet välittävät pystyvyyden tunteen sekä suorituksen välistä yhteyttä (Kyllo, Landers 1995; Burton ym. Kuinka pitkille aikaväleille näitä tulisi asettaa. Tutkimusten mukaan liikunnassa tulee asettaa paitsi lopputulosja suoritustavoitteita myös prosessitavoitteita (Burton ym. tavoitteiden saavuttaminen, itseluottamus, sosiaalinen tuki) voidaan havaita ja kuinka niitä tulisi käsitellä. Miten liikunnan harrastajan fyysiset, tekniset, taktiset ja psyykkiset ominaisuudet otetaan tavoitteenasettelussa huomioon. Aineiston hankinnassa ja tutkimusmenetelmän testaamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota tavoitteiden kontekstuaalisuuteen sekä tavoitteiden modaaliseen ja diskursiiviseen tapaan: 1) miten ne itselle ja toisille ilmaistaan ja 2) miten ne kokemuksellisesti vastaanotetaan. He uskoivat tavoitteenasettelun käyttökelpoisuuteen ja toimivuuteen myös kilpaettä kuntoliikunnassa, jota voidaan ajatella työyhteisöä muistuttavaksi toimintatavaksi ja organisaatioksi. Tavoitteiden tulee olla täsmällisiä ja selkeitä sekä haastavan vaikeita. Lähes puolet ( 46 %) tutkimuksista eivät sisällä minkäänlaista tavoiteohjelmaa ja suurin osa (70 %) ohjelmia sisältävistä tutkimuksista on tehty muille kuin kilpaurheilijoille. LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä 23. YHTEENVETO, ARVIOINTI JA PÄÄTELMÄT Vuonna 1985 Locke ja Latham rohkaisivat liikuntatieteilijöitä tutkimaan tavoitteenasettelua liikunnassa. Miten tavoiteprosessin aikana vastaantulevia ongelmia (esim. Ristiriitaiset tulokset ovat aiheuttaneet keskustelua (Hall, Byrne 1988; Locke 1991, 1994; Burton 1992, 1993; Weinberg, Weingand 1993, 1996; Burton ym. Jonkin verran on tutkittu myös palautteenantamista, tavoitteen aikaväliä, tavoitteisiin sitoutumista, minäpystyvyyttä ja tavoitejaottelua lopputulos-, suoritusja prosessitavoitteisiin. Tiedämme tavoitteenasettelusta melko vähän, koska tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa tavoitteiden täsmällisyyden ja selkeyden sekä vaikeusasteen mukaisten perushypoteesien todentamiseen. Juuri missään tavoiteohjelman tutkimuksessa ole kuvattu sitä, mitä mittaustulosten välisenä aikana on tapahtunut. Ovatko ne sittenkään niin lähellä toisiaan kuin äkkiseltään uskoisi. Vaikuttaa siis siltä, että tavoitteenasettelun periaatteet eivät ole siirrettävissä sellaisinaan työyhteisöistä ja organisaatioista liikuntakontekstiin. Yksityiskohtaisten mallien luominen yksilöja ryhmätavoitteenasetteluun vaatii vastauksia muun muassa seuraaviin peruskysymyksiin: kuinka täsmällisiä ja selkeitä, vaikeita ja haastavia tavoitteiden tulisi olla. Lähes puolet ( 45 %) näistä on kestänyt vain noin viisi viikkoa tai lyhyemmän ajan. Yllättävää on ollut se, että tavoitteenasettelua ei ole havaittu yhtä tehokkaaksi menetelmäksi liikunnassa, eikä teorian täsmällisyyttä ja selkeyttä sekä vaikeusastetta koskevat olettamukset ole toimineet samalla tavalla kuin työyhteisöjen ja organisaatioiden piirissä. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että tavoitteenasettelun toimivuutta tulisi arvioida 'kentän suunnasta'; kilpaja kuntoliikunnan harrastajaja ilmiölähtöisesti ei teorioista ja käsitteistä 'alaspäin', vaan ihmisten kokemuksista, toimintavalmiuksista ja erilaisista reseptioista 'ylöspäin'. Vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa on lähes yksinomaan testattu Locken ja Lathamin (1985, 1990) tavoitteenasettelun teorian kolmea perusoletusta tehokkuutta, täsmällisyyttä ja selkeyttä sekä vaikeusastetta voidaan tutkimushavainnoista vetää ainakin se johtopäätös, että tavoitteenasettelu ei toimi samoilla ehdoilla liikunnassa kuin työyhteisöissä ja organisaatioissa. Kuinka tavoitteisiin sitoutumista voidaan edistää. Tavoiteohjelmia sisältävät tutkimukset ovat olleet lyhytkestoisia. Kuten useat alan tutkijat (Burton 1993; Widmeyer, Ducharme 1997; Hardy ym. 1997, 39; Weinberg, Gould 1999, 309; Burton ym. 2001). Myös liikuntatapahtuman periodit on tunnistettava toisistaan. Esimerkiksi kilpailukaudella tavoitteen suuntainen toiminta on luonteeltaan erilaista kuin peruskuntoa hankkiessa. Merkillepantavaa on se, että ryhmätavoitteen asettelua on molemmissa konteksteissa, etenkin liikunnassa, tutkittu niukasti
Understanding psychological preparation for sport. Cognitive Therapy and Research, 1977: 1: 177-193. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1994: 16: 212-21 5. Psychological Review 1977: 84: 191-215. Karau SJ, Williams KD. The Sport Psychologist, 1989: 3: 105-132. Goal setting in sport and exercise: A research synthesis to resolve the controversy. Comments on Weinberg and Weingand . Hunter JE, Schmidt FL. Hollenbeck JR, Williams CR, Klein HJ. Kondrasuk JN. The Sport Psychologist, 1997: 11: 277-293. i' 1 1. Filby WCD, Maynard IW, Graydon JK. Motivation and Emotion, 1985: 9 345-367. Hardy L, Nelson D. Singer RN, Hausenblas HA, Janelle CM, toim. Effects of task difficulty and task uniqueness on social loafing. Chidester JS, Grigsby WC. Champaign, IL Human Kinetics, 1992 267-297. Self-control trainingin sport and work, 1988 31 15731585. Winning isn't everything: Examining the impact of performance goals on collegiate swimmer's cognitions and performance. Harkins SG, Petty RE. Burton D. Burton D. Ouantifying the effects of psychological interventio ns on employee job performance and work force productivity. Hardy L. painos. Handbook of sport psychology. Bandura A, Simon KM. Academy of Management Review, 1981 : 6 419-430. Sport Psychologist, 1994: 8: 37-57. The Sport Psychologist, 1997 11190-200. Goal setting in sport and physical activity: Tracing empirical developments and establishing conceptual direction. American Psychologist, 1983: 38, 473-478. Effects of goal specificity, goal difficulty, and information feedback on endurance performance. Ada, OH: Academy of Management, 1984: 202-206. 2. Advances in Sport Psychology. International Journal of Sport Psychology, 1988: 20: 147-161 . New York: John Wiley, Sons, 2001: 497528. Handbook of research on sport psychology. Journal of Personality and Social Psychology, 1982: 43: 1214-1229. Roberts GC, toim. Locke EA. The application of goal setting to sports. Journal of Applied Sport Psychology, 1999: 11: 230-246. Stress and Performance in Sport. Hall HK, Kerr AW. Frierman SH, Weinberg RS, Jackson A. Goudas M, Minardou K, Kotis 1. Hardy L, Jones G, Gould D. Perceptual and Motor Skills, 2000: 90: 810-812. Journal of Applied Psychology, 1991 : 74: 81-98. Roberts GC, toim. Garland H. LÄHTEET Bandura A. Self-regulation through goal setting Organizational Behavior and Human Decisions, 1991 : 50 212-247. Duda JL. Daw J, Burton D. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1995: 17: 117-137. Locke EA, Frederic E, Lee C, Bobko P. Effects of different types of goals on processes that support performance. Latham GP, Locke EA. Wiley: Chichester, 1990 231-245. lntervention strategies with injured athletes: an action research study. Champaign, IL: Human Kinetics, 2001 183-233. The effect of multiple-goal strategies on performance outcomes in training and competition. Burton D. Wiley Chichester, 1990: 135-170. Locke EA, Latham GP. Cognitive Therapy and Research, 1985: 9: 489-506. New York: Macmillan, 1993: 467491. A theory of of goal setting and task performance. Self-efficacy beliefs of athletes, teams and coaches. Brawley LR, Carron AV, Widmeyer WN, The influence of the group and its cohesiveness on perceptions of group-related variables . Singer RN, Hausenblas HA, Janelle CM, toim . An empirical examination of the antecedents of commitment to difficult goals. Delineating goal and efficacy effects: A test of three models. Locke EA, Latham GP. Toward a theory of task motivation incentives. Resolving scientific disputes by the joint design of crucial experiments by the antagonist: Application to the Erez-Latham dispute regarding participation in goal setting, Journal of Applied Psychology, 1988: 73: 753-772. Locke EA. Erez M. Organizational Behavior and Human Performance, 1968: 3: 157-189. Proceedings of the 44th annual meeting of the academy of management. 2 4 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyht~sössä Hall HK, Byrne ATJ. Three myths about applied consultancy work. A meta-analysis of the goal setting performance literature. Journal of Sport Psychology, 1987 9: 43-54. Self-efficacy, persona! goal, and wrestler's self-regulation. New York: John Wiley, Sons, 2001: 340-361. Journal of Sport and Exercise Psychology, 199113 311-316. Burton D, Naylor S, Holliday B. Beggs WDA. Englewood Cliffs, NJ PernticeHall, 1990. Studies in MBO effectiveness. Bandura A, Wood RE. Jones G, Hardy L, toim. Group dynamics in sport. Motivation in sport settings: A goal perspective approach. Feedback regarding goal achievement and intrinsic motivation. Chichester, England: John Wiley, Sons, 1997. Singer RN, Murphey M, Tennant LK, toim. The Jekyll/Hyde nature of goals: Reconceptualising goal setting in sport. Boutcher S. Problems with goal setting research in sports-and their solution. Sport Psychologist, 2000: 14: 188-206. Adapted Physical Activity Ouarterly, 1994 11: 86-97. Journal of Sport Psychology, 1985 7: 205-222. Social foundation of thought and action: A social cognitive theory. The role of proximal intentions in self-regulation of refractory behavior. Kingston KM, Hardy L. Effect of perceived controllability and performance standards on self-regulation of complex decision making. London, Ontario: Fitness lnformation Technology, 1998. Thorn T, toim. Goal setting in sport. The relationship between goal setting, self-efficacy, and female field hockey team performance. The congruence of goal setting strategies with socio-cultural values, and its effect on performance, 1986: 12: 585-592. Lee C. Journal of Personality and Social Psychology, 1993 65 681-706. Proximity and specificity of planning: A position paper. Champaign, IL: Human Kinetics, 1992: 57-92. Early PC, Lituchy TR. Goal setting in sport: clarifying recent anomalies. Evaluation of a comprehensive psycological skills training program for collegiate tennis players. Journal of Applied psychology, 1984: 69: 241251. Goal setting in sport: lnvestigating the goal effectiveness paradox. A cognitive mediation theory of task goals and human performance. Locke EA. Hall HK, Weinberg RS, Jackson A. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1993: 15: 245-260. Effect of self-efficacy, goals, and task strategies on task performance. The effects of group versus individual goal setting on bowling performance. Handbook of sport psychology. Advances in motivation in sport and exercise. painos . Pearce JA, Robinson RB, toim. Using goal setting to improve physical performance of adolescents with behavior disorders: The effect of goal proximity. 2. Social loafing: A meta-analytic review and theoretical integration. The role of performance routines in sport. Englewood Cliffs, NJ: Prentice -Hall, 1986. Motivation in sport and exercise. Kyllo BL, Landers DM. Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change . The relationship between goal proximity and specificity in bowling: a field experiment. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1996: 18: 36-48. 2. Johnson SR, Ostrow AC, Perna FM, Etzel EF. Feltz DL, Lirgg CD. painos. The Sport Psychologist, 1990: 4: 145-154. Journal of Applied Sport Psychology, 1997: 9: 277-294. Stress and Performance in Sport. Kirchenbaum DS. Goal setting in sport. Bar-Eli M, Hartman 1, Levy-Kolker N. Journal of Personality and Social Psychology, 1989: 56: 805-814. Carron AV, Hausenblas HA. Latham GP, Erez M, Locke EA. Bandura A. Jones G Hardy L, toim. Kane TD, Marks MA, Zaccaro SJ, Blair V. Journal of Applied Psychology, 1989: 74: 18-23. Evans L, Hardy L, Fleming S. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1988: 1 0: 184-198
Journal of Applied Sport Psychology, 1996: 8: 171-182. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1996: 18: 89-93. 2 painos. Organizational Behavior and Human Decision Processes, 1987: 39: 52-83. Widmeyer NW, Ducharme K. Williams KD, Harkin SG, Latane B. Team building through team goal setting. The Sport Psychologist, 1995: 9 245-253. The influence of monetary incentives on goal choice, goal commitment, and task performance. Roberts G. Goal setting: Theory and Practice. lndustrial and organizational psychology. Riedel JA, Nebeker DM, Cooper BL. Rovio E. Exploring sport and exercise psychology. Advances in motivation in sport and exercise. Mitchell TR, Thompson KR, George-Falvy J. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1993: 15: 88-96. Oxford: Blackwell Publishers Ltd, 2000: 216-249. Academy of Management Journal, 1994: 5: 1285-1301 Poag K, McAuley E. Vallerand RJ. The Sport Psychologist, 1987 1 103-113. Goal setting and feedback for the development of instructional strategies. Medici ne and Science in Sports and Exercise, 1994: 26: 469-477. Mento AJ, Locke EA. Champaign, IL Human Kinetics, 2001 271-319. Journal of Applied Psychology, 1986: 71 474-483. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1992: 14: 352-360. Weinberg RS. LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tavoitteenasettelu liikunnassa ja työyhteisössä 25. Tzetzis G, Kioumourtzoglou E, Mavromatis G. Psychological Reports, 1984 55 403-412 . Washington, DC: American Psychological Association, 1996: 3-24. Journal of Applied Psychology, 1987: 72: 407-415. Weinberg RS, Gould D. Perceptual and Motor Skills, 1996: 83: 176-178. Cooper CL, Locke EA, toim . Toimintatutkimus psyykkisen valmennuksen ohjelman suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista poikien jääkiekkojoukkueessa. Goal setting and performance in sport and exercise settings: A synthesis and critique . Motivation in sport and exercise: Conceptual constraints and concequence. Locke EA, Shaw KN. Effects of self-efficacy, satisfaction, and persona! goals on swimming performance . Jyväskylä: Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LI KES, 2002. Goal setting, self-efficacy and exercise behavior. British Journai of Social Psychology, 1993: 32: 307-334. Foundations of sport and exercise psychology. Journal of Sport and Exercise Psychology, 1990: 12: 144-156. Goal setting and feedback as a posttraining strategy to increase the transfer of training. Weinberg RS, Weingand DA. The influence of goals, commitment, self-efficacy and self-satisfaction on motor performance. Tubbs ME. Joukkueellinen yksilöitä. Effects of a goal-setting training program on basketball free-throw self-efficacy and performance. Motivation in sport and exercise, Champaign, IL: Human Kinetics, 1992: 3-30. Linking theory with practice. Weinberg, R., Bruya, L., Garland, H., & Jackson, A. Journal of Applied Sport Psychology, 1996: 8: 60-75. Shoenfelt EL. Goal-setting: A meta-analytic examination of the empirical evidence. Weldon E, Weingart, L. A hierarchical model of intrinsic and extrinsic motivation in sport and exercise . Zimmerman BJ, Kitsantas A. Mento AJ, Steel RP, Karren RJ. Organizational Behavior and Human Decision Processes, 1988: 42 : 155-180. Atkinson's inverse-U curve and missing cognitive variables. O'Leary-Kelly AM, Martocchio JJ, Frink DD. Goal setting and task performance. A Review of the influence of group goals on group performance. Effects of goals and feedback on performance in groups. Perceptua l and Motor Ski lls, 1997 84 1411-1427. Theodorakis V. Weinberg RS. Journal of Applied Psychology, 1987: 72: 416-425. Psychological Bulletin, 1981 90: 125-152. Weinberg RS, Weingand DA. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 133. Task complexity as a moderator of goal effects: A meta-analysis. Let the discussions continue: A reaction to Locke's comments on Weinberg and Weingand . Goal setting in sport and exercise: Research and practice. Journal of Personality and Social Psychology, 1981 40: 303-311 Wood RE. Champaign, IL Human Kinetics, 1999. Effect of goal difficulty and positive reinforcement on endurance performance . Miller JT, McAuley E. ldentifiability as a deterrent to social loafing: Two cheering experimets. R. A meta-analytic study of the effects of goal setting on task performance: 1966-1984. Roberts GC, toim. Journai of Applied Sport Psychology, Special issue: Team building, 1997: 9: 97-113. Locke EA, Shaw KN, Saari LM, Latham GP. Goal setting in sport and exercise: A reaction to Locke. Theodorakis V. Van Raa lte JL, Brewer BW, toim. Self-regulated learning of a motoric skill : the role of goal setting and self-monitoring. Matsui T, Kakuyama T, Onglatcho ML. Roberts GC, toim . Group goals and group performance
The time used for sport activities in the family correlated positively with child's participation in sport club activities and competitions. Tämän lisäksi myös liikuntaseurojen tulisi opastaa vanhempia sekä pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen, etteivät vanhemmat liiallisia vaatimuksia asettamalla estä lapsen viihtymistä harrastuksen parissa. Parents take part in children's activities by giving support and encouragement, but active participation was quite usual, too. Vanhemmilla oli vähän suoranaisia menestymisodotuksia, mutta mahdollisuuksien antaminen lapsen liikunnallisten taitojen kehittymiselle niin pitkälle kuin mahdollista koettiin tärkeäksi. Perheen liikuntaan käyttämä aika oli positiivisessa yhteydessä lapsen urheiluseurassa liikkumiseen sekä kilpailutoimintaan. The subjects were 192 children (103 girls and 89 boys) at 5th grade, and their parents (136 mothers and 36 fathers). Its purpose is to describe the quantity and quality of children's physical activity in Finland. Koulut poimittiin satunnaisesti projektissa jo mukana olevien koulujen joukosta, lisäksi valittiin kaksi koulua projektin ulkopuolelta. VANHEMPIEN MERKITYS 5. Rautava P, Laakso L & Nupponen H. Schools, especially P.E. It also had almost significant correlation to non-organized sport activities. One third of the families spent 340-830 euros per year for children's sport activities. 050-3081059, sähköposti: praut@cc.jyu.fi TIIVISTELMÄ Vanhempien merkitys 5. The objective of this report was to explain the correspondence between parents' physical activity and children's activity, and how active parents are in taking part in activities of their children and in the socialization process. teachers could be more active in giving knowledge and information to parents, how to work with activities of children. Oppilaat täyttivät kyselylomakkeen koulussa ja vanhemmille toimitettiin oma lomake oppilaan välityksellä. Keywords: physica! activity, children, parents, participation, socialization 1 1 1 1 1 1. Parents expected their children leaming healthy lifestyle and life-long interest in sport and physical activity, bu t also social skills were highly respected. The response rate was 94 % among children and 85 % among parents. Tämän osaraportin tarkoituksena oli selvittää, miten vanhempien liikunnallinen aktiivisuus heijastuu lasten harrastamiseen ja kuinka aktiivisia vanhemmat olivat osallistumaan lastensa harrastuksiin ja sosiaalistumisprosessiin. Random sample was taken among schools participating in large project, and it was completed by taking two extra schools. The role of parents has shown to be very important in socializing children into sport involvement, and also in their sport participation. Lisäksi sillä oli melkein merkitsevä yhteys omatoimiseen liikuntaan. The study is a part of nationwide research project (Laps Suomen) implemented by the LIKES-research center. Koulut ja erityisesti liikunnanopettajat voisivat olla niitä tahoja, jotka välittävät tietoa ja opastavat vanhempia toimimaan lastensa harrastuksissa. One third spent more and one third less than this. Kolmasosa perheistä käytti lasten liikuntaharrastuksiin 340-830 euroa vuodessa. Sport clubs should inform parents not to restrict children·s amusements in sports by expressing too high achievement expectations. Tämä tieto tulisi välittää niin vanhemmille kuin muillekin lasten liikuntaharrastuksessa mukana oleville tahoille. Lasten vastausprosentti oli 94 % (n=l92) ja vanhempien 85 % (n=l74). Parents had quite seldom direct expectations on success, but giving opportunity for developing child's motor skills as high level as possible was important. Vanhempien koulutustaso oli niin ikään yhteydessä seurassa liikkumiseen, mutta ei omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. According to parents· opinions physical activity plays relatively big role among leisure time activities of the families. Parents' active participation in sports and competitions, especially previously, correlated to child's sport club activities and to their participation in competitions. Tutkimus on osa valtakunnallista LIKES-tutkimuskeskuksen "Laps Suomen" projektia, jossa kartoitetaan lasten liikunta-aktiivisuuden määrää ja laatua. Vanhemmat odottivat lapsensa oppivan terveellisen elämäntavan ja jatkuvan harrastuksen, mutta myös sosiaalisten taitojen merkitystä korostettiin. & Nupponen, H. Vanhempien merkitys lasten liikuntaan sosiaalistumisessa ja liikuntaharrastuksessa muutoinkin osoittautui varsin merkittäväksi. Tutkimuksen kohdejoukon muodosti 204 viidesluokkalaista lasta ja heidän vanhempansa. Eniten vanhemmat osallistuivat lastensa harrastuksiin tukemalla ja kannustamalla, mutta myös aktiivinen osallistuminen oli varsin yleistä. LUOKAN OPPILAIDEN LIIKUNTAHARRASTUKSESSA PASI RAUTAVA, LAURI LAAKSO, HEIMO NUPPONEN Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen laitos Yhteystiedot: Pasi Rautava, Wilhelm Schildtin katu 18 B 20, 40740 Jyväskylä, puh. luokan oppilaiden liikuntaharrastuksessa. Yksi kolmasosa käytti tätä enemmän ja yksi kolmasosa vähemmän. Tutkimus toteutettiin keväällä 2002 viidellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. This result should mediate both to the parents and other organizers responsible for children's sport activities. The study was implemented in spring 2002 in five communities around Finland. Myös vanhempien oma, erityisesti aikaisempi aktiivinen liikunnan harrastaminen sekä kilpaileminen korreloivat lapsen urheiluseuraliikuntaan ja kilpaurheiluun. The educational level of the parents also had positive relation to the sport club activities, but not to non-organized sports. Lapsista tyttöjä oli 103 ja poikia 89. Asiasanat: liikuntaharrastus, lapset, vanhemmat, osallistuminen, sosiaalistuminen 26 LIIKUNTA& TIEDE5-6/2003 • Vanhemrnatja~stenliikunlaharrastus ABSTRACT The role of parents in physical activity of 5th grade pupils Rautava, P., Laakso, L. Vanhempien mielestä liikunnalla oli kohtuullinen osuus perheen vapaa-ajanvietossa. Äitejä mukana oli 136 ja isiä 36
Lapset olivat täyttäneet tai täyttivät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kyselyvuonna 12 vuotta. 1989; Anderssen & Wold 1992; Weiss & Hayashi 1995; Yang, Telama & Laakso 1996). Toisaalta harrastuksen jatkuvuuden kannalta sosioekonomista asemaa merkittävämmäksi selittäjäksi on osoittautunut vanhempien koulutustaso (Laakso 1981) . Kyselylomake esitettiin 204 oppilaalle. Perheen tuki ja hyväksyntä ovat positiivisessa yhteydessä lasten nautintoon ja innostukseen liikunnassa. Luonnollisesti lapsi oppii perheessä samalla liikuntaan liittyviä malleja ja arvostuksia. Odotusten on hyvä olla kohtalaisia ja palkkioiden tulisi olla sosiaalisia, kuten hymy ja halaus. Valmentajahaastattelujen valossa onkin ilmeistä, että nuoret tuskin ovat fyysisesti väsymykseen asti rääkättyjä, mutta henkisellä puolella heillä saattaa olla paineita (Hiltunen 1997, 6). Samaan tulokseen on päädytty muissakin tätä asiaa käsittelevissä tutkimuksissa (Vanhalakka-Ruoho 1981; Engström 1996; Kirk ym. Woolger ja Power (1993) jakavat lasten sosiaalisen oppimisen ja liikuntaan sosiaalistumisen perheessä viiteen tekijään: 1) sosiaalinen tuki ja hyväksyntä, 2) mallien tarjoaminen, 3) odotusten ilmaiseminen 4) käyttäytymisen vahvistaminen palkkioin ja rangaistuksin, 5) käyttäytymisen kontrollointi ja yksityiskohtaisten ohjeiden antaminen. Useissa liikuntaan sosiaalistumista käsittelevissä tutkimuksissa on sosiaalistumisprosessin katsottu olevan kuitenkin kaksisuuntaista, jossa vanhempien sitoutuminen ja kiinnostus lapsen harrastuksesta lisääntyy lapsen harrastuksen myötä (Snyder & Purdy 1982; McPherson ym. 1989, 3942) . (Greendorfer 1992, 205-206.) Useat tutkijat näkevät liikuntaan sosiaalistumisen sosiaalisen oppimisen näkökulmasta (Laakso 1981; McPherson, Curtis & Loy 1989). (Weiss & Hayashi 1995, 45.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, 1) millainen asema liikunnalla on perheen vapaa-ajassa, 2) miten vanhemmat tukevat lastensa osallistumista liikuntaharrastuksiin sekä 3) millaisia odotuksia vanhemmat kohdistavat lastensa harrastamiselle. Merkitys korostuu erityisesti, kun puhutaan menestymään pyrkivistä urheilijoista, mutta vanhemmilla on toki keskeinen osuus myös harrastusliikunnassa. 1989; Yang 1993, 1997; Wold & Anderssen 1992; Yang ym. Oppiminen on keskeistä harrastuksen kehittymiselle kahdesta syystä (Laakso 1981, 21-22): ensinnäkin monet yksilötekijät, kuten asenteet, normit, arvot, tiedot, taidot, kokemukset ja toimintamallit omaksutaan oppimisen kautta, toiseksi itse harrastus pohjautuu valintoihin ja niistä saatuihin kokemuksiin sekä sitä kautta oppimiseen. Yksinhuoltajien lapsilla on havaittu vähemmän mahdollisuuksia osallistua liikuntaan kuin lapsilla, joilla oli kaksi vanhempaa (Coakley 1987, 44). 1996). Vastauksia saatiin 192 (vastausprosentti 94 %). On kuitenkin viitteitä siitä, että äitien roolin merkitys korostuu tyttöjen sosiaalistumisessa, jos tarkastelun kohteeksi otetaan harrastusliikunta (Laakso 1981). (Kirk ym. (1996, 286) päätyivät siihen, että poikien liikunnan harrastaminen ei ollut yhteydessä isän sosioekonomiseen asemaan. LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus 2 7. 1997; Kay 2000). Roolimallina vanhemmat ja sisarukset voivat auttaa lasta omaksumaan liikunnallisia asenteita, arvoja ja käytöstapoja. Lisäkoulujen valinnalla pyrittiin saamaan tietoa alueellisesti eri puolilta Suomea edustavuuden parantamiseksi. 1997, 67.) Kayn (2000, 156-157) mukaan vanhempien taloudellisella tuella lapsen harrastukseen on erittäin suuri, jopa keskeisin merkitys. Vanhemmat voivat auttaa nuorta hoitamaan näitä tunteita tehokkaasti, menettämättä halua jatkaa urheilua. 1989, 40-41.) Perheessä isän on katsottu olevan kaikista tärkein tekijä sekä tyttöjen että poikien urheiluun sosiaalistumisessa ( Greendorfer & Lewko 1978). 1989, 39). Liiallinen käyttäytymisen kontrollointi voi laskea lapsen nautintoa ja osallistumista. Ydinperhe on olennaisin sosiaalistava tekijä pienenä lapsena. Lapsista tyttöjä oli 103 ja poikia 89. Perhe vaikuttaakin voimakkaasti lapsen liikuntaan sosiaalistumiseen, sillä se on ensimmäinen ja hyvin voimakas sosiaalistaja. Myös vanhempien urheilun seuraaminen paikanpäällä tai televisiosta sekä urheilusta ja liikunnasta keskusteleminen kotiympäristössä vaikuttaa positiivisesti lasten harrastamiseen (McPherson ym. Omat vaikutuksensa harrastuksilla on myös perheen talouteen ja keskinäisiin suhteisiin. (McPherson ym. Tämän tutkimuksen kohdejoukko koostui eri puolilta Suomea, lähinnä Keskija Pohjois-Suomesta valituista 5-luokkalaisista lapsista ja heidän vanhemmistaan. Nuoren tulee pystyä käsittelemään vammoja, väsymystä, paineita, epäonnistumisia ja kiinnostuksen menettämistä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin olleet jonkin verran ristiriitaisia, sillä Yang ym. Sosiaaliset palkkiot kasvattavat lapsen sisäistä motivoitumista liikuntaan. Vastanneista äitejä oli 136, isiä 36. Sosiaalistuminen liikuntaan tapahtuu yleensä lapsuudessa. Vanhempien lomakkeita lähetettiin yksi jokaiseen kotiin ja niitä palautui 174 kappaletta (vastausprosentti 85 %). Edelleen haluttiin tutkia, 4) miten perheen liikuntaan käyttämä aika ja vanhempien oma liikunnallinen aktiivisuus heijastuvat lasten harrastamiseen sekä 5) ovatko vanhempien koulutus ja yksinhuoltajuus yhteydessä lasten liikunnan harrastamiseen. Koulut valittiin satunnaisesti "Laps Suomen" -tutkimuksessa mukana olevien koulujen joukosta sekä kaksi koulua projektin ulkopuolelta. 1989; Yang 1993). Toinen hyvin keskeinen tekijä vanhempien roolia tutkittaessa on heidän antamansa henkinen tuki lapselleen. Erityisesti tämän on havaittu liittyvän harrastuksiin, jotka vaativat paljon aikaa tai kulkemista harrastuspaikoille (Engström 1996). Kaksi vanhemmista ei kertonut sukupuoltaan. Useissa tutkimuksissa (Vanhalakka-Ruoho 1981; Woolger & Power 1993; Kirk, o·connor, Carlson, Burke, Davis & Glover 1997; Cote 1999; Kay 2000) on todettu vanhempien ja perheen keskeinen merkitys lapsen liikuntaharrastukselle. JOHDANTO Liikuntaan sosiaalistumistutkimus pyrkii selvittämään, miten yksilö tulee liikunnan pariin ja miten hänen osallistumisensa liikuntaan alkaa muotoutua. Vanhempien antama henkinen tuki korostuu lapsen/nuoren kohdatessa takaiskuja harrastuksensa parissa. On myös osoitettu, että isän ollessa korkeassa sosiaalisessa asemassa lasten liikunnan harrastaminen on todennäköisempää kuin matalan sosiaaliluokan lapsilla (Laakso & Telama 1981; McPherson ym. TUTKIMUSMENETELMÄT Tutkimuksen kohdejoukko Tämä tutkimus on osa valtakunnallista "Laps Suomen" -tutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää 3-12 -vuotiaiden lasten liikunta-aktiivisuuden määrää ja laatua erilaisissa toimintaympäristöissä. (Cote 1999, 410-411.) Weissinja Hayashin (1995) tutkimukset osoittivat, että lapsen urheilu ja vanhempien osallistuminen siihen muuttaa perheen ja vanhempien elämää hyvinkin paljon. Kenyonin ja McPhersonin mukaan liikuntaan sosiaalistumisessa vaikuttaa kolme eri tekijää: yksilökohtaiset tekijät, merkitykselliset muut henkilöt ja sosiaalistumistilanteet (McPherson ym. Perhe tarjoaa lapsuudessa turvallisen sosiaalisen ympäristön, jossa opitaan tarvittavat arvot, normit ja tiedot myös kodin ulkopuolista sosiaalista ympäristöä varten. Juuri näiden asioiden kanssa painivan nuoren on usein hyvä turvautua vanhempien antamaan henkiseen tukeen. Vanhempien osallistuminen lapsen harrastukseen muokkaa ensinnäkin perheen aikatauluja uuteen järjestykseen. (Woolger & Power 1993, 173-174, 179-180.) Lapsi osallistuu liikuntaan todennäköisemmin, jos vanhemmat harrastavat tai ovat harrastaneet liikuntaa (McPherson ym
Saatekirjeen puutteeksi osoittautui kuitenkin se, että vanhemmat saivat valita, kumpi lomakkeen täyttää. Koululaisten ja vanhempien lomakkeen vaihtoehtokysymyksiin annetuista vastauksista laskettiin prosenttijakaumat. Yksi luotettavuuteen liittyvä ongelma voi kuitenkin olla sosiaalisesti suotavien asenteiden heijastuminen vastauksiin. Vanhempien lomakkeita oli vain yksi ja he saivat vapaasti päättää, kumpi heistä vastaa kyselyyn. Sen sijaan vanhempien lomaketta käytettiin projektissa ensimmäistä kertaa. Yksinhuoltajia oli 25 %. Lisäksi oli 11 % neljän lapsen perheitä ja vielä muutamia suurempia perheitä. Muutamia kysymyksiä jouduttiin muokkaamaan selkeämmiksi ja yksi kysymys lisättiin lopulliseen lomakkeeseen. Sen sijaan perheissä, joissa liikunnalla oli melko suuri tai erittäin suuri osuus, reilu kolmasosa lapsista harrasti neljästä seitsemään kertaa viikossa seurassa liikkumista. Reliabiliteetti ja validiteetti Tähän tutkimukseen sisältyi kaksi eri lomaketta, joista toinen oli suunnattu lapsille ja toinen vanhemmille. Näin syntyi kaksi erillistä aineistoa, jotka yhdistettiin analyysivaiheessa. TULOKSET Vanhemmista reilu neljännes (28 %) katsoi liikunnalla olevan melko suuri tai erittäin suuri osuus perheen vapaa-ajassa. LUOTETTAVUUS Edustavuus Perusjoukkona olivat suomalaiset 5.-luokkalaiset koululaiset vanhempineen. Parhaana keinona edistää lapsensa liikuntaharrastusta vanhemmat pitivät yleistä lapsen kannustamista ja harrastuksen tukemista (94 % vanhemmista). Näiden lisäksi noin kaksi viidesosaa vanhemmista korosti liikunnan terveydellistä merkitystä ja lasten ohjaamisen tiettyihin lajeihin. Vaikka kysymykset oli muokattu aikaisempien tutkimusten pohjalta, toteutettiin lisäksi esikysely. Reilu kaksi kolmasosaa (68 %) vanhemmista mainitsi harrastuksen jatkumisen ja sosiaalisten taitojen oppimisen. Vanhempien iät vaihtelivat 30:stä 58:aan. taulukot 1-3 ja kuviot 1-2). 2 8 UIKUNT A & TIEDE 5--6/2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus Lasten lomaketta oli käytetty jo aikaisemmin "Laps Suomen" projektissa, joten sitä ei tarvinnut esitestata. Mikäli perheen liikuntaan käyttämä aika oli vähintään kohtalainen, oli todennäköisyys lapsen kilpaurheilun harrastamiselle keskimääräistä suurempi. Toisaalta tutkimus ei kuitenkaan rajoittunut vain tiettyyn Suomen osaan, joten jonkinlaista kuvaa tutkittavasta asiasta perusjoukossa se antaa. Vanhempien kyselyyn vastattiin nimettömänä, mutta lomakkeet oli koodattu, jotta vanhempien ja lasten tietoja voitiin myöhemmin yhdistää. Muut harrastukset osoittautui kolmanneksi rajoittavimmaksi tekijäksi ja sen mainitsi vanhemmista yli kolmannes (35 %). Yli puolet (56 %) asetti odotuksia myös lapsen omien taitojen kehittämiseen mahdollisimman pitkälle. Lisäksi mukana oli suljettava palautuskuori, jossa lapset palauttivat lomakkeet takaisin opettajille. Kustannuksia kertyi yli 340 eurosta 830 emoon 32 %:lla ja yli 830 euron vuosikustannukset oli 34 %:lla perheistä. Naimisissa vastanneista vanhemmista oli 63 % ja avoliitossa 12 %. Vanhemmille suunnatun lomakkeen yhteydessä oli saatekirje, jossa kerrottiin tutkimuksesta ja annettiin tarvittavia ohjeita. Vastaukset osoittautuivatkin hyvin helposti tulkittaviksi ja yksiselitteisiksi. Pieni osa opettajista oli kuitenkin antanut myös lasten lomakkeen kotiin täytettäväksi, jolloin ei ole varmaa, oliko lapsi itsenäisesti täyttänyt lomakkeen. Noin kolme neljäsosaa näiden perheiden lapsista ei harrastanut ollenkaan tai harrasti harvemmin kuin kerran viikossa liikuntaa urheiluseurassa. Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinneilla ja Khiin neliötestillä. Lähes kolme neljästä (74 %) vanhemmasta kohdisti jonkin verran odotuksia lapsen harrastukselle. Perheistä yhden lapsen perheitä oli 16 %, kahden tai kolmen lapsen perheitä oli lähes yhtä paljon, yhteensä 71 %. Suhteellisen paljon (13 %) ja ei lainkaan (12 %) odotuksia kohdisti reilu kymmenes vanhemmista. Tutkimuksessa käytettiin kahta lomaketta, joista toinen oli lapsille ja toinen heidän vanhemmilleen. Peruskoulutukseltaan vanhemmista 44 % oli suorittanut peruskoulun ja 56 % lukion. Liikunnan osuus perheessä oli erittäin merkitsevästi yhteydessä myös lasten kilpailemiseen. Jos taas lapsi ei kilpaillut, menot jäivät suurimmalla osalla näistä perheistä enintään 340 euroon. Toiseksi rajoittavin tekijä liittyi työelämään, jossa korostuivat työstä aiheutuva väsymys (29 %) ja vaikeat työajat (26 %). Uusien koulujen osalta luvat hoidettiin rehtorien ja opettajien välityksellä. Aineistojen luotettavuutta pyrittiin parantamaan sillä, että lapset vastasivat kyselyyn koulussa, jolloin vastaustilanne oli kaikille sama. Taloustyöt oli vanhempien (87 %) mielestä keskeisin tekijä, joka rajoitti tai ehkäisi osallistumista perheen yhteisiin tai lasten harrastuksiin. Lapsen harrastaessa kansallisella/kansainvälisellä tasolla perheen harrastuskustannukset olivat useimmiten yli 830 euroa. Samalla haluttiin varmistaa, etteivät vanhemmat päässeet vaikuttamaan lastensa vastauksiin. Joidenkin ongelmien tutkimisessa ja vertailujen tekemisessä olisi ollut hyvä saada riittävästi vastauksia molemmilta vanhemmilta. Yhteys oli tilastollisesti erittäin merkitsevä ja se näkyi erityisesti niissä perheissä, joissa liikunnan osuus vapaa-ajasta oli pieni tai sitä ei ollut lainkaan. Seuraaviksi edistämiskeinoiksi nostettiin harrastukseen osallistuminen (69 %) ja välineiden hankkiminen sekä kustantaminen (44 %). Ammatillista tutkintoa ei ollut lainkaan 10 %:lla, koulutason tutkinnon oli suorittanut 21 %, opistotason tutkinto oli 41 %:lla ja korkeakoulun oli suorittanut 28 % vastanneista. Yleisin odotusten kohde oli terveellisen elämäntavan oppiminen, jonka merkitsi noin viisi kuudesta (83 %) odotuksia luovasta vanhemmasta. Liikunnan suurempi osuus perheen vapaa-ajasta ennakoi myös lapsen osallistumista kansallisen tai kansainvälisen tason kilpailuihin. Tutkimusaineiston keruu ja analyysit Aineisto kerättiin kevään 2002 aikana. Perheen liikuntaan käyttämä aika ja lasten urheiluseurassa liikkuminen olivat yhteydessä keskenään (kuvio 1). Lasten omatoiminen liikkuminen ja liikunnan osuus perheen vapaa-ajassa liittyivät melkein merkitsevästi toisiinsa (taulukko l).Jos liikunnan osuus perheessä oli pieni, liikkui lapsikin yleenf 1 r I· 1 '. Kyselyiden palautusprosentit nousivat korkeiksi. Lastensa liikuntaharrastuksia tuki korkeintaan 340 eurolla 34 % vanhemmista. Lasten piti täyttää lomake koulussa ja viedä vanhempien lomake kotiinsa täytettäväksi. Yleistettävyys perusjoukkoon ei välttämättä ole kovin korkea, sillä otosjoukko oli suhteellisen pieni ja alueellisesti se ei kattanut oikeassa suhteessa maan eri osia. Molemmat lomakkeet toimitettiin luokkien opettajille, joille annettiin myös tarvittavat ohjeet tutkimuksen toteuttamisesta. Kouluista lomakkeet joko haettiin tai opettajat lähettivät ne postitse. Lomakkeessa käytettiin valmiiksi luokiteltuja vastausvaihtoehtoja (ks. Lomakkeet oli täytetty muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erittäin huolellisesti. Suurimmillaan kustannukset nousivat useisiin tuhansiin euroihin. Jälkeenpäin havaittiin, että äidit olivat isiä huomattavasti innokkaammin vastanneet kyselyyn. Aikaisemmin mukana olleiden koulujen oppilaiden osallistumisluvat oli jo pyydetty
Ristiintaulukointi osoitti, että lapset, joiden vanhemmat olivat aikaisemmin harrastaneet aktiivista liikuntaa, liikkuivat eniten seuroissa. Tässä vanhempien aikaisempi harrastuneisuus erottui vielä selvemmin muista. Lapset harrastivat todennäköisemmin kilpailemista ja korkeammalla tasolla, mikäli vanhemmat olivat olleet aikaisemmin liikunnallisesti aktiivisia. Heidän lapsistaan suurin osa (53 %) ei harrastanut liikuntaa urheiluseurassa tai harrasti sitä harvemmin kuin kerran viikossa. Lasten omatoiminen liikkuminen perheen vapaa-ajan liikunnan mukaisissa ryhmissä(%) Lasten ilmoittama omatoiminen liikkuminen Yhteensä p<.05* ei koskaan / harv. Liikunnan osuus perheen vapaaajasta pieni (n=43) kohtalainen (n=80) suuri (n=48) 0% 20% 40% 60% 80% 100% sä vähemmän kuin muut. kuin I kerta 1-3 kertaa viikossa 04-7 kertaa viikossa Melkein merkitsevä yhteys (p<.05) havaittiin lasten urheiluseuraliikunnan ja vanhempien liikuntaaktiivisuuden välillä (taulukko 2). Myös vanhempien tämänhetkinen liikunnallinen aktiivisuus nosti todennäköisyyttä lapsen osallistumiselle kilpailutoimintaan verrattuna harrastamattomien vanhempien lapsiin. Lasten seurassa liikkuminen vanhempien aktiivisen liikunnan harrastamisen mukaan luokitelluissa ryhmissä {%) Lasten ilmoittama seurassa liikkuminen Yhteensä p<.05* ei koskaan/ harv. Lasten seurassa liikkuminen perheen vapaa-ajan liikunnan mukaan luokitelluissa ryhmissä (%) Lasten seurassa liikkumisen ja vanhempien kilpaurheilu taustan välillä oli myös merkitsevä yhteys. Vastaavasti vanhempien kilpaurheilutausta lisäsi todennäköisyyttä sille, että lapset liikkuivat seuran tilaisuuksissa neljästä seitsemään kertaa viikossa. Vanhempien kilpailemisen ja TAULUKKO 1. Erityisesti tämä näkyi niiden vanhempien joukossa, jotka eivät olleet koskaan harrastaneet kilpaurheilua. p<.001 *** KUVIO 1. Mikäli taas perheen liikuntaan käyttämä aika oli suuri, harrasti lapsikin liikuntaa yleensä useampia kertoja viikossa. 1 krt/vko 1-3 kertaa viikossa 4-7 kertaa viikossa % n Liikunnan osuus perheen vapaa-ajassa vanhempien ilmoittamana ei osuutta/ kohtalainen melko/ melko pieni osuus erittäin suuri osuus osuus 37 23 12 51 49 50 12 28 38 100 100 100 43 79 48 Yhteensä% 24 50 26 100 170 TAULUKKO 2. Vanhempien tämänhetkinen aktiivisuus ei sen sijaan ollut yhteydessä lasten urheiluseuraliikuntaan. Samansuuntaisia tuloksia (p<.05) saatiin myös lasten kilpailemisen ja vanhempien aktiivisen harrastamisen välisistä suhteista. 1 krt/vko 1-3 kertaa viikossa 4-7 kertaa viikossa % n Vanhempien aktiivinen liikunnan harrastaminen {vanhempien ilmoittamana) ei nyt, eikä aikaisemmin edelleen seurassa Yhteensä aikaisemmin seurassa tai tai omatoimisesti omatoimisesti 50 33 53 47 42 42 38 40 8 25 9 13 100 100 100 100 38 48 88 174 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus 2 9
Lasten seurassa liikkuminen vanhempien peruskoulutuksen mukaisissa ryhmissä (%) Vanhempien koulutus peruskoulu lukio Lasten ilmoittama ei koskaan/ seurassa harv. He liikkuivat niin seurassa kuin omatoimisestikin yhtä runsaasti kuin kahden huoltajan perheiden lapset. Menoihin vaikuttavat usein olennaisesti lasten harrastamat lajit, joiden kustannukset vaihtelevat hyvinkin suuresti. Vanhempien peruskoulutuksen ja lasten seurassa liikkumisen välinen yhteys oli melkein merkitsevä (taulukko 3). Harrastuskustannukset nousivat tulosten mukaan myös lapsen pyrkiessä menestymään lajissaan. Toinen koulutukseen liittyvä tulos oli vanhempien ammatillisen koulutuksen ja lasten seurassa liikkumisen välinen yhteys. Summan merkityksen arvioimiseksi tarvittaisiin tietoa myös perheen taloudellisesta tilanteesta, mutta kuvaavaa on, että kustannukset saattoivat nousta jopa useisiin tuhansiin euroihin. Kolmannes perheistä käytti lasten harrastuksiin rahaa yli 830 euroa vuodessa. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden vanhempien lapset harrastivat muita todennäköisemmin liikuntaa urheiluseurassa. Yksinhuoltajien lapset eivät eronneet merkitsevästi muista. Ero näkyi erityisesti runsaasti (vähintään neljä kertaa viikossa) seurassa liikkuvien lasten ryhmässä. Myöskään kilpailemisessa ei esiintynyt tilastollisia eroja, joskin korkeimmalla tasolla kilpaileminen ja lähes päivittäinen urheiluseurassa liikkuminen oli hyvin harvinaista yksinhuoltajaperheiden lasten keskuudessa. Lähes kaikissa perheissä liikunnalla oli jonkinlainen osuus vapaa-ajassa ja kolme neljäsosaa piti osuutta vähintään kohtalaisena. Vanhempien kilpaileminen ei koskaan (n=l22) aikaisemmin tai edelleen (n=48) ei ole kilpaillut/ ei enää kilpaile kilpailut p<.01 ** 11 m 21 koulun/ seuran kilpailut 100% KUVIO 2. Eniten odotuksia vanhemmat asettivat sille, että lapsi oppisi terveellisen liikunnallisen elämäntavan ja jatkaisi harrastustaan mahdollisimman pitkään. 30 LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus Yhteensä 47 39 14 100 167 POHDINTA Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata 1) liikunnan asemaa perheen vapaa-ajassa, vanhempien heidän lastensa liikuntaan antamaa tukea ja liikuntaan kohdistamia odotuksia sekä 2) vanhempien liikunnan, koulutuksen ja yksinhuoltajuuden yhteyksiä heidän lastensa liikuntaan. Se lisäsi kuitenkin todennäköisyyttä sille, että lapsi ylipäätään kilpaili sekä toisaalta sille, että lapsi kilpaili korkeammalla (kansallisella tai kansainvälisellä) tasolla. Vanhempien kilpailemisella ei ollut yhteyttä siihen, kilpailiko lapsi koulun tai seuran kilpailuissa. Lukion käyneiden vanhempien lapset harrastivat liikuntaa urheiluseurassa todennäköisemmin kuin peruskoulun käyneiden vanhempien lapset. Ero muihin koulutusryhmiin tuli esiin erityisesti tarkasteltaessa neljästä seitsemään kertaa viikossa seuratoimintaan osallistuvia lapsia. Ylipäätään näyttäisi. (Kay 2000, 156-157.) Vanhempien mielestä parhaat keinot edistää lapsen harrastusta olivat yleinen kannustaminen ja tukeminen sekä osallistuminen jollain tavoin lasten harrastuksiin. Kolme neljäsosaa aktiivisten lasten vanhemmista asetti jonkin verran odotuksia lapsen harrastamiselle. Tässä kohden tulokset tukivat aikaisemmin tehtyjä havaintoja. Odotukset kohdistuivat siis yleisesti hyvin positiivisina pidettyihin seikkoihin. Lasten kilpailuihin osallistuminen vanhempien kilpailemisen mukaan luokitelluissa ryhmissä (%) TAULUKKO 3. Lisäksi korostettiin sosiaalisten taitojen oppimista. liikkuminen 1 krt/vko 52 43 1-3 kertaa viikossa 43 37 4-7 kertaa viikossa 5 20 Yhteensä % 100 100 n 74 93 p<.05* lasten kilpailemisen välillä havaittiin samantyyppinen merkitsevä yhteys kuin seurassa liikkumisessa (kuvio 2)
Onko niin, että lapsen lisätessä liikunta-aktiivisuutta myös liikunnan osuus perheessä kasvaa vai tekeekö liikunnan suuri osuus perheen vapaa-ajassa myös lapsesta liikunnallisesti aktiivisen. Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa vanhemmat ovat arvioineet lastensa harrastuksia tai lapset vanhempiensa asennoitumista oman kyselynsä yhteydessä. Riippumatta siitä, oliko äiti tai isä harrastanut kilpaurheilua aikaisemmin vai harrastiko edelleenkin, lapsi todennäköisemmin harrasti urheiluseurassa liikkumista ja kilpailemista. Tulokset kertovat nimenomaan organisoidun liikuntaja urheiluharrastuksen välittyvän perheessä vanhemmilta lapsille säännöllisenä ja hyvin aktiivisena osallistumisena. 1996; Yang 1997). Samansuuntainen, muttei yhtä merkitsevä yhteys oli myös omatoimisen liikunnan ja perheen vapaa-ajan liikunnan välillä. Tulokseen saattaa vaikuttaa myös vanhempien tietoinen valinta. Lasten liikunnallisella aktiivisuudella ja liikunnan osuudella perheen vapaa-ajassa oli merkitsevä yhteys. Jonkin verran tuloksiin voi vaikuttaa myös sosiaalisesti hyväksyttävien vastausten korostaminen. 1989; Anderssen &: Wold 1992; Weiss&: Hayashi 1995; Yang ym. Tutkimus tarkensi osaltaan eräitä aikaisempia tutkimushavaintoja vanhempien merkityksestä lasten liikuntaharrastuksessa. Lasten liikuntaan sosiaalistumisprosessia selvitettäessä vanhempien ja kavereiden keskeinen rooli tuli hyvin ilmi. Tulevaisuudessa kannattaa erityisesti keskittyä tarkentamaan tuloksia toisaalta etsimällä useiden muuttujien selitysmalleja, toisaalta elaboroimalla tarkemmin, mitä kautta havaitut yhteydet rakentuvat. Lasten omatoimiseen liikuntaan ei vanhempien aktiivisuudella ollut merkitsevää yhteyttä. Vanhempainillat ja useissa kouluissa käytössä olevat kehityskeskustelut vanhempien kanssa voisivat olla niitä tilanteita, joissa ohjaus mahdollistuisi. Ainoastaan korkeimmalla tasolla kilpaileminen ja lähes päivittäinen seurassa liikkuminen olivat harvinaisempaa yksinhuoltajien lapsilla. Koulutukseen on yhteydessä myös koulussa saadun liikunnanopetuksen määrä. Lisäksi koulutuksen yhteydet aktiiviseen harrastamiseen saattavat syntyä perheen sosio-ekonomisen aseman kautta. Erityisesti lapsen harrastaessa useammin kuin kolme kertaa viikossa organisoitua liikuntaa ja kilpaillessa kansallisella/kansainvälisellä tasolla, oli hänen vanhempansa useimmiten osallistuneet kilpailutoimintaan. Yksinhuoltajien lapset eivät eronneet merkitsevästi liikunnallisen aktiivisuuden suhteen organisoidussa tai omatoimisessa liikunnassa kahden vanhemman lapsista. Seurassa liikkumisen määrän tai kilpailun tason noustessa myös liikunnan osuus perheessä kasvoi. 1996, 285) nimenomaan isien aktiivinen harrastaminen on yhteydessä lasten organisoituun urheiluharrastukseen. Osaltaan tulokseen lienee vaikuttanut myös vastanneiden äitien suuri määrä, sillä aikaisempien tutkimusten mukaan (Yang ym. Vanhempien aikaisempi aktiivinen liikunnan harrastaminen vaikutti positiivisesti lasten urheiluseurassa liikkumisen määrään. Yleisimmät syyt, jotka rajoittivat vanhempien osallistumista perheen yhteisiin tai lasten harrastuksiin olivat taloustyöt sekä työstä aiheutuvat tekijät (työväsymys ja työajat). Lasten seuratoimintaan osallistumisen erot voivat osittain johtua siitä, että korkeammin koulutetut vanhemmat ovat paremmin tietoisia liikunnan positiivisista vaikutuksista ja innostavat näin lapsiaan enemmän liikunnan pariin kuin vähemmän koulutusta omaavat vanhemmat. Tosin ne vanhemmat, jotka ovat liian innokkaita ja toisaalta ne, jotka eivät lainkaan ota osaa lastensa harrastuksiin kuuluvat pieneen vähemmistöön, jota tilastollisessa tarkastelussa on usein vaikea analysoida. 1989; Yang ym. 1996) ovat todenneet. Lasten kilpailemisen ja vanhempien aktiivisen liikunnan harrastamisen osalta tulokset ovat hyvin samansuuntaisia. Vanhempien keskeistä roolia tulisi korostaa niin vanhemmille kuin muillekin lasten liikuntaharrastuksessa mukana oleville tahoille. Vanhempien merkitys osoittautui tässäkin tutkimuksessa lasten liikuntaan sosiaalistumisen ja liikuntaharrastusten toteutumisen kannalta varsin merkittäväksi. Lukion suorittaminen näytti olevan positiivisessa yhteydessä erityisesti lasten hyvin aktiiviseen, lähes päivittäin tapahtuvaan seurassa liikkumiseen. Tähän luultavasti vaikuttaa Coakleyn (1987,44) ja Engströminkin (1996) mainitsemat yksinhuoltajien usein heikommat taloudelliset ja ajalliset mahdollisuudet tukea lastensa organisoituja harrastuksia. Todennäköisesti prosessi on kaksisuuntainen, kuten useat tutkijat (Snyder &: Purdy 1982; McPherson ym. Vanhempien kilpaurheiluharrastus oli yhteydessä lapsen urheiluseurassa liikkumiseen ja kilpailemiseen. Peruskoulutukseltaan lukion käyneiden vanhempien lapset harrastivat todennäköisemmin urheiluseurassa liikkumista kuin peruskoulun käyneiden vanhempien lapset. Aikaisemmat tutkimukset ovat nekin päätyneet samaan tulokseen (McPherson ym. Seuratoiminnassa on kuitenkin tärkeätä opastaa vanhempia ymmärtämään oma roolinsa ja varmistaa, etteivät he liiallisia vaatimuksia asettamalla estä lasten viihtymistä harrastuksen parissa. Keskimäärin yksinhuoltajien osallistuminen lapsen harrastuksiin ei kuitenkaan eronnut kahden vanhemman osallistumisesta. Lapsen liikkuessa urheiluseurassa tai kilpaillessa oli liikunnalla suurempi merkitys perheen vapaa-ajassa. Ammatillisesti eniten koulutettujen eli korkeakoulututkinnon suorittaneiden vanhempien lapset olivat aktiivisimpia urheiluseurassa liikkujia. Yhteyden suunnasta on mahdotonta tehdä päätelmiä tämän aineiston perusteella. Tässä tutkimuksessa molemmat vastasivat eri lomakkeisiin, mitä voidaan pitää suositeltavana jatkotutkimuksissakin. Toinen merkittävä kanava on urheiluseuratoiminta, jossa voitaisiin vielä nykyistäkin paremmin tiedostaa vanhempien keskeinen merkitys. Selitys näille tulokselle voisi olla siinä, että vanhempien aikaisempi aktiivinen liikunnan harrastaminen on yhteydessä lasten seurassa liikkumiseen ja kilpailemiseen, mutta tämänhetkinen omakohtainen liikunta vie vanhemmilta aikaa lasten harrastusten tukemisesta ja heikentää näin lapsen mahdollisuuksia osallistua tukea vaativaan urheiluseuraliikuntaan tai kilpailutoimintaan. siltä, että vanhempien osallistuminen lasten harrastuksiin ei ollut ainakaan liian innokasta. LIIKUNTA & TIEDE 5--&'2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus 31. Tämä tulos tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa juuri vanhempia ja vertaisryhmiä pidetään olennaisimpina lasten liikuntaan sosiaalistajina (Greendorfer ja Lewko 1978; Anderssen &: Wold 1992). Toinen keskeinen suunta jatkaa tutkimusta on keskittyä tarkemmin kuvaamaan niitä prosesseja, joita perheissä esiintyy ja joiden kautta vanhemmat vaikuttavat lastensa liikuntaharrastuksiin ja sosiaalistavat heitä liikuntaan. Koulut ja erityisesti liikunnanopettajat voisivat olla niitä tahoja, jotka välittävät tietoa ja opastavat vanhempia toimimaan lastensa harrastuksissa. Sen sijaan vanhempien nykyinen liikunta-aktiivisuus ei lisännyt lapsen seurassa liikkumisen todennäköisyyttä verrattuna niiden vanhempien lapsiin, jotka eivät olleet koskaan harrastaneet aktiivista liikuntaa. Tulos tukee ja joiltakin osin täsmentää aikaisemmin tehtyjä havaintoja. Vanhempien tietämys omasta merkityksestään auttaisi heitä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla edistettäessä lapsen liikunnallisen elämäntavan kehittymistä tai menestymiseen tähtäävää kilpailullista toimintaa. Harrastuspohjaiseen liikuntaan osallistuvat vanhemmat voivat myös ohjata lapsiaan ei-organisoituun liikunnan harrastamiseen. Tässä tutkimuksessa vanhempien merkitys nousi keskeisimmäksi, joka osittain voi johtua siitä, että asiaa kysyttiin itse vanhemmilta
Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 103. Sport socialization. Auktoriteettien ristitulessa . ' . McPherson BD, Curtis JE, Loy JW. Kay T. Advances in pediatric sport sciences. Jyväskylän yliopisto, 1997 Yang X, Telama R, Laakso L. LÄHTEET Anderssen N, Wold B. The influence of the family in the development of talent in sport. Studies in sport, physical education and health 14. Voi. The social significance of sport. Champaign, 11: Human Kinetics, 1992: 210-218. Sportwissenschaft 1981 1: 28-45. Socialization into sport: parent and child reverse and reciprocal effect. Champaign, 11: Human Kinetics Books, 1989. Children and the sport socialization process. Laakso L. Horn TS, toim. An introduction to the sociology of sport. Gould D, Weiss MR. DeKnop P, Engström L-M, Skirstad B, Weiss, MR, toim. 3 2 UIKUNT A & TIEDE 5-6/2003 • Vanhemmat ja lasten liikuntaharrastus Vanhalakka-Ruoho M. Jyväskylän yliopisto, 1981 Laakso L, Telama R. Tampereen yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksia 123. Woolger C, Power TG. European Journal of Physical Education 1997: 2(1) 51-73. Coakley JJ. Parent and sport socialization: views from the achievement literature. Longitudinal analysis of Finnish Children·s and youths' participation in competitive sport and physical activity . Engström, L-M. Snyder EE, Pyrdy DA. 1 1 1.. Tampereen yliopisto, 1981 Weiss MR, Hayashi CT. Liikuntapedagogiikan lisensiaattityö, Jyväskylän yliopisto 1993 Yang X. Sport Psychologist 1999 13 (4) 395-417. Perhe ja urheileva lapsi. AII in the family: parent-child influences in competitive youth gymnastics. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1982: 53 13): 263-266. Greendorfer SL, Lewko JH. Journal of Sport Behavior 1993 16 (3): 171-189. Role of family members on sport socialization of children. Yang X. Parents· physical activity, socioeconomic status and education as predictors of physical activity and sport among children and youths a 12-year follow-up study. Champaign, 11: Human Kinetics, 1996:231-243. Champaign, 11: Human Kinetics, 1987: 43-60. Sporting exellence: a family affair. European Physical Education Review 2000 6 (2) 151-169. International Review for the Sociology of Sport 1996: 31 13): 273-294. A multidisciplinary analysis on physical activity, sport participation and dropping out among young finns. Youth sport in Europe: Sweden. Pediatric Exercise Science 1995: 7 (1 ): 36-48. Greendorfer SL. 2: behavioral issues. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1978: 49 (2): 146-152. Koululiikunta: Koululiikuntaliiton Jäsenja tiedotuslehti 1997: 2 4-7. Kirk D, O'Connor A, Carlson T, Burke P, Davis K, Glover S. Lapsuuden Ja nuoruuden kasvuympäristö aikuisiän liikuntaharrastuksen selittäJänä: Retrospektiivinen tutkimus. Time commitments on junior sport: social consequences for participants and their families. Advances in sport phychology. Worldwide trends in youth sport. Parental and peer influences on leisure-time physical activity in young adolescents. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1992: 63 (4): 341-348. Cote J. Sport participation of Finnish youth as a function of age and schooling. Hiltunen M
Elämänkaaren merkitystä liikuntakäyttäytymisen selittäjänä on tutkimuksissa yleensä pohdittu näkökulmasta, jossa pohditaan, kasvaako nuorena aloitettu aktiivinen liikunnan harrastaminen korkoa myös aikuisena, toisin sanoen ennustaako lapsena ja nuorena harjoitettu liikunta myös aikuisiän liikunnallista aktiivisuutta (esim. Vuolteen (2000, 39) mukaan liikunnan merkitykset, muodot ja järjestäjätahot eroavat hyvinkin voimakkaasti riippuen siitä, missä vaiheessa elämänkaarta ihminen on. .. (Roos 1987; Kauppila 1996; Karisto, Takala & Haapala 1999.) Suuret ikäluokat eli 1945-1949 syntyneet ovat toimineet välittävänä ikäluokkana tässä suhteessa, sillä tämän ikäiset ovat pääosin viettäneet lapsuutensa ja nuoruutensa maaseudulla työn ja urheilun parissa, mutta kokeneet sitten kaupunkeihin muuton myötä elintason ja sosiaalisen aseman kohoamisen osan kiivetessä aina valtaeliittiin saakka. Meitä ei kuitenkaan kiinnosta niinkään liikunta-aktiivisuuden periytyvyys, vaan ennen kaikkea se, millä tavalla elämänkaaren alku-, keskija loppupää eroavat liikuntakäyttäytymisen suhteen toisistaan. Our results indicated also some signs of societal changes in Finland. Liikuntalajikirjon monipuolistuminen sekä liikuntakulttuurin muuttuminen perinteisestä kilpaja suorituspainotteisesta liikuntakulttuurista yhä enemmän terveyteen, rentoutumiseen ja elämyksellisyyteen painottuvaksi liikunnaksi olivat lisäksi keskeisiä tutkimuksesta ilmeneviä seikkoja. People of different ages had different kind of interests and hobbies and liked to watch different sports. Maatalon työt, pokasaha, kirves, heinähanko ja viikate ovat olleet täysin tuntemattomia työkaluja nykyajan urbanisoitujen alueiden kasvateille. Suomalaisen yhteiskunnan nopean muutoksen seurauksena nykypäivän suomalaiset lapset ja nuoret elävät täysin toisenlaisessa maailmassa kuin missä heidän vanhempansa elivät samanikäisinä isovanhemmista puhumattakaan. We also found that the traditiona! competitive sports culture has also become "softer", emphasising health, relaxation and experiences. Zacheus T., Tähtinen J., Koski P., Rinne R., Heinonen O.J. In many cases, there were differences in sports behaviour between younger and older people. Tällä on luonnollisesti vaikutuksia liikunnan tehoon, mikä taas on riippuvainen siitä, millaisia liikuntalajeja harrastetaan. Puh: 02-3338871, sähköposti: tuzach@utu.fi TIIVISTELMÄ Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä. Sen lisäksi kunkin ikävaiheen liikuntakäyttäytymisen piirteet ovat kytköksissä yhteiskuntaan ja sen muutokseen. Niinpä lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden liikunta käyttäytymisestä voidaan jokaiselle erottaa omanlaisensa piirteet. Tutkimuksessamme kävi ilmi myös, että postmoderni elämysten metsästäminen liikunnan avulla koskee erityisesti 16-45-vuotiaita. Omien ansioidensa lisäksi ikäpolven kohoamista on edesauttanut se, että sen työLIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Mil817 elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä 33. 1997; Curtis, McTeer & White 1999; Larsen 1999) . Tuloksista selvisi, että liikunnan harrastaminen oli vähäisintä elämänkaaren keskivaiheilla. MITEN ELAIYIAN~AARI JAS~NTAA LIIKUNTAKAYTTAYTYMISTA. Esimerkiksi lasten ja nuorten usein perin kilpailupainotteinen liikunta vaihtuu elämänkaaren myöhemmissä vaiheissa ensin työiässä terveyden ja työkyvyn edistämiseen ja myöhemmin toimintakyvyn ja terveyden ylläpitämiseen tähtäävään liikuntaan. Samoin liikunnan järjestäjätahoina koulu, liikuntaseurat ja kaveripiiri korvautuvat iän myötä omatoimisella liikunnalla. The life span was the main concept in this research. Howell & McKentzie 1987; Malina 1996; Yang 1997; Vanreusel ym. TUOMAS ZACHEUS 1, JUHANI TÄHTINEN 1, PASI KOSKI 1, RISTO RINNE 1, OLLI J. .. Our research group examined exercise habits in the city of Turku, Finland. Monissa asioissa vanhempien ja nuorempien ikäpolvien liikuntakäyttäytyminen oli luultavasti tästä johtuen varsin erilaista. Then we examined their relationship to sports. We also found out that the so called "postmodern sports culture" is typical for people at the age of 1645 years. One of our main results was that in the middle of the life span there is quite clear diminishing in physical activity. Asiasanat: elämänkaari, ikäpolvi, liikuntakäyttäytyminen ABSTRACT How the life span outlines sports behaviour. Esimerkiksi tiettyjen toiveliikuntalajien, penkkiurheilulajien ja harrastettujen liikuntalajien erojen voitiin katsoa ainakin osittain johtuvan vanhempien ja nuorempien ikäpolvien erilaisista elämänkokemuksista. The youngest and the oldest were a more physically active than the "middle aged" group (26-45 years at age). Koulua on ollut mahdollisuus käydä aivan toisella tavalla kuin vanhemmilla ikäpolvilla ja elämä onkin ollut tässä mielessä "makeaa" pienestä pitäen. Kun ennen sotia syntyneiden lapsuutta leimasivat köyhyys, puute, sairaudet, kuolema, ankara työnteko ja ponnistelu, niin 1970-luvulta alkaen syntyneet ovat viettäneet lapsuutensa kokonaan toisenlaisissa oloissa. Key words: lif e span, age group, sports behaviour LIIKUNTA JA ELÄMÄNKAARI Tässä artikkelissa selvitämme sitä, miten elämänkaari jäsentää liikunnan harrastamista kaupunkiympäristössä. Elämänkaaren alkuja loppupäässä liikunnan harrastaminen oli määrällisesti aktiivisempaa kuin fyysisesti parhaassa iässä. Tutkimuksessamme jaoimme 7-75-vuotiaat kaupunkilaiset (n = 1165) viiteen ikäpolveen, joiden kautta tarkastelimme heidän suhdettaan liikunnan harrastamiseen. Lisäksi tuloksista heijastui suomalaisen yhteiskunnan voimakas muutos. We divided people (7-75 years at age, n= 1165) into five age groups. Elämänkaaren vaihe ei toki ole ainoa asia, joka vaikuttaa eri ikäisten liikuntakäyttäytymiseen. Tutkimusryhmämme tarkasteli turkulaisten liikuntakäyttäytymistä erityisesti ikäpolvien ja elämänkaaren näkökulmasta. Lapsena ei ole tarvinnut juuri raataa tai liikkua jalan, sillä lyhyetkin matkat on tehty autolla ja kaikenlaiset tekniset välineet ovat olleet osa arkipäivää. HEINONEN 2 1 Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus CELE, Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto 2 Paavo Nurmi keskus, Turku Yhteyshenkilö: Tuomas Zacheus, Turun yliopisto, Assistentinkatu 5, 20014 Turun yliopisto
Päinvastoin, 2000-luvun alussa turkulaiset ikääntyneet (61-75 v) harrastivat liikuntaa siinä missä lapsetkin (7-15 v). AINEISTO JA MENETELMÄT Tämän tutkimuksen aineistona on 2000:lle 7-75-vuotiaalle turkulaiselle vuoden 2000 lopussa ikäpainotetulla otannalla lähetetty kysely, jossa kartoitettiin heidän liikuntakäyttäytymistään. Se, että yli 60-vuotiaat turkulaiset olivat liikunnallisesti aktiivisempia kuin 26-45vuotiaat, ei ole muiden tutkimustulosten valossa mikään yllätys, sillä suuren kansallisen liikuntatutkimuksen (2001-2002a, 5) mukaan eläkeläiset olivat kaikkein aktiivisin liikkujaryhmä Suomessa (55 % heistä liikkui vähintään viisi kertaa viikossa). Ikäpolvien harrastamia sekä toiveliikuntalajeja kartoitimme avoimella kysymyksellä, jossa vastaajat saivat nimetä enintään kuusi harrastamaansa ja kolme toiveliikuntalajia. markkinoille tulo on ajoittunut juuri suuren elinkeinorakenteen murroksen yhteyteen. Lajeiksi valittiin samat kuin Kosken (1998) valtakunnallisessa tutkimuksessa, jotta vertailu tähän olisi mahdollista. Kun aiemmin liikuntamahdollisuudet rajoittuivat lähinnä yleisurheilun, hiihdon ja kesäisten pallopelien varaan, nyt on tarjolla liikuntakeskuksia, kuntosaleja, liikuntahalleja ja tanssistudioita erilaisine "bodybicseineen". Penkkiurheilun analyysissä käsittelimme neljää eri ikäpolvien suosimaa penkkiurheilulajia. Yli 45-vuotiaiden turkulaisten liikunnan teho ei siis päätä huimannut. Kyselyn palautti 1165 henkilöä, joten vastausprosentiksi muodostui 58,3. Tämä havainto on linjassa suuren kansallisen liikuntatutkimuksen kanssa, r _1 1. Yhteensä erilaisia harrastustai toiveliikuntalajeja löytyi aineistosta 93 kappaletta. Näitä käsittelimme sekä erikseen että luokittelemalla lajit 13 luokkaan. (Maguire 2001, 384.) Yhteiskunnan muutoksen nopeus on ollut lyhyessä ajassa niin suuri, että ikäpolvien väliset kuilut ovat nykypäivänä syvempiä kuin koskaan. ovat tulleet "luonnolliseksi" osaksi nykypäivän liikuntaa. (Compass 1999.) Jos ikääntyneet ovatkin aktiivisia liikunnan useuden perusteella, liikunnan intensiteetin suhteen asia on kokonaan toinen. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten liikuttiin pelkästään yksinkertaisesti ulkoilmassa ja luonnossa, on nykyaikana liikunnan kenttä ja lajivalikoima monipuolistunut huimasti. Turkulaisten määrä ja tutkimusaineisto ikäluokittain pien tasolle. (Roos 1987, 1988; Karisto 1998; Hoikkala & Paju 2002.) Yhteiskunnan kehityksen ja teknistymisen myötä myös monet muut lajit ja harrastusmahdollisuudet ovat tulleet entisen perusliikunnan tilalle. Liikunnan tehoa kuvaavat prosenttiosuudet saatiin ristiintaulukoimalla liikunnan rasittavuutta kuvaavat muuttujat ikäpolvien kanssa. Aineistomme edustavuus muodostui varsin kattavaksi, kuten taulukosta 1 nähdään. TULOKSET Kun katsotaan turkulaisten ikäpolvien liikkumista puhtaasti liikuntakertojen määrinä viikossa näyttää siltä, että vielä 1970-luvulla vallalla olleet perinteiset oletukset liikunta-aktiivisuuden iän myötä tapahtuvasta vähenemisestä eivät enää nykypäivänä pidä paikkaansa. Urheilujalkineet ja -vaatteet, ravintovalmennus, kotiharjoittelulaitteet, kauneustuotteet, kuntoilulomat jne. Kun ikääntyneistä kolmannes harjoitti liikuntaa, jossa ei hengästy eikä hikoile, lapsista ja nuorista näin teTurkulaisia % Lapset 7-15v 14658 9,9 Nuoret 16-25v 27311 18,4 Elämänrakentajat 26-45 v 48337 32,6 Varttuneet konkarit 46-60v 35247 23,7 Ikääntyneet 61-75v 22884 15,4 Yhteensä 148437 100 34 UIKUNT A & TIEDE 5-6/2003 • Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä Aineisto % 102 209 370 285 199 1165 8,8 17,9 31,8 24,4 17,1 100 %:a ikäluokasta 0,70 0,77 0,77 0,81 0,87 0,78 ki ainoastaan viisi prosenttia. Ikäpolvien täysin erilaisista kokemusmaailmoista johtuen saattavat myös heidän liikuntakäyttäytymisensä piirteet olla hyvin erilaisia. Ikäpolvien liikunnan motiivit saimme selville tekemällä faktorianalyysin avulla 18:sta liikuntaan motivoivasta tekijästä seitsemän summamuuttujaa, joiden sisäinen johdonmukaisuus varmistettiin Cronbachin alphakertoimella. Liikunnasta on tullut miljoonaluokan bisnestä lukemattomine oheistuotteineen. Notkahdus liikunnassa kyllä tapahtuu, mutta se ei tapahdu elämänkaaren loppupäässä, vaan sen keskivaiheilla, 26-45vuoden iässä, jolloin rakennetaan omaa elämää. Keskiarvot liikuntakertojen määristä viikossa laskettiin varianssianalyysin avulla. Ikääntyneiden (61-75 v) liikunnan teho ei siis yltänyt nuoremTAULUKKO 1. Ei siis ole ihme, että yli 60-vuotiaiden liikkumisen on raportoitu olevan Suomessa muihin Euroopan maihin verrattuna poikkeuksellisen aktiivista. Yleensäkin suomalaisten liikunnan harrastamisen useus on Euroopan kärkikaartia. Elämänkaaren ääripäihin eli lapsiin ja ikääntyneisiin verrattuna elämänrakentajat liikkuivat keskimäärin viikossa yli yhden liikuntakerran vähemmän. Kun lapset liikkuivat keskimäärin kolme kertaa viikossa ja ikääntyneet lähes kolme ja puoli, niin elämärakentajat harrastivat liikuntaa keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Saman periaatteen mukaisesti 18:sta liikunnan harrastamista estävästä tekijästä muodostettiin kahdeksan summamuuttujaa. Eri ikäpolvien liikunnan useuden ja intensiteetin selville saamiseksi jaoimme turkulaiset liikkumisryhmiin, jotka saatiin ristiintaulukoimalla kysymyslomakkeen liikunnan useutta ja laatua kartoittavat kysymykset keskenään. Tämän lisäksi tarkastelimme liikuntaan käytettyjen markkamäärien vaihtelua myös ikäpolvien sisällä jakamalla jokaisen ikäpolven liikuntaan liittyvän rahankäytön kolmeen luokkaan. Vastaavasti voimakasta hengityksen kiihtymistä aiheuttavaa liikuntaa harjoitti lapsista (7-15 v) 27 ja nuorista (16-25 v) 35 prosenttia, mutta ikääntyneistä ei kukaan ja varttuneista konkareistakin (46-60 v) ainoastaan kymmenen prosenttia. Liikuntaan liittyvää rahankäyttöä kartoitimme laskemalla keskiarvot eri ikäpolvien liikuntaan käyttämästä rahamäärästä. Mielenkiintomme kohteena oli erityisesti se, millä tavalla liikunnan teho ja useus, liikunnan motiivit ja esteet, harrastetut ja toiveliikuntalajit, liikuntaan liittyvä rahankäyttö ja penkkiurheilu vaihtelivat ikäpolvesta toiseen. Liikunnan rasittavuus nimittäin väheni turkulaisten kohdalla ikäpolvelta toiselle sitä mukaa mitä vanhemmasta ikäpolvesta on kysymys. Liikunnan merkityksen selvittämiseksi eri elämänkaaren vaiheissa jaoimme turkulaiset viiteen liikuntaikäpolveen, joista 7-15-vuotiaat nimesimme "lapsiksi", 16-25-vuotiaat "nuoriksi", 26-45-vuotiaat "elämänrakentajiksi", 46-60-vuotiaat "varttuneiksi konkareiksi" ja 61-75-vuotiaat "ikääntyneiksi" . Tämä tarkoittaa sitä, että elämänkaaren alkupäässä liikunnan teho oli kovimmillaan ja loppupäässä alhaisimmillaan
Erityisesti 12. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä tämän ikäisillä alkaa olla jo jälkikasvua, joka vaatii huomiota osakseen. Kuvio 3 havainnollisLIIKUNTA& TIEDE5--6/2003 • Mitenelärnänkaarijäsentääliikuntakäyttäytymistä 35. myös kuvio 3) . Elämänrakennusiässä (26-45 v) osuus passiivisten ryhmässä oli suurimmillaan (28 %). Sen sijaan kaksi liikunnan useuden ja laadun suhteen kovinta ryhmää, kilpaja kuntourheilijat olivat sangen nuorisopainotteisia. Turkulaisten liikunta lapsia lukuun ottamatta oli viikossa tapahtuvien liikuntakertojen määrän perusteella kohtalaista, mutta teholtaan KUVIO 2. Kuvion voisi kokonaisuudessaan tiivistää seuraavaan tapaan: turkulaisten kohdalla "kova" liikunta painottui nuoriin ikäpolviin, mutta elämänrakentajista alkaen liikunnan tyyli muuttui kevyeksi. Perhe-elämä madalsi erityisesti tämän ikäisten naisten liikunnan tehoa. Sain.ude t Tiedon elimykut javammat puutt YsUvUei Kalleus Ajanpuute Varttuneetko nkarit 46-60v(n=285) --+-l,;åäntyneet61-75v (n= 199) ks. Edellä kuvattujen tietojen perusteella kuva turkulaisten liikunnasta hahmottuu. ·. Tällöin vuorokauden tunnit liikunnan harrastamiseen jäävät aika vähiin. Turkulaisten liikuntaa estävät tekijät (asteikko:1 ei estä lainkaan, kevyttä. Turkulaislasten (7-15 v) kilpaurheilu oli yleistä muihin ikäpolviin verrattuna. Elämänrakentajapolven sisäinen analyysi paljastikin, että sekä 26-35-vuotiaiden perheellisten naisten että miesten liikkumattomuus oli perheettömiä ikätovereitaan yleisempää. Ajanpuutteen lisäksi nuorisoa vaivasi muihin ikäpolviin verrattuna liikunnan kalleus. Nuoruuden viimeinen eli 25. Lisäksi turkulaisten kohdalla erityisesti laiskuus liikunnan suhteen oli elämänrakentajien ongelma. Valtakunnan tasolla sama ilmiö havaittiin vuosien 1997-1998 liikuntagallupissa, jonka mukaan ajanpuute vaivasi keskimääräistä useammin 26-50-vuotiaita (Nurmela & Pehkonen 1998a, 23). Liikunnan tiheyden ja tehon suhteen kaikkein alhaisimpaan ryhmään, passiivisiin (eli niihin jotka liikkuivat harvemmin kuin viikottain hyvin matalalla teholla) kuului melko suuri osuus kaikista ikäpolvista (19-28 %). vuosi oli puolestaan olevan se kohta, jolloin kilpailullisen liikunnan selkä taittui lopullisesti. Tällöin ei liikuntaa ehkä katsota tarpeelliseksi, koska olo tuntuu terveeltä ilman sitäkin. Toisaalta tässä ikähaarukassa alkoi myös liikunnallinen passiivisuus. Sen sijaan elämänkaaren ääripäiden eli lasten (7-15 v) ja ikääntyneiden (61-75 v) liikkumista ajanpuute ei ymmärrettävästi juuri haitannut. Elämänrakentajien ikäpolven sisällä perhe-elämä liikunnan haittaajana voitiin paikantaa erityisesti ikävuosien 26-35 väliin. Denkin (1997) mukaan ihmisten subjektiivinen kokemus omasta terveydentilastaan on erittäin suuri liikunnallista passiivisuutta aiheuttava tekijä siitäkin huolimatta, että liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset ovat suurin liikkumiseen innostava tekijä! Ajanpuute ei kuitenkaan ollut yksinomaan elämänrakentajien liikunnan vitsaus. Lisäksi elämänrakentajat ovat vielä elämänkaarellaan siinä vaiheessa, että sairaudet ja vammat eivät vaivaa, eivätkä kehossa tunnu vielä vanhuuden kivut. Tämä kuva vahvistuu, kun tarkastellaan turku5 estää erittäin paljon) laisten harrastamia liikuntalajeja. Nykypäivänä taloudellisesti edullisten -,.-:--Elamanrakentajat26-45v(n=370) perusliikuntamuotojen kilpailijoiksi ovatkin tulleet lukuisat eri liikuntalajit, joista monet ovat hyvinkin kalliita (vrt. Tämä ei ole ihme, sillä Vaajakallion (2002) mukaan nuorten perheiden perheenjäsenten yhdessäololle ei jää vuorokaudessa juurikaan aikaa vanhempien työtaakan takia. Kaiken kaikkiaan turkulaisten liikkuminen oli hyvin maltillista pari kolme kertaa viikossa tapahtuvaa toimintaa, jossa saattoi hiukan tulla hiki ja hengitys aavistuksen verran kiihtyä. ikävuosi oli se vuosi, jolloin turkulaislasten kohdalla tapahtui selkeä jako liikunnallisesti aktiivisiin ja passiivisiin lapsiin. Suuren kansallisen liikuntatutkimuksen (2002a) mukaan tällaista oli tosin myös koko maamme väestön liikkuminen. suuri kansallinen liikuntatutkimus 2002b, 16 ; Negat. Tä15 4 D V uttuneet konkarit 46-60v(n '" 267) i 10 11 54 1 Kilpaurheilija\ i Kuntourheilijat Kuntollikkujat Ke skiryhm4 Verkkaiset Pauiiviut j l KUVIO 1. Kuviossa 1 olemme yhdistäneet nämä kaksi osa-aluetta (liikunnan useuden ja tehon) ja jakaneet turkulaiset ikäpolvet liikkujaryhmiin. % 20 1 OE!4mlnrak en\ajat26-4.5v(n • 3.56) Hämmästyttävän pieni siksi, että tämän ikäistenhän pitäisi olla fyysisiltä ominaisuuksiltaan parhaimmillaan. , /' --+-lapset7!5v(n:]Q2) --•-Nuoret l625v(n=209) mä selviää osittain kuviosta 2. , 1 40 ' 35 30 25 Cllapset7l.5v (n • 94) !6-25v(n • 200) Liikunnallisesti passiivisten ryhmä on varsin mielenkiintoinen. Turkulaisten liikkumisryhmät liikunnan tehon ja useuden mukaan sillä sen (2001-2002a, 9) mukaan 19-25-vuotiaista suomalaisista 15 prosenttia harrasti rauhallista liikuntaa, kun yli 50-vuotista näin teki yli kolmannes. Nuoria (16-25 v) ajanpuute haittasi vielä elämänrakentajiakin enemmän. Laiskuus, ajanpuute ja perhe-elämän vaatimukset saattavat yhdessä siis hyvinkin selittää sen, miksi liikunnassa tapahtuu elämänrakennusiässä notkahdus. Nuorten (16-25 v) kohdalla tällainen vedenjakajakohta taas sijoittui erityisesti ikävuosien 19-20 välille. Miksi ikäpolvi oli liikunnallisesti niin passiivinen. ,.,, .......................................................................................................... Kuten kuviosta näkyy, ensinnäkin perhe-elämä haittasi elämänrakentajien liikunta-aktiivisuutta muita ikäpolvia enemmän. Saman tutkimuksen mukaan alle 26vuotiaista neljännes liikkui voimakkaasti hikoillen. Lasten ikäpolvessa kilpaurheiluharjoittelu keskittyi erityisesti 11-15-vuotiaiden ikäluokkaan. Kun lisäksi vielä työmatkoihin ja kotona tehtäviin töihin kuluu tietty aika, ja koska perheen yhdessäoloaika on muutenkin vähäistä, on helppo päätellä, että tätä vähäistä aikaa ei useinkaan käytetä liikunnan harrastamiseen. Vaikka elämänrakentajat (26-45 v) eivät passiivisten joukon kärjessä mitenkään ylivoimaisia olleetkaan, niin kuntourheilijoiden ja kuntoliikkujien ryhmään heistä kuului hämmästyttävän pieni osuus. Perhe-elämääkin enemmän turkulaisten elämänrakentajien liikunnan harrastamista esti kuitenkin ajanpuute. Tämä saattaa johtua siitä, että suurin osa 16-25-vuotiaista on vielä pienituloisia opiskelijoita, joista monet joutuvat käymään töissä opiskelun ohella
Aerobic, kuntosaliharjoittelu ja lenkkeily taas olivat erityisesti 16-45-vuotiaiden eli nuorten ja elämänrakentajien suosiossa. 1. jaan liikunnasta haetaan "pehmeämpiä", terveyteen ja rentoutumiseen liittyviä asioita. Toki muutamaa kaikkien ikäpolvien kestosuosikkia kuten pyöräilyä, uintia ja lenkkeilyä myös lapset ja nuoret harrastivat melko suurin osuuksin, mutta kolmen vanhimman ikäpolven liikkumista dominoivat lähes täysin kävelyn, pyöräilyn, uinnin, lenkkeilyn, marjastuksen ja sienestyksen sekä jumpan/ voimistelun kaltaiset liikuntalajit. 1. Kun luokiteltiin turkulaisten toiveliikuntalajit kolmeentoista luokkaan, niin kävi ilmi, että 16-45-vuotiaat turkulaiset halusivat kokeilla muita enemmän riskilajeja (esim. Matalatehoisen liikunnan tyypillisin esimerkki, kävely oli kaikilla muilla paitsi lapsilla (7-15 v) ylivoimaisesti harrastetuin liikuntalaji. Sen sijaan kovempitehoinen kilpailullinen liikunta, jossa hengästyy ja hikoilee kunnolla, ei heitä innosta. Suuren kansallisen liikuntatutkimuksen (2001-2002c, 26) mukaan 1926-vuotiaat käyttivät liikuntaan rahaa vuodessa keskimäärin noin 2400 mk ja 26-35-vuotiaat noin 2450 mk. Turkulaisten harrastamia liikuntalajeja taa eräiden esimerkkilajien avulla sitä, millaisten liikuntalajien harrastaminen oli tyypillistä kullekin ikäpolvelle. (Tähtinen, Rinne, Nupponen & Heinonen. Kävely on toki suosittua myös muualla Suomessa, sillä suuren kansallisen liikuntatutkimuksen (2002a; 20026) mukaan sitä harrasti reilusti yli kaksi miljoonaa 3-65-vuotiasta suomalaista. Turusta saadut tulokset tukevat valtakunnallisia tuloksia. Sen sijaan nuorten (16-25 v) ja elämänrakenE.lä.mänrakenta}at26-4 Sv (n 3 58) tajien (26-45 v) kohdalla oli taas viitteitä siitä, että liikunnalla metsästetään ennen kaikkea elämyksiä. Eri ikäpolvien liikkumisen motiivit olivat muuten samanlaisia, mutta lapsia (7-15 v) sosiaalisuus ja kilpailu innostivat liikkumaan kokeilla. Liikuntaan käytetyn rahamäärän jakaumat ikäpolvittain (mk). 2002). Lapsilla korostuikin muihin verrattuna monipuolinen liikunta jalkapalloineen, jääkiekkoineen, salibandyineen, koripalloineen, luisteluineen, yleisurheiluineen ja lasketteluineen. Yli 45-vuotiaat turkulaiset tavoittelivat liikunnallaan kokonaan muita asioita kuin nuorempansa. Sen siTAULUKKO 2. Tämä nuorten ja elämänrakentajien kohdalla ilmenevä riskilajien harrastushalukkuus ilmentää oivalla tavalla sitä postmodernin yhteiskunnan piirrettä, että liikunnankin avulla halutaan saada jännitystä ja elämyksiä. Näennäisestä vastakkaisuudestaan huolimatta kuitenkin sekä "nuorison" suosima liikunnan elämyksellisyys että "vanhojen" tavoittelemat liikunnan terveysja rentoutumisvaienemmän kuin muita. Jalkapallo, salibandy ja laskettelu olivat selvästi nuorisolajeja, sillä niiden harrastaminen painottui selvästi kahteen nuorimpaan ikäpolveen. ( vrt. Täten myös liikuntaan liittyvä rahankäyttö saattaa jollain tavalla ilmentää postmodernia liikuntakäyttäytymistä, kuten taulukosta 2 ilmenee. Mitä vanhempiin ikäpolviin mentiin, sitä enemmän liikunnassa korostui kevyiden kuntoilulajien osuus. Turkulaiset hakevat liikunnasta ennen kaikkea rentoutumista ja irtiottoa arjen paineista. Koska yli 45-vuotiaat turkulaiset eivät olleet kiinnostuneita riskilajeista eivätkä käyttäneet nuorempiinsa verrattuna kovinkaan paljon rahaa liikuntaan, viittaa tämä siihen, että elämykset ja kuluttaminen eivät ole niitä asioita, joita he liikunnasta hakevat. Marjanpoimintaa kävelystä puhumattakaan "ikääntyneet polvet" harrastivat nuoria suuremmin osuuksin. % llLaps et 7-1 Sv (n -97) 16-25v(n 202) solinan kuuntelua ja marjanpoimintaa kannon nokassa istuen. Sen sijaan tätä vanhempien liikuntaan käytettävät summat putosivat alle 2000 markkaan. Ei ole yllätys, että eniten turkulaisista rahaa liikuntaan käyttivät välineurheiluun pienestä asti kiinni kasvaneet nuoret (16-25 v), jotka kuluttivat siihen keskimäärin 2400 mk (noin 400 euroa) vuodessa. Kun lapsilla kävelyn osuus ylsi runsaaseen 16 prosenttiin, oli se kaikilla muilla ikäpolvilla yli 50 prosenttia, huippuna ikääntyneet (84 %). Nuorten kohdalla taas erityisesti aerobic ja kuntosaliharjoittelu löivät itsensä läpi, mutta elämänrakentajista (26-45 v) alkaen liikuntalajit muuttuivat kokonaan toisenlaisiksi. Myös lasten (7-15 v) ja elämänrakentajien (26-45 v) liikuntamenot olivat yli 2000 mk (330 euroa) vuodessa. Terveyden ja elämänsisällön tavoittelu houkuttelivat turkulaisia liikunnan pariin. Verrattuna vaikkapa 1970-luvun Suomeen (Telama 1986), 2000luvun turkulaisten liikunnassa korostui erityisesti elämänsisällön tuottaminen. laskuvarjohyppy, sukellus, kiipeily) . Liikunnan "pehmeämmän" puolen voitiin katsoa olevan tyypillistä erityisesti kahden vanhimman ikäpolven kohdalla. Tämä ilmeni tarkasteltaessa lajeja, joita turkulaiset haluaisivat konkarit46 ·60 v(n 261'i) k ää.ntj'lleet 61-7 5v(n 158) J alkapallo Salibandy Las kettelu Aerobic Kuntosa li Lenkk eily Maijastus /s ienestys Kä vely KUVIO 3. Heille rentoutuminen ja liikunnan terveysvaikutukset olivat tärkeitä. Näyttääkin siltä, että yli 15-vuotiaille turkulaisille liikunta merkitsee usein rauhallista luonnossa liikkumista, Ylin kymmesosa, mk Keskiryhmä, mk Alin kymmesosa, mk metsissä samoilua , lintujen tarkkailua , raikkaan metsäilman hengittämistä, puron n 3 6 LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymislä Lapset Nuoret (7-15v.) (16-25v.) 4700-13000 4001-40000 401-4669 435-4000 100-400 100-350 78 178 ElämänVarttuneet Ikääntyneet rakentajat konkarit (61-75v.) (26-45v.) (46-60v.) 5000-25000 4001-24000 2201-19500 251-4999 101-4000 101-2200 0-250 0-100 0-100 277 203 96 1 1 . Kilpaileminen näyttääkin olevan sellainen asia, joka ei yli 15vuotiaita turkulaisia enää innosta. Karisto 1986.) Sen sijaan kahta vanhinta ikäpolvea riskilajien kokeileminen ei juurikaan kiinnostanut. Varttuneiden konkarien (46-60v) liikuntamenot olivatkin enää vajaat 1800 mk (300 euroa) ja ikääntyneiden (61-75 v) runsaat 1200 mk (200 euroa) vuodessa. Sen sijaan kaksi vanhinta ikäpolvea tuli liikunnassaan toimeen vähemmällä kuin kolme nuorinta. Nykypäivän postmoderniin yhteiskuntaan kuuluu erottamattomana osana edellä mainitun jännityksen tavoittelun ja elämysten metsästämisen lisäksi myös tietynlaisen elämäntyylin näyttäminen ulospäin kuluttamisen avulla (Maffesoli 1995)
Hyvä kysymys on, voidaanko sellaisilla turkulaisen aikuisväestön suosimilla liikuntalajeilla, kuten kävelyllä, marjastuksella, sienestyksellä, metsästyksellä, kalastuksella tai kevyillä puutarhatöillä kohottaa kuntoa. a v arttunee tk o nkarit 46·60 v (n = 18 9) k ä.än tyne et6 1-75 v (n = ! 2 5) vanhempaan ikäpolveen mentiin. Niinpä ajanpuute ja perhe-elämän vaatimukset haittasivat ymmärrettävästi tämän ikäisten liikunnan harrastamista vanhempia ja nuorempia ikäpolvia enemmän. Yleisurheilun, hiihdon sekä osittain myös jääkiekon kohdalla Turusta saadut tiedot tukevat Kosken (1998) tuloksia. Mitä pidemmälle turkulaisten elämänkaarella edettiin, sitä suuremmin osuuksin perinteisiä yksilölajeja seurattiin. (Koski 1998, 7.) Turkulaisten penkkiurheilumieltymysten perusteella näyttää todellakin siltä, että yleisurheilun ja hiihdon seuraajat ovat seuraavien vuosikymmenten aikana kuolemassa sukupuuttoon, kuten kuviosta 4 ilmenee. Toki terveyden edistämiseen ne riittävät mainiosti. Ennen sotia syntyneiden elämänkokemukset ovat kokonaan toisenlaisia kuin hyvinvointiyhteiskunnan kasvattien. LÄHTEET Compass. Turkulaisten liikuntakäyttäytymisessä tämä ilmenisiten, että vanhempien ikäpolvien liikunta oli nuoria ikäpolvia yleisemmin luonnossa tapahtuvaa halpaa perusliikuntaa, jossa Vaikka kova liikunnan teho ei ole varsinkaan elämänkaaren loppupuolella tarkoituksenmukaista, on hyvä muistaa, että Smolanderin (1995, 65) mukaan kunnon kohottamiseksi liikuntaa tulisi harrastaa kestävyystyyppisesti 3-5 kertaa viikossa niin, että yllettäisiin vähintään 50 prosenttiin maksimaalisesta hapenkulutuksesta. Näin ollen hiihdon ja yleisurheilun sisältämät elementit sopivat hyvin näiden piirteiden kanssa yhteen, onhan esim. Curtis, J, McTeer, W & White, P. Ehkäpä parhaiten yhteiskunnan muutoksesta johtuvat erilaiset kokemukset ikäpolvien välillä tulivat ilmi penkkiurheilussa. Sen sijaan yli 61-vuotiaiden turkulaisten liikuntakertojen määrä viikossa oli suurempi kuin 26-45-vuotiaiden. Healthy Aging, Activity and Sports. Liikunnan avulla ei myöskään haettu voimakkaita "extremekokemuksia" tai elämyksiä, vaan pikemminkin rentoutumiseen ja terveydentilan ylläpitoon liittyviä vaikutuksia. Sen sijaan vanhemmilla ikäluokilla yleisurheilu ja hiihto ovat edelleen suosittuja. Health the Main Motivation for Physical Activities of the Elderly. (Tähtinen ym. A Project Seeking the Co-ordinated Monitoring of Participation in Sports in Europe. Sen sijaan nuoremmille ikäluokille on tyypillistä mm. London: UK Sport & Wal kden House, 1999. "Uusien" lajien, kuten moottoriurheilun ja jääkiekon seuraamisen suhteen asia ei ollut yhtä yksiselitteinen, sillä näitä lajeja seurasivat eniten nuoret aikuiset eli elämänrakentajat (26-45 v). Lisäksi moottoriurheilussa esille tulevat riskit, vauhti ja tekniikan ihannointi peilaavat hyvin nykyajan henkeä. kiivasrytmisyys, lyhytjännitteisyys, pinnallisuus ja aggressiivisuus, joten vauhdikkaat, vaihtelevat ja monia tilanteita sisältävät joukkuepallopelit sopivat hyvin heidän sielunmaisemaansa. Toisin sanoen, tulisi selvittää, kuinka liikuntakulttuuri on muuttunut eri sukupolvien elinaikana. Yleisesti turkulaisilta saadut tulokset olivat varsin hyvin linjassa valtakunnallisten tulosten (suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-2002) kanssa hieman erilaisesta ikäluokituksesta huolimatta. Kosken (1998) mukaan perinteiset yksilölajit, kuten yleisurheilu ja hiihto ovat vuosien saatossa saaneet antaa penkkiurheilussa tilaa joukkuepallopeleille ja moottoriurheilulle, varsinkin nuorimpien ikäluokkien keskuudessa. Poikkileikkausaineistojen sijaan tulisi ihmisten liikuntakäyttäytymistä jatkossa tarkastella pitkittäistutkimuksen ja sukupolvien näkökulmasta. Sociology of Sport Journal 1999: 4: 348-365 Denk, H. v "" . 25-vuotiaan kohdalla tämä tarkoittaisi sitä, että sydämen sykintätaajuuden pitäisi olla harjoituksen aikana korkeampi kuin 120 lyöntiä minuutissa ja 50-vuotiaaltakin jopa yli 100 lyöntiä minuutissa. Tosin vanhempien polvien liikunta oli myös teholtaan "nuoria" matalampaa. Yleisurheilun ja hiihdon sijaan kolmea nuorinta ikäpolvea kiinnosti joukkuepallopelien, erityisesti jääkiekon seuraaminen. hiihtäjällä henkilökohtainen suhde luontoon ja lisäksi yleisurheilu ja hiihto ovat kovaa, yksinäistä puurtamista. Sport Participation in Europe. Perinteisiä maatalousyhteiskunnan arvoja eli yksinäistä puurtamista ja luonnossa liikkumista kuvaavat yleisurheilu ja hiihto olivat sellaisia lajeja, jotka eivät urbaanin hyvinvointiyhteiskunnan kasvatteja kiinnostaneet. Lapset, nuoret, varttuneet konkarit ja ikääntyneet liikkuivat kaikki enemmän kuin elämänkaarensa huippukohtaa elävät elämänrakentajat. Proceedings. Tähän liikunnalliseen notkoon elämänrakentajien kohdalla löytyy luonnollinen selitys tuohon ikään kuuluvista normaaleista elämänkulun tapahtumista. v ~ I 1/~ IT~ ,_ Hiihto Yleisurheilu rtioottoriurheilu Jääkiekko KUVIO 4. Turkulaisten tiedotusvälineistä seuraamat lajit kutukset saattavat kuitenkin ilmentää uutta liikuntakulttuuria, jossa yhteistä kaikille on se, että perinteinen kilpailullisuus ei ole enää liikuntaan innostava tekijä. JOHTOPÄÄTÖKSET Suomalaisen yhteiskunnan nopea muutos maatalousvaltaisesta ja köyhästä maasta urbaaniksi hyvinvointivaltioksi on jättänyt jälkensä eri ikäpolviin. Exploring Effects of School Sport Experiences on Sport Participation in Later Life. 50 45 40 35 30 V V = F G =a Laps et7 -15 v (n= 102) DNuo re t1 6 -25v(n = 209) % 25 20 15 10 Elämänrakentajat 26•45 v (n = 253) liikunnan apuvälineiksi ei tarvittu muodikkaita kuntokeskuksia, liikuntahalleja, eikä teknisiä apuvälineitä. Liikunnan teho laskikin turkulaisten kohdalta sitä alhaisemmaksi mitä v .... Hamburg UIKUNT A & TIEDE ~2003 • Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä 3 7. He ovat aina kunnioittaneet sitkeää työntekoa, eivätkä ole kaihtaneet puurtamista. Huber, G, toim . Tämä johtuu Kosken mukaan siitä, että vanhimmat ikäluokat ovat perinteisen maatalousyhteiskunnan kasvatteja ja heillä on aina ollut henkilökohtainen suhde luontoon. Vaikka elämänrakentajat eli 26-45-vuotiaat liikkuivatkin kovempitehoisesti kuin heitä vanhemmat ikäpolvet, oli tämän ikäpolven liikuntakertojen määrä viikossa alhaisempi kuin millään muulla ikäpolvella. Näitä yksilölajeja seurattiinkin sitä vähemmän, mitä nuoremmasta ikäpolvesta oli kyse. 2002.) Näkyivätkö edellä esiin tulleet erot ikäpolvien välillä myös penkkiurheilussa. Sen sijaan moottoriurheilun kohdalla vastaavaa selvää suuntausta ei löytynyt
Elämäntavasta elämäkertaan. Haasteena huomisen hyvinvointi miten liikunta lisää mahdollisuuksia. Tracking Of Physical Activity and Physical Fitness across the Lifespan. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 1999. Aikuiskasvatuksen 37. Silvennoinen, H, toim. M. Liikunnan merkitys rakentuu elämänkaarella. Tampere: Gaudeamus, 1998: 145-166. Sukupolvitutkimus ja nuorisopolitiikka. Liikunnan yhteiskunnallinen perustelu 11. Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-2002c. Vaajakallio, L. Fit and Flexible: The Fitness lndustry, Persona! Trainers and Emotional Service Labour. Näin Suomalaiset liikkuvat. Smolander, J. painos. Maailman mieli. Karisto, A, Takala, P & Haapola, 1. A Longitudional Study of Youth Sport Participation and Adherence to Sport in Adulthood . Vanreusel, B, Renson, R, Beunen, G, Claessens, A L, Lefevre, J, Lysens, R & Venden Vende, B. Suurten ikäluokkien elämänkaari ja terveys. Sociology of Sport Journal 1987: 4: 329-346. Malina, R. Helsinki: Suomen Kuntourheiluliitto, 2002. Kestävyysharjoittelu. Suomi juoksee. Liikunnan kansanterveyden julkaisuja 124. 3): 48-57. Telama, R. Liikuntagallup 1997-98a. Kauppila, J. Karisto, A. 1 .• 1 1 1. M Määttänen. Vuolle, P, Telama, R & Laakso, L, toim. Aikuisten liikuntatutkimus. High School Athletics and Adult Sport Leisure Activity: Gender Variations across the Lifestyle. Helsinki: Opetusministeriö, Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisoasiain neuvottelukunta, 2002 : 14-31. 2. Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-2002b. Hyvinvointikatsaus 2002: 1: 7277. Tutkimus tavallisten suomalaisten elämäkerroista . Koski, P. Hiipuuko hiihto, uupuuko yleisurheilu. Aikuisliikunta. Antikainen, A & Huotelin, H, toim . Matkalla nykyaikaan. Elämäntapaa etsimässä 2. Liikunta ja tiede 1998: 1: 6-7. Helsinki BJT Kiqastopalvelu, 1996: 45-1 08. Tutkimuskatsaus. Ikuisesti nuoria. Vanhempien työaikaratkaisut pikkulapsiperheissä. Howell, F & McKenzie, J. Korhonen, 0, Kukkonen, R, Louhevaara, V & Smolander, J toim. Jyväskylä: Gummerus, 1988. Liikunnassa kiinnostaa liikuntamotivaatio. Larsen, K. Vuosikirja . Maffesoli, M . Health Promotion Publications, 1997: 394-399. Nuorisopolitiikka Suomessa 1960-luvulta 2000-luvulle. Maguire, J S. Liikuntakulttuurin muutos ja elämäntyylien eriytyminen. Lapset ja nuoret Helsinki Suomen Kuntourheiluliitto, 2002. A Longidutional Study of Life-Course and Generational Patterns of Adult Sport and Fitness Participation . A Multidiscliptionary Analysis of Physical Activity, Sport Participation and Dropping Out among Young Finns, a 12-year Follow-up Study. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1996 (Suppl. Tähtinen, J, Rinne, R, Nupponen, H & Heinonen, J. Helsinki: SLU, 1998. Liikunnasta työkykyä ja hyvinvointia periaatteita ja käytännön esimerkkejä. Hoikkala, T & Paju, P. The Sporting Life Course . Yhteisöllisen tyylin muodoista. Yang, X. International Review for the Sociology of Sport 1997: 4: 373-387. Jyväskylä: Likes Research Reports on Sport and Health 103, 1997. Helsinki: SKS, 1987. Miettinen, M toim . 38 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Miten elämänkaari jäsentää liikuntakäyttäytymistä Roos, J P. Elämänkaari ja terveys. Vapaaehtoistyö. Nurmela, S & Pehkonen, J. Suom. Karisto, A. Sociology of Sport Journal 2001: 4 379-402. Helsinki: työterveyslaitos, 1995: 64-68. Elintason, elämäntavan ja sosiaalipol itiikan muutos suomessa. Rahkonen, & Lahelma, E, toim. Penkkiurheilu ei ole perinnelaji. Sosiologia 1986: 2: 106-116. Vuolle, P. Suuri kansallinen liikuntatutkimus 2001-2002a. Koulutus elämänkulun rakenta1ana . Helsinki: Suomen Kuntourheiluliitto, 2002. Jyväskylä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö (LI KES), 2000: 23-46. Suomalainen elämä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 50. ldraetsforsk Skifter 6, 1999. Roos, J P. Oppiminen ja elämänhistoria. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1986 149175. Liikunta ja tiede 2002: 1: 47-55. Helsinki: Gaudeamus, 1995
The differences in the fitness characteristics between the groups indicate that the cardiovascular fitness as well as the muscular fitness of those people exercising regularly (at !east twice a week) may be at the same level or even higher than those of non-active ten years younger. Tehosuositus on 55/65%-90% maksimisykkeestä, tai 40/50%85% sykereservistä. .. Yhdessä psyykkisten tekijöiden, lähinnä motivaation, kanssa se määrää elimistön fyysisen suorituskyvyn, jonka keskeisimmäksi ominaisuudeksi katsotaan kestävyys eli kyky selviytyä jokapäiväisistä tehtävistä väsymättä liiaksi. Muita fyysisen kunnon ja toimintakyvyn kannalta tärkeitä ominaisuuksia ovat elimistön rakenteellinen lujuus ja notkeus, lihasvoima ja taito. The purpose was to evaluate the connections between the frequency of physical activity and physical fitness. Harjoitustiheyden on todettu olevan kuusi kertaa vahvemmin yhteydessä submaksimaalisen suorituskyvyn tulosparannuksiin kuin harjoitustehon, mikä puolestaan painottuu yhdeksänkertaisesti harjoituksen kestoon verrattuna (Bouchard ym., 1980). Samalla tulokset osoittavat, ettei kysymyksellä voida korvata kuntotestejä silloin, kun fyysisestä kunnosta ollaan kiinnostuneita. In conclusion, these research findings indicated that such a simple question about the frequency of one's physical activity as "Have you been physically activity in recent years?" distinguishes persons as for the condition of their physical fitness. Fyysisen aktiivisuuden UIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Liikuntatiheys ja fyysinen kunto 39. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää liikuntaharrastuksen itseraportoidun tiheyden yhteys mitattuun hengitysja verenkiertosekä tukija liikuntaelimistön kuntoon työikäisillä. Cardiovascular fitness was measured by an indirect measurement of maximal oxygen uptake. , 1998). Fyysisen kunnon kehittymiseen vaikuttavat erityisesti perinnöllisten tekijöiden, iän ja sukupuolen lisäksi fyysinen aktiivisuus (Shephard, 1980; Åstrand, Rodahl, 1986; McArdle, Katch, Katch, 2000). Tulokset osoittivat, että vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla miehillä ja naisilla oli parempi hengitysja verenkiertosekä tukija liikuntaelimistön kunto kuin vähemmän liikuntaa harrastavilla samaan ikäryhmään kuuluvilla. Hyvä fyysinen kunto estää elimistön ennenaikaista rappeutumista ja suo riittävät reservit tilapäisten odottamattomien tilanteiden varalle. The subjects were divided into two groups according to the frequency of their weekly physical activity. Fyysisen kunnon testeinä käytettiin hengitysja verenkiertoelimistön kuntotestin lisäksi neljää lihaskuntotestiä (käsinkohonta, alaraajojen nosto, istumaannousu ja ponnistushyppy). Tutkimus osoitti, että sellainen yksinkertainen liikuntatiheyskysymys kuin "Oletteko viime vuosina harrastanut liikuntaa?" erottelee fyysiseltä kunnoltaan eritasoiset henkilöt. From the entire subject sample five age groups at 10-year interval were formed in both sexes. Department of Health and Human Services, 1996; Väänänen, Talvitie 2001). JYVASKYLALAISTEN AIKUISTEN ITSERAPORTOITU LIIKUNTATIHEYS JA MITATTU FYYSINEN KUNTO ILKKA VÄÄNÄNEN 1,2, HEIKKI KAUHANEN1, ANTTI UUTELA 3, VEIKKO VIHKO 1 1 LIKES-tutkimuskeskus 2 Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaalija terveysalanlaitos 3 Kansanterveyslaitos Yhteyshenkilö: likka Väänänen, Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaalija terveysalanlaitos, Hoitajankatu 3, 15850 Lahti, p: 03-8282719, sähköposti: ilkka.vaananen@lamk.fi TIIVISTELMÄ Jyväskyläläisten aikuisten itseraportoitu liikuntatiheys ja mitattu fyysinen kunto. Jyväskylän uimahallin kuntokoulun testeissä vuosien 1971-1990 aikana käyneiden asiakkaiden ensimmäisen testauskerran tulokset (N=6 575) jaettiin liikuntaa harrastavien (vähintään 2 krt/vk) ja harrastamattomien ryhmään liikuntaharrastuksen tiheyden perusteella. .. Kestosuositus on 20-60 minuuttia yhtämittaisena tai vähintään 10 minuutin jaksoista koottuna. Active men and women had better maximal oxygen uptake and muscular fitness than those less active in the same age group. Another finding was that this question cannot replace fitness tests when the focus is on the physical fitness. Fyysisellä kunnolla tarkoitetaan elimistön fysiologisten toimintojen suorituskykyyn liittyvää tilaa. The data were collected from the first fitness test results of 6 575 volunteers tested in a fitness gym during 19711990. Väänänen 1., Kauhanen H., Uutela A., Vihko V. Väänänen 1., Kauhanen H., Uutela A., Vihko V. Asiasanat: liikuntatiheys, fyysinen kunto, aikuisväestö ABSTRACT The frequency of the self-reported physical activity and the measured physical fitness in Jyväskylä adults. .. Fyysisen aktiivisuuden osatekijöitä ovat sen muoto, teho, kesto ja tiheys (Bouchard, Shephard, 1994; Howley, 2001; U.S. The muscular fitness tests included a sit-up, chin-up, vertical jump and legs raise test. Kehittääkseen ja ylläpitääkseen hengitysja verenkiertoelimistön kuntoa tulisi terveen aikuisen liikkumistiheyden olla American College of Sports Medicinen viimeisimmän suosituksen (Pollock ym., 1998) mukaan 3-5 kertaa viikossa. Paffenbarger ym., 1986; Blair, Kohl, Gordon, 1992). Näihin vaikuttavia elinjärjestelmiä ovat keskushermosto, tukija liikuntasekä sydän ja verenkiertoelimistö (Bouchard, Shephard, 1993). Key words: self-estimated physical activity, physical fitn ess, adult population JOHDANTO Hyvä terveys ja toimintakyky ovat yksilöiden ja siten myös yhteiskunnan voimavara. Fyysisen kunnon merkitys terveyteen , työkykyyn ja elämänlaatuun on todettu useissa tutkimuksissa (esim. Liikkumismuotona suositellaan kaikkia suuria lihasryhmiä aktivoivia liikuntamuotoja. Lihasvoiman ja -kestävyyden harjoittamiseksi suositellaan tehtäväksi vähintään 8-10 päälihasryhmien liikettä 2-3 kertaa viikossa (Pollock ym
teknisten seikkojen ohella oleellisesti käytettyjen kuormitustasojen määrästä sekä sydämen siitä syketasosta, joka näillä kuormituksilla saavutetaan. Selvitettäessä liikuntaharrastuksen tiheyden merkitystä fyysiseen kuntoon jaettiin koko aineisto sukupuolittain ja kymmenvuotisikäryhmittäin (alle 20, 20-29, 30-39, 40-49 ja yli 49-vuotiaat) "Oletteko viime vuosina harrastanut liikuntaa. Testinä oli mahdollisimman monta istumaannousua 30 sekunnissa siten, että kyynärpäät koskettivat polviin yläasennossa ja selkä sekä hartiat maahan ala-asennossa. 40 UIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Liikuntatiheys ia fyyslnen kunto Alle 20v 40-49 V Alle 20v 40-49v Alle 20v 40-49v (N=297) (N=l 14) (N=98) (N=140) (N=l31) (N=72) 20-29v Yli 49v 20-29 V Yli49v 20-29 V Yli 49v (N=506) (N=34) (N=599) (N=28) (N=297) (N=24) 30-39 V 30-39 V 30-39 V (N=232) (N=333) (N=l28) Käsinkohontatesti suoritettiin myötäotteella kädet hartioiden leveydellä miehillä riipuntakorkeudelle ja naisilla metrin korkeudelle maasta asetetussa rekkitangossa yläja alaraajat sekä vartalo suorana. Kävijöiden perustiedoista ja kunto testien tuloksista on pidetty kuntokoulun perustamisesta 1966 lähtien yhdenmukaisia asiakaskortteja (Väänänen 1994). Nämä tiedot koottiin tiedostoksi ensimmäisen testauskerran tuloksista. Istumaannousutestin alkuasento oli selinmaaten kädet ristissä niskan takana, polvet 90 asteen kulmassa. testauskerrasta ja -päivämäärästä, testatun syntymäajasta, sukupuolesta ja liikuntaharrastuksesta. Epäsuorassa polkupyörätestissä olisi maksimaalisen hapenoton arvioimiseksi käytettävä mieluiten vähintään kolmea erilaista kuormaa ja syketason olisi oltava pienintäkin kuormaa käytettäessä vähintään 120 • min• 1. TULOKSET Miehiä testatuista oli 1969 (30%) ja naisia 4606 (70%). 20-49-vuotiaista kaksi kertaa tai useammin viikossa liikuntaa vastasi harrastavansa miehistä 28-34% ja naisista 21-28%. Alle 2 krt/vk Vähintään Alle 2 krt/vk Vähintään liikkuvat 2 krt/vk liikkuvat liikkuvat 2 krt/vk liikkuvat (N=3 312) (N=I 183) (N=I 198) (N=652) Alle 20v 40-49v (N=\24) (N=295) 20-29v Yli49v (N= I 624) (N=ll4) 30-39 V (N=897) kuvio 1 TUTKIMUSAINEISTO JA-MENETELMÄT Tämän tutkimuksen kohteena olivat vuosien 1971-1990 aikana Jyväskylän uimahallin kuntokoulun testeissä käyneet asiakkaat. Alaraajojen nostotestin alkuasento oli päinmakuu jalat riippuen nivustaipeen kohdalta penkin reunan yli alaspäin n. Suoritusta ei saanut auttaa keinumisilla, nykimisillä tai potkuilla vaan sen täytyi olla "puhdas". Valitulla epäsuoralla menetelmällä voidaan maksimaalista hapenottoa arvioida 10%:n tarkkuudella. Testinä oli jalkojen nosto vaaka tasoon polvet suorina maksimaalinen määrä 30 sekunnin aikana. Kolmiluokkaisen itseraportoidun liikunnan ja mitatun kunnon välistä yhteyttä kuvattiin käyttäen Kendallin järjestyskorrelaatiokerrointa. Naiset Miehet (N=I 606) (N= 1 969) Liikuntaharrastuksen tiheyden yhteyttä fyysiseen kuntoon tarkastelleissa tutkimuksissa on tiheys yleensä analysoitu toteutusta seuraamalla esim. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin selvittää itseraportoidun liikuntaharrastuksen tiheyden yhteyttä mitattuun fyysiseen kuntoon työikäisillä. Tarkkuus riippuu ergometrin kalibroinnin, sydämen sykintätaajuuden laskemisen yms. Liikunnan harrastaminen oli aktiivisinta sekä miehillä että naisilla nuorimmassa ja vanhimmassa ikäryhmässä. liikuntapäiväkirjoista, mutta tiedossamme ei ole ainoatakaan tutkimusta, jossa olisi selvitetty tutkittavien subjektiivisen kaksiluokkaisella järjestysasteikolla arvioidun liikuntaharrastustiheyden yhteyttä mitattuun hengitysja verenkiertosekä tukija liikuntaelimistön kuntoon. Aineiston kuvailu ja ryhmien välisten erojen perustarkastelu tapahtui muuttujien tunnuslukujen (keskiarvo ja keskihajonta) ja niiden erojen tilastollisen testauksen (Studentin t-testi) avulla. Ponnistushyppytestissä putkien varassa liikkuva lauta nostettiin niin korkealle, että tutkittavan molempien käsien sormenpäät ylettivät juuri laudan alareunaan. Tulos oli yhtäjaksoisesti suoritettujen koukistuksien lukumäärä. Koko aineisto (N=6 575) tehon, tiheyden ja keston perusteella muodostuvan viikoittaisen liikuntamäärän on todettu olevan yhteydessä hengitysja verenkiertoelimistön kuntoon (Oja 2001) , mutta liikuntatiheys yksistään selitti tilastollisesti vain 1.3% maksimaalisen hapenotosta (Viljanen ym., 1994). Jyväskylän uimahallin kuntokoululla käytettiin vain yhtä kuormaa ja maksimaalinen hapenotto arvioitiin Åstrandin ja Ryhmingin nomogramnin perusteella laaditusta taulukosta, kun esim. 75 asteen kulmassa. Yläraajoja koukistamalla miehet nostivat leuan tangon yläpuolelle ja naiset koskettivat rinnalla tankoa, minkä jälkeen palattiin alkuasentoon. Naisilla kantapäät olivat maassa. Lähes puolet testatuista kuului 20-29-vuotiaiden ikäryhmään. Tulos oli laudan alareunan ja merkkijäljen välinen matka (cm). Fyysisen kunnon testit koostuivat hengitysja verenkiertoelimistön kuntoa mittaavasta kuuden minuutin epäsuorasta polkupyöräergometritestistä (Åstrand, Ryhming, 1954) sekä neljästä sellaisesta lihaskuntotestistä (käsinkohonta, alaraajojen nosto, istumaannousu ja ponnistushyppy), joissa kuormana oli oman kehon paino (Rusko ym., 1972). Maksimaalinen hapenotto oli vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla miehillä erittäin merkitsevästi korkeampi. Tämän jälkeen testattava asettautui laudan alapuolelle kylki lautaan päin ja suoritti 2-3 yksittäistä hyppyä mahdollisimman korkealle lyöden toisella kädellä merkin lautaan. von Döbelnin kaavalla hapenkulutus voitaisiin arvioida jonkin verran tarkemmin varsinkin alhaisiin sykkeisiin perustuvissa arvioinneissa (Åstrand, Ryhming, 1954; Vuori 1976; Shephard 1984). Kuntokortit sisälsivät hengitysja verenkiertoelimistön sekä lihaskunto testien tulosten lisäksi merkinnät mm. " -kysymyksen kolmen vastausvaihtoehdon perusteella joko liikuntaa alle (silloin tällöin epäsäännöllisesti tai kerran viikossa) tai vähintään kaksi kertaa viikossa (2 kertaa viikossa tai useammin) harrastaviin (kuvio 1), joiden ensimmäisen testikerran tulokset (N=6 575) analysoitiin
LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Liikuntatiheys ja fyysinen kunto 41. Itseraportoidun liikunnan ja mitatun kunnon väliset korrelaatiot (Kendallin tau) on esitetty taulukossa 3. Ikäryhmä (v) Alle20 20-29 30-39 40-49 Vli49 < 2 krt · vk· 1 (N) (98) (599) (333) (140) (28) ;,: 2 krt · vk· 1 (N) (131) (297) (128) (72) (24) Ikä (v) < 2 krt/vk 16.8 :t 2.0 24.5 :t 2.8 33.9 :t 3.0 43.7 :t 2.7 54.6 :t 3.8 ;,: 2 krt · vk· 1 16.5 :t 1.5 24.0 :t 2.6** 33.8 :t 2.9 44.0 :t 2.9 58.5 :t 7.0* Paino (kg) < 2 krt/vk 68.9 :t 11.8 74.0 :t 10.0 79.5 :t 10.4 80.8 :t 9.0 77.8 :t 8.1 ;,: 2 krt/vk 68.8 :t 11.3 73.4 :t 8.9 76.3 :t 10.0** 77.1 :t 8.6** 76.5 :t 10.9 vo 2 (ml• kg· 1 • min• 1) < 2 krt/vk 44.4 :t 9.0 44.2 :t 8.6 40.1 :t 8.2 36.7 :t 6.9 34.4 :t 6.1 ;,: 2 krt/vk 52.1 :t 10.5*** 53.3 :t 10.6*** 49.5 :t 10.8*** 43.9 :t 8.4*** 38.3 :t 8.8 Käsinkohonta (krt) < 2 krt/vk 6.9 :t 4.5 6.6:t:4.0 4.4 :t 3.2 3.3 :t:2.7 2.6 :t 1.7 ;,: 2 krt/vk 8.2 :t 4.7 8.7 :!: 4.9*** 6.3 :t 4.0*** 5.5 :t 3.7*** 3.8 :t 4.1 Istumaan nousu (krt/30 s) < 2 krt/vk 21 .6 :t 4.4 20.4 :t 3.5 18.2 :!: 3.1 16.7 :t 3.5 16.1 :t 3.9 ;,: 2 krt/vk 23.9 :t 3.8*** 23.1 :t 3.9*** 20.6 :t 3.9*** 19.1 :!: 3.9*** 15.7 :t 4.6 Alaraajojen nosto (krt/30 s) < 2 krt/vk 32.3 :t 4.0 33.2 :t 4.4 32.3 :t 4.5 31 .4:t:5.6 33.4 :t 4.7 ;,: 2 krt/vk 33.9 :t 3.7** 34.5 :t 4.0*** 33.2 :t 4.5 32.1 :t 5.0 31 .3 :t 4.9 Ponnistushyppy (cm) < 2 krt/vk 51 .3 :t 7.4 52.6 :!: 6.4 48.6 :t 6.4 44.5 :t 5.4 40.7 :t 4.4 ;,: 2 krt/vk 52.7 :t 7.4 54.6 :t 6.9*** 50.1 :t 6.4 45.7:t:6.1 38.8 :t 5.9 (*** = p < 0.001, ** = p < 0.01 ja * = p < 0.05) Taulukko 2. Ikäryhmä (v) Alle20 20 · 29 30-39 40 49 Vli49 < 2 krt ( vk· 1 (N) (424) (1624) (897) (295) (114) ;,: 2 krt ( vk· 1 (N) (297) (506) (232) (114) (34) Ikä (v) < 2 krt/vk 17.4 :t 1.5 24.2 :t 2.8 33.8 :t 2.9 43.5 :t 2.7 54.9 :t 4.0 ;,: 2 krt · vk· 1 16.8 :t 1.8*** 24.0 :t 2.8 34.4 :t 2.7** 43.8 :t 2.7 54.3 :t 3.4 Paino (kg) < 2 krt/vk 57.5 :t 7.6 60.2 :t 8.3 62.9 :t 8.9 66.0 :t 9.0 68.1 :t 10.6 ;,: 2 krt/vk 56.6 :t 8.0 60.5 :t 8.3 61 .9 :t 8.4 64.1 :t 7.1 64.5 :t 8.7 V02 (ml • kg· 1 min• 1) < 2 krt/vk 39.7:t:8.1 41.4 :t 8.3 38.7 :t 7.9 35.0 :t 7.6 32.3 :t 7.9 ;,: 2 krt/vk 42.3 :t 9.8*** 46.5 :t 9.6*** 42.8 :t 8.9*** 36.8 :t 7.6* 35.0 :t 8.7 Käsinkohonta (krt) < 2 krt/vk 7.7 :t 4.0 7.4 :t 4.4 6.7 :t:4.2 5.9 :t:3.9 3.8 :t 3.1 ;,: 2 krt/vk 8.2 :t 4.8*** 8.8 :t 5.1*** 7.8 :t 4.1*** 7.0 :t 4.7*** 6.5 :t 4.6 Istumaan nousu (krt/30 s) < 2 krt/vk 16.6 :t 3.3 15.7 :t 4.0 13.3 :t 4.3 11.9:t:4.7 9.1 :t 4.8 ;,: 2 krt/vk 19.4 :t 4.4*** 18.7 :t 4.3*** 15.4 :t 4.4*** 13.4 :t 4.6 10.4 :t 5.6 Alaraajojen nosto (krt/30 s) < 2 krt/vk 32.1 :t 4.2 32.2 :t 4.7 30.8 :t 5.1 29.4 :t 5.7 27.1 :t:6.0 ;,: 2 krt/vk 33.5 :t 4.5*** 33.8 :t 4.8*** 31.6 :t 4.9 30.1 :t 5.3 28.7 :t 8.1 Ponnistushyppy (cm) < 2 krt/vk 36.1 :t 5.3 35.5 :t 5.5 32.5 :t 4.9 29.9 :t 4.6 24.9 :t 4.1 ;,: 2 krt/vk 38.4 :t 5.3*** 37.8 :t 5.9*** 33.2 :t 6.0 30.8 :t 4.9 26.2 :t 4.9 (*** = p < 0.001, ** = p < 0.01 ja * = p < 0.05) (0.4-0. Liikunnan harrastamisen korrelaatio lihaskuntotesteihin vaihteli miehillä -0.105:stä 0.248:aan ja naisilla 0.035:stä 0.257:ään. Naisilla maksimaalinen hapenottokyky (1 • min• 1) erosi erittäin merkitsevästi (0.2-0.3 1 • min•1, p < 0.001) liikuntaharrastuksen tiheyden suhteen 20-29ja 30-39-vuotiaiden ryhmässä sekä merkitsevästi (0.11 • min·1, p < 0.01) alle 20-vuotiaiden ryhmässä. Istumaannousutestissä oli miehistä vanhinta ja naisista kahta vanhinta ikäryhmää lukuunottamatta liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa harrastavilla erittäin merkitsevästi (p < 0.001) suuremmat toistomäärät verrattuna alle kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastaviin (Taulukko 1 ja 2.). Painoon suhteutettuna ero oli erittäin merkitsevä (3-5 ml• kg· 1 • min• 1, p < 0.001) kaikilla alle 40-vuotiaiden naisten ikäryhmillä (Taulukko 2.). Alaraajojen nostotestissä oli molemmilla sukupuolilla kahdella nuorimmalla ikäryhmällä vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla tilastollisesti merkitsevästi (p < 0.01-0.001) suuremmat tulokset kuin saman ikäisillä samaa sukupuolta olevilla alle kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla (Taulukko 1 ja 2.). Ponnistushyppytestissä oli miehistä vain 20-29-vuotiaiden ja naisista kahden nuorimman ikäryhmän vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavien hyppykorkeus erittäin merkitsevästi (p < 0.001) suurempi kuin saman ikäisillä samaa sukupuolta olevilla alle kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla (Taulukko 1 ja 2.). Taulukko 1. kg· 1 . Ikä, paino ja maksimaalinen hapenottokyky sekä lihaskuntotestien tulokset (x :1: sd} ikäryhmittäin liikuntaa alle (< 2 krt • vk· 1) ja vähintään (;,: 2 krt • vk· 1 J kaksi kertaa viikossa harrastavilla miehillä (N:1 969). min• 1, p < 0.001) kuin liikuntaa alle kaksi kertaa viikossa harrastavilla samaan ikäryhmään kuuluvilla lukuunottamatta yli 49-vuotiaita (Taulukko 1.). Liikunnan harrastamisen korrelaatio maksimaaliseen hapenottoon oli miesten ikäryhmissä alle 0.32 ja naisilla alle 0.18. Ikä, paino ja maksimaalinen hapenottokyky sekä lihaskuntotestien tulokset (x :1: sd) ikäryhmittäin liikuntaa alle(< 2 krt • vk· 1) ja vähintään(;,: 2 krt • vk· 1) kaksi kertaa viikossa harrastavilla naisilla (N:4 606). Käsinkohontatestin tulokset olivat liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa harrastavilla miehillä nuorinta ja vanhinta sekä naisilla vanhinta ikäryhmää lukuunottamatta erittäin merkitsevästi (p < 0.001) suuremmat kuin liikuntaa alle kaksi kertaa viikossa harrastavilla samaan ikäryhmään kuuluvilla (Taulukko 1 ja 2.). 7 1 min• 1 ja 7-9 ml
20% parempi kuin alle kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla samaan ikäryhmään kuuluvilla. 20-49-vuotiaista miehistä kaksi kertaa tai useammin viikossa liikuntaa vastasi harrastavansa noin kolmannes, mikä on yhtenevä aikuisväestön vapaa-ajan liikuntaharrastusta 1970-1980 -luvuilla kuvaavan tutkimuksen (Laakso 1986) tulosten kanssa. Liikuntaa alle ja vähintään kaksi kertaa viikossa harrastavien ikäluokkien keski-iän erot olivat suuruudeltaan vain 0.3-1.1 vuotta. Tulokset ovat saman suuntaiset kuin esim. Kuntokoulussa käytetyistä lihaskuntotesteistä istumaannousutestin mittaajien välinen toistettavuus on todettu kohtuulliseksi viikon välein tehdyissä mittauksissa ja erinomaiseksi vuoden välein tehdyissä toistomittauksissa (Alaranta ym. min· 1) että alhaisemmalla painolla. Tämän vuoksi ei tässä tutkimuksessa käytettyjen lihaskuntotestien perusteella voida tehdä yhtä pätevää yleistystä liikuntaharrastuksen tiheyden vaikutuksesta tukija liikuntaelimistön kuntoon kuin hengitysja verenkiertoelimistön testitulosten perusteella voidaan tehdä. Shvartzinja Reiboldin (1990) seitsenluokkaisessa aerobisessa kuntoluokituksessa liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa harrastavat sijoittuvat kuntoluokkaan erittäin hyvä ja alle kaksi kertaa viikossa harrastavat olivat keskitasoa. lihasryhmäspesifiä. Sunin ym. Energiantuottotavoiltaan käsinkohonta-, istumaannousuja alaraajojen nostotesti vaativat lähinnä maitohapollista anaerobista energiantuottoa eli voimakestävyyttä ja ponnistushyppytesti maitohapotonta anaerobista energiantuottoa eli räjähtävää voimantuottoa. Tutkittaessa fyysistä suorituskykyä on riittävänä otoskokona pidetty 100 henkilöä kymmenvuotisikäryhmittäin kumpaakin sukupuolta (Shephard, 1969; Shephard, 1978). 1994). ltseraportoidun liikuntatiheyden (silloin tällöin epäsäännöllisesti, kerran viikossa, 2 kertaa viikossa tai useammin) ja mitatun kunnon väliset korrelaatiot (Kendallin tau) ikäryhmittäin miehillä (N:1 969) ja naisilla (N:4 606). Vähäisintä liikunnan harrastaminen oli 30-39-vuotiaiden ikäryhmässä. Liikunnan harrastaminen oli tähän tutkimukseen osallistuneilla aktiivisinta sekä miehillä että naisilla nuorimmassa (alle 20-v) ja vanhimmassa (yli 49-v) ikäryhmässä. Mittarin tulisi myös olla toistettava (Thomas, Nelson 1990). 10%. Naisten vastaava ero oli n. Pätevyydessä on kyse menetelmän ja tutkimuskohteen yhteensopivuudesta. Toisaalta mikään fyysisen kunnon mittari ei ole sellaisenaan absoluuttisen pätevä, vaan mittausmenetelmän hyvyys ja pätevyys on arvioitava suhteessa käyttötarkoitukseen. 10 vuotta. Tulokset osoittavat molemmilla sukupuolilla, että kaksi kertaa tai useammin viikossa liikuntaa harrastavilla oli parempi hengitysja verenkiertosekä tukija liikuntaelimistön kunto kuin liikuntaa vähemmän harrastavilla samaan ikäryhmään kuuluvilla. Nykyisin 15-64-vuotiaista miehistä 62 ja naisista 64% ilmoittaa harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa (Helakorpi ym., 2002). Ikäryhmä (v) Alle20 2029 3039 40-49 Miehet (N) (229) (896) (461) (212) Naiset (N) (721) (2130) (1129) (409) VO2 (ml• kg-1 • min-1) Miehet .246*** .301 *** .317*** .303*** Naiset .109*** .173*** .157*** .096* Käsinkohonta (krt) Miehet .089 .163*** .172*** .208*** Naiset .104*** .105*** .085**** .088* Istumaan nousu {krt/30 s) Miehet .192** .248*** .230*** .206*** Naiset .257*** .234*** .189*** .121** Alaraajojen nosto (krt/30 s) Miehet .151* .098** .054 .031 Naiset .118*** .113*** .057* .035 Ponnistushyppy (cm) Miehet .056 .103*** .105** .088 Naiset .159*** .126*** .049* .068 (*** = p < 0.001, ** = p < 0.01 ja * = p < 0.05) POHDINTA Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, eroaako alle tai vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastaneiden hengitysja verenkiertosekä tukija liikuntaelimistön kunto toisistaan. Liikuntaa kaksi kertaa tai useammin viikossa harrastavilla miehillä oli hengitysja verenkiertoelimistön kunto samalla tasolla kuin 15-20 vuotta nuoremmilla alle kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla. Viime vuosien aikaisen liikuntaharrastuksen yhteys fyysiseen kuntoon aikuisilla kuntokouluasiakkailla oli tässä tutkimuksessa erittäin selvä. Tässä tutkimuksessa tämä vaatimus täyttyi vanhinta (yli 49-vuotiaitten) ikäluokkaa lukuunottamatta. (1999) vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden yhteyksiä terveyskuntotestien tuloksiin selvittäneessä tutkimuksessa, missä liikunnan useudella ja intensiteetillä todettiin olevan selkeä annos-vaste tyyppinen yhteys aerobiseen kuntoon. Tulos selittyy liikuntaa enemmän harrastavien sekä korkeammalla maksimaalisella hapenottokyvyllä (1. Tämän tutkimuksen päätelmät perustuvat eri ikäryhmäluokkien tietoihin ja vaikka joidenkin ikäryhmien keski-ikä erosikin merkitsevästi liikuntaharrastuksen tiheyden mukaan tarkasteltuna (Taulukot 1 ja 2), voitiin samoja ikäryhmiä vertailla luotettavasti keskenään, koska tilastolliset merkitsevyydet johtuvat enemmänkin aineiston suuresta koosta kuin suurista absoluuttisista ikäeroista. Vanhimmalla miesten ikäryhmällä ja nuorimmilla naisilla oli 42 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Uikuntatiheys ja fyysineri kunto Yli 49 (52) {148) .210 .113 .043 .240** .015 .086 -.083 .134 -.105 .109 vastaava ero n. Hengitysja verenkiertoelimistön mitattu kunto oli vähintään kaksi kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla miehillä n. Myöskin hyppytestin toistettavuus on. Tukija liikuntaelimistön kunnon arvioiminen on mm. Sen sijaan 90-luvun puolivälin jälkeen kerätyssä ruotsalaisaineistossa kuntoluokka oli 66%:lla (liikuntaa harrastamattomista) miehistä ja 58%:lla naisista matala (Karlqvist, Leijon, Härenstam, 2003). Taulukko 3. Tässä tutkimuksessa käytetyt lihaskuntotestit jakaantuivat anatomisesti koko kehon alueelle (kädet, vatsa, selkä ja jalat) ja antavat näin tietoa kaikista päivittäisissä toiminnoissa tarvittavista tärkeimmistä lihasryhmistä
McArdle WD, Katch FI, Katch VL. Se antaa yksinkertaisen ja edullisen työkalun liikuntaja terveysalan asiantuntijoille heidän kohdentaessa resurssejaan. Arch Phys Med Rehabil 1996: 77: 399-405. Physical Activity and Health: A Report of the Surgeon General. Eur J Appi Physiol 1979 41 275284. Shvartz E, Reibold RC. Pollock ML, Gaesser GA, Butcher JD, Despres J-P, Dishman RK, Franklin BA, Ewing Garber C. Kuntokoululaisten testaustulosten analysointi ja kuntoluokkataulukoiden muodostus. (1994) tutkimuksessa ei todettu liikuntaharrastukseltaan eroavilla yli 45-vuotialla eroa ponnistushyppykorkeudessa. aikaisemmissa tutkimuksissa todettu hyväksyttäväksi (Suni ym. Med Sci Sports Exerc 1998: 30: 975-991 Rusko H, Laine K, Louhevaara V, Ikonen K, Hakamäki J, Sauro R. Merkitsevän eron puute ponnistushyppytestissä vanhemmilla ikäryhmillä saattoi johtua testityypistä. Wenger HA, Bell GJ. Åstrand P-0, Rodahl K. Human physiological work capacity Cambridge: Cambridge VP, 1978. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 50. Population aspects of human working capacity. New Engl J Med 1986: 314: 605-613. Endurance Fitness. Karlqvist L, Leijon 0, Härenstam A. Scand J Rehab Med 1994: 26: 211-215. Helakorpi S, Patja K, Prättälä R, Aro AR, Uutela A. Suni JH, Oja P, Miilunpalo SI, Pasanen ME, Vuori IM, Bös K. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B12/2002 Helsinki, 2002. Sports Med 1984 1 99124. Jyväskylä Jyväskylän yliopisto liikuntabiologian laitos ja Jyväskylän uimahallin kuntokellari, 1972. Oja P. A nomogram for calculation of aerobic capacity (physical fitness) from pulse rate during submaximal work. Physical activity, all-cause mortality, and longevity of college alumni. Suomala isten aikuisten terveyskäyttäytyminen ja terveys kevät 2002. LÄHTEET: Alaranta H, Hurri H, Heliövaara M, Soukka A, Harju R. Physiol. Howley ET. U.S. Appi. Thomas JR, Nelson JK. Yksittäisessä maksimisuorituksessa käytetään pääosin nopeita lihassoluja (Bosco, Komi, 1979), jotka eivät aktivoidu eivätkä saa harjoitusvaikutusta matalatehoisissa suorituksissa kuten hengitysja verenkiertoelimistö sekä kestovoimaominaisuudet tekevät (Dudley ym., 1982). 2003: 89: 536-547. Vuori 1. Tämä tutkimus on ensimmäinen missä osoitetaan, että liikunta-aktiivisuuden yksinkertainen kysymys vastausvaihtoehtoineen ("silloin tällöin epäsäännöllisesti", "kerran viikossa", "2 kertaa viikossa tai useammin") toimii suuressa aineistossa niin, että sen perusteella fyysisesti aktiiviseksi luokiteltavilla henkilöillä on keskimäärin parempi kunto kuin inaktiivisilla. Bouchard C, Shephart RJ. Paffenbarger RS, Hyde RT, Wing AL, & Hsieh C-C. Type of activity: resistance, aerobic and leisure versus occupational physical activity. Blair SN, Kohl HW, Gordon NF. Shephard RJ. Sports Med. Suni JH, Oja P, Laukkanen RT, Miilunpalo SI, Pasanen ME, Vuori IM, Vartiainen TM, Bös K. Liikunnan määrän luotettava ja tarkka mittaaminen on erityisesti epidemiologisen tutkimuksen ongelma. Dudley GA, Abraham WM, Terjung RL. Med Sci Sports Exer 2001. Research methods in physical activity. Shephard RJ. Yksi kysymys ei kuitenkaan kykene täysin korvaamaan testejä silloin, kun ollaan kiinnostuneita hengitysja verenkiertotai tukija liikuntaelimistön kunnosta. A critical review. Physical Activity, Fitness and Health. Toronto: University of Toronto Press, 1969. Helsinki, Painoprint OY, 1976 10-19. Laakso L. Liikuntaharjoittelu vaikuttavaksi. Med Sci Sports Exerc 1994: 26: 889-895. Väänänen 1. Ann Hum Biol 1980: 7: 1-28. International Proceedings and Consensus Statement. Vuori 1, toim. painos. 6575 kuntokoululaisen fyysinen kunto. Aerobic fitness norrrs for males and females aged 6 to 75 years A review. Physical demands in working life and individual physical capacity. Position Stand. Health-related fitness test battery for adults: aspects of reliability. Bosco C, Komi PV. Mechanical characteristics and fiber composition of human leg extensor muscles. Physical activity, fitness and health: The model and key concepts. lnt J Sports Med 1999: 20: 183-191. Non-dynamometric trunk performance tests: reliability and normative data. Physical activity, VO2max• and jumping height in an urban population. Fyysisen kunnon mittaaminen. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins, 2000. 3. Aviat Space Environ Med 1990: 61: 3-11. Tests of maximal oxygen intake. painos. Health-related fitness test battery for middle-aged adults: associations with physical activity patterns. Department of Health and Human Services. The recommended quantity and quality of exercise for developing and maintaining cardiorespiratory and muscular fitness, and flexibility in healthy adults. Essentials of exercise physiology. 1954: 7: 218-221 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Uikuntatiheys ja fyysinen kunto 43. 33: 364-369. Med Sci Sports Exer 2001: 33: S428-S437. 2. Alaraajojen nostoja ponnistushyppytestin tuloksissa oli eroja vain kahdella nuorimmalla ikäryhmällä. J Sports Med 1980 20: 29-40. 1996). Champaign: Human Kinetics, 1990. Bouchard C, Boulay M, Thibault M-C, Carrier R, Dulac S. Shephard RJ. Eur J Appi Physiol 1982: 53: 844-850. Myöskään Kujalan ym. 1986: 3: 346-356. Tätä erittäin yksinkertaista kysymystä voidaankin tämän tutkimuksen perusteella pitää käyttökelpoisena epidemiologisten tutkimusten fyysisen aktiivisuuden indikaattorina. Kujala U, Viljanen T, Taimela S, Viitasalo JT. Aikuisväestön vapaa-ajan liikuntaharrastus. J. Fysioterapia 2001: 48: 9-13. 2. Annu Rev Pubi Health 1992: 13: 99-126. Väänänen 1, Talvitie U. How much physical activity is good for health. Liikuntalääketieteen laudatur-työ, Jyväskylän yliopisto, Terveystieteen laitos, 1994. painos. Helsinki: Valtion painatuskeskus, 1986 87-99. Parhaiten lihaskuntotesteistä tukija liikuntaelimistön kuntoa liikuntaharrastuksen tiheyden perusteella erotteli käsinkohontaja istumaannousutesti. Training of submaximal working capacity: frequency, intensity, duration, and their interactions. Bouchard C, Shephard RJ, Stephens T, toim. Vuolle P, Telama R, Laakso L, toim. Näin suomalaiset liikkuvat. Champaign: Human Kinetics, 1994: 77-78. The interactions of intensity, frequancy and duration of exercise training in altering cardiorespiratory fitness. New York McGraw-Hill, 1986. Åstrand P-0, Ryhming 1. Textbook of work physiology. lnfluence of endurance intensity and duration on biochemical adaptations in skeletal muscle. American College of Sports Medicine. Dose response between total volume of physical activity and health and fitness. Department of Health and Human Services, Centers for Disease Control and Prevention, National Center for Chronic Disease Prevention and Health Promotion, Atlanta: International Medical Publishing, 1996. Fyysinen suorituskyky ja kunto. Shephard RJ
Kuudella prosentilla väestöstä oli käytettävissä matkavene (Pouta, Sievänen, 2001). Veneilypalveluita järjestävät kunnat ja valtio sekä myös kylätoimikunnat ja yhdistykset. Väestöstä 45 %:lla on ainakin pienvene tai kanootti säännöllisesti käytettävissä, ja 6 %:lla prosentilla on matkavene (Pouta, Sievänen, 2001). Luontomatkailupalvelujen kehittämiseksi olisikin hyödyllistä tietää, minkälaisia väestöryhmiä veneilijät edustavat, minkälaisia ulkoiluharrastuksia veneilijöillä on, ja miten erityyppisen veneilyn harrastajat eroavat toisistaan. Veneily on hyvin monimuotoista. Matkaveneily on luontomatkailua, jolla on merkitystä elinkeinona Järvi-Suomessa sekä rannikkoja saaristokunnissa. VENEILIJOIDEN HARRASTAJAPROFIILIT TUIJA SIEVÄNEN1, MARJO NEUVONEN 1 JA EIJA POUTA 2 1 Metsäntutkimuslaitos ja 2 Helsingin yliopisto, Metsäekonomian laitos Yhteystiedot: Tuija Sievänen, Metsäntutkimuslaitos, Unioninkatu 40 A, 00170 Helsinki, puh.0102112246, sähköposti: tuija.sievanen@metla.fi TIIVISTELMÄ Veneilijöiden harrastajaprofiilit Sievänen T., Neuvonen M., Pouta E. Pienmoottoriveneilyä harrasti joka viides (20 %) , matkamoottoriveneilyä seitsemän ja matkapurjehdusta kolme prosenttia väestöstä. Lähes puolet ( 4 7 %) suomalaisista harrastaa veneilyä vuosittain. Canoers are most typically young and students, and they participate in many modern outdoor activities such as diving and downhill skiing. Harrastajaprofiililla tarkoitetaan harrastukseen osallistujien kuvaamista heitä tyypillisesti luonnehtivilla ominaisuuksilla. He kuuluivat muita useammin vanhimpiin ikäryhmiin sekä olivat työntekijöitä tai maatalousyrittäjiä, ja heidän muita ulkoiluharrastuksia olivat perinteiset marjastus, kalastus ja metsästys. Näitä ryhmiä ovat soutuveneilijät, pienmoottoriveneilijät, melojat, matkamoottoriveneilijät ja matkapurjehtijat. Tässä tutkimuksessa veneilijät on jaettu viiteen ryhmään sen mukaan, minkälaista veneilyä he pääasiassa harrastavat. Toiseksi tutkittiin, mitkä sosioekonomiset taustatekijät tyypillisimmin liittyvät eri veneilijätyyppeihin. Pienveneily voi olla varsin liikunnallista kuten soutaminen tai melonta ovat. Tässä tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena oli, mitä muita ulkoiluharrastuksia veneilijöillä tyypillisesti on. Vuonna 2000 lähes puolet ( 4 7 %) suomalaisista harrasti veneilyä, ja useimmilla veneilyä harrastavista ( 45 % ) oli ainakin pien vene tai kanootti myös säännöllisesti käytettävissä. Tällä tutkimuksella luotiin kuva veneilijöistä luonnossa liikkujina, ulkoilijoina ja luonnon virkistyskäyttäjinä. Boaters using mainly a rowing boat and a small motorboat are more often older and workers or farmers than other boaters, and they typically participate in traditional outdoor activities such as fishing, hunting and picking wild berries. Ulkoilutilastojen perusteella eniten har. The study looked at the differences of these boater groups in two aspects: 1) what other outdoor activities they typically participate in, and 2) which socioeconomic characteristics are typical to each boater 44 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaprofiilit group. Matkamoottoriveneilijöille tyypillinen harrastus oli moottorikelkkailu, jota taas matkapurjehtijat eivät juurikaan harrastaneet. Melonnan harrastajat olivat selvimmin nuorta sukupolvea ja heidän ulkoiluharrastuksiinsa kuului tyypillisesti monia 'uutuuslajeja' kuten sukeltaminen ja laskettelu. In this study, the boaters were classified into five groups: boaters using a rowing boat, a small motorboat, a canoe ora kayak, a large motor boat with beds and a large sailing boat with beds. Asiasanat: veneily, veneilijäprofiilit, luontoliikunta, ulkoiluharrastus, luonnon virkistyskäyttö ABSTRACT: Boater groups and their profiles Sievänen T., Neuvonen M., Pouta E. Keywords: boating, boater profiles, outdoor activity, outdoor recreation JOHDANTO Vesillä liikkuminen on ollut suomalaisille ikiaikainen tapa (Sirelius, 1989). Suomella on laaja merenrannikko (rannikon pituus 1100 km, rantaviivaa 4600 km) ja sisämaan vesistö, johon kuuluu 188 000 järveä sekä 650 jokea (Suomen tilastollinen vuosikirja 2001). Yleisintä oli soutuveneily, jota harrasti kolmannes (35 %) suomalaisista. Oletuksena oli, että erilaista veneilyä harrastavat poikkeavat toisistaan muidenkin ulkoiluharrastusvalintojensa puolesta. Harrastajaprofiilien tunteminen edistää virkistyspalvelujen tarjonnan kehittämistä erilaisille veneilyn harrastajaryhmille sopiviksi. Matkaveneilijät olivat tyypillisesti Etelä-Suomen kaupungeissa asuvia, ammattiasemaltaan toimihenkilöitä ja korkeasti koulutettuja. Boating is an important part of spending leisure time for Finns. Almost haft of the population participate in boating annually, and as many have an access to a boat on a regular basis. Taito liikkua vesillä oli välttämätön aikana, jolloin matkustaminen tapahtui pääosin vesireittejä pitkin. Pienmoottoriveneilijät ja soutuveneilijät olivat tyypillisemmin kuin muut veneilijät kotoisin Itäja Pohjois-Suomesta, maaseudulta tai pienestä taajamasta. The study is based on a large population survey, and the methods used were the multiple correspondence analysis, analysis of variance and cross tabulation. Suomessa on noin 600 vapaa-ajan veneilijöille tarkoitettua vierassatamaa sekä lukuisia niitä vaatimattomammin varustettuja satamia. Veneilytaitoja tarvitaan edelleenkin usein niin kalastuksen kuin mökkeilyn ohessa. Boaters using large boats with beds typically live in large towns in Southern Finland, and they have more often a high level of education and they are more often upper or lower level employees compared to other boaters. Maihinnousu ja tilapäinen yöpyminen on sallittua jokamiehenoikeudella lähes kaikkialla, missä vapaita rantoja on tarjolla. Veneily on suomalaisille tärkeä osa vapaa-aikaa. Aineistona käytettiin laajaa väestökyselyä ja analyysimenetelminä korrespondenssija varianssianalyysia ja ristiin taulukointia. Nykyisin vapaa-ajan veneily on suomalaisille tärkeä tapa käyttää luontoa virkistykseen ja luonnossa liikkumiseen. Melonnan harrastajia oli 5 % suomalaisista (Pouta, Sievänen, 2001)
Ulkoilutilastojen perusteella veneily on yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa, ja heillä on myös enemmän harrastuskertoja kuin naisilla. 'Aktiivinen tekeminen' (Active-expressive)luokka edustaa harrastuksia, joissa korostuu fyysisyys ja taitojen hallinta. Toisaalta myös yleiset vapaa-ajan harrastamisen motiivit kuten arjen rutiineista irrottautuminen ja yhdessäolo ystävien ja perheen kanssa nousevat esiin erilaisten motiivien vertailussa. Veneilijöiden harrastajaprofiilien tarkastelu tarjoaa yhden näkökulman vapaa-ajan vieton sosiaalisiin ulottuvuuksiin kuten elämäntapojen ilmentymiseen harrastusten kautta. Yhdysvalloissa arvioitiin 1970luvulla noin 22 % väestöstä harrastavan veneilyä, mutta 1990-luvulla jo 36 % (Moyat, 1995; Cordell ym., 1999). rastuskertoja kertyi pienmoottoriveneilyä harrastaneille, keskimäärin lähes 18 kertaa vuodessa, ja soutuveneilyä harrastaneille lähes yhtä paljon eli 17 kertaa. Hendee ym. Pienmoottoriveneilijöitä ovat sellaiset henkilöt, joiden venetyyppi oli makuupaikaton pienmoottorivene. Näin voidaan etsiä ratkaisuja vaikkapa harrastusmahdollisuuksien kysynnän ja tarjonnan epätasapainotilanteissa, esimerkiksi tarjoamalla vaihtoehtoisia harrastuksia tai rajoittamalla huonosti yhteensopivien harrastusten määrää virkistysalueella (Ditton ym., 1975). Driver ym., 1991). Psykologian näkökulmasta ulkoiluharrastukset tyydyttävät tarpeita, joiden tyydyttämiseen voi olla useita vaihtoehtoisia tapoja, jolloin yksi ulkoiluharrastus on mahdollisesti korvattavissa toisella. Näin yksilön valitsemat harrastukset muodostavat psykologiselta valintaperusteeltaan yhteensopivan kokonaisuuden. Tässä tutkimuksessa tarkastelukulma on kuitenkin harrastuskeskeinen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella minkälaisia muita ulkoiluharrastuksia veneilijöiden vapaa-aikaan kuuluu. Tutkimuksessa veneily yleensä ja erityisesti purjehdus luokiteltiin 'aktiivisen tekemisen' luokkaan. Itä-Suomessa harrastetaan muita alueita enemmän soutuja pienmoottoriveneilyä sekä Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa matkamoottoriveneily ja matkapurjehdus on tavallisempaa kuin muualla maassa (Pouta, Sievänen, 2001). Veneilyn harrastajia tarkastellaan myös väestömuuttujien eli sosioekonomisten tekijöiden suhteen. Harrastajatyyppien avulla on mahdollista identifioida muita ulkoiluharrastauksia tai muita virkistyspalveluja, jotka voivat joko täydentää tai korvata kyseistä harrastusta. Tieto valintaperusteista ja käyttäytymismalleista auttaa virkis tyspal vei u j en su unni ttel u tilanteissa, kun valitaan erilaisten harrastuspalvelujen joukosta parhaiten yhteensopivia. 'Passiivinen vapaa leikki' (Passive free -play) -luokka on tyypillisimmillään esimerkiksi rannalla oleilua, kevyttä soutelua jne. Vapaa-ajan harrastusten luokittelulla pyritään löytämään harrastajaryhmiä, joita yhdistää samanlaiset käyttäytymismallit ja käyttäytymistä ohjaavat arvot ja preferenssit. Esimerkiksi Tinsleyn ja LIIKUNTA & T1EOE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaproflilil 45. Purjehduksen suosio on säilynyt ennallaan. (1971) ovat esittäneet 'mieluisten ulkoiluharrastusten' (preferred activities) luokittelun, joka perustuu harrastusten samanlaiseen merkitykseen (meaning). Näitä ryhmiä ovat soutuveneilijät, pienmoottoriveneilijät, melojat, matkamoottoriveneilijät ja matkapurjehtijat. McCool'n (1978) tutkimus käytti tätä mieluisten ulkoiluharrastusten luokittelua tarkastellessaan vesien virkistyskäytön harrastuspaketteja. Tässä tutkimuksessa veneilijät on jaettu viiteen ryhmään sen mukaan, minkälaista veneilyä he pääasiassa harrastavat. Amerikkalaisten veneilyharrastus on lisääntynyt huomattavasti viimeisten 30 vuoden aikana. Tämä on myös tulkittavissa siten, että yksilöillä on taipumus valita itselleen harrastuksia, jotka tyydyttävät samantyyppisiä tarpeita (Cordell ym., 1997). 'Luonnon arvostaminen' (Appreciate-symbolic) -luokka korostaa harrastamisympäristön luontoarvoja. Hendeen tutkimus mainitsee esimerkkinä 'aktiivinen tekeminen' -luokasta kilpaveneilyn. Mielenkiinnon kohteena on, mitkä harrastukset näyttäisivät tyypillisesti valikoituvat eri veneilijäryhmiin kuuluville. Amerikkalaisista 24 % harrastaa moottoriveneilyä, 5 % purjehdusta, 9 % melontaa ja 4 % soutamista (Cordell ym., 1999). Harrastajaprofiilien tunteminen auttaa ennustamaan harrastajien valintoja, jotka voivat koskea yhtälailla virkistysympäristöä tai virkistyspalveluja tai harrastusvälineitä, vaatteita tai muita tuotteita. Matkaveneilyä harrastaneilla oli veneilypäiviä tai -kertoja hieman vähemmän (matkamoottoriveneilijöillä keskimäärin 15 päivää ja matkapurjehtijoilla 11 päivää). Veneilypäivien määrien arvioidaan lisääntyvän alueesta riippuen jopa kaksinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä (kasvuprosentti 40) (Cordell ym., 1995; Bowker ym., 1999). 'Sosiaalinen oppiminen' (Sociable learning) -luokka sisältää ajatuksen, että luontoja ulkoiluharrastuksiin osallistumisessa tärkeimmän tyydytyksen tuo kuitenkin sosiaalinen yhdessäolo. Moottoriveneilyn ja melonnan ennustetaan lisääntyvän edelleen. Vapaaajan veneilyn motiivit ovat hyvin monenlaisia riippuen veneilymuodosta, harrastajan kokeneisuudesta ja harrastusmahdollisuuksista (Bowes, Dawson, 1999). Veneilyharrastuksista löytyy kuitenkin eri muotoja kuten soutelu, melonta ja perhepurjehdus, jotka sopivat hyvin useampaakin Hendeen luokkaan. Veneilyharrastuksen muutoksesta tiedetään vapaa-ajan seurantatutkimuksen perusteella, että veneilyyn osallistuneiden osuus väestössä näyttää lisääntyneen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana (Liikkanen ym., 1993). Näin veneilyharrastuksen ja muiden ulkoiluharrastusten valikoituminen eri väestöryhmissä tarjoaa myös tarkennusta kuvaan yhteiskunnan ja kulttuurin rakenteista. Tuloksena esitetään veneilijöiden harrastajaprofiilit. Tärkeimpiä motiiveja ovat mahdollisuus kokea kauniita maisemia ja olla lähellä luontoa eli luonnonympäristö itsessään on peruste harrastukselle. Tutkimuksessa matkaveneilijöiden (moottoritai purjevenettä käyttävät) kriteeriksi määriteltiin se, että käytetyssä veneessä on makuupaikkoja. VENEILIJÖIDEN HARRASTUSMOTIIVIT JA TAUSTATEKIJÄT Yksilön ulkoiluharrastusten valintaa ohjaavat monet tekijät,joista erityisesti psykologisten tekijöiden vaikutusta on tutkittu (London ym., 1977; Tinsley,Johnson, 1984). Suomalaisten melonnastaja soutuveneilystä vapaa-ajan harrastuksena on tutkittua tietoa (Herva, 1990), mutta muista veneilyharrastuksista ei juurikaan. Veneilyn harrastaminen vaihtelee eri väestöryhmissä. Melontaa harrastaneille harrastuskertoja kertyi keskimäärin vain 7 kertaa vuodessa. Veneilyn harrastajien motiiveja ja harrastamisen hyötyjä on tutkittu etenkin melonnan ja muiden jokien virkistyskäyttöön liittyvien harrastusten yhteydessä (Lime ym., 1986). Nuoret ovat keskimäärin aktiivisempia osallistujia, mutta vanhempiin ikäryhmiin kuuluvilla veneilijöillä on keskimäärin enemmän veneilykertoja vuodessa. Tutkimusta erilaisten harrastusten yhteenkuuluvuudesta tai 'harrastuspaketeista' (activity packages) on tehty etupäässä virkistysaluekohtaisesti (McCool, 1978) tai tarkasteltuna yhden ulkoilupäivän tai luontomatkan näkökulmasta (Bristow ym., 1992). 'Merkityksen' voisi ajatella heijastavan harrastusten tuottamia samanlaisia hyötyjä tai tyytyväisyyden lähdettä yksilölle. 'Saalista arvostava' (Extractive-symbolic) -luokka edustaa 'leikkimielistä' saalistamista kuten kalastus. Hendeen luokitus kokoaa varsin hyvin myöhemmän tutkimuksen erittelemiä motiiviryhmiä, joita vapaa-ajan harrastamisen taustalla on löydettävissä (esim
Postikyselyyn vastasi 5535 henkilöä (vastausprosentti 65 %). Veneilyyn liittyy kuitenkin piirteitä, jotka korostavat kahta sellaista ihmisen kokemustarvetta, jotka eivät useinkaan toteudu arkielämässä ja eivät myöskään liity kaikkiin ulkoiluharrastuksiin. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tässä tutkimuksessa käytetty aineisto on Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi (L VVI) -tutkimuksesta (Sievänen, 2001). Liikkanen ym., 1991; Pääkkönen, Niemi, 2002). ulkoilijatyypeistä veneily kuului sekä urheilullista elämäntyyliä edustavan ryhmän harrastuksiin (Sports Hogs) että perinteisiä ja vaatimattomia ulkoiluharrastuksia kuten kävely ja onginta suosivan ryhmän (the Bass Club) harrastuksiin. 'Harrastuspakettien' voidaan ajatella kuvaavan vapaa-ajan valintojen monipuolisuutta ja tyyliä, jotka heijastavat kunkin harrastajaryhmän elämäntapaa ja sosiaalista viitekehystä sekä elämänkaaren vaiheeseen liittyvää elämäntilannetta kuten perheellisyyttä, terveyttä ja käytettävissä olevia voimavaroja kuten aikaa, rahaa ja taitoja. Puhelinhaastattelun avulla saatiin tietoa osallistumisesta eri ulkoiluharrastuksiin, osallistumiskertojen määrästä ja vastaajien sosioekonomisista taustatekijöistä. Elä4 6 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Venei~jöiden harrastajaprofiilit mänkaaren eri vaiheet tuovat siihen sekä rajoituksia että vapauksia (fyysinen suorituskyky, vapaa-aika), jotka näkyvät erityisesti ikään liittyvänä yksilöllisenä vaihteluna. Elämäntapateoria (Bourdieu, 1984; Roos, 1987) tarjoaa lähestymistavan, jossa empiirisen aineiston analyyseissa käytetään hyväksi yleisiä sosioekonomisia taustatekijöitä kuten koulutusta, sosiaalista asemaa ja tuloja. Elämänkaaret vaiheet vaikuttavat monipuolisesti keskeisiin käytettävissä oleviin voimavaroihin kuten vapaa-ajan määrään ja fyysisiin voimavaroihin (kuntoon ja terveyteen) (esim. Soutajiksi jäivät sellaiset henkilöt, joille soutaminen oli ainoa veneilyn muoto. Näitä harrastusmotiiveja ovat toisaalta mahdollisuus kokea rauhaa (to experience peace and calm) ja toisaalta jännitystä (to experience excitement) (Lime ym., 1986). Tässä käytetään elämäntapaja elämänkaariteorioiden viitekehystä tukemassa tulkintaa siitä, kuuluvatko veneilijät joihinkin tiettyihin väestöryhmiin, ja miten eri veneilyharrastukset eroavat tässä suhteessa toisistaan. Samat tekijät vaikuttavat luontoon liittyvien harrastusten valintoihin ja harrastustapoihin kuten aktiivisuuteen, kohdealueisiin ja harrastamisen sosiaalisiin ryhmiin. Harrastajien sosioekonomisten profiilien tulkintaan tarvitaan teorian antamaa tukea, jotta sosioekonomisista taustatekijöistä voitaisiin muodostaa kokonaiskuva. Tässä tutkimuksessa käytettävän aineiston muodostavat 15-74 -vuotiaat suomalaiset, jotka puhelinhaastattelussa olivat ilmoittaneet harrastaneensa veneilyä kyselyä edeltäneen viimeisen 12 kuukauden aikana, ja jotka vastasivat myös postikyselyyn. Tässä artikkelissa veneilijöiden ulkoiluharrastuneisuutta pyritään tulkitsemaan Hendee'n mieluisten ulkoiluharrastusten luokittelun avulla. (1977) 'Sports Hogs' -ulkoilijat ovat nuoria ja edustavat koulutukseltaan ja tuloiltaan keskitasoa, ja 'the Bass Club' ulkoilijat kuuluivat vanhempiin ikäryhmiin ja olivat tulotasoltaan alle keski,arvon. Sosioekonominen profiili kuvaa sitä, mitkä sosioekonomiset taustatekijät tyypillisimmin liittyvät harrastajaan. Aineiston kerääminen toteutettiin 24 kuukauden aikana 12 osaotoksena kaksivaiheisesti siten, että ensin tehtiin puhelinhaastattelu ja sen jälkeen vapaaehtoisille ulkoilua harrastaneille lähetettiin vielä postikyselylomake. Siksi veneilyn harrastajat luokiteltiin harrastusmuodon mukaisiin ryhmiin siten, että matkapurjehtijat (n = 139) ja matkamoottoriveneveneilijät (n= 366) poimittiin ensin veneilijöiden joukosta. Elämänkaari on jokaisen yksilön kokema kehityskulku lapsuudesta vanhuuteen, jota rytmittävät useimmille samantyyppiset elämäntapahtumat kuten koulutuksen hankkiminen, perhe-elämän ja työelämän vaiheet. Cordell'n ym. Johnson (1984) mukaan melonta tarjoaa mahdollisuuden itsensä ilmaisuun, ja se harrastuksena eroaa vahvasti arjesta ja työstä. Näistä koulutus, tulot ja ikä ovat tekijöitä, joiden avulla harrastajaprofiileja voidaan tulkita harrastajan sosiaalista viitekehystä laajemminkin. Veneilijöiden sosioekonomisten profiilien rakentamiseen on käytettävissä sukupuolta, ikää, koulutusta, tuloja ja kotipaikkakuntaa sekä käytettävissä olevia harrastusvälineitä kuvaavia muuttujia. Erilaisiin harrastustyyleihin tai ulkoilukäyttäytymismalleihin kuten harrastusten valintaan liittyy tiettyjen sosioekonomisten tekijöiden yhdistelmiä (Tatham, Dosnoff, 1971; Cordell ym., 1997). Edelliset harrastavat kaikenlaista veneilyä ja jälkimmäiset osallistuvat ensisijaisesti moottoriveneilyyn. Näiden yhteyksien tunnistaminen ja todentaminen on olennaista virkistysympäristöjen tarjonnan ja -palvelujen tuottamisen näkökulmasta. Cordell'n ym. Se on sosiaalispsykologinen tarkastelu elämänkaaresta (Rapoport, Rapoport, 1975; Elder, 1975). Ulkoiluharrastuneisuutta yleisemmin on tarkasteltu ulkoilijatyypeittäin, joista fyysistä suorituskykyä korostavat ja toisaalta luontoympäristön käyttöä edustavat harrastajatyypit erottuvat toisistaan ( Cordell ym., 1997). lähiulkoilukerroista ja luontomatkoista (Virtanen ym., 2001). Postikyselyllä täydennettiin vastaajien tietoja mm. Harrastajaprofiililla tarkoitetaan harrastukseen osallistujien kuvaamista heitä tyypillisesti luonnehtivilla ominaisuuksilla. Mikään yksittäinen sosioekonominen taustatekijä ei yksin selitä ulkoiluharrastukseen osallistumista tai osallistumattomuutta. Tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että iäkkäämmät suosivat 'passiivista vapaata leikkiä' nuoria enemmän, ja että korkeasti koulutetut suosivat 'aktiivista tekemistä' vähemmän koulutettuja enemmän (Hendee ym., 1971). Harrastajaprofiilien teoreettisena taustana voidaan käyttää yleisempiä sosiologian ja sosiaalipsykologian tarjoamia teorioita käyttäytymisen perusteista. Elämäntapaan vaikuttavien sosioekonomisten perustekijöiden kuten taloudellisten ja henkisten voimavarojen sekä oman sosiaalisen viitekehyksen heijastuminen ulkoilukäyttäytymiseen on perusta, josta harrastajaprofiilien rakentaminen pohjaa. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta muodostuu ulkoilukäyttäytymisen malli, jota yksilöt toteuttavat omassa elämässään. Luokittelun tukena käytettiin vielä harrastamisaktiivisuutta. Aineisto kerättiin vuosina 1998-2000. Veneilyn harrastajille on tyypillistä, että sama henkilö harrastaa useita veneilylajeja. Ikämuuttujaan liittyy toinen harrastajaprofiilien taustaksi sopiva teoreettinen lähtökohta. Myös Hendeen tutkimuksessa tarkasteltiin harrastusryhmiä tyypillisesti kuvaavia taustatekijöitä. Tutkimuksessa esitettiin, että ihmiset saattavatkin valita ensin virkistysympäristön ja sen jälkeen harrastusmuodon. Seuraavaksi poimittiin melonnan harrastajat (n= 291) ja lopuksi pienmoottoriveneilijät (n= 888) ja soutajat (n = 1053). Puhelinhaastattelusta saatiin 10651 vastaajan aineisto (vastausprosentti 84 %). Ulkoilukäyttäytymiseen vaikuttaa voimakkaasti myös asuinympäristön luonnon tarjoamat virkistysmahdollisuudet. Taustatekijöistä ikä, ammattiasema ja koulutus olivat tärkeimmät. Elämäntapateoria tiivistää tietoja yksilöiden voimavaroista, elämänvalinnoista ja arvoista, jotka vaikuttavat vapaa-ajan käyttäytymiseen. Ensiksi mainituissa ryhmiin kuuluvilla voi olla muitakin veneilyharrastuksia kuin se, mihin hänet. Veneilyn harrastamisessa ovat siten myös vesistöjen läheisyys ja veneilypalvelujen tarjonta merkittäviä harrastamista ohjaavia tekijöitä. Vesistöjen virkistyskäytön tutkimuksessa (Ditton ym., 1975) havaittiin, että voidaan löytää yhteyksiä sekä harrastajien taustatekijöiden, harrastuskokemusten että harrastusympäristöjen välillä
TULOKSET Soutuveneily oli yleisin veneilyharrastus. Siitä selviää, mitkä ulkoiluharrastukset liittyvät eniten kuhunkin veneilylajiin (kuva 1). Merkintä: veneilijäryhmissä (+ +) aktiivisin, (--) passiivisin osallistuminen ko. Harrastusvalintojen tutkimiseen valittiin useita ulkoiluharrastuksia sekä runsas joukko eri väestöryhmiä kuvaavia muuttujia (taulukko 1). Kuvion pisteet kuvaavat veneilijäryhmiä ja ryhmiä, jotka ovat joko osallistuneet tai eivät ole osallistuneet eri ulkoiluharrastuksiin. *) SoutuPienmoottoriMelonnan veneilijät veneilijät harrastajat Osuus veneilijöistä, % 38,5 32,4 Ulkoiluharrastukset ja osallistumisaktiivisuus Marjastus ++ Metsästys Verkkokalastus Virvelöinti Hiihtoretkeily Pyöräretkeily Telttailu Sukeltaminen Laskettelu Maastohiihto Hiihtoretkeily Moottorikelkkailu Eväsretket n= 2737 1053 ++ ++ ++ + 888 10,6 + + ++ ++ ++ ++ ++ ++ ++ + 291 MatkamoottoriMatkaveneilijät purjehtijat 13,4 + + + ++ 366 5,1 + + + + ++ 139 *) Taulukon ulkoiluharrastusten suhteen harrastuksiin osallistumisen ja veneilijäryhmien välillä oli riippuvuutta (x 2 -testi, p-arvo <0,05). Inertian kasvaessa ryhmät ovat enemmän hajallaan. Hajontakuvio esitetään ensimmäisen ja toisen pääakselin (dimension) kautta. Harrastusvalintojen selvittämiseen käytettiin moniulotteista korrespondenssianalyysia (ks. Hendee ym., 1971) ja 'harrastusten monipuolisuus' ulottuvuutta (dimensio 1). Matkaveneilyn ja melonnan harrastajia oli vähän verrattuna pienmoottorija soutuveneilijöihin. jatkuu luontokuvaus ja -maalaus luonnonnähtävyyksien katselu lintujen tarkkailu/ruokinta hiihtoretkeily maastohiihto laskettelu moottori kelkkailu golf kalliokiipeily *) säännöllinen käyttömahdollisuus Selittävät muuttujat sukupuoli ikä kotitalouden kuukausitulot asuinpaikka kotikunnan suuralue peruskoulutus sosioekonominen asema auto*) vapaa-ajan asunto/ Suomi*) veneen makuupaikoilla muu veneen *) kalastusvarusteet*) metsästysvarusteet*) telttavarusteet*) veneilypäivien määrä etäisyys veneilypaikkaan harrastusten lukumäärä lomapäivien määrä ulkoiluun käytetty rahamäärä kotitaloudessa (€/vuosi) Taulukko 2. Kaikkiaan pienmoottoriveneillä liikkuneita oli aineistossa 44 % veneilijöistä. Tutkimuksessa käytetyt ulkoiluharrastusja taustamuuttujat. Toisaalta pääakseleiden inertiaa voidaan verrata myös akseleiden selittämään osuuteen kokonaisvaihtelusta. Korrespondenssianalyysi perustuu frekvenssimuotoisen aineiston analysointiin. marjastus sienestys Ulkoiluharr. korrespondenssianalyysissä on x 2etäisyyksien määrittäminen sekä inertia, joka tarkoittaa x 2 -etäisyyksien summan jakamista tapauksien lukumäärällä n (esim. Hajontakuviota tulkittaessa inertia on vähäistä silloin, kun veneilijäprofiilit ovat lähellä toisiaan. Kuvan nelikentän akseleiden voidaan tulkita kuvaavan ulkoiluharrastuneisuuden perinteisyyttä eli 'huvi-hyöty' ulottuvuutta (dimensio 2) (vrt. Ulkoiluharrastuksista perinteisiä ja aikaisemmin elannonhankintaan liittyviä harrastuksia LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaprofiilit 47. Ryhmien eroja tarkasteltiin varianssianalyysilla ja Tukeyn testillä. Veneilijäryhmien kuvaus ulkoiluharrastusvalintojen mukaan. Greenacre, 1984, 14014 3), jotta usean samanaikaisesti tarkasteltavan muuttujan tapaus voidaan tiivistää kaksiulotteiseksi taulukoksi. Ulkoiluharrastusten yhteyksiä kuvataan hajontakuviolla. Soutuveneilijöiden, pienmoottoriveneilijöiden, melojien, matkamoottoriveneilijöiden ja matkapurjehtijoiden harrastuksiin osallistumista tutkittiin kaksiulotteisen hajontakuvion avulla. Kaksi ensimmäistä ulottuvuutta edustaa vajaata viidennestä kaikesta vaihtelusta, seuraavien ulottuvuuksien selitysasteet pienevät vielä tästäkin, mutta kaksiulotteinen graafinen esitys helpottaa tulosten tulkintaa. Mitä suurempi osuus pääakselilla on kokonaisinertiasta sitä paremmin se selittää ryhmien eroja. Melontaa harrastavia oli 11 %, maton luokiteltu. Näin saatiin kuitenkin harvinaisempiin veneilymuotoihin osallistujat paremmin esiin. ulkoiluharrastukseen. Veneilijäryhmiä tutkittaessa aineisto on aluksi viety Burtin tauluksi (ks. Osa heistä oli harrastanut myös matkaveneilyä tai melontaa ja heidät luokiteltiin näistä jompaankumpaan. Menetelmän avulla voidaan visuaalisesti tutkia miten rivien ja sarakkeiden tiedot ovat suhteessa toisiinsa. Greenacre, 1984, 1993 ) . Lisäksi veneilijäryhmille on laskettu veneilypäivien, veneilypaikan etäisyyden, ulkoiluharrastusten määrän, lomapäivien määrän ja ulkoiluun käytetyn rahamäärän keskiarvoja. Jos henkilö oli harrastanut joko matkaveneilyä tai melontaa pienmoottoritai soutuveneilyn lisäksi, hänet luokiteltiin 'harvinaisempaan' luokkaan. Greenacre, 1984, 126167). Näin lopullisessa luokituksessa pienmoottoriveneilijöiksi tuli ryhmitetyksi noin kolmannes (32 %) veneilyn harrastajista. kalastus pitkäsiima ym. Keskeistä kamoottoriveneilijöitä 13 % ja matkapurjehtijoita 5 % veneilijöistä (taulukko 2). Ulkoiluharrastukset patikointi kävelylenkkeily pyöräretkeily koiran ulkoiluttaminen mökkeily telttailu luonnossa kuntouinti sukeltaminen eväsretket metsänhoito kalavesien kunnostus metsästys virvelöinti/uistelu perhokalastus kalastus verkko/nuotta ym. Lähes 40 % veneilyn harrastajista veneili vain soutuvenettä käyttäen, mutta 76 % veneilijöistä oli liikkunut ainakin jonkin verran soutuveneellä. Taulukko 1. Mukaan valittiin harrastukset,joiden osallistujaryhmän ja veneilijäryhmän välillä ilmeni tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta (x 2 -testi, p< 0,05). Veneilijöiden luokittelussa noudatettiin ns. harvinaisuus -periaatetta. Veneilijäryhmiä on tutkittu myös veneilijöiden taustatekijöitä ja harrastuksiin osallistumista kuvaavien muuttujien kautta ristiintaulukoinnin ja x 2 -testien avulla
D marJaSIUS "'ii pienmoottoriveneilijä virvelöinti, uistelu moottorikelkkailu kalastus (verkko, nuotta, katiska) erähiihto perhokalastus sia, jotka olisivat heille erityisen tyypillisiä. Harrastusvalinnat eivät edusta selvästi enempää perinteisiä kuin nykyaikaisiakaan lajeja, joskin soutuveneilijät erosivat muista erityisesti marjastuksen suhteen (taulukko 2). Matkamoottoriveneilijöiden joukossa oli muita veneilijäryhmiä enemmän kaupungissa asuvia keski-asteen koulutuksen saaneita alempia toimihenkilöitä. Soutuveneilijät asuivat maanseudulla tai pienessä taajamassa Itä-, Välija Pohjois-Suomessa. Sen sijaan useiden muiden harrastusten suhteen soutuveneilijät erottuivat lähinnä kaikkein passiivisimpana ryhmänä. Soutuveneilijöiden joukossa ulkoiluharrastusten valinnat eivät ole yhtä monipuolisia kuin muiden veneilijöiden. Lajit edustavat vahvasti moderneja taitolajeja. Nämä harrastukset asettuvat nelikentässä alas oikealle. Melojilla oli keskimäärin 20 erilaista ulkoiluharrastusta kun soutuveneilijöillä oli 'vain' 14 ulkoiluharrastusta. oli miesvaltainen harrastus. Tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta ryhmien välillä osoittautui olevan varsin monien muuttujien suhteen. Varsin usein matkapurjehtijat olivat aktiivisia osallistujia samoissa harrastuksissa kuten sukeltaminen, laskettelu ja maastohiihto kuin melojat. *) ovat metsästys, kalastus ja marjastus. Näitä harrastuksia olivat etenkin marjastus, metsästys, verkkokalastus, virvelöinti ja moottorikelkkailu. Ma tkamoo ttoriveneilij öiden ja ma tkapurj ehtij oiden harrastusten valinnassa suurin ero oli moottorikelkkailussa, jonka harrastajina matkamoottoriveneilijät olivat aktiivisin ryhmä ja matkapurjehtijat kaikkein passiivisin ryhmä. Veneilijöiden osallistuminen eri harrastusmuotoihin lisääntyy siirryttäessä oikealle ja vähenee vasemmalle. Melojilla oli muita useammin niin telttailuvarusteita kuin metsästysvarusteitakin. Pienmoottoriveneilijöiden joukosta löytyi suhteellisesti eniten verkkoja viehekalastuksen ja metsästyksen harrastajia. Keskimäärin lähin veneilypaikka sijaitsi kuuden kilometrin päässä vakinaisesta asunnosta. Veneilijöiden veneilymahdollisuuksien eroja tutkittiin muuttujalla, jossa oli mitattu etäisyyttä vakinaisesta asunnosta lähimpään veneilypaikkaan. Pienmoottoriveneilijöiden joukko muistutti ryhmistä eniten soutuveneilijöitä, mutta oli useimpien taustamuuttujien suhteen hyvin tasaisesti jakautunut. Monien ulkoiluharrastusten suhteen matkapurjehtijat olivat veneilijöistä kaikkein passiivisin ryhmä. Matkapurjehtijoita taas luonnehti asuminen suuressa kaupungissa, korkeakoulutus, ylempi toimihenkilö -asema sekä kuuluminen nuorten aikuisten eli 24-44 -vuotiaiden ikäryhmään. Muilla ryhmillä oli keskimäärin 16-17 muuta ulkoiluharrastusta. Etäisyydet veneilypaikalle eivät poikenneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan eri veneilijäryhmissä. Vain soutuveneilijöiden joukalastus (pitkäsiima, iskukoukku, harppuuna) 1 1 = osallistuminen harrastukseen = veneilijäryhmä -05, Ulkoiluharrastusten monipuolisuus (dimensio 1; inertia 10,7 %) <monipuolisuus vähenee monipuolisuus lisääntyy > kossa oli enemmän naisia kuin miehiä, muuten veneily *) Korrespondenssianalyysin tuottamassa hajontakuviossa harrastusryhmien sijoittuminen eri ulottuvuuksille kuvaa eri veneilijäryhmiin kuuluvien muita tyypillisiä ulkoiluharrastuksia ja harrastamisen monipuolisuutta. Pienmoottoriveneilyä ja matkaveneilyä harrastavat sijoittuvat monipuolisuudeltaan melko keskelle. Näitä lajeja ovat kalliokiipeily, laskettelu, kuntouinti, retkipyöräily ja sukellus. Ulkoiluharrastuneisuutta ja harrastusten valintaa tutkittiin vielä tarkemmin veneilijäryhmien ja eri harrastusten kesken (taulukko 2). Pienmoottoriveneilijöillä oli tyypillisimmin juuri pienveneen säännöllinen käyttömahdollisuus sekä kalastusja metsästysvarusteita. Soutuveneilijöidenja pienmoottoriveneilijöiden harrastuskertojen määrä oli 17-18 kertaa vuodessa. Vasemmalle sijoittuu ei-harrastaneiden ryhmiä. Eväsretkeilyä lukuunottamatta matkapurjehtijoilla ei ollut juurikaan muita ulkoiluharrastuk48 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaprofiilit neilijöihin. Melojat ja soutuveneilijät erottuivat muista veneilijäryhmistä tilastollisesti merkitsevästi tarkasteltaessa veneilijäryhmien ulkoiluharrastusten lukumäärää. Veneilijäryhmien ulkoilukäyttäytymistä kuvaavista tunnuksista laskettiin veneilypäivien keskiarvot (taulukko 4 ). Melojat taas ovat veneilijöistä hajontakuviossa kaikkein eniten oikealla eli heidän ulkoiluharrastuneisuutensa on kaikkein monipuolisin eli he olivat aktiivisin ryhmä monessa harrastuksessa. Matkamoottoriveneilijät ovat melko neutraaleja harrastustenvalinnoissaan suhteessa sekä 'hyöty-huvi' -ulottuvuuteen että harrastusten lukuisuuteen verrattuna muihin veneilijöihin. Harrastukset kuten mökkeily ja marjastus, joissa on paljon osallistujia, sijoittuvat keskelle. Veneilijäryhmät sekä eri ulkoiluharrastuksiin osallistujien ja ei-osallistujien ryhmät. Heistä selvästi suurempi osa eli yli 70 % oli harrastanut myös marjastusta. kalli~kiipeily matkapurjeht~a V V kuntouinli retkipyöräi~ m~oja laskettelu eväsretkeily sukellus telttailu patikointi in~~:m'~*T~ katselu vJ,-d ö~keily matkamoottoriveneiliiä soutuveneilijä ~.. Matkamoottoriveneilijöillä oli 17 ja matkapurjehtijoilla 13 matkaveneilypäivää vuodessa. Melojissa oli keskimäärin selvästi enemmän nuoria ja opiskelijoita kuin muissa ryhmissä. Sukupuolten väliset erot olivat ilmeisiä. Matkapurjehtijat ovat kaikkein korkeimmalla 'hyöty-huvi' -akselilla. metsästys v = osallistumattomuus Veneilijäryhmien sosioekonomisia profiileja tarkasteltiin ristiintaulukoimalla (taulukko 3). Soutuveneilijät erottuivat muista ryhmistä myös siten, että heidän joukossaan oli keskimääräistä iäkkäämpiä henkilöitä, jotka kuuluivat useammin maatalousyrittäjiin ja työntekijöihin kuin muissa ryhmissä, heidän koulutustasonsa oli useammin alin perusaste ja tulotaso matala verrattuna muihin veKuva 1. Melojilla oli vähemmän harrastuspäiviä verrattuna muihin veneilijäryhmiin, vain vajaa 7 melontakertaa vuodessa. Melojat taas poikkesivat selvästi muista veneilijöistä. Keskimäärin veneilyn harrastajat osallistuivat. Harrastusvälineiden ja varusteiden suhteen selvimmin erosivat matkaveneilyä harrastaneet, joista yli 40 %:lla on matkavene säännöllisesti käytettävissä. Matkapurjehtijat ovat hieman vähemmän monipuolisia ulkoilijoita eli ovat hajontakuviossa enemmän vasemmalla kuin moottoriveneilijät. Soutuveneilyä harrastaneet sijoittuvat kaikkein eniten vasemmalle (kuva 1). Nelikentän ylös oikealle asettuvat modernit harrastukset, jotka edustavat vaativia taitolajeja, mutta eivät perinteisessä mielessä liity luonnon tuotteiden hyödyntämiseen. Matkamoottoriveneilijät kuten matkapurjehtijatkin olivat useimmiten kotoisin Uudeltamaalta tai muualta Etelä-Suomesta
Matkaveneilijöitä näyttäisi erottavan sekä harrastusvalinnat että ammattiasema ja koulutustaso. Veneilijöillä oli keskimäärin 34 lomapäivää vuodessa. Sekä melonnan ja matkapurjehtijoiden ulkoiluharrastuneisuutta luonnehtivat harrastukset kuten sukellus ja laskettelu, jotka edellyttävät fyysistä kuntoa ja monipuolisten taitojen oppimista kuten Hendee'n (1971) 'aktiivisen tekemisen' luokassa. Loma päivien lukumäärien keskiarvot eivät kuitenkaan poikenneet tilastollisesti merkitsevästi toisistaan. Veneilijäryhmien kuvaus sosioekonomisten taustatekijöiden mukaan. Myös eri veneilijäryhmiin kuuluvien henkilöiden lomapäivien lukumäärän arveltiin vaihtelevan ja osittain selittävän erilaisuutta veneilyharrastamisessa sekä muiden ulkoiluharrastusten valikoitumisessa 'harrastuspakettiin'. Se selittää ehkä sen, miksi melojien melontakertojen keskiarvo on pienempi kuin muiden veneilijäryhmien veneilykertojen keskiarvo. Eri veneilijäryhmiin kuuluvien veneilijöiden veneilykerrat vuodessa, etäisyys veneilypaikkaan, ulkoiluharrastusten määrä, lomapäivien määrä ja ulkoiluun käytetty rahamäärä kotitaloudessa vuodessa keskimäärin. Erilaiset kirjainsymbolit tarkoittavat sitä, että ryhmien välillä on tilastollisesti merkitseviä eroja, samanlaiset puolestaan sitä, että ryhmien välillä ei ole eroja. kettelu. Toisaalta melontaan ja melojien suosimiin muihin ulkoiluharrastauksiin liittyy vahva luontoarvojen korostaminen kuten Hendee'n (1971) 'luonnon arvostaminen' luokassa. Matkamoottoriveneilyn luonteeseen kuuluu oleskelua satamissa, jolloin soLIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaproflilit 49. Taulukkoon valittujen sosioekonomisten tekijöiden suhteen veneilijäryhmien ja taustaryhmien välillä oli riippuvuutta (x2-testi, p-arvo < 0,05). Veneilyharrastusten erilainen vaatimus ajankäytöstä voi 2 Tarkemmin ryhmäkeskiarvojen eroja (Tukey, p-arvo <0,05) on kuvattu kirjaimilla a, b ja c. Matkamoottoriveneily voi olla Hendee'n (1971) luokitusta soveltaen tyypiltään sekä 'aktiivista tekemistä' että 'sosiaalista oppimista'. Matkapurjehtijat olivat sosioekonomiselta taustaltaan vanhempia ja paremmin koulutettuja tai koulutuksen päättäneitä verrattuna melojiin, jotka usein olivat vielä opiskelijoita. Matkamoottoriveneilijät ovat tyypillisesti eteläsuomalaisia, alempia toimihenkilöitä ja kaupunkilaisia. Matkapurjehtijat ovat harrastusvalinnoissaan lähellä melojia, mutta heidän harrastusvalikoimansa oli suppeampi. Taulukko 4. Ulkoilu harrastamista SoutuPienmoottoriMelonnan Matkamoot MatkaRyhmien välisten kuvaavia tekijöitä veneilijät veneilijät harrastajat toriveneilijät purjehtijat erojen tarkastelu keskiarvo (keskivirhe) F-testi (p-arvo) Veneilykertoja 1 16,8 18,4 6,5 17,3 12,9 vuodessa (0,73) (0,81) (0,53) (1,23) (1,60) Etäisyys veneily6,0 6,4 5,5 5,1 5,5 0,49 paikkaan (km) (0,52) (0,65) (0,96) (0,76) (0,79) (0,7409) Ulkoiluharrastusten 14,2 a 16,1 b 20,1 C 17,1 b 16,5 b 54,4 määrä 2 (0,17) (0,20) (0,45) (0,41) (0,58) (<0,0001) Lomapäivien määrä 32,9 33,7 37,9 35,1 37,2 0,87 vuodessa (1,51) (1,69) (2,27) (2,48) (2,90) (0,4797) Ulkoiluun käytetty 167 a 477 C 198 a 613 C 434 a, C 6,05 rahamäärä koti(43,2) (74,7) (54,3) (28,9) (87,3) (<0,0001) taloudessa (€/v) 2 1 Veneilijöiden keskimääräiset veneilykerrat "omassa" veneilyryhmässään vuoden aikana. Melonnan harrastajilla oli myös paljon erilaisia ulkoiluharrastuksia. osittain selittää tätä eroa, mutta valitettavasti tämän useampiin ulkoiluharrastuksiin kuin ei-veneilevät suomalaiset. Rahamäärä, joka kotitaloudessa käytettiin ulkoiluharrastusten takia tehtyihin hankintoihin vuodessa (ei sisällä henkilökohtaisia menoja), oli suurin matkamoottoriveneilijöillä ja pienin soutuveneilijöillä (taulukko 4). Matkamoottoriveneilijöitä luonnehti harrastusvalinnoissa retkeilyharrastukset sekä moottorikelkkailu . Taulukko 3. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Veneilijöistä erottui sekä harrastuksiltaan että sosioekonomisilta taustatekijöiltään toisistaan poikkeavia ryhmiä. Melonnan harrastajat olivat selvimmin nuorta sukupolvea siinä mielessä, että heidän ulkoiluharrastuksiinsa kuului tyypillisesti monia 'uutuuslajeja' kuten sukeltaminen ja lastutkimuksen aineistolla ei sitä voitu tarkemmin tutkia. *) Sosioekonominen tekijä SoutuPien moottoriMelonnan MatkamoottoriMatkaveneilijät veneilijät harrastajat veneilijät purjehtijat Ikäluokka 45-64, 45-64, 15-24 24-44 65+ 65+ Ammattiasema maataloustyöntekijä opiskelija alempi ylempi yrittäjä, toimihenkilö toimihenkilö työntekijä Koulutus perusaste perusja ylempi keskiaste, korkeakoulu keskiaste perusaste korkeakoulu Tulotaso matala keskituloinen korkea Asuinkunnan koko maaseutu, pieni taajama kaupunki suuri taajama kaupunki Paikkakunnan suuralue Itä-, Välija Itä-, Välija Väli-Suomi Etelä-Suomi Uusimaa Pohjois-Suomi Pohjois-Suomi Uusimaa Harrastusvälineitä pienvene, telttailu, matkavene matkavene käytettävissä kalastus ja metsästys metsästys *) Veneilijäryhmän tyyppiryhmäksi on valittu se ryhmä, jonka osuus veneilijöistä on suurin. Purjehtijat ja melojat ovat myös sosioekonomiselta profiililtaan lähellä toisiaan vaikkakin elämänkaaren eri vaiheissa. Tulkinnassa käytetään hyväksi Hendee'n (1971) luokitusta mieluisista ulkoiluharrastuksista
A Literature Review 1986: Activities 99-106. 'Sports Hogs' ulkoilijat osallistuvat aktiivisesti moniin liikunnallisiin ulkoilumuotoihin, ovat siinä samanlaisia kuin suomalaiset melonnan harrastajat. Venture Publishing, State College, Pennsylvania, 1991 263-286. Tämä viittaa soutuja pienmoottoriveneilyn olevan tyypiltään Hendee'n (1971) luokituksen 'saalista arvostava'. Outdoor Recreation in American Life. Greenacre MJ. LÄHTEET: Bourdieu P. siaaliselle yhdessäololle jää aikaa. Distinction. Amerikkalaisten tutkimuksissa on usein tarkasteltu veneilyn liittymistä vain muihin vesien virkistyskäyttömuotoihin kuten kalastukseen, uintiin ja vesihiihtoon ( Graefe, 1986). Recreational boating. Veneilymatkailun odotetaankin kasvavan lähitulevaisuudessa voimakkaasti. A National Assessment of Demand and Supply Trends. Proceedings of the 1992 Northeastern Recreation Research Symposium. Nämä veneilymuodot liittyvät myös mökkeilyn harrastamiseen, vaikkakaan mökkeilyyn osallistuminen ei poikennut eri veneilijäryhmissä. Cordell HK, Lewis B, McDonald B. Sagamore Publishing, 1999: 219-321. Veneilijöiden harrastajaprofiilien tunteminen voi terävöittää virkistyspalvelujen tarjontaa, ja siten parantaa veneilijöiden virkistysmahdollisuuksia ja tukea samalla myös veneilymatkailun kehittymistä. Bristow RS, Klar LR, Warnick RB. Long-term Outdoor Recreation participation Trends. Greenacre MJ. Ditton RB, Goodale TL, Johnsen PK. Vapaa-ajan harrastuksista puolet omaksutaan jo nuorena ja toinen puoli myöhemmissä elämänvaiheissa (Kelly, 1974). Cordell, HK, toim. Outdoor Recreation in American Life. Tässä tutkimuksessa hahmoteltiin kuvaa veneilijöiden ulkoiluharrastusvalinnoista, mutta ei kuitenkaan vielä pyritty selittämään valintojen syitä. Heidän muita ulkoiluharrastuksia ovat perinteiset marjastus, kalastus ja metsästys. Vogelsong, HG, toim. General Technical Report NE 176, 1992: 33-36. Amerikkalaisten ulkoilijatyypeistä ( Cordell ym., 1997) suomalaiset pienmoottoriveneilijät ja soutuveneilijät vertautuvat parhaiten 'the Bass Club' ulkoilijoihin. Tätä heijastanee myös se, että soutuveneilyä harrastaneilla on vähemmän ulkoiluharrastuksia verrattuna muihin veneilijöihin. Correspondence analysis in practice. Forest Service. Age differentiation and the life course. Amerikkalaisiin verrattuna veneilyharrastus on Suomessa tasaisemmin jakautunut kaikkien väestöryhmien keskuuteen. Tällöin veneilijöiden luokittelu ei ole yksiselitteistä, ja tulosten tulkinnassa se aiheuttaa epävarmuutta. ln The President's Commission On Americans Outdoors. Academic Press, 1984, 364 s. Outdoor Recreation Participation Trends. Elder GH Jr. Proceedings of the Fourth International Outdoor Recreation & Tourism Trends Symposium 1995 and the 1995 National Recreation Resources Planning Conference, 1995: 35-42. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press, 1984, 613 s. Vesistömatkailututkimus on tuottamassa runsaasti lisää tutkimustietoa aiheesta (Vesistömatkailu -projekti). Participation TrendsProfiles. Watercraft user motivations, perceptions of problems, and preferences for management actions: comparisons between three levels of past experience. Bowker JM, English DBK, Cordell HK. Veneilyyn osallistuminen on Yhdysvalloissa voimakkaasti sidoksissa korkeaan tulotasoon ja koulutustasoon sekä nuorempiin ikäryhmiin Qohnson, 1999). Hajontakuvion tuoman visualisoinnin avulla pyritään kuitenkin kuvaamaan veneilijöiden harrastamiseen liittyviä ominaispiirteitä. A National Assessment of Demand and Supply Trends. Cordell, HK, toim. Theory and applications of correspondence analysis. Academic Press, 1993, 195 s.. US Forest Service, General Technical Report NE 255, 1999:149-155. Usein harrastusten vaatimat tiedot ja taidot opitaan jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Emerging Markets for Outdoor Recreation in the United States. Lavarre-Thompson, J, Lime, DW, Gartner, B and Sames, WM, toim . Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin veneilijöitä ryhminä siten, että kukin veneilijä luokiteltiin vain yhteen veneilyryhmään kuuluvaksi. Cordell HK, McDonald BL, Tinsley RJ, Bergstrom JC, Martin J, Bason J, Leeworthy VR. Kotimaisen veneilykulttuurin tunteminen voi tuoda paikallisuutta ja autenttisuutta myös veneilyn matkailulliseen hyödyntämiseen. Sporting Goods Manufacturers Association and the USDA Forest Service, Athens, GA, 1997:58-69. Graefe AR. Kuuluminen myös vanhimpiin ikäryhmiin heijastaa heidän kuulumistaan sukupolviin, joiden vapaa-ajan tottumukset liittyvät vahvasti maaseudun perinteiseen elämänmuotoon. Annual Review of Sociology 1975: 1: 165-190. Pienmoottoriveneilijät ja soutuveneilijät ovat tyypillisemmin kotoisin Itäja Pohjois-Suomesta, maaseudulta tai pienestä taajamasta sekä ovat tyypillisemmin kuin muut veneilijät työntekijöitä ja maatalousyrittäjiä. Veneilijät harrastavat usein monia eri veneilylajeja vuoden aikana. The paragraphs about leisure and recreation experience preference scales: results from two inventories designed to assess the breadth of the perceived psychological benefits of leisure. Driver, BL, Brown, PJ, Peterson, GL, toim. A Social Critique of the Judgement of Taste . Johonkin vapaa-ajan harrastukseen osallistuminen nuorena onkin vahva ennuste harrastamiselle vielä eläke-iän kynnyksellä (Scott, Willits, 1998). Activity packages in Massachusetts: an exploratory analysis. US. Ulkoiluharrastusten perinteisyys ('hyöty') ja nykyaikaisuus ('huvi') osoittautui olevan yksi veneilijöiden ulkoiluharrastuksia kuvaava ulottuvuus. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta syventyä paremmin veneilyharrastuksen eri motiiveihin, joten veneilymuotojen Hendee'n luokituksen mukainen vertailu jää jatkotutkimuksen varaan. Projections of Outdoor Recreation Participation to 2050. Matkamoottoriveneilijöille tyypilliset retkeilyharrastuksetkin ovat luonteeltaan pienryhmäharrastuksia. Bowes S, Dawson CP. Driver BL, Tinsley H, Manfredo M. Soutuveneily voi olla myös 'passiivista vapaata leikkiä' silloin kun veneilyyn ei liity sivuharrastuksia. Pienet frekvenssit painottuvat jonkin verran ja tämän vuoksi esimerkiksi harvinaisemmat harrastukset voivat korostua. Sagamore Publishing, 1999 329-333. Hajontakuviota ei pidä kuitenkaan tulkita liian suoraviivaisesti, koska se on yksinkertaistus moniulotteisesta asetelmasta. Journal of Leisure Research, 1975: 7, 4: 282-295. Toisaalta veneilijäryhmät poikkesivat toisistaan harrastamisen monipuolisuuden suhteen. Proceedings of the 1998 Northeastern Recreation Research Symposium Administration/Education/Policy. Benefits of leisure. Ulkoiluharrastusten valintojen taustalla on erittäin monia sekä sosiaalisia, psykologisia, kulttuurisia ja taloudellisia kysyntätekijöitä että tarjontatekijöitä, joten tehtävä olisikin aineistollisesti ja menetelmällisesti erittäin haastava tutkimus. A cluster analysis of activity, frequency, and environment variables to identify water-based recreation types. Samat sosioekonomiset ominaisuudetkin ovat näille ryhmille tyypillisiä. Cordell HK, McDonald BL., Briggs JA, Teasley RJ, Bergstrom J, Mou SH. Tiedon ja osaamisen myötä Järvi-Suomesta on mahdollista kehittää Lapin veroinen kansainvälisesti tunnettu tuotemerkki. Moniulotteisen korrespondenssianalyysin avulla haettiin eri veneilijäryhmiin tyypillisimmin liittyviä muita ulkoiluharrastuksia. Tämän tut50 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaprofiilit kimuksen aineiston avulla voitiin kuitenkin tarkastella veneilyn ja muiden ulkoiluharrastusten yhteyksiä sekä veneilijöiden sosioekonomisia taustoja, ja siten luotiin kuva veneilijöistä luonnossa liikkujina, ulkoilijoina ja luonnon virkistyskäyttäjinä
. Liikunta, ulkoilu, Järjestöja muu osallistuminen, loma, huvit. Outdoor Recreation in American Life. The psychological structure of leisure: activities, needs and people. Leisure Sciences 1978 1, 2: 163-173. lndiana University, Dept. Journai of Leisure Research 1971 3, 1 5-16. Sagamore Publishing, 1999: 248-268. Hammersley CH. 28-34. Vapaa-aika numeroina 4. Liikkanen M, Pääkkönen H, Taikka A, Hyytiäinen P. McCool SF. Johnson C. River recreation user profiles based on motivation states and demographic differences. Ajankäyttö vuosituhannen vaihteessa. Journai of Leisure Research 1984: 16, 3: 234-244. Sievänen, T, toim. Proceedings of the National Outdoor Recreation Trends Symposium 111, lndianapolis, March 29-31, 1990. Esineellisen kansatieteen tuloksia 1. River recreation and natural resource management: a focus on river running and boating. President's Commission on Americans Outdoors, A literature review 1986: Management 137-150. Sievänen T, toim. A Typology of Outdoor Recreation Activity Preferences. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802: 207-335. Tisley HEA, Johnson TL. Ulkoilutilastot. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802, 2001. Suomalaisen kirjallisuusseuran toimituksia 454. Merged Segmentation for Outdoor Recreation . Suomen tilastollinen vuosikirja 2001 . Sirelius UT. Suomalainen elämä. Vesistömatkailu -projekti (online), Joensuun yliopisto, Savonlinnan koulutusja kehittäm iskeskus, 2003 [viitattu 22 9 2003] Saatavissa: http:// www.matkailu.org/jarvimatkailu/fin/indexfin.htm LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Veneilijöiden harrastajaprofiilit 51. Virtanen V, Pouta E, Sievänen T, Laaksonen S. Journal of Leisure Research 1998: 30, 3: 319-330. Kelly, J. Suomalainen arki. Leisure and the family life course. Luonnon virkistyskäytön kysyntätutkimuksen aineistot ja menetelmät. Rapoport R, Rapoport RN. WR. Adolescent and Adult Leisure Patterns: A Reassessment. Tilastokeskus . Luonnon virkistyskäyttö 2000. Veneet ja niiden kantaisät. Pouta E, Sievänen T. Luonnon virkistyskäyttö 2000. Proceedings of the Fourth International Outdoor Recreation & Tourism Trends Symposium 1995 and the 1995 National Recreation Resources Planning Conference, 1995: 572 . SVT, 96. Sievänen, T, toim. Recreation Activity Packages at Water-Based Resources. Moyat B. O'Leary, JT. Liikuntasuunnittelun ja -hallinnon pro gradu -työ, Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos, 1990, 136 s. London M, Crandall R, Fitzgibbons D. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802, 2001 19-31. et al., toim. vuosikirja. Trends in Recreational Boating in the United States. Tatham RL, Dornoff RJ. London and Boston: Routledge & Kegan Paul, 1975, 396 s. Socialization toward leisure: a developmental approach. Participation differences among social groups. Lime DW. Cordell, HK., toim. + liitteet. Tilastokeskus, SVT, Kulttuuri ja viestintä 1993:6. Erika-kirjat, Helsinki: Vammalan kirjapaino, 1989 421-436. A Preliminary Taxonomy of Leisure Activities. Journal of Leisure Research 1977: 9, 4: 252-263. Luonnon virkistyskäyttö 2000. 204 s. A National Assessment of Demand and Supply Trends. Journal of Environmental Education 1971 · 3, 1. Tilastokeskus, Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2001 , 699 s. Lavarre-Thompson, J., Lime, DW, Gartner, B, Sames, WM, toim . of Recreation and Park Administration and others, 1990: 1 :329-338. Retkimelonta ja soutelu harrastuksena: kuvaileva tutkimus organisoituneen retkimelonnan ja harrastetyyppisen souteluveneilyn harrastajien taustasta, harrastusmotiiveista ja luontokäsityksistä/maailmankuvasta. Herva H. Roos J-P. Journal of Leisure Research, 1974: 6, 3: 181-193. Suomen kansanomaista kulttuuria. Hendee JC, Gale RP, Catton Jr. Pääkkönen H, Niemi 1. Hämeenlinna Karisto Oy, 1987, 254 s. Kulttuuri ja viestintä 2002 2, 125 s. Scott D, Willits FK
HIIHDON TULEVAISUUS JA ELAYTYMISMENETELMA JARI ESKOLA, ANITA SAARANEN Yhteyshenkilö: Jari Eskola, Kuopion yliopisto, Sosiaalipsykologian ja sosiologian laitos, PL 1627, 70211 Kuopio, sähköposti: jari.eskola@uku.fi TIIVISTELMÄ Suomalaisen hiihdon menetetty maine Hiihdon tulevaisuus ja eläytymismenetelmä Eskola J., Saaranen A. Lack of money, bad reputation of skiing and testing were examples of factors not leading to victory. Tarkastelimme kahta vuonna 2001 kerättyä eläytymismenetelmäaineistoa (N=33), joissa vastaajat olivat kirjoittaneet näkemyksistään hiihdossa menestykseen tai menestymättömyyteen johtaneista tekijöistä. Lisäksi analysoimme keväällä 2003 kerättyä ns. Menestymättömyys puolestaan nähtiin johtuvaksi huonosta maineesta, rahoituksen puutteesta, nuorista urheilijoista ja testauksesta. Two stories were constructed on the hasis of the data gathered in 2001: the factors of success and unsuccess. Asiasanat: hiihto, doping, eläytymismenetelmä ABSTRACT: The lost reputation of Finnish cross country skiing the future and method of empathy-based stories. seuranta-aineistoa (N=35) ja vertasimme sitä aiempiin tarkastellen aineistojen mahdollisia eroja. Vuoden 2001 Lahden MM-kisojen skandaalin jälkeen hiihdossa ryhdyttiin panostamaan antidoping-työhön tavoitteena palauttaa kovan iskun kokenut uskottavuus ja kansallinen itsetunto. Samaan aikaan Suomen Hiihtoliitossa selvitellään tuoreinta doping-käryä MM-hiihdoista ja jännitetään kuinka paljon valtiovallan tukea leikataan ja miten sponsorit suhtautuvat hiihdon tukemiseen jatkossa. Analysoimme aineistot taulukoimalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Niinpä hiihdon doping-mielenkiinto siirtyi jossain määrin pois suomalaisista viime talviolympiakisoissa muiden maiden hiihtäjien kärähdettyä.. After The World Championships hosted by the city of Lahtiin 2001 the credibility of cross country skiing was needed to normalize. Perko 2001; Isometsä & Porttila 2001; Lösänen 2001; Dopingin musta kirja 2001). Niinpä syksystä 2003 alkaen hiihtäjien uusi valmentautumisja kilpailusopimus sisältää 50000 euron arvoisen doping-pykälän; tämän summan kiinni jäänyt urheilija joutuu maksamaan Hiihtoliitolle (Reponen 2003b). Kahden vuoden takaisia Lahden MM-hiihtojen tapahtumia tuskin tarvitse tässä yhteydessä suuremmin kerrata (ks. Keywords: cross country skiing, doping, method of empathy-based stories JOHDANTO SM-hiihdot keväällä 2003. Viime vuosina lähes jokaisella perinteisellä urheilumaalla on ollut omat dopingjupakkansa ja -epäilynsä. Kahden vuoden ajan on panostettu doping-työhön, pyritty palauttamaan menetettyä uskottavuutta jne. Other interest was to evaluate the method of empathy-based stories in sports study. Apuna analyysissa käytimme WinMax-ohjelmaa, joka on tarkoitettu laadullisen tekstiaineiston käsittelyyn. Suomen Hiihtoliiton oman arvion mukaan sen menetykset viimeisimmän dopingkäryn johdosta ovat 300000-1600000 euroa (Reponen 2003a). Eskola J., Saaranen A. Vuoden 2003 aineistossa kuva etenkin menestyksestä oli muuttunut: organisaation muutoksista ja puhtaudesta ei enää puhuttu yhtä paljon kuin aiemmin ja dopingaineiden käyttäminen tuotiin huomattavasti vahvemmin esille, mutta sen vastakohtana koettiin myös tiukan testaamisen edesauttavan menestyksen saavuttamista. Kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kielletyn plasmanlaajentajan käytöstä, heistä viisi ilmoitti jatkavansa uraansa kahden vuoden kilpailukiellon jälkeen ja vain yksi lopetti uransa. Keskeisinä menestystekijöinä vuoden 2001 aineiston perusteella olivat organisatoriset muutokset, menneiden tapahtumien unohtaminen, sponsorointi, nuoret ja uudet kyvyt, testaaminen sekä puhtaus. SUOMALAISEN HIIHDON MENETETTY MAINE .. Samassa yhteydessä niin valmennuskuin muukin hiihtojohto vaihdettiin ja korostettiin dopingin vastaista työtä. Vuoden 2001 aineistosta konstruoitiin sekä menestysettä menestymättömyyskertomus, joiden avulla muodostettiin kuva vastaajien hiihdon tulevaisuuteen liittyvistä käsityksistä. esim. Virpi Kuitunen voittaa kaksi mestaruutta (uransa ensimmäiset), samoin Mika Myllylä,Jari Isometsä hopealla. Doping was disclosed much more than earlier but also strict testing was thought to be a key element. Kahden vuoden kuluttua kohukisoista tapahtui kuitenkin jälleen: yksi hiihtäjä kärysi ja hän oli suomalainen. The data gathered 2001 and 2003 were then analyzed and compared by forming tables, themes and typical descriptions. The substantia! aim in this research was to review how Finnish 5 2 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Suomalaisen htthdon menetetty maine skiing and its future are seen. Ei siis mitään uutta urheilumaailman taivaan alla. In 2001 for instance financing, changes in organizational level, young talents, testing and cleanness of the skiers were seen as factors of success. A huge campaign against doping was started but in 2003 the images of the clean sport were put to the test again: one contestant got caught and she was Finnish. In 2003 the picture was changed especially what comes to views of success: Organization and cleanness were not mentioned as important as they were before on a way to success. Entisen DDR:n alueella on edetty jo korvausten maksamiseen entisille käyttäjille 1, kun taas vuoroin pohditaan Norjan hiihtomenestyksen saloja ja USA:n olympiahistorian salaisuuksia. Tutkimuksemme tavoitteet olivat kahtalaiset. Sisällöllisenä tutkimusongelmanamme oli, millaisena suomalaisen hiihdon tulevaisuus nähdään, kun taas metodisen mielenkiintomme kohteena oli arvioida eläytymismenetelmän soveltuvuutta urheilututkimuksen tiedonhankintamenetelmäksi
Siten eläytymismenetelmäaineistot voi analysoida tavallaan kahteen kertaan. Niin kuin hyvin tiedät, huippu-urheilijat ovat nuorten urheilijoiden esikuvia. Kyseessä on siis laadullisen aineiston keruumenetelmä, ja jolloin menetelmällä kerättyä aineistoa voidaan siis analysoida samalla tavalla kuin mitä tahansa laadullista aineistoalO_ Esimerkiksi kehyskertomuksesta käy vaikkapa seuraava (Eskola & Saaranen 2001): Eletään kevättä 2001. Mielikuvat ja usko puhtaasta urheilusta romuttui, voisi kai väittää kansallisen identiteetin murtuneen (vrt. Eskola 2000; Kinnunen 2001; Yesalis & Cowart 1998), joten sikäli tilanteessa ei olisi mitään uutta. Ensimmäisellä kierroksella vastauksia analysoidaan kuin mitä tahansa laadullista aineistoa, mutta toisella kierroksella kiinnitetään huomio erityisesti variaatioon ja sen tuomiin muutoksiin vastauksissa. Näissä tarinoissa kirjoittaja mielikuvituksensa avulla joko vie kehyskertomuksessa esitetyn tilanteen eteenpäin, tai sitten kuvaa, mitä on täytynyt tai voinut tapahtua ennen kehyskertomuksessa esitettyä tilannetta. aineita4. Tutkimukseemme sisältyy yksi erikoisuus: empiirisen aineistomme keskeinen osa on kerätty helmikuun viimeisenä päivänä vuonna 2001, siis juuri sinä päivänä, jolloin neljän suomalaishiihtäjän doping-käryt Lahden MM-hiihdoissa julkistettiin kahden aiemmin julkistetun lisäksi. Jos aineiden hyödyt ovat niin suuret kuin usein väitetään, miten ihmeessä urheilija voisi edes kuvitella menestyvänsä muilla keinoilla. Vainio 2003); olkoonkin, että henkilökohtaisen rahoituksen saaminen on olettavasti entistäkin hankalampaa. Tervo 2003). Urheilun tarjoamat mahdollisuudet ( vaurastumiseen, maineeseen jne.) ovat nykyään monessa lajissa niin suuret, että siinäkin mielessä huippua kannattaa yrittää tavoitella. Juuri kun uskoa oli saatu palautettua toisaalta mieshiihtäjien menestymättömyyden ("nyt ainakin olemme puhtaita") ja toisaalta naishiihtäjien yllättävän hyvän menestyksen vuoksi ("puhtaanakin voi pärjätä") seurasi uusi takaisku, joka vei uskon, ainakin haastattelujen perusteella, myös itse urheilijoilta, ei tosin välttämättä kovin pitkäksi aikaa (esim. Eläydy tähän tilanteeseen ja kerro minkälaiset juhlat voittajajoukkue pitää ja miksi juhlinta on tällaista. Tämän aineiston lisäksi olemme keränneet kaksi seuranta-aineistoa. Ja jos tämä vaatii kaikenlaisiin keinoihin turvautumista, niin sitten niitä käytetään 7. Olennaista menetelmän käytössä on nimittäin kehyskertomuksen variointi: samasta peruskehyskertomuksesta on ainakin kaksi versiota, jotka poikkeavat jonkun keskeisen seikan suhteen mutta vain yhden seikan, ei useamman. Työpaikoilla ja turuilla oli aistittavissa painostava, ahdistunut tunnelma. Tavallisesti on käytetty kahta, kolmea tai neljää kehyskertomuksen versiota. Löytömäki 2001; Perko 2001 , 167), että puoli miljoonaa suomalaista menetti tuolloin uskonsa aiempien urheilusankareiden puhtauteen. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Eläytymismenetelmätarinat eivät siten välttämättä ole kuvauksia todellisuudesta, vaan mahdollisia tarinoita; tarinoita siitä mikä saattaa toteutua, ja mitä eri asiat merkitsevät. Eläytymismenetelmän käytössä on keskeistä juuri kehyskertomuksissa käytetyn variaation vaikutuksen selvittäminen: mikä vastauksissa muuttuu kun kehyskertomuksessa muutetaan jotain keskeistä elementtiä muiden osien pysyessä ennallaan. Vuoden 2001 tapahtumissa kenties mielenkiintoisinta ainakin yhteiskuntatieteilijän silmään 8 eivät siis olleet käryt sinänsä; ennemmin tai myöhemmin sellaiset olivat todennäköisiä 9. Jääkiekon SMliiga on juuri päättynyt. On arvioitu (ks. Niinpä edellisen kehyskertomuksen vastapainoksi tarvitaan toinen kehyskertomus: Eletään kevättä 2001. Jääkiekon SM-liiga on juuri päättynyt. Jääkiekon SM-liiga on juuri päättynyt. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Eläytymismenetelmällä (Eskola 1997; Eskola 1998b; Eskola 2001a) tutkimusaineiston keräämisen keinona tarkoitetaan pienten esseiden, lyhyehköjen tarinoiden kirjoittamista tutkijan antamien ohjeiden mukaan. (Eskola 1998a.) Sinänsä uudet käryt eivät siis ole olleet yllätys, välttämättä. Tietenkin. Paljon on puhuttu siitä, että nykyisin kiellettyinä pidettyjen aineiden salliminen johtaisi eräänlaiseen doping-pakkoon: kaikkien menestystä haluavien olisi käytännössä pakko käyttää ao. Esitetty yksi kehyskertomus ei kuitenkaan vielä riitä. Finaaliotteluiden alla SM-liigan johto on antanut ohjeen juhlia maltillisesti. Lisäksi selvitämme, miten nk. Eläydy tähän tilanteeseen ja kerro minkälaiset juhlat voittajajoukkue pitää ja miksi juhlinta on tällaista. Variointi erottaa eläytymismenetelmän monesta muusta tiedonhankintamenetelmästä ja samalla korostaa menetelmän erityistä luonnetta.Jo vastaukset sinänsä ovat yleensä mielenkiintoisia, mutta vasta varioinnin vaikutuksen selvittäminen tuo esiin menetelmän tarjoamat erityiset piirteet tutkittavasta ilmiöstä. Tavanomaisesti lyhyehkö kehyskertomus on monistettu A4-arkin ylälaitaan ja annettu vastaajille vaikkapa jonkun sopivan tilaisuuden (luento, kokous tms.) alussa täytettäväksi. Mielenkiintoista oli se yleinen maansuru mitä tuona helmikuun viimeisenä päivänäja tietenkin myöhemminkin koettiin. Kaikesta doping-valistuksesta huolimatta yrittäjiä aina riittää, ja huippu-urheilun peruslogiikkaan kuuluu nimenomaan yhä parempien ja parempien suoritusten tavoittelu, vastustajien lyöminen. eläytymismenetelmä soveltuu urheilututkimuksen tiedonhankintamenetelmäksi, minkä takia esittelemme käyttämäämme tiedonhankintamenetelmää poikkeuksellisen laajasti. Joissakin lajeissa suuntaus kuitenkin onjo tämä (ks. Dopingista voidaan puhua siis myös eräänlaisena järkevän urheilijan valintana: jos kerran olen valmis panostamaan kaikkeni menestyksen eteen, silloin tosiaan joudun käyttämään kaikkia keinoja, ja on syytäkin jos menestystä kaipaan on se sitten oikein, moraalisesti tai terveydellisesti 5. Artikkelissamme haemme vastauksia siihen, minkälaisena suomalaisen hiihtourheilun tulevaisuus nähdään eli millaiseksi hiihdon menestyksen ja menestymättömyyden logiikka hahmotetaan ja miten doping kytketään huippu-urheiluun. ja tässä tapauksessa vielä kolmaskin: Eletään kevättä 2001. Omituista on vain se, kuinka vaikeaa tapahtuneen tunnustaminen on ollut 6: jostain syystä kaikki kielletään sen sijaan, että todettaisiin yritetyn kaikkensa, otetun ristin ja hävityn. Urheilu-uskon kannalta vuoden 2003 tapahtumat olivat tietenkin kova kolaus. Eläytymismenetelmä on varsin näppärä tiedonhankintamenetelmä, joskus turhankin houkutteleva 11 . Eri kehyskertomusversiot on LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine 53. Vastaajille annetaan kehyskertomukseksi kutsuttu orientaatio, jonka antamien mielikuvien mukaan heidän tulee kirjoittaa pieni tarina. .1 Mutta vuoden 2003 MM-kisoissa yksi kilpailukieltonsa kärsinyt urheilija palasi 2 ja kisoissa ainoana kärynnyt hiihtäjä oli suomalainen. Eläydy tähän tilanteeseen ja kerro minkälaiset juhlat voittajajoukkue pitää ja miksi juhlinta on tällaista. Tavoitteena on siis perinteisen koeasetelman imitointi. Keskitettyä eräänlaista kansallista dopingia Suomessa on todennäköisesti vuosien aikana ollut melko vähän 3
Eskola 1984; 1988) oli käytössä jo 1982 ensimmäisissä suomalaisissa eläytymismenetelmätutkimuksissa tutkittaessa huippu-urheilun ja erityisesti olympialiikkeen tulevaisuutta: (1) Kuvittele, että eletään vuotta 1996 eli on olympiavuosi. Eläydy tähän tilanteeseen ja kerro mitä näiden viiden vuoden aikana on tapahtunut. Talviolympialaisissa suomalainen hiihtourheilu elää jälleen vahvaa aikaa, menestystä tulee ja mitaleita satelee. Eläydy tilanteeseen ja kirjoita pieni kertomus siitä mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut. Hän on aina kunnioittanut sellaisia ihmisiä, jotka jaksavat päivästä toiseen harjoitella olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä. Ennätykset paranevat, riitoja ei synny. A. Edellinen esimerkki oli juuri tällainen. J. Lapsesi harjoittaa edelleen urheilua kansallisella tasolla, mutta ei pyri maailman huipulle. Tavoitteenamme on tarkastella eläytymismenetelmävastauksia tai -tarinoita ja kuvata, millaisena keräämissämme aineistoissa nähdään suomalaisen hiihdon tulevaisuus (ja miten käsitykset ovat muuttuneet). Tarkastelu on usein tehty tulevaisuuden kautta. Eläydy tilanteeseen ja kirjoita pieni kertomus siitä mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut. Vuosien aikana menetelmä on vakiinnuttanut paikkansa eräänä mahdollisena tiedonhankintamenetelmänä muiden joukossa. Lapsesi ei enää harrasta kilpaurheilua. Yhdeksi syyksi hän arveli kouluajan liikuntatunnit. (2) Jussi/Tiina on erittäin kiinnostunut urheilusta. (2) Kuvittele, että eletään vuotta 1996 eli on olympiavuosi. Yritä eläytyä tähän tilanteeseen ja kuvitella, mitä maailmassa ja urheilussa näiden neljäntoista vuoden aikana oikein on tapahtunut. menetelmää ja sen soveltuvuutta urheilututkimukseen.. Kaikkein kummallisinta hänestä on se, että jotkut uhraavat tuhansia markkoja vuosittain urheiluharrastuksiin. Mitä maailmassa on näiden neljäntoista vuoden aikana oikein tapahtunut. Yhdeksi syyksi hän arveli kouluajan liikuntatunnit. Hänellä itsellään kuluu vuosittain tuhansia markkoja urheiluun. Miksei. Tarvittaessa voit käyttää myös paperin kääntöpuolta. Eläytymismenetelmäaineisto ei niinkään kerro siitä, miten asiat täsmälleen ovat, vaan pikemminkin siitä, miten asiat voivat olla. Eskola & Melin 1992) kehyskertomuksia oli kolme: (1) Kuvittele, että eletään vuotta 2004. Käytä mielikuvitustasi ja yritä keksiä mitä maailmassa ja urheilussa näiden neljäntoista vuoden aikana oikein on tapahtunut. Tarinoissa yhdistyvät realistiset ja fiktiiviset elementit, mikä onkin eläytymismenetelmäkertomuksille ominaista. Mitä oikein on tapahtunut. Kisoja ei kuitenkaan voida monestakaan syystä järjestää. Kilpaurheilu on aina kiinnostanut häntä ja onpa hän itsekin joskus osallistunut joihinkin kilpailuihin. Eläydy tähän tilanteeseen ja kerro mitä näiden viiden vuoden aikana on tapahtunut. Miksi. Kisat järjestetään ja kaikki sujuu erinomaisesti. Kisojen järjestäminen ei kuitenkaan tule edes kenenkään mieleen. Talviolympialaisissa suomalainen hiihtourheilu elää heikosti, menestystä ei tule sen paremmin kuin mitaleitakaan. Kerran Jussi/Tiina pohti, miksi urheileminen kiinnosti häntä niin paljon. ( 4) Kuvittele, että eletään vuotta 1996 eli on olympiavuosi. Lisäksi eläytymismenetelmäaineiston ei tarvitse olla kovinkaan suuri, sillä siihen on yhdistetty elämäkertatutkimuksessa kehitetty saturaation eli kyllääntymisen ajatus (vrt. Mitä liikuntatunneilla oli tapahtunut. Eläydy tilanteeseen ja kirjoita pieni kertomus siitä mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut! Tarvittaessa voit käyttää myös paperin kääntöpuolta. (2) Kuvitellaan, että eletään vuotta 2006. sekoitettu, jolloin on sattumanvaraista, minkä kehyskertomusversion kukin vastaaja saa eteensä. Mitä liikuntatunneilla oli tapahtunut. Tarinan kirjoittamiseen menee noin 20 minuuttia, eli koko aineiston kerää puolessa tunnissa, kunhan käytettävissä on sopiva tilaisuus. Mutta jos tavoitteena on selvittää ihmisten ajattelun logiikkaa jostakin ilmiöstä, on menetelmä hyvinkin käyttökelpoinen. koululiikunnan osuutta juoksijoiden uralla. Urheilu on ollut alusta alkaen yhtenä tutkimuskohteena suomalaisissa eläytymismenetelmätutkimuksissa. Eläytymismenetelmää käytettiin haastatteluiden tukena ja käytössä oli kaksi kehyskertomusta: (1) Tiina/Jussi ei ole kovin kiinnostunut urheilusta. Siten se antaa täsmällisten vastausten sijasta ennemminkin lisää kysymyksiä ja mahdollisuuksia uteliaalle tutkijalle. Urheiluun kohdistuvat kehyskertomukset voi jakaa kolmeen luokkaan. Niinpä urheilevien lasten vanhempia käsittelevässä tutkimuksessamme (ks. Miksi ei. Häntä on aina ihmetyttänyt sellaiset ihmiset, jotka jaksavat päivästä toiseen harjoitella olivatpa olosuhteet mitkä hyvänsä. Eläytymismenetelmän käyttökelpoisuus on kiinni pitkälle tutkittavasta aiheesta ja tavoiteltavan tiedon luonteesta. Kilpaurheilua hän ei ole ymmärtänyt koskaan. Tuomi & Sarajärvi 2002, 8992): tietyn määrän noin 15-20 vastausta kehyskertomusversiota kohden jälkeen vastausten peruslogiikka alkaa toistaa itseään, eli tämän enempää ei ole tarpeen aineistoa kerätä ainakaan yhdellä versiostolla. Haapala (1995) puolestaan tutki suomalaisen huippukestävyysjuoksijan elämäntapaa ja mm. (3) Kuvittele, että eletään vuotta 2004. Tarvittaessa voit käyttää myös paperin kääntöpuolta. Lapsesi harjoittaa edelleen urheilua tavoitteenaan olympiamitali. (2) Kuvittele, että eletään vuotta 2004. Kerran Jussi/Tiina pohti, miksi urheileminen tuntui niin vastenmieliseltä ajatukselta. Tällainen kehyskertomusversiosto (ks. Oletamme, että kehyskertomukseen vastatessaan ja näin ollen tarinaa rakentaessaan vastaajat ottavat kantaa esiteltyyn tilanteeseen eli vastaukset ilmentävät (ainakin jossain määrin) kirjoittajien asenteita, käsityksiä ja arvoja. Ensinnäkin on käytetty kehyskertomuksia, joissa kuvataan jokin tilanne ja vastaajia pyydetään jatkamaan kehyskertomuksessa esitettyä tilannetta eteenpäin. Menetelmä ei sovi, jos tarkoituksena on esimerkiksi kuvailla suuren vastaajajoukon käsityksiä jostakin asiasta. Niinpä aineistomme eläytymismenetelmävastausten voidaan ajatella kertovan niistä käsityksistä, asenteista, toiveista, uskomuksista ja tiedoista, joita vastaajilla on suomalaisesta hiihdosta. Tässä tutkimuksessa olemme siis kiinnostuneita suomalaisen hiihdon (ja ylipäätään huippu-urheilun) tulevaisuudesta,ja keräsimme aineistomme kahta kehyskertomusta 12 käyttäen: (1) Kuvitellaan, että eletään vuotta 2006. Toiseksi on käytetty kehyskertomuksia, joilla on pyritty selvittämään urheilua yksilötasolla, vaikkapa urheilun asemaa lapsen ja hänen vanhempien elämässä. 54 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine Kolmanneksi on tutkittu koko urheilujärjestelmää ja sen logiikkaa. Kisat järjestetäänkin, mutta jo parin kilpailupäivän jälkeen ne on pakko keskeyttää. Mielenkiinnon kohteenamme siis on, millaisia vastauksia juuri eläytymismenetelmä tuottaa, sillä halusimme koetella ko. (3) Kuvittele, että eletään vuotta 1996 eli on olympiavuosi. Suomessa eläytymismenetelmäkokeilut käynnistyivät 1982
Ulottuvuudella teorialähtöinen vs. Vastauksista huokuu ajatus siitä, että skandaalin jälkeen on lähdettävä kuluneen, mutta tässä tapauksessa aika osuvan sanonnan mukaisesti puhtaalta pöydältä ja pistettävä asiat kokonaan uusiksi: Vuoden 2001 Lahden MM-kisojen jälkeen Suomessa käytiin laaja keskustelu hiihtourheilun tulevaisuudesta. Ulottuvuudella systemaattinen vs. Seuranta-aineisto (N=l6) toiselta opiskelijaryhmältä kerättiin kuukautta myöhemmin ja toinen seuranta-aineisto (N=35) keväällä 2003. Tarkoituksenamme on siis toisaalta tutkia tuona akuuttina hetkenä vallinneita käsityksiä ja toisaalta katsoa miten käsitykset ovat kahden vuoden aikana muuttuneet (yhden uuden hiihtokäryn sekä kärynneiden urheilijoiden paluun myötä). Tällaisissa ei-tyypillisissä vastauksissa ohitettiin kehyskertomuksen tarjoama johdatus tarinalle ja ryhdyttiin sen sijaan esimerkiksi maalailemaan kuvaa hiihtourheilusta leikkimielisenä harrasteena ilman kaupallisuutta ja vakavamielistä kilpailua eli kuvaamaan eräänlaista kirjoittajan toivevisiota. Organisaation muutosten ohella rahallinen tuki siis nähdään olennaisena menestystekijänä: Hiihdon joukkue sai tuekseen muutaman sponsorin, ensimmäisen kerran sitten Lahden MM-kisojen. Analyysissa käytettiin laadullisen tekstiaineiston käsittelyyn tarkoitettua WinMaxohjelmaa. Aineisto analysoitiin taulukoimalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä13 (esim. Kehyskertomusten voidaan ajatella ohjanneen kirjoittajia ulkopuolisen tarkkailijan rooliin sekä passiivin ja perfektin käyttämiseen, sillä vastaajiahan ohjeistettiin reflektoimaan "nykytilanteesta" ( vuodesta 2006) käsin menneisyyttä ja sen hetkistä tilannetta. Tyypillisissä menestyskertomuksissa lähtökohtana on jupakka, josta seuraa sotkuja, kriisikeskustelu ja lopulta puhdistusoperaatio niin johdossa ja organisaatiossa kuin jossain määrin myös hiihtäjissä. Pääosa vastauksista oli kirjoitettu kehyskertomuksessa annetun ohjeistuksen mukaisesti tarinan muotoon. Sekä menestykseen että menestymättömyyteen vaikuttaneita tekijöitä on taulukoitu taulukkoon 1 (johon palaamme myöhemmin) ns. Ensimmäinen osa-aineisto (N=l 7) kerättiin liikuntalääketieteen opiskelijoilta helmikuun lopussa vuonna 2001. Myös doping-testaus on kokemuksen myötä kehittynyt,joten enää ei voi huijata. Monet suurimmat yritykset ovat mukana sponsoroimassa junioriurheilua ja hiihtourheilun "puhtautta" arvostetaan ja korostetaan. impressionistinen, vaikutelmanomainen analyysi (Eskola & Suoranta 1998) analyysimme sijoittuu jonkin verran keskivälin systemaattisemmalle puolelle. Tyyppikuvauksia vertailemalla voidaan helposti nähdä, kuinka eri kehyskertomuksiin kirjoitetut vastaukset eroavat toisistaan eli mistä tekijöistä kirjoittajat kertovat hiihdossa menestymisen ja menestymättömyyden johtuvan. LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine 55. Tarkoituksena ei siis alun alkaenkaan ollut, että vastaajat yrittäisivät henkilökohtaisesti eläytyä vaikkapa huippuhiihtäjien tilanteeseen vaan sen sijaan pyrimme siihen, että vastaajat kertoisivat omista käsityksistään, joita heillä aiheesta tietäväni tai tietämättömänä henkilönä on. TULOKSIA 2001 Hiihdossa menestymisestä kertovista vastauksista konstruoitiin seuraava tyyppikertomus: Vuoden 2001 skandaalin jälkeen urheilun saralla yritettiin puhdistaa mainetta. Eskola & Suoranta 1998). Vuonna 2006 viiden vuoden harjoittelu tuottaa tulosta ja niinpä suomalaiset hiihtäjät nousevat voittajina palkintopallille. Mutta tällä kertaa mielenkiintomme kuitenkin painottui sekä sisällöllisesti että menetelmällisesti toisin. Teksteissä vanhoille organisaation jäsenille ja urheilijoille ei siis juurikaan anneta sijaa menestyksen osatekijöinä. aineistolähtöinen analyysi (Eskola 2001b) analyysimme on puolestaan aineistolähtöistä. Kaikille vuoden 2001 eläytymismenetelmävastauksille oli yhteistä se, että niissä viitattiin selkeästi kyseisenä vuonna tapahtuneeseen jupakkaan eli Lahden MM-hiihtoihin, mutta vuoden 2003 aineistossa skandaaliin viittaamista ei enää esiintynyt läheskään niin runsaasti. Rahoitus ja erityisesti nuoriin ja puhtaaseen urheiluun taloudellisesti satsaaminen on selvästi esillä. Tarkastelemme ensin vuoden 2001 aineistoa ja sen jälkeen analysoimme, mitä uutta vuoden 2003 aineisto syntyneeseen kuvaan tarjoaa. Heidän mitalejaan kirkastaa se, että ne on saavutettu puhtain keinoin. Tätä välttääksemme päädyimme juuri tyyppien konstruointiin, sillä pidetäänhän tyypittelyä nimenomaan tematisointia pidemmälle menevämpänä analyysitapana. Organisaation jäsenet vaihdettiin ja asiat puitiin loppuun, eikä sattuneesta jupakasta enää puhuttu. Hiihtoliiton johto vaihdettiin kokonaisuudessaan ja organisaatio uudistettiin. Aineistomme on yksi näyte suomalaisten käsityksistä tutkimastamme aiheesta, mutta näinhän yleensäkin laadullisessa tutkimuksessa on, jolloin myös käsitykset esimerkiksi aineiston yleistettävyydestä ja edustavuudesta ovat toisenlaiset kuin mitä perinteisesti on ajateltu. Tyyppikuvaukset ovat siis eräänlaisia läpileikkauksia tai tiivistelmiä aineistosta, joissa kiteytyvät aineiston keskeisimmät elementit. Kuten eläytymismenetelmävastauksissa yleensä, myös aineistomme joukossa oli muutamia poikkeavia kertomuksia eli sellaisia vastauksia, jotka erottuivat ns. Eskola & Suoranta 1998) aineistosta poimittujen sitaattien löyhää esittämistä tematisoinnin nimissä. Tämän jälkeen aineisto teemoiteltiin ja muodostettiin tyyppikuvaukset, joissa yhdistyvät eri vastauksissa esiintyvät yleiset ja siten tyypilliset elementit. Mikäli mielenkiintomme kohteena olisi ollut vaikkapa huippuhiihtäjien käsitykset menestymisestä ja menestymättömyydestä olisi esimerkiksi haastattelu käyttökelpoinen menetelmä. Tulosta alkoi näkyä, kansa innostui jälleen hiihtourheilusta. Kertomukset kirjoitettiin kuten tapana on anonyymina eikä vastaajien sukupuolta, ikää, koulutusta tai muita taustatietoja kysytty. Laadullisen aineiston yleisimpänä ongelmana pidetään (esim. Vastaajat noudattivat kehyskertomusten viitoittamaa tietä tarinoissaan melko hyvin eli hiihdon tilanteesta ja siihen johtaneista tapahtumista kerrottiin ulkopuolisen henkilön roolissa. Aluksi aineistosta kvantifioitiin niitä tekijöitä, joiden mainittiin vastauksissa vaikuttaneen hiihdossa menestymiseen ja menestymättömyyteen keskittyen etsimään nimenomaan sellaisia seikkoja, joilla oli ollut kertomuksessa vaikutusta kehyskertomuksen kuvaamaan hiihdon tilanteeseen pelkkiä mainintoja 14 jostakin asiasta ei siis otettu huomioon. Esitystämme voi kutsua eräänlaiseksi teemoitteluksi tyypittelyn sisällä: esitämme aluksi tyyppikuvaukset ja syvennämme niiden tarjoamaa kuvaa teemoittelun avulla. yhteisistä nimittäjistä eli seikoista ja selityksistä, joita oli mainittu sekä positiivissa että negatiivisissa kertomuksissa. Näin ollen aineiston analysoiminen keskittyy pelkästään vastausten tarkasteluun ja vertailuun, taustatekijöiden mahdollinen vaikutus jää tutkimuksessa tietoisesti analyysin ulkopuolelle. Organisatoriset muutokset kuvataan aloituksena hiihdon menestystarinalle yhteensä seitsemässä kertomuksessa (N=l8). keskimääräisestä tai tyypillisestä kertomuksesta, ja joissa kehyskertomusta ei noudatettu. Aineistomme on kerätty kolmessa vaiheessa. Joukko lahjakkaita nuoria jaksoi vielä uskoa hiihtoon ja huippu-urheiluun ilman kiellettyjä aineita ja harjoitella sisukkaasti
Urheilu halutaan säilyttää omana, erityisenä maailmanaan ja vain osa on valmis hyväksymään dopingin urheiluun kuuluvaksi. Erityisesti nuoriin suunnattu puhtaan urheilun puolesta puhuminen kuvataan merkitykselliseksi. Myös sponsorisopimuksia ei pystytty hoitamaan. Kooten voidaan sanoa, että näissä hiihdon romahduksesta kertovissa eläytymismenetelmävastauksissa rahoitus kuvataan avaintekijäksi, josta menestyminen on kiinni. Enää ei voi huijata. Monien hiihtolegendojen perinteisessä reseptissä 18 menestykseen (ruikuttamisen lopettaminen ja sisukas harjoittelu) on siis myös perää. Nykyisessä huippu-urheilussa riittävä rahoitus on elinehto, mutta myös omien vaikutusmahdollisuuksien kokemisella on merkitystä ihmisen kokemaan tyytyväisyyteen ja motivaatioon. Tyypillisissä romahduskertomuksissa lähdetään liikkeelle vuoden 2001 skandaalista ja kuvataan jupakan ja siitä johtuvan hiihdon huonon maineen aiheuttaneen sponsorien kaikkoamisen. Hiihtäjien uskominen itseensä olisi siis menestymisen kannalta erittäin tärkeää. Hiihdossa menestymättömyydestä kertovista vastauksista muodostettu tyyppikuvaus on seuraava: Suomen hiihto on romahtanut. Sponsoroinnin puute tekee täysipainoisesta harjoittelusta lähes mahdotonta, sillä hyvien valmentajien, kunnollisten välineiden ja kansainvälisen kisakokemuksen saaminen on hyvin vaikeaa: Ensimmäisenä valtiontuen leikkaaminen aiheutti sen, että maajoukkue joutui luopumaan tärkeistä leireistä 16, eikä valmennuspuolellakaan voitu palkata huippuva!mentajaa, suurien palkkatoiveiden takia. Urheilijoiden puhtauden varmistamiseksi kehitettiin järjestelmä, jossa jokainen ladulle lähtevä testataan. Entä testitulokset". Testaamisen tarkoitus on säilyttää urheilun puhdas imago ja vuoden 2001 tyyppisten kohujen jälkeen testaamisen rooli korostuu, jottei urheilun imago murenisi kokonaan. Sen paremmin suomalaiset kuin muidenkaan maiden kansalaiset eivät ole unohtaneet Lahden kohua, ja siksi maamme hiihtäjät ovat jatkuvassa tarkkailussa ja testauksessa, jolla taas lisää entisestään kielteistä ilmapiiriä ja vaikuttaa myös muihin lajeihin: Suomalaisia on pidetty myös erityisessä tarkkailussa kiellettyjen aineiden osalta kaikenlaisissa urheilukilpailuissa. luomu-urheilua eli ilman doping -aineita urheilemista menestykseen johtavana tekijänä, vaikka Lahden skandaali oli juuri tapahtunut ja voisi olettaa, että usko puhtauteen olisi romuttunut. Hiihdon maine oli mennyt ja hiihtoliitto joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin sponsoreiden vetäydyttyä. Harrastusta sin5 6 UIKUNT A & TIEDE 5-6/2003 • Su001alaisen hiihdon menetetty maine nikkäästi jatkaneiden usko on ollut koetuksella, sillä harjoittelun ja kilpailuihin pääsyn epävarmuus on heikentänyt harjoittelumotivaatiota eikä valmentajiakaan ole tahtonut saada mukaan, koska valtionapu ja sponsorointi ovat loppuneet. Enimmäkseen kertomuksissa painotettiin kuitenkin ensin mainittuja, sillä dopingista kärynneet hiihtäjät olivat kirjoittajien mukaan menettäneet puhtautensa, joten heidän tilalleen tarvittiin uusia, viattomia urheilijoita,joilla ei ollut ikävää leimaa taakkanaan: "Vanhemmat" kilpailijat ovat jääneet pois ja nuoria mitalin nälkäisiä "puhtaita" urheilijoita on saatu kisoihin. Dopingin ajatellaan tuovan mukanaan epäreiluutta ja huumeiden käyttöön liittyvän stigman, sillä nämä vain urheilussa kielletyt aineet mielletään arkiajattelussa tavallaan huumeiden kaltaisiksi 15. Ongelmavyyhti alkaa siitä, ettei hiihtoon uskota sen maineen vuoksi, ja siksi sitä ei myöskään rahoiteta: Lahden MM-kisojen (2001 ) jälkeen Hiihtoliitto joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin sponsoreiden vetäydyttyä doping-jupakan seurauksena. Toisinaan herääkin kysymys, käyttävätkö muiden maiden hiihtäjät pärjätäkseen edelleen dopingia vai johtuuko heidän menestyksensä yksinkertaisesti rahasta. Ainoastaan yhdessä kertomuksessa hiihtäjien menestystä siivitti doping -aineiden salliminen: Vuoden 2001 tapahtumien johdosta FIS:ssa alkoi tapahtua ja kunnolla: Parin vuoden pituisen prosessin päätteeksi kaikki doping-aineiksi ja kielletyiksi menetelmiksi luokitellut "temput" päätettiin sallia. Hiihdon huonon maineen mukanaan tuoman uskon puutteen ja taloudellisen tuen vähyyden sekä vanhojen hiihtäjien lopettamisen vuoksi nuoria, puhtaita kykyjä ei joko ole tarpeeksi taisitten he eivät vain yksinkertaisesti menesty: Nuorista kyvyistä ei vaan löydy puhtia, he eivät menesty. Mielenkiintoista on, että kirjoittajat toivat teksteissään vahvasti esille ns. Ainoa menestystekijä taisikin siis olla Hemohess , kielletty apu keino. Suomalaiset ovat myös olleet erityistarkkailussa ja heitä valvotaan ja testataan jatkuvasti. Hiihtäjät ovat vastauksissa ikään kuin menettäneet sisäisen kontrolliuskonsa ja uskovat ulkoisten puitteiden sanelevan mahdollisuutensa 17. Kaikkihan niin kuitenkin tekivät aikaisemminkin! Testaajien ja uusien aineiden ja menetelmien kehittäjien kilpajuoksu päätettiin lopettaa turhana resurssien tuhlaamisena, sen sijaan voimavarat päätettiin kohdistaa uljaan urheilun kehittämiseen kaikin keinoin. Tämän voi tulkita kertovan kirjoittajien optimistisesta ajattelusta ja uskosta hiihdon selviytymiseen kriisistään, mutta toisaalta mukana saattaa olla myös liioittelua ja eräänlaisia utopioita. Maine oli mennyt ja rahaa ei tullut. Vastauksissa tiukat testit varmistavat rehellisyyden ja puhtauden, sillä pelkkään puheeseen ei enää luoteta: Doping-testaus on kokemuksen myötä kehittynyt. Viiden vuoden aikana vanhat hiihtäjät ovat !opettaneet ja juniorit epäilevät hiihdossa menestymisen mahdollisuutta, eivätkä siis enää jaksa uskoa kykyihinsä. Kertomuksia lukiessa huomio kiinnittyy erityisesti koko kansan äänellä moralisointiin eli vastauksissa esiintyviin dramaattisiinkin kansallisiin puheenvuoroihin, joissa puhutaan etenkin uskosta, häpeästä ja toivosta:. Epävarmuudesta hiihtoon kertonee se, että joissakin vastauksissa esitettiin myönteisyydestä huolimatta hienoinen epäilys joko suoraan tai rivien välistä: Kaikkien voittojen yllä leijuu yhä kuitenkin pelko "mitä, jos .... Lahjakkaimmat nuoret ovatkin siirtyneet sellaisten lajien piiriin, joiden mainetta ei ole tahrittu. Kertomusten perusteella vanhojen urheilijoiden olisi väistyttävä syrjään uusien nuorten lupausten tieltä. "Vanhoilla" urheilijoilla tarkoitettiin sekä sellaisia hiihtäjiä, jotka olivat osallistuneet vuoden 2001 kisoihin että myös biologiselta iältään vanhoja. Tarina alkaa vuodesta 2001, kun Suomen hiihtomaajoukkueen dopingjupakka aiheutti koko kansassa suuren pettymyksen. Kampanjoiminen puhtaan urheilun puolesta on tarinoissa tärkeää, jotta rehtiyden sanoma menisi perille. Taloudellinen tuki ja tässä tapauksessa nimenomaan sen puuttuminen tuodaan siis kertomuksissa esiin hyvin voimakkaasti ja rahoittajien vetäytymisellä ja hiihdon huonolla maineella onkin tarinoissa kauaskantoiset seuraukset
( 4) Organisatorisista muutoksista ei kirjoitettu menestys tekijöinä lainkaan. epäreiluustekijänä. Keskeistä vuoden 2003 aineistossa oli: Taloudelliset aspektit tulivat esille molempina vuosina sekä myönteisissä että etenkin kielteisissä kertomuksissa: taloudellinen tuki nähtiin menestystä edesauttaneena tekijänä, kun taas sponsoroinnin puute kuvattiin erittäin tärkeänä hiihdon romahdukseen johtaneena syynä. Periaatteessahan doping-aineet, joita kaiken lisäksi joissakin maissa olisi saatavilla helposti, ovat huomattavasti halvempia kuin kehittyneet välineet. JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Tutkimuksemme tavoitteena oli siis etsiä vastauksia siihen, millaiseksi suomalaisen hiihtourheilun tulevaisuus sekä hiihdon menestyksen ja menestymättömyyden logiikka nähdään. (2) Menestyksestä kertomisen yhteydessä "luomusta" tai "puhtaudesta" puhuttiin aiempaa vähemmän. Sen sijaan Lahden vuoden 2001 jupakan jälkeen hiihdon ajateltiin lähtevän nousuun hiihto-organisaation läpikotaisen uudistamisen avulla, mutta uudessa aineistossa tällaisia näkemyksiä ei enää ilmennyt. Vuonna 2001 testaamisesta kirjoitettiin myös negatiiviseen kehyskertomukseen tuotetuissa vastauksissa (jatkuva valvominen ja testaaminen toimivat ilmapiiriä entisestään kiristävänä ja harjoittelumotivaatiota heikentävänä tekijänä), mutta uudessa aineistossa testaaminen oli yksinomaan menestykseen liittyvää. Dopingista käytävät keskustelut siis heijastavat yhteiskunnan ja erityisesti ns. rahoituksen ja uskon puutteen vuoksi. Eläytymismenetelmä osoitti tässäkin tutkimuksessa ominaislaatunsa. Näiden muutosten voidaan tietenkin tulkita kertovan ihmisten käsitysten muuttumisesta. Positiivisissa tarinoissa hiihto oli saanut potkua uusista, uutterista hiihtäjistä, kun taas kielteisissä kertomuksissa junioreja ei joko ollut tarpeeksi, he eivät olleet riittävän innostuneita tai heidän kehityksensä huipulle oli kovin hidasta mm. TULOKSIA 2003 Yhtenä tavoitteenamme oli verrata vuosien 2001 ja 2003 aineistoja keskenään ja seurata, miten käsitykset hiihdosta ja sen tulevaisuudesta mahdollisesti ovat muuttuneet. Kummassakin aineistossa yhteistä oli se, että maineen puhdistuminen, ajan kuluminen yms. Kaiken kaikkiaan vuoden 2003 menestyskertomukset jakautuivat aiemmasta poiketen enemmän kahtia: Tie huipulle kävi joko dopingin tai tiukan testauksen mahdollistaman tasavertaisuuden avulla. Urheilun oikeudenmukaisuudesta tai reiluudesta käytävissä julkisissa keskusteluissa viitataan yleensä merkittävänä epätasaarvoisuutta aiheuttavana asiana dopingiin ja vähemmän esimerkiksi teknisiin välineisiin. Lisäksi olimme kiinnostuneita siitä, miten nk. Tässä loppujen lopuksi myönteisessä kertomuksessa menestystä saavutettiin vaikeuksien jälkeen uudella hiihtomuodolla, jossa välineet olivat halpoja ja siksi kaikkien saatavissa: Lyhyen taantuman jälkeen vuosisadan alussa hiihdon harrastus on uudelleen virinnyt. Muutamissa kertomuksissa esitetään epäilyjä muiden maiden menestystä kohtaan oman maan urheilijoiden yrittäessä parhaansa vaikeissa olosuhteissa: Herää kysymys: käyttävätkö toisten maitten hiihtäjät edelleen dopingia, kun he pärjäävät vai johtuuko menestys rahasta. Se on varsin näppärä laadullisen aineiston keräämisen menetelmä, kunhan tutkija tietää mitä tekee (sama vaatimus oliLIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine 57. Vuonna 2001 vastaajat jaksoivat paremmin uskoa Lahden tapahtumien olleen ainoastaan inhimillisiä virheitä, joista otettaisiin opiksi ja jatkettaisiin eteenpäin puhtautta ja sisua puhkuen. Menestyksestä kertovissa vastauksissa nuoret ja uudet hiihtäjät esitettiin voimavarana, kun taas menestymättömyydestä kirjoittaessaan vastaajat näkivät nuoret ongelmallisina. Toisekseen hiihtäjille on myös annettu valtion tukea, jolloin voidaankin ajatella, että kansalaisilla on tästä syystä myös oikeus vaatia rahoilleen vastinetta 19. Tähän on vaikuttanut erityisesti uuden hiihtomuodon keksiminen. eläytymismenetelmä soveltuu urheilun tutkimiseen. olivat vastausten perusteella menestystekijöitä, kun taas huono maine vaikutti menestymättömyyteen. (3) Testaaminen, valvonta ja kontrolli olivat ainoastaan menestykseen vaikuttavia tekijöitä. valtaapitävien ja merkittävimpien intressiryhmien näkemyksiä. Vuoden 2001 doping-käryt saivat aikaan kansallisen itsetunnon romahduksen. Vastaajien mukaan dopingaineita käytettiin joko säännösten keventämisen johdosta hyväksytysti tai vaihtoehtoisesti säännöt olivat edelleen tiukat ja suomalaiset olivat oppineet käyttämään aineita "oikein" eli jäämättä kiinni. Ilmeisesti siis ainakin usko organisaatioon tai sitten organisaation mahdollisuuksiin on menetetty. MM-kisojen käry Vai di Fiemmessä 2003 saattoi kuitenkin hyvinkin aiheuttaa sen, että usko puhtauteen on alkanut lopullisesti horjua. Kansan tuntojen korostaminen selittynee sillä, että hiihto on eräänlaisessa kansallisurheilun asemassa ja vaikuttaa siksi osaltaan suomalaisten kansallisen identiteetin muodostumiseen. Menestyskertomuksissa niin kansan kuin hiihtäjienkin usko urheiluun ja menestykseen oli palannut, kun taas kielteisissä tarinoissa menneet tapahtumat olivat jättäneet syvät jälkensä hiihtoon ja olivat vaikuttaneet hiihdon lamaan. Keskustelujen viitekehystä pidetäänkin liian usein itsestäänselvyytenä ja unohdetaan, että debatit suosivat hyvinvoivia ja teknologisesti edistyneitä yhteiskuntia, joilla on mahdollisuuksia käyttää hyväkseen pitkäaikaisen tuotekehittelyn tuloksia. Ajatus tasavertaisista mahdollisuuksista urheilussa on menetetty jo kauan sitten, ja tietty epätasa-arvo kuuluu nykyiseen urheiluun: vain osalla on varaa viimeisimpiin välineisiin, lisäravinteisiin, happimajoihin ja -telttoihin, vuoristo leireihin jne. Suoraselkäinen, rehellinen kansa häpesi hiihtäjien käyttäytymistä niin, että kilpahiihdosta tuli ei-toivottu laji. Vastakohtana dopingin siivittämälle menestykselle vastaajat kirjoittivat tiukasta testaamisesta, jonka avulla saatiin luotettavasti karsittua aineita käyttäneet pois kilpailuista. Tästä näkökulmasta doping jopa lisää urheilun tasa-arvoisuutta siinä kuin kallis välinekehitys sitä eriarvoistaa. Vuoden 2003 aineisto eroaa vuoden 2001 aineistosta pääasiassa neljällä tavalla: (1) Dopingaineiden käyttö tuotiin aiempaa huomattavasti selvemmin esille sekä menestyksestä että menestymättömyydestä kertovissa vastauksissa. Kysymys on lajista,jossa mennään lyhyen aikaa tosi vauhdikkaasti välineillä, jotka ovat halpoja ja kaikkien ulottuvilla. Mainittakoon kuitenkin, että muutamissa negatiivisista kertomuksista pystyi kaikesta huolimatta huomaamaan toivon kipinän. Vain yhdessä vastauksessa tuotiin esille hiihdossa käytettävät välineet ns
4 Suomalaisurheilijoiden menestymättömyyttä yleisurheilun MM-kisoissa kesällä 2003 selitettiin juuri tällä: on mahdotonta olla samaan aikaan maailman johtava dopingin vastainen maa Ia menestyä MM-kisoissa. Kansainvälisessä huippu-urheilussa myös hiihdossa jako kahteen alkaa olla jo käytäntö, on kahdenlaisia urheilijoita, kärähtäneitä ja kärähtämättömiä. Samalla suhde tutkimuksesta kirjoittamiseen muuttuu, tutkimuksen raportoinnista tulee yhä enemmän tieteellistä kirjoittamista, jolloin tutkija joutuu pohtimaan omalla kirjoittamisellaan vaikuttamista, tekstien totuutta konstruoivaa luonnetta yms. Tilanne vaatii uudelleenorientoitumista sekä kilpailijoilta että katselijoilta, mikä nähtiin mm. 6 Jotain Ville Vakkuria lukuun ottamatta (joka kenties taisi tunnustaa jotain sellaistakin, mitä ei välttämättä ollut itse käyttänyt) . Eläytymismenetelmävastauksia ja niiden analysoinnista saatuja tuloksia voidaan pitää mielenkiintoa ruokkivana keskustelunaloituksena (eli toivottavasti lisätutkimuksia (niin eläytymismenetelmällä kuin muillakin tutkimusmenetelmillä) poikivana ponnistuslautana, mutta niistä saadaan irti paljon muutakin. Hemanus 1997) esittänyt ajatuksen siitä, että urheilussa pitäisi ottaa käyttöön kaksi sarjaa, Aja B-sarja. Eläytymismenetelmä toimii mainiosti yksinäänkin, mutta myös yhtenä osana monimenetelmällistä tutkimusta (nk. Lauri Tarastin johtaman kuuluisan totuuskomission raportti antaisi odottaa vieläkin rajumpia paljastuksia. uudella, perinteistä vähemmän naiivilla tavalla. Joka tapauksessa niin kuin nämäkin aineistot osoittavat suomalaisella hiihdolla on edessään melkoinen uudelleenorientoituminen ja maineen palauttaminen. Uudessa seuranta-aineistossamme organisatoristen uudistusten mukanaan tuomista muutoksista ei enää puhuttu ja dopingin ajateltiin kuuluvan hiihtäjiemme normaaliin tankkaukseen olipa siihen sitten lupa säännösten nojalla tai ei. Siihen on koottu sellaisia tekijöitä, jotka esiintyivät molemmissa kertomustyypeissä myönteisissä menestystä edesauttavina ja kielteisissä menestymättömyyteen vaikuttaneina elementteinä. Pänkäläinen 1993. Hiihdossa menestymiseen ja menestymättömyyteen vaikuttavat tekijät. Taulukossa plusja miinusmerkki symboloivat myönteistä (menestyminen) ja kielteistä (menestymättömyys) kehyskertomusta ja taulukon luvut ilmaisevat kuinka monessa vastauksessa kyseinen seikka on nähty vaikuttimena. Monista haastatteluista on ollut aistittavissa se ymmärrettävä seikka, että organisaation keinot vaikuttaa asiaan ovat lopussa. Menetelmä tuottaa omanlaistaan tietoa, mutta tämähän toki koskee kaikkea laadullista tutkimusta ja itse asiassa kaikkea ihmistieteellistä tutkimusta. Tilanne ei kuitenkaan hiihdossa ole vielä aivan sama kuin eräissä toisissa lajeissa, missä on vain kahdenlaisia urheilijoita, kärynneitä ja vielä kärähtämättömiä. Samalla tavalla eläytymismenetelmänkaltaiset menetelmät vaativat uudelleen orientoitumista niiltä lukijoilta joiden tutkimuksellinen skeema on kovin perinteinen. Toinen olisi tarkoitettu ehdottoman puhtaille urheilijoille ja toisessa sarjassa kaikki keinot olisivat sallittuja. Sinänsähän esim. Pertti Hemanus on usein (ks. Tutkijan on tiedettävä mitä hän tekee, ei vain orjallisesti noudatettava muinaisia oppeja. harmaasta alueesta, sallittujen keinojen moraalisesta pa. Sitä paitsi eläytymismenetelmäaineistot tarjoavat paljon muutakin kuin stereotypioita. si tietenkin syytä asettaa kaikenlaisia menetelmiä soveltaville tutkijoille). Joissakin tapauksissa kyse on saman asian kääntöpuolista (sponsorointi voi edesauttaa menestystä ja sponsoroinnin puute menestymättömyyttä), mutta usein ihmiset Taulukko 1. Eskola 1998). Toisaalta osa vastaajista jaksoi yhä uskoa siihen, että tiukalla testaamisella, kontrollilla ja valvonnalla voitaisiin erotella vilpittömät vilpillisistä urheilijoiden puheisiin ei kuitenkaan enää luotettu. esim. + sponsorointi, rahoitus, satsaaminen 6 9 nuoret, juniorit, uudet nimet 6 8 kehittynyt testaus, valvonta 6 5 organisaation muutokset, puhdistusoperaatio 7 3 maine 5 5 "luomu", puhtaus 6 2 kansan usko 2 5 hiihtäjien usko 1 3 58 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine käyttävät samoja selityksiä erilaisen lopputuloksen selittämiseen. 3 Vaan ei se kuitenkaan ole ollut kokonaan tuntematonta; ks. Toisaalta eläytymismenetelmän kaltaiset menetelmät tarjoavat tutkijalle laajemmat vapausasteet kuin perinteiset tavat ajatella tutkimuksesta. Kolmesta keräämästämme empiirisestä aineistosta kaksi ensimmäistä, vuonna 2001 kerätyt, voidaan tiivistää taulukoksi 1. Olemme pyrkineet osoittamaan esimerkkiemme avulla, että eläytymismenetelmä soveltuu myös urheilun ja liikunnan tutkimukseen, mutta ei tietenkään minään universaalina, kaikkiin tutkimusongelmiin soveltuvana vakioratkaisuna. hiihdossa tänä vuonna pohdittaessa kilpailijoiden ja katselijoiden suhtautumista dopingpannan jälkeen ladulle palanneisiin urheilijoihin. Toisaalta doping-valvonnalla on rajansa siinä kuin mahdollisuutensakin; jos urheilija kulkee omia polkujaan, on aukottoman valvonnan ja käytön estäminen mahdotonta. Aineistot voivat tarjota tutkijalle mahdollisuuden löytää uusia hypoteeseja, ei vain todentaa ennalta-asetettuja. 2 Menettääkseen tälläkin kertaa viestimitalinsa doping-käryn takia, tosin ei tällä kertaa oman kärynsä. Tällaisten kehitysnäkymien voidaan ajatella olevan alakuloisia jaantautuneita, mutta toisaalta taas voidaan pohtia, onko käsitys dopingin ja hiihdon liitosta sittenkään toivottomuutta tai pessimismiä20 vaiko sittenkin realismia. Hiihdon tuorein doping-käry oli omiaan romuttamaan vuoden 2001 järkytyksestä jo toipuneen (?) yleisön käsityksiä puhtaudesta, mutta tavallaan se saattoi myös vahvistaa aiemmin esitettyjä, taustalla pysytelleitä tai pidettyjä näkemyksiä eli viimeaikojen tapahtumat ovat saaneet silmät avautumaan. 5 Huippu-urheilun moraalisista ja terveydellisistä arvoista voidaan olla monta mieltä, doping ei ole ongelmista tietenkään suinkaan ainoa. VIITTEET: 1 Mielenkiintoinen tutkimusaihe olisi se, missä olosuhteissa dopingin käyttäjistä tulee halveksituista ja tuomituista konnista korvauksia saavia uhreja. Verrattuamme vuosien 2001 ja 2003 aineistoja havaitsimme, että vastaajat näkivät suomalaisen hiihtourheilun tulevaisuuden jälkimmäisessä aineistossa pessimistisemmin kuin kaksi vuotta sitten. Vaikka eläytymismenetelmäaineistot voivat vaikuttaa ensilukemalta ihmisten stereotypioiden analysoinniksi, niin juuri tällaisten stereotyyppisten käsityksen perusteellahan esimerkiksi lasten vanhemmat päättävät vievätkö he lapsensa hiihtoharjoituksiin vai ei eli onko suomalaisella hiihdolla tulevaisuutta. Tällainen tutkimus on aina konstruktivisesti sävyttynyttä, perinteiset käsitykset tiedon olemuksesta on unohdettava. 7 Paljonhan on puhuttu ja syystä huippu-urheilun sallittujen ja kielletty1en keinoIen rajasta ja nk. Se, että samalla seikalla selitetään vastakkaisia asioita tässä tapauksessa sekä hiihdon menestystä että menestymättömyyttä ei ole mitenkään uusi havainto eläytymismenetelmää käytettäessä (esim. Mutta tämähän koskee kaikkia tutkimusmenetelmiä, ei vain eläytymismenetelmää. esim. triangulaatio). Toivo on siis asetettava siihen, että kansan käsitykset huippu-urheilun arvoista ja realistisista toimintatavoista muuttuvat21, ja tätä toivoa myös oma tutkimuksemme omalla tavallaan tukee olkoonkin, että aihetta kannattaa tutkia myös jatkossa ja myös muilla menetelmillä
10 Oletamme, että myös liikuntatieteissä on jo käyty nk. Eskola 1998a). Piikki lihassa. Tutkimusmenetelmällisiä reflektioita. Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Helsinki: Tammi, 2002 Waddington 1. Liikunta ja tiede 2001: 38 13-4): 44-47 Kinnunen T. 8 Sinänsähän suomalaista yhteiskuntatieteellistä doping-tutkimusta on arvioitu (Itkonen 2001, 45) olevan hämmästyttävän vähän. Helsinki Gaudeamus, 2001 Lavin M. Doping-varjo lankesi koko Suomen huippu-urheilun päälle. Geographies in the making. Kuopio: Kuopio University Press 2003: 143-162 Tervo M. Kuopion yliopisto, 2000: 43-68 Eskola J. Suomalainen doping. Konnia Ja sankareita. Hemanus 1997; Eskola 1998a; Myllylä 2002; Waddington 2000; Hoberman 2001, Lavin 2001, Dingelstad ym. Morgan W, Meier K, Schneider A, eds. Amsterdam: North-Holland, 1988 239311 Eskola J. Vanhemmat lastensa urheilun tukena. Metodin valinta Ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Menin luennolle, ja 1635 aineisto oli kerätty. Eskola & Suoranta 1998) laadullisen tutkimuksen käyttökelpoisuudesta Ja että nykyään korkeintaan keskustellaan (esim. Saatavissa: http://qualitative-research.net/fqs [15.6.2002] lsometsä J, Porttila J. Champaign: Human Kinetics, 1998 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Suomalaisen hiihdon menetetty maine 59. Yhteiskuntatieteet 21. Tampere: Akilles, 1998a 140-193 Eskola J. Champaign: Human Kinetics, 2001: 169-180 Lösönen S. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Jyväskylän kirjaston julkaisuyksikkö, 1997 Hoberman J. Tampere: Vastapaino, 1998 Haapala T. Eläytymismenetelmäaineiston koettelua. Myrskyvaroituksesta sinivalkoiseen lankeemukseen. Champaign: Human Kinetics, 2001: 107-118 Hunger 1, Thiele, J. legitimaatiodiskurssi (ks. Konnia ja sankareita 2. Eläytymismenetelmä sosiaalitutkimuksen tiedonhankintamenetelmänä. Vilppula: Jorma Leppäniemi, 2001 Löytömäki J. London: E & FN Spon, 2001 Vainio S. Listening to Steroids. Forum Oualitative Sozialforschung / Forum Oualitative Social Research [On-line Journal]. Julkaisematon kasvatustieteen pro gradu -tutkielma, Lapin yliopisto, 1995 Hemanus P. Yhteisöllisyys ja onni täydellisessä ruumiissa. Järkevän urheilijan valinta. Oualitative Research in Sport Science. Eskola A, Kihlström A, Kivinen D, Weckroth K, Ylijoki O-H, eds. 12 Seuranta-aineistossa kehyskertomuksen aikaperspektiivi oli vastaavasti siirretty eteenpäin. Ikkunoita tutkimusmetodeihin 11. A Critical Sociological Perspective. Vielä kun analysointi sujuisi yhtä nopeasti. Riisuttu mestari. Keuruu: Otava, 2001 Itkonen H. Miten keho tuotetaan 7 Kuusela P, Saastamoinen M, toim. Olin [JAE] menossa pitämään liikuntalääketieteen cum laude -kurssia Liikunta ja yhteiskunta sinä kuuluisana keskiviikkona helmikuun lopussa 2001 kun suomalaishiihtäjien joukkokäry doping-testissä julkistettiin. Kati Venäläinen jatkaa hiihtouraansa. 20 Miten se on tulkittavissa ajateltaessa urheilun perinteisiä arvoja 7 21 Kunhan se ensin aikansa on ihmetellyt ja pilkannut suomalaista huippuhiihtoa. Tampere: TAJU, 1998b Eskola J. Stimulus 2003: 3: 10 Yesalis CE, Cowart VS. Hämeenlinna: Kirjayhtymä, 1984 Eskola A. Jyväskylä: PS-kustannus, 2001 a: 69-84 Eskola J. Eläytymismenetelmäopas. Millä muulla menetelmällä aineisto on kerätty alle puoli tuntia ensimmäisestä tutkimusideasta. Ethics in Sport. Doping-pommin pitkät varjot. 19 Samalla logiikalla kuin herroja ja muita johtajia on perinteisesti vaadittu tilille verovarojen haaskuusta. Sattumalta illan luennon aihe oli doping. 11 Nopeakäyttöisyys on etu ja mahdollisuus, Joka on mahdollista varsin harvalla tiedonhankintamenetelmällä. The social construction of drug debates. Helsingin Sanomat 2003b: 21.09.2003: C1 O Saaranen A, Eskola J. 2000. Tampere: TAJU, 1997 Eskola J. Mutta eläytymismenetelmä tarjoaa myös tämän mahdollisuuden. Saarinen, Eskola, 2003). (esim. Unelma puhtaasta urheilusta. Sosiaalisen konstruktion näkökulma. Uhka, toivo ja vastarinta. Tosin on huomattava, että minulla on kahdenkymmenen vuoden kokemus eläytymismenetelmän käytöstä ja kehyskertomusten laadinnasta eli aina kehyskertomusten kehittäminen ei todellakaan suju yhtä nopeasti. Aaltola J, Valli R, toim. Nordia geographical publications 32 (1 ). Jokin raja lyödyn lyömisessä kai sentään pitäisi olla. Viimeiset kiusaukset. The Steroids Game. Sports and Drugs: Are the Current Bans Justified. Blind Alleys in Social Psychology. Helsingin Sanomat 2003a: 28.04.2003, D3 Reponen J-P. Yhteiskuntapolitiikka 2001: 66 (34) 351 359 Eskola J, Suoranta J. Pyhät bodarit. Eskola J, Koski-Jännes A, Lamminluoto E, Saaranen A, Saastamoinen M, Valtanen K, toim. 13 Olemme analysoineet aineiston myös narratiivisesti (ks. Verinen latu. 9 Sitä paitsi STT:n kasvuhormoniuutinen (esim Eskola 1998a; Perko 2000) ja sen tiimoilta käyty oikeudenkäynti (Joka viimeistään levitti uutisen kaikkien tietoon) sai odottamaan jotain tällaista riippumatta siitä, pitikö itse uutinen paikkansa vai ei. Eläytymismenetelmän hurskaus ja kurjuus. Päiväkirja Lahden dopingskandaalista. 14 Jos sama asia mainittiin samassa kertomuksessa hiihtoon vaikuttaneena tekijänä useampaan kertaan, laskimme tämän ainoastaan yhdeksi maininnaksi 15 Sinänsähän dopingissa on pääosin kyse ainoastaan aatteellisten järjestöjen säännöissä kiellettyjen aineiden käytöstä, eli loppujen lopuksi yleismaailmallisesti varsin mitättömästä asiasta mikä suhteellistaminen usein unohtuu keskustelusta (ks. Kello 1607 heräsi ajatus siitä, että tämä olisi aika ainutlaatuinen päivä kerätä doping-aiheinen aineisto. Hunger & Thiele 2000) siitä, mihin laadullinen tutkimus liikuntatieteissä sopii ja mihin ei. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vaiheelta. Ruumis, minä ja yhteisö. 16 LoppuJen lopuksihan Hiihtoliitto kaksi vuotta myöhemmin meni vielä pidemmälle lopettaen vähäksi aikaa koko maajoukkueen. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Helsinki: Tammi, 2002 Perko T. Jyväskylä: Atena, 2001 Pänkäläinen S. 18 Mikä termi monien muiden ohella saa oman sivumerkityksensä dopingista puhuttaessa: reseptit, keinot, lääkkeet, temputkaikki keinoja saada uutta verta urheiluun. Pyrintöläinen 1992 4:8-9 Eskola J, Saaranen A. NarratiiveJa narratiiveista. Non Active Role-Playing: Some Experiences. Suomen maastohiihdon katastrofaalinen häpeä. Aaltola J, Valli R, toim. Yhteiskuntatieteilijän puheenvuoro. Istuin jo valmiiksi mikron ääressä, joten mietin nopeasti kehyskertomukset, kirjoitin ne ja monistin riittävän määrän. Silti voidaan kysyä, ansaitsiko Kaisa Varis -tai kuka tahansa sen ympäri Eurooppaa tapahtuneen ajojahdin, jonka kohteeksi hän joutui suomalaisessa iltapäivälehdistössä maaliskuussa 2003. 1remmuudesta kiellettyihin verrattuna jne. LÄHTEET: Dingelstad D, Gosden R, Martin B, Vakas N. Työmies on palkkansa ansainnut ja Jääkiekkoilija juhlansa. Sport, Health and Drugs. Urheilijan ruumis konstruktiona. Tampere: Hanki ja jää, 1993 Reponen J-P. Kuopion yliopiston selvityksiä E. Vetteniemi E, toim. Luento alkoi kello 1615. Dopingkäry käy hiihtäjälle entistä kalliimmaksi. 1996). 1 (1 ). Morgan W, Meier K, Schneider A, eds. Kestävyysjuoksijan elämäntapa ja sen muotoutuminen. Social Science and Medicine 1996: 43 (12) 1829-1838 Dopingin musta kirja. Karpaasin käry. 17 Ja tällaisia lausuntojahan moni maajoukkuehiihtäjä myös antoi keväällä 2003. Savon Sanomat 2001: 3.3.2001 Myllylä M. Jyväskylä: Atena, 2000 Perko T. Jyväskylä Revontuli, 2001 Eskola A. Reflections on sports, the media, and national identity in Finland. Huipulle kaikin keinoin pyrkineen urheilijan elämä romahtaa tarpeeksi jo muutenkin ilman että häntä ajetaan takaa lentokentältä toiselle parempien ja parempien salakuvien toivossa . Jyväskylä· PSkustannus, 2001 b; 133-157 Eskola J, Melin H. Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1 metodin valinta ja aineistonkeruu: virikkeitä aloittelevalle tutkijalle. Doping hyvä vihollinen. Juoksua koko elämä. University of Oulu, 2003 Tuomi J, Sarajärvi A. Ethics in Sport. Hiihtoliiton johtokunta säilytti paikkansa
Kaikki ryhmät pelasivat syöttöja maalipeliä 2 x 5 minuuttia 32 m x 20 m alueella. Hyvän pelikäsityksen omaava pelaaja kykenee tekemään tarkoituksenmukaisia ratkaisuja pelin vaihtelevissa tilanteissa (Blomqvist ym. KOLMEN ERITASOISEN RYl1.MÄN PELIANALVVSI KAHDESSA JALKAPALLON PIENPELISSA TOMI VÄNTTINEN, MINNA BLOMQVIST Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU), Jyväskylä. Jalkapallo on harrastetuin urheilumuoto (261.000 harrastajaa) ja nykyinen harrastajamäärä on kasvanut neljän vuoden aikana 43%. Vuonna 2002 kahdeksasta eniten opetetusta liikuntamuodosta kuusi oli joukkuepelejä (Karjalainen 2002). The games were analyzed from the video by using a specific coding instrument in order to compare technical and tactical abilities of the players in different games and groups. The experts had longer effective playing time, higher amount of actions and tactical decisions and they were more successful in offensive actions when compared to their counterparts in the other two groups. The aim of this study was to compare technical and tactical abilities of soccer players in three different groups (novice-intermediate-expert). Maaleihin pelatrnessa syöttöjen määrä vähenee, mutta peli lähestyy luonteeltaan enemmän oikeaa jalkapalloa. pallollinen) ja ilman (esim. Experts also made more successful decisions in both offensive and defensive game situations. Jalkapallon perustana on pallon pitäminen oman joukkueen hallussa, jota voidaan opetella pelaamalla pienpeliä rajatulla alueella ilman maaleja. Taktisten asioiden opettaminen pelikeskeisessä opetusmallissa perustuu pelaajien lukumäärän ja sääntöjen muunteluun sekä erilaisiin viitepeleihin, joissa on palloilulajeille yhteisiä taktisia piirteitä. palloton).(Luhtanen 1996). Pelaajien teknisten suoritusten onnistumista eri pelimuodoissa on tutkittu ja raportoitu runsaasti (mm. Mallin mukaan taktisia ratkaisuja voidaan harjoittaa pelin sisällä huolimatta pelaajien tasosta ja teknisistä kyvyistä. Teknistä osaamista korostavan opetuksen vaarana on tuottaa taitavia pelaajia, jotka eivät osaa hyödyntää osaamistaan todellisissa pelitilanteissa. Hughes & Franks 1994;. Two groups were recruited from a regular school class and one from a club team playing on the highest national level. Asiasanat: pallopelit, peliana!yysi, taktiikka, opetus ABSTRACT Game analysis of three different groups in two modified game of soccer Vänttinen T., Blomqvist M. Ylä-asteen ja lukion liikunnanopetuksessa palloilu on opetetuin aihealue. Key words: ba!! games, game analysis, tactics, teaching 60 UIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Pelianalyysi pienpelissä JOHDANTO Palloilulajien harrastus 3-18-vuotiaiden keskuudessa on Suomessa lisääntynyt jatkuvasti. Tulosten perusteella voidaan suositella ratkaisuntekotaitojen opetuksen huomioimista palloilunopetuksessa. Kaksi koeryhmää muodostettiin koulun liikuntaryhmästä ja yksi korkeimmalla kansallisella tasolla pelaavasta seurajoukkueesta. Monet tutkimukset ovatkin pyrkineet selvittämään miten pelin taktisten ominaisuuksien sisällyttäminen opetukseen jo varhaisessa vaiheessa vaikuttaa pelin ymmärtämiseen, mielenkiintoon ja nautittavuuteen (Bailey & Almond 1983). Based on the present findines, it is r~commP.nckrl th:lt thP rolP nf tartiral rlPrisinn-ma king should be emphasized in teaching ball games. Perinteinen palloilunopetus on painottanut lajin teknisten taitojen opettamista. Lajin harrastajien tehokas peliaika oli pidempi, heillä oli enemmän teknisiä suorituksia ja taktisia ratkaisuja ja he onnistuivat paremmin teknisissä hyökkäyssuorituksissa. Taktisten ratkaisujen onnistumisprosenteissa lajin harrastajat olivat parempia sekä hyökkäysettä puolustuspelin osalta. The participants were 14-15 year old males. Jalkapallossa pienpelejä on käytetty hyödyksi opetettaessa lajien perustaktisia taitoja. Rautpohjankatu 6, 40700 JYVÄSKYLÄ, p: 014-2603170 sähköposti: tomi.vanttinen@kihu.jyu.fi TIIVISTELMÄ Kolmen eritasoisen ryhmän pelianalyysi kahdessa jalkapallon pienpelissä Vänttinen T., Blomqvist M. The effective playing time in the passing-game was 75 % and in the goal-game 54 %. Yhteyshenkilö: Tomi Vänttinen, Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskus. Pallopelien opettamisen tekee haasteelliseksi lajien vaatima tekninen ja taktinen osaaminen sekä näiden tekijöiden yhdistäminen. Syöttöpelin tehokas peliaika oli 75 % ja maalipelin 54 %. Taktisen ajattelun kehittämisen seuraavassa vaiheessa pelin tavoitteena on maalinteko. Seuraavaksi harrastetuin palloilulaji on salibandy, joka on lisännyt harrastajamääräänsä 26% (160.000 harrastajaa). Urheiluseuroissa eniten harrastavia on jalkapallossa (112.500) ja jääkiekossa (50.000) (Liikuntatutkimus 2000-2001, Suomen Gallup Oy). Koehenkilöt olivat 14-15 -vuotiaita poikia. Peleistä analysoitiin videonauhalta kaikki tekniset suoritukset ja taktiset ratkaisut. 2000). Vuonna 1982 Bunker ja Thorpe kehittivät pelikeskeisen opetusmallin, jossa pelien taktista puolta haluttiin painottaa osana pelien opettamista. Joukkuepeleissä tilanteen monimutkaisuutta lisää vielä vastaja kanssapelaajien vaihteleva lukumäärä. Tutkimuksen tarkoituksena oli pelianalyysin avulla selvittää kolmen eritasoisen ryhmän teknisten suoritusten ja taktisten ratkaisujen osuutta kahdessa jalkapallon 3 vs. 3 pienpelissä. Tutkimuksen pienpeleissä pelaaja tekivät keskimäärin 48 teknistä suoritusta ja 189 taktista ratkaisua 10 min pelin aikana. Osaavan ohjaajan johdolla pienpeleillä on mahdollista kehittää pelaajien kriittistä ajattelua ja ongelman ratkaisukykyä. 3) on a 32 m x 20 m area for 2 x 5 minutes. 1997). ( Griffin ym. Ali participants played two different types of modified soccer (3 vs. Joukkuepelien taktiset roolit eroavat kaksinpeleistä siltä osin, että puolustustaktisten ratkaisujen lisäksi hyökkäysrooli jakautuu pelaamiseen pelivälineen kanssa (esim. Pelaajien on tiedettävä mitä tehdä ja sen jälkeen kyettävä tekemään itse tekninen suoritus (McPherson 1994). Pelaajan on pallopeleissä hyvinkin nopeassa tempossa mukauduttava pelin jatkuvaan kiertoon puolustusasemasta hyökkäysasemaan ja päinvastoin. The results indicated that in the modified soccer, the players performed on an average of 48.2 technical actions and 189.1 tactical decisions
Riiston tai katkon Kanssapelaajan tukeminen. Liikkuminen tehdäkseen tilaa kanssapelaajalle. Pelaajien motivaatiota pyrittiin lisäämään säännöllä, jonka mukaan viisi perättäistä syöttöä kanssapelaajalle merkitsi maalia. Väärä sijoittuminen Maalin puolustaminen. Ratkaisua ei arvioida Tilanteen vaihtuminen liian nopea pelaajan reagoitavaksi Tilanteessa ei pelaajalla mahdollisuutta ennättää vaikuttamaan lopputulokseen LIIKUNTA & TIEDE 5---6/2003 • Pelianalyysi pienpelissä 61. • puolustavan Joukkueen pelaajan ratkaisu (n=3 / tilanne) • hyökkäävän joukkueen pallollisen pelaajan ratkaisu (n=l / tilanne) • hyökkäävän joukkueen pallottoman pelaajan ratkaisu (n=2 / tilanne) Tulosten käsittelyssä hyökkäysroolit (pallollinen ja palloton) yhdistettiin kuvaamaan hyökkäystaktisia ratkaisuja. Puolustusratkaisut Liikkuminen pelin Liikkuminen pelin rytmin rytmin mukaan. Liikkuminen pelin rytmin mukaan. Liikkuminen pelattavaksi. Taktinen ratkaisu + = Onnistunut = Epäonnistunut Hyökkäysratkaisut Pallollinen Palloton Syöttö edullisessa asemassa olevalle kanssapelaajalle. Yksittäisen pelin suurin maalimäärä tutkituissa otteluissa oli kahdeksan maalia ja suurin ero joukkueiden välillä puolestaan kolme maalia. Pelin rytmin vastainen liikkuminen. Näiden tutkimustulosten perusteella kokeneet palloilulajien harrastajat ovat nopeampia ja parempia tekemään ratkaisuja kuin kokemattomat tai kokonaan lajia harrastamattomat (Starkes 1987; Helsen & Pauwels 1993; Tenenbaum ym. Molempia pelimuotoja pelattiin juoksevalla peliajalla 2 x 5 minuuttia. Tutkimuksessa käytettyjen taktisten ratkaisujen arviointikriteerit muokattiin Griffin ym. Taktisia ja pelikäsityksellisiä asioita on raportoitu huomattavasti vähemmän. Taktiset ratkaisut arvioitiin kolmella kategorialla: onnistunut ratkaisu, epäonnistunut ratkaisu ja ratkaisua ei voi arvioida. Vastustajan vartioiminen. Taktista ratkaisua mittaavat muuttujat ja niiden arviointikriteerit. Silloin, kun joku peliin osallistuvista pelaajista kosketti palloa ensimmäisen kerran (syöttö, katko, riisto, haltuunotto) ja syöttöhetkellä, mikäli pelaajalla oli useampia pallokosketuksia (haltuunotto-syöttö, haltuunotto-kuljetus-syöttö). 1993). Vastustajan prässääminen. Ottelut kuvattiin videokameralla kentän yläpuolelta siten, että kaikki pelaajat näkyivät aina kuvassa. Toisessa pelissä kentän päätyihin laitettiin viralliset salibandymaalit, joihin pelattiin jalkapalloa ilman maalivahteja. Suorituksissa onnistumisen on havaittu olevan sekä tehtäväettä lajisidonnaista, jolloin yleisillä mittareilla ei välttämättä saada eroja lajeihin liittyvissä taito-ominaisuuksissa (Abernethy 1996). Suoritus + = Onnistunut -= Epäonnistunut Hyökkäyssuoritus Haltuunotto Pallo kontrollissa Pallo karkaa Kuljetus Pallo kontrollissa ja Pallo menetetään (väh. Seurajoukkueesta muodostettu ryhmä pelasi korkeimmalla kansallisella sarjatasolla. yrittäminen Riiston tai katkon yritys epäedullisessa asemassa edullisessa asemassa. Teknistä suoritusta mittaavat muuttujat ja niiden arviointikriteerit. Koeryhmät pelasivat jalkapallohallissa kahta erilaista kolme vastaan kolme jalkapallon pienpeliä alueella, jonka pituus oli 32 metriä ja leveys 20 metriä. Kuvattujen videonauhojen perusteella ottelut analysoitiin Sage GameManager™ -ohjelmalla (Norvapalo ym. Liikkuminen syöttövarjoon. Tutkimukseen osallistui kolme eri tasoista ryhmää, joista kaksi muodostettiin normaalista koululuokasta (KOULU 1 -ryhmä = teknisesti heikommat ja KOULU 2 -ryhmä = teknisesti paremmat) ja yksi jalkapallon seurajoukkueesta (SEURA-ryhmä). Pelaajien taktisia ratkaisuja arvioitiin pelaajan edellä mainittujen ajankohtien välisenä aikana tekemien suoritusten/aloitteiden perusteella. Tekniset ratkaisut jaettiin puolustustapahtumiin (katkot, riistat) ja hyökkäystapahtumiin (haltuunotto, kuijetus, syöttö, laukaus). maalinedustalla. Syöttö epäedulliseen paikkaan. Tämän tutkimusraportin tarkoituksena on selvittää eroavatko teknisten suoritusten ja taktisten ratkaisujen lukumäärät ja onnistumisprosentit kolmella eri tasoisella ryhmällä kahdessa eri jalkapallon pienpelissä. 2001). Ensimmäisessä pelissä tarkoituksena oli pitää pallo oman joukkueen hallussa syöttelemällä. 3 kosketusta ja kuljetusta seuraa vastustajalle tai pallo 4 m tai vastustajan syöttö tai laukaus menee ulos pelialueelta ohittaminen harhauttamalla) Syöttö Tavoittaa kanssaVastustaja katkaisee tai pelaajan pallo menee ulos pelialueelta Laukaus Maali Ei maalia Puolustussuoritus Riisto Pallo omalle joukkueelle Vastustaja säilyttää tai tarkoituksellisesti pallon hallinnan ulos pelialueelta Syötön katko Vastustajan antaman Katko(yrityksen) jälkeen syötön katkaiseminen tilanne vastustajalle omalle joukkueelle edullinen edulliseen tilanteeseen Taulukko 2. Ei liikettä tai tilanteeseen nähden hidas liikkuminen. Ei puolustusroolia. Laukaus huonosta asemasta. (1997) ja Nevett ym. Eom & Schultz 1995; Blomqvist, Luhtanen & Laakso 2000). Liikkuminen huonontaa joukkueen pelitilaa. Pallon kuljetus kanssapelaajien ollessa epäedullisessa asemissa. Jokaisen pelin jälkeen oli viiden minuutin palautumisjakso. Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty pelianaMenetelmät Tutkimuksen koehenkilöt olivat 14-15 vuotiaita poikia. Kummassakin pelissä alueelta ulos mennyt pallo palautettiin peliin sivuraja-, maalitai kulmapotkulla. Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä kuusi ottelua. (2001) raportoimien analyysimenetelmien pohjalta. Palloja oli käytössä useita, jotta peliin ei tulisi katkoja pallon noutamisen vuoksi. vastaisesti. Taktinen ratkaisu jaettiin kolmeen luokkaan sen mukaan, kumman joukkueen pelaajalla pallo oli hallussa: Taulukko 1. Taktinen ratkaisu syötettiin jokaiselle pelaajalle kahdella mahdollisella ajanhetkellä. Kaikissa kolmessa koeryhmässä pelasi kuusi henkilöä, joista kolmen henkilön joukkueet muodostettiin opettajan ja valmentajan arvion perusteella siten, että peleistä tulisi ryhmien sisällä mahdollisimman tasaisia. Pallon kuljetus/pitäminen epäedullisessa tilanteessa. Kuitenkin on olemassa tutkimuksia, joissa taktista osaamista on pyritty arvioimaan. Koulun liikuntaryhmän jakaminen kahteen teknisiltä taidoiltaan eritasoiseen ryhmään tapahtui liikunnanopettajan arvion mukaan. Laukaus maalintekotilanteessa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että taktisia ratkaisuja on huomattavasti vaikeampia arvioida luotettavasti ja yksiselitteisesti. Tilanne ei vaadi liikkumista
Taktiset ratkaisut Ryhmien ja pelien välisiä eroja taktisten ratkaisujen määrissä ja niissä onnistumisessa tutkittiin monen muuttujan varianssianalyysin avulla. Kymmenen minuutin pelin aikana pelaajat. Tehokkaat peliajat eri ryhmillä ja peleissä on esitetty kuvassa 1. Tutkimuksen kaikki kuusi ottelua analysoi tutkija, jolla on vuosien kokemus jalkapallon pelianalyyseistä lajin eri tasoilla. Kahden ottelun teknisten suoritusten ja taktisten ratkaisujen yhteneväisyysprosentit olivat 93.2 % ja 95.8 %. KOULU 1 KOULU 2 SEURA Hyökkäys Puolustus Kaikki Hyökkäys Puolustus Kaikki Hyökkäys Puolustus Kaikki Syöttöpeli ka 85.5 100,7 186,2 101,5 118,3 219,8 116.7 133.3 250.0 kh 47,5 53,8 8,4 19,7 25,4 10,0 17.0 17.2 6.1 Maalipeli ka 63.0 73,2 136,2 67,0 77,3 144,3 91.8 106.3 198.2 kh 17,3 18,1 7,6 10,7 11,8 4,5 16.4 20 8.0 6 2 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Pelianalwsi pienpelissä Pienpelien taktisten ratkaisujen lukumäärien keskiarvot ryhmittäin ja peleittäin on esitetty taulukossa 4. Tämä selittyy osin tehokkaan peliajan lisääntymisestä, mutta myös suhteutettuna samaan peliaikaan SEURA-ryhmällä oli enemmän suorituksia kuin KOULU 1 ja KOULU 2-ryhmillä. Maalija syöttöpelien tehokkaan peliajan osuus kokonaispeliajasta eri ryhmillä. TULOKSET Peliaika Tutkimuksessa pelattujen pienpelien (kokonaispeliaika 10 min) tehokkaat peliajat suhteessa kokonaispeliaikaan olivat kaikkien ryhmien keskiarvona syöttöpelissä 74.6 % ja maalipelissä 53.6 %. Teknisten suoritusten lukumäärien keskiarvot ryhmittäin ja peleittäin on esitetty taulukossa 3. Tilastollisesti ero maalipelissä oli merkitsevä (p<.05) KOULU 1 ja SEURA-ryhmän välillä. Teknisiä suorituksia tarkasteltaessa kokonaistapahtumamäärien havaittiin kasvavan ryhmän taitotason mukaan molemmissa peleissä. Hyökkäyssuorituksia tutkituissa pienpeleissä (syöttö, haltuunotto, kuljetus, laukaus) oli kaikilla ryhmillä vähintään kaksi kertaa enemmän kuin puolustussuorituksia (katko, riisto). Onnistumisprosenttien osalta syöttöja maalipeli erosivat toisistaan siten, että hyökkäystapahtumien onnistumisprosentti oli korkeampi maalipelissä ja puolustustapahtumien syöttöpelissä. Ryhmien välisiä eroja onnistumisprosenteissa tarkasteltiin lisäksi yksisuuntaisella varianssianalyysillä. Hyökkäystapahtumien onnistumisprosentin havaittiin nousevan ryhmän taitotason mukaan molemmissa pelimuodoissa. Arvioitsijan sisäisen reliabiliteetin selvittämiseksi yksi ottelu kummastakin pelimuodosta syötettiin kahteen kertaan. Ryhmien ja pelien välisiä tilastollisia eroja tutkittiin käyttäen varianssianalyysiä. Teknisiä suorituksia tehtiin syöttöpelissä enemmän kuin maalipelissä. KOULU 1 KOULU 2 SEURA Hyökkäys Puolustus Kaikki Hyökkäys Puolustus Kaikki Hyökkäys Puolustus Kaikki Syöttöpeli ka 37,7 15,2 52,8 43,0 11,8 54,8 47.5 17.0 64.5 kh 20,6 6,2 16,4 11,5 3,8 13,5 12.1 3.2 11.4 Maalipeli ka 22,5 10,0 32,5 27,5 8,5 36,0 31.2 13.7 48.7 kh 5,2 4,2 7,6 7,6 4,4 8,2 8.1 2.5 9.4 Taulukko 4. Kymmenen minuutin pelin aikana pelaajat tekivät syöttöpelissä keskimäärin 57.4 ± 14.1 ja maalipelissä 39.1 ± 10.7 suoritusta. Maalija syöttöpelien teknisten suoritusten lukumäärien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. Maalija syöttöpelien taktisten ratkaisujen lukumäärien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. Tekniset suoritukset Ryhmien ja pelien välisiä eroja teknisten suoritusten määrissä ja niissä onnistumisessa tutkittiin monen muuttujan varianssianalyysin avulla. 80 75 70 65 60 %55 50 45 40 35 30 KOULU 1 KOULU 2 SEURA Kuva 1. KOULU 1-ryhmän erottuminen muista ryhmistä voi johtua siitä, että lajiteknisesti heikompien pelaajien oli vaikeampi hallita pelivälinettä, jolloin pelikatkojen määrä epäonnistuneiden syöttöjen seurauksena lisääntyi ja tehokas peliaika väheni. Taktisten ratkaisujen määrän analyysi osoitti sekä yhdysvaikutuksen F(2, 33) = 5.23, p<.01 että päävaikutuksen ryhmälle F(2, 33) = 47.76, p<.001 ja pelille F(l, 33) = 321.37, p<.001 olevan merkitsevä. Teknisten suoritusten ja taktisten ratkaisujen keskiarvot ja hajonnat on laskettu pelaajien kymmenen minuutin aikana tekemien suoritusten perusteella. osoitti ainoastaan päävaikutuksen ryhmälle F(2, 33) = 6.89, p<.001 olevan merkitsevä. Puolustustapahtumissa ei selvää trendiä ollut havaittavissa, vaan tilanne oli paremminkin päinvastainen kuin hyökkäystapahtumissa (kuvat 2 ja 3). Ryhmän taitotaso ja pelimuoto näyttivät vaikuttavan lisäksi siten, että ero teknisten suoritusten lukumäärissä pelimuotojen välillä oli sitä suurempi mitä heikommasta ryhmästä oli kysymys. Taktisten ratkaisujen onnistumisprosen ttien analyysi Taulukko 3. lyysissä käytetyt teknistä suoritusta ja taktista ratkaisua mittaavat muuttujat ja niiden arviointikriteerit. Teknisten suoritusten onnistumisprosenttien analyysi osoitti ainoastaan päävaikutuksen ryhmälle F(2, 33) = 3.72, p<.01 olevan merkitsevä. Teknisten suoritusten määrän analyysi osoitti sekä yhdysvaikutuksen F(2, 33) = 3.93, p<.01 että päävaikutuksen ryhmälle F(2, 33) = 5.40, p<.001 ja pelille F(l, 33) = 17.61, p<.001 olevan merkitsevä. Ero pelien välillä johtui pääasiassa maali pelin laukausten ( ohi tai maaliin) aiheuttamista pelikatkoista. Taktisia ratkaisuja tehtiin syöttöpelissä enemmän kuin maalipelissä
Yleensä teknisten suoritusten lukumäärä on pienpeleissä suurempi kuin pelattaessa normaalilla ryhmityksellä. Esimerkiksi normaalissa jalkapallo-ottelussa kentällä on 22 pelaajaa, jolloin pelaaja on pallollisena vain keskimäärin kaksi minuuttia koko ottelun aikana ja suurin osa ottelusta pelataan pallottomana ratkaisuja tehden. Tässä tutkimuksessa syöttöpelin tehokas peliaika oli keskimäärin 75 % ja maalipelin 54 %. Ryhmän taitotaso ja pelimuoto näyttivät vaikuttavan lisäksi siten, että maalipelissä ero taktisten ratkaisujen lukumäärissä KOULU 2 ja SEURAryhmän välillä kasvoi. syöttöjä taaksepäin ei juurikaan enää annettu. 7 ± 31.9 ja maalipelissä 159.6 ± 33. Tämän perusteella voidaan suositella käytettäväksi erityyppisiä pienpelejä, LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • P~ianalyysi pienpe!issä 63. POHDINTA Joukkuepeleissä pelaaja on suurimman osan ajasta ilman pelivälinettä, jolloin pelin jatkuva kierto hyökkäämisestä puolustamiseen ja päinvastoin yhdistettynä toistuviin, mutta ennalta arvaamattomiin tapahtumiin, koettelee ennen kaikkea pelaajien ratkaisuntekotaitoja (Launder 2001). Tämän lisäksi pelimuodon valinnalla voidaan joko lisätä tai vähentää tehokasta pelitai harjoitusaikaa. Taktisia ratkaisuja tehdään joukkuepeleissä huomattavasti useammin kuin teknisiä suorituksia, koska pelivälineeseen suoraan vaikuttavien pelaajien määrä on yleensä vähäinen. Tutkimusten mukaan liikuntatunteihin ja harjoituksiin käytettävissä olevasta ajasta harjoitteiden organisointiin menee 20-30 % (Pieron & Cheffers 1988). Tämä koski sekä puolustusettä hyökkäysratkaisuja. Tulosten mukaan pelisääntöjä ja -ryhmityksiä muuntelemalla voidaan siis vaikuttaa peleissä tehtävien teknisten suoritusten lukumääriin. Ratkaisujen lukumäärä oli pääosin seurausta tehokkaasta peliajasta, mutta ryhmän taitotason kasvaessa myös pelin tempo kasvoi, josta johtuen samassa ajassa jouduttiin tekemään enemmän suorituksia ja näin ollen myös enemmän taktisia ratkaisuja. Maalija syöttöpelien teknisten hyökkäyssuoritusten onnistumisprosenttien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. % Kuva 2. Tutkimuksessa havaittu hyökkäyssuoritusten lähes kolminkertainen määrä puolustussuorituksiin verrattuna johtuu siitä, että pelaajien hyökkäyssuorituksia (haltuunotto, kuljetus, syöttö , laukaus) vastaan ei välttämättä tehdä ollenkaan teknisiä puolustussuorituksia (katko, riisto) tai niiden yrityksiä. Tilastollisesti merkitsevä ero maalipelin hyökkäysratkaisujen onnistumisprosenteissa havaittiin kaikkien ryhmien ja puolustusratkaisuissa KOULU 2-ryhmän ja SEURA-ryhmän välillä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että teknisesti taitavammat oppilaat tekevät liikuntatunneilla määrällisesti enemmän suorituksia ja onnistuvat niissä suhteellisesti paremmin kuin heikompi tasoiset (mm. KOULU 2-ryhmä onnistui KOULU 1-ryhmää paremmin kummankin pelin hyökkäysratkaisuissa, mutta huonommin maalipelin puolustusratkaisuissa. Tässä tutkimuksessa taitavimmalla SEURA ryhmällä oli eniten teknisiä suorituksia sekä syöttöettä maalipelissä. Ero syöttöpelin hyökkäysratkaisujen onnistumisprosenteissa oli merkitsevä vain KOULU 1 ja SEURA-ryhmillä (kuvat 4 ja 5). Maalija syöttöpelien teknisten puolustussuoritusten onnistumisprosenttien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. Teknisten suoritusten lukumäärien osalta havaittiin myös, että ero syöttöja maalipelin välillä kasvoi ryhmän taitotason heikentyessä. Tässä tutkimuksessa jalkapallon kolme vastaan kolme pienpeleissä pelaajat tekivät teknisiä suorituksia keskimäärin 48.2 ja taktisia ratkaisuja 189.1 kertaa kymmenen minuutin pelin aikana. Koeryhmiä vastaavan ikäryhmän maaotteluissa pelaajat tekivät keskimäärin vain 9.3 teknistä suoritusta kymmenen minuutin aikana (KIHU 2002). tekivät syöttöpelissä keskimäärin 218. 39.1). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lajin harrastajista koottu SEURA ryhmä pystyi rakentamaan hyökkäyksiä syöttelemällä myös maalipelissä, kun vastaavasti KOULU ryhmillä pelaaminen maaleihin yksinkertaisti pelitapaa, jolloin esim. 100 90 80 70 60 50 40 JO KOULU1 KOULU2 SEURA Kuva 3. Teknisten suoritusten lukumäärä riippuu pääosin tehokkaasta peliajasta, mikä tässä tutkimuksessa oli havaittavissa siten, että suorituksia tehtiin syöttöpelissä lähes 1.5 kertaa enemmän kuin maalipelissä (57.4 vs. 7 ratkaisua. Pelaajamäärän lisääntyessä taktisten ratkaisujen lukumäärä kasvaa suhteessa teknisten suoritusten määrään. Ryhmien välillä SEURA-ryhmä erottui KOULU 1 ja KOULU 2-ryhmistä sekä hyökkäysettä puolustusratkaisujen onnistumisprosenteissa molemmissa peleissä. Pieron 1982; Laakso 1985). Sekä hyökkäysettä puolustustaktisten ratkaisujen onnistumisprosenttien suhteen maalipeli osoittautui kaikilla ryhmillä helpommaksi kuin syöttöpeli, mikä johtui todennäköisesti siitä, että pelimuoto ja pelin tavoite oli tutumpi pelaajille. Kummassakin pelissä jouduttiin tekemään sitä enemmän taktisia ratkaisuja mitä paremmasta ryhmästä oli kysymys
Teknisten hyökkäyssuoritusten onnistumisprosentti oli kaikilla ryhmillä parempi maalipelissä kuin syöttöpelissä. Maalija syöttöpelien taktisten puolustusratkaisujen onnistumisprosenttien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. KOULU 1 ja KOULU 2 ryhmissä siis katkojen ja riistojen tekeminen on helpompaa vastustajan heikomman hyökkäyspelaamisen vuoksi ja siksi, että esimerkiksi syötön katkaiseminen ei vaadi periaatteessa kuin siirtymistä pallon syöttöradalle. KOULU 2 ryhmän syöttöpelin selvästi korkeampi puolustussuoritusten onnistumisprosentti verrattuna maalipeliin ja toisiin ryhmiin selittyy mahdollisesti puolustussuoritusten vähäisellä määrällä, jonka vuoksi käytetyn menetelmän satunnaisvirheen mahdollisuus on suurin nimenomaan teknisten puolustussuoritusten kohdalla. Toisaalta voidaan olettaa, että maalipeliä on harjoiteltu enemmän kuin syöttöpeliä, jolloin pelimuoto ja pelin tavoite ovat selvempiä, mikä puolestaan helpottaa oikean taktisen valinnan tekemistä hyökkäyspelissä. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että SEURA ryhmällä oli huonompi onnistumisprosentti teknisissä puolustussuorituksissa, mutta parempi taktisissa puolustusratkaisuissa. Käytännössä maalipelissä korostuu maalin puolustaminen verrattuna syöttöpelissä tapahtuvaan alueen ja vastustajan puolustamiseen. Tähän verrattuna tutkimuksen koeryhmät onnistuivat pienpeleissä varsin hyvin. SEURA ryhmän puolustussuoritusten heikomman onnistumisprosentin syynä ovat toisaalta ryhmän paremmat 64 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Pelianatyysi pienpelissä hyökkäystaidot ja toisaalta se, että puolustussuoritusten tekninen vaatimustaso ei ole yhtä korkea kuin hyökkäyssuoritusten. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että koululaisten on vaikeinta hahmottaa taktisia ratkaisuja hyökkäystilanteissa ilman palloa (Griffin ym. kun liikuntatunneilla tai harjoituksissa halutaan tehostaa harjoitusvaikutusta pelin eri osa-alueilla. Teknisten hyökkäyssuoritusten onnistumisprosentti koeryhmiä vastaavan ikäryhmän maaotteluissa on tehtyjen pelianalyysien mukaan ollut keskimäärin 77 % (KIHU 2002). Tässä tutkimuksessa lajin harrastajista muodostettu SEURA ryhmä onnistui taktisissa hyökkäysratkaisuissa paremmin kuin koululaisista muodostetut KOULU 1 ja KOULU 2 ryhmät. Tällaisia tilanteita olivat esimerkiksi selvät maaliin johtavat läpiajot, jolloin hyökkäysalueelle jääneillä puolustajapelaajilla ei ollut enää mahdollisuutta vaikuttaa lopputulokseen. Teknisten hyökkäyssuoritusten onnistumisprosentti kasvoi odotetusti ryhmän taitotason mukaan. Maalipelissä siis taitavin SEURA ryhmä erottui selvemmin kahdesta muusta ryhmästä. Koeryhmien hyökkäyssuoritusten hyvä onnistumisprosentti verrattuna maaotteluiden vastaavaan on selitettävissä käytetyllä pienpelimuodolla ja ryhmien sisäisen taitotason homogeenisuudella. Koululaisryhmien suoraviivaisempi pelitapa vähensi taktisten ratkaisujen kokonaislukumäärää teknisten suoritusten vähenemisen lisäksi siksi, että pelissä oli enemmän nopeasti vaihtuvia tilanteita, joihin pelaajat eivät ennättäneet reagoimaan ja näin ollen jokaiseen tekniseen suoritukseen ei merkitty taktista ratkaisua. Maalipelissä havaittu hyökkäyssuoritusten korkeampi onnistumisprosentti selittyy osin sillä, että maalipelissä puolustava joukkue vetäytyy yleensä omalle kenttäpuoliskolle suojelemaan maalia, jolloin pelitilaa vapautuu kentän muille osa-alueille. Keskitasoisen KOULU 2 ryhmän onnistumisprosentti hyökkäyssuorituksissa oli samaa tasoa kuin ikäryhmän maaotteluissa ja SEURA ryhmän jopa hiukan parempi. Maalipelissä KOULU 1 ja KOULU 2 ryhmien taktisten ratkaisujen lukumäärät olivat lähempänä toisiaan kuin syöttöpelissä. Tämä johtui siitä, että KOULU 1 ja KOULU 2 ryhmien maalipeli oli selvästi suoraviivaisempaa kuin SEURA ryhmän. Hyökkäyssuoritusten onnistuminen näkyi päinvastaisena tuloksena teknisissä puolustussuorituksissa, joissa onnistumisprosentti oli parempi syöttökuin maalipelissä. Tulosten perusteella ryhmän tasolla ja pelimuodolla oli merkitystä taktisten ratkaisujen lukumäärään. Kuva 4. Maalija syöttöpelien taktisten hyökkäysratkaisujen onnistumisprosenttien keskiarvot (ka) ja keskihajonnat (kh) eri ryhmillä. 2001). Tulokset ovat taktisten ratkaisujen osalta sopusoinnussa aiempien tutkimusten kanssa, jotka ovat todenneet lajin ekspertit pystyvät ratkaisemaan ikäryhmästä huolimatta. Useassa joukkuepelissä puolustaminen puolestaan on liikkumista oikealle alueelle, jolloin pelissä menestyminen puolustamisen osalta on mitattavissa paremmin taktisina ratkaisuina kuin teknisinä suorituksina. Maajoukkueiden puolustuspelaaminen on lisäksi organisoitua ja he ovat myös motivoituneempia puolustamaan, jolloin hyökkääminen on luonnollisesti vaikeampaa. Sitä vastoin puolustussuoritusten onnistumisprosentti oli taidollisesti heikommilla KOULU 1 ja KOULU 2 ryhmillä SEURA ryhmää parempi. Kuva 5. Syöttöpelissä tehtiin enemmän taktisia ratkaisuja kuin maalipelissä, mikä oli suoraa seurausta syöttöpelin suuremmasta teknisten suoritusten määrästä
Allard (Eds ), Cognitive issues in motor expertise. Dynamic patterns of movement of squash players of different standards in winning and losing rallies. Paul and St. & Thomas, J.R. Tässä tutkimuksessa käytetyn analyysimenetelmän avulla arvioitiin sekä pelaajien teknisiä suorituksia että taktisia ratkaisuja todellisesta pelitilanteesta. Laakso, L. Tulevaisuudessa kaivataan lisää tutkimustietoa taktisten tekijöiden osuudesta eri pelimuodoissa ja etenkin siitä, miten taktiikkaa painottavalla opetuksella voidaan vaikuttaa pelissä kehittymiseen. Pro gradu -tutkielma . Liikuntakasvatuksen laitos 2002. 51, UWIC, Cardiff, 2001. Pieron & J. Koska taktisen ratkaisunteon arvioinnissa on kysymys pääosin arvioitsijan tekemästä subjektiivisesta arviosta olisi tulevaisuudessa tärkeää käyttää myös useampaa arvioitsijaa ja tarkastella lisäksi heidän välistä luotettavuutta. Kolmen eri tasoisen ryhmän pelianalyysitulosten perusteella voidaan olettaa, että ryhmän teknisillä ja taktisilla taidoilla on merkitystä oppimisvaikutuksen kannalta. Koululiikunnan tavoitteet ja sisällöt perusopetuksen vuosiluokilla 7-9 ja lukiossa uuden vuosituhannen alussa. European Journal of Physical Education 2000: 5: 208-219. Champaign, IL: Human Kinetics 1997. Expert-novice differences in game performance and game understanding of youth badminton players. Bailey, L., & Almond, L. International Journal of Sport Psychology 1994: 25: 295-315. Statistical analyses of volleyball performance. M. Koska taktisten ratkaisujen arvioiminen luotettavasti ja yksiselitteisesti on huomattavasti vaikeampaa kuin teknisten suoritusten, olisi erityistä huomiota kiinnitettävä arviointikriteerien muodostamiseen ja edelleen tarkentamiseen sekä arvioitsijoiden riittävään koulutukseen tehtävää varten. Journal of Experimental Child Psychology 1989 48 190-211 Nevett, M., Rovegno, 1., Babiarz, M ., & McCaughtry, N. Pelitilanteiden systemaattinen observointi palloilun didaktiikan apuna. Yhteenveto tuloksista: Pelimuodon valinta vaikutti tehokkaaseen peliaikaan, teknisten suoritusten ja taktisten ratkaisujen lukumäärään sekä niissä onnistumiseen Lajin harrastajat pystyivät tekemään samassa ajassa sekä suorituksia että ratkaisuja enemmän kuin harrastamattomat Lajin harrastajat onnistuivat taktisissa ratkaisuissa paremmin kuin harrastamattomat Johtopäätökset: • Pelien opetuksessa olisi teknisten taitojen lisäksi pyrittävä opettamaan myös lajien taktista ymmärtämistä • Pelimuodon valinnalla voidaan tehostaa sekä teknisiä että taktisia oppimisvaikutuksia Ryhmien valinnalla voidaan vaikuttaa yksilöiden kehitysmahdollisuuksiin LÄHTEET: Abernethy, B. ln M. Ouest 1994: 46 223-240. Amsterdam: Elsevier 1993: 109-134. Starkes, J.L. Thomas, K.T. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Liikunta & Tiede 1985 22: 168-175. Helsen, W., & Pauwels, J.M. The American Journal of Sports Medicine 1996: 24: 89-92. Jalkapallovalmennus. Changes in basic tactics and motor skills in an invasion-type game after a 12-lesson unit of instruction. ln J.L. taktisia ongelmia nopeammin ja tarkemmin kuin aloittelijat (McPherson & Thomas 1989; Thomas & Thomas 1994). A model for the teaching of games in secondary schools. Suomen Palloliitto. Launder, A.G. Validation of a notational analysis system in soccer. McPherson, S.L. & Thomas, J.R. Skill in field hockey: The nature of cognitive advantage. Pelianalyysiraportti: Maajoukkue, poJat-85, Israel-Suomi 10.3.2002. Näin ollen ryhmien valinnalla on mahdollista suunnata harjoitusvaikutusta joko lahjakkuuksia tukevaksi, jolloin parhaat pelaajat valitaan pelaamaan vastakkain tai ryhmän heikompien tasoa nostavaksi, jolloin joukkueet muodostetaan tasaisesti heikommista ja paremmista pelaajista. Bulletin of Physical Education 1982 18 7-10. Blomqvist, M., Luhtanen, P., Laakso, L. Liikuntatutkimus 2000-2001, Suomen Gallup Oy. The relationship between expertise and visual information processing in sport. Developing expertise in sport: The relation of knowledge and performance. Journal of Teaching in Physical Education 2000: 19: 325-337. Journal of Teaching in Physical Education 2001: 20: 352-369. Norvapalo, K., Luhtanen, P, Vänttinen, T., Häyrinen, & Blomqvist, M . Ergonom ics 1994: 37, 23-29. Training the visual-perceptual skills of athletes. Hughes, p. Pieron, M. Creating change: By creating games. Canadian Journal of Applied Physiology 1993 18: 48-63. Griffin, L., Dodds, P., Placek, J., & Tremino, F. Research Ouarterly for Exercise and Sport 1992: 63: 11-18. Hughes, M., & Franks, I.M. ln: Book of Abstracts: A world Congress embracing 3rd International Symposium of Computer Science in Sports and 5th World Congress of Performance Analysis, ed. ln L. McPherson, S.L. & Cheffers, J. Cheffers (Eds.) Studying the teaching in physical education. Middle school students' conceptions of soccer : Their solutions to tactical problems. Validation of a video based game understanding test procedure in badminton. Blomqvist, M., Luhtanen, P., Laakso, L., & Keskinen, E. Luhtanen, P. Starkes and F. Pieron, M. Journal of Sport Psychology 1987 9: 146-160. Eom, H.J., & Schutz, R.W. Relation of knowledge and performance in boy's tennis: Age and expertise. Karjalainen 1. Forssan kirjapaino Oy, Forssa 1996. Play practice. Teknisten suoritusten suurempien lukumäärien lisäksi kehittyneemmässä ryhmässä tehdään yleensä myös laadukkaampia suorituksia ja ratkaisuja. Champaign, IL: Human kinetics 2001. Liege : International Association for Physical Education in Higher Education 1982 79-89. Bunker, D., & Thorpe, R. The relationship between cognitive characteristics and decision making. Journal of Teaching in Physical Education 2001: 20: 324-340. Teaching sport concepts and skills A tactical games approach. Arvioinnin luotettavuutta tutkittiin määrittelemällä arvioitsijan sisäinen luotettavuus, joka oli riittävällä tasolla (yli 90%) sekä teknisten suoritusten että taktisten ratkaisujen osalta. Behaviors of low and high achievers in physical education classes . Pelianalyysiraportti: Maajoukkue, pojat-85, Suomi Ruotsi 5.2.2002. The development of sport expertise: Mapping the tactical domain. Mitä taitavampia ja ratkaisuntekotaidoiltaan edistyneempiä pelaajat ryhmässä ovat, sitä pidempään pallo pysyy pelissä ja sitä enemmän saadaan harjoitusta sekä teknisissä suorituksissa että taktisissa ratkaisuissa. Empirical analytical perspective. Tenenbaum, G.,Yuval, R., Elbaz, G., Bar-Eli, M., & Weinberg, R. Mary 1983: 56-59. Spackman (Ed.), Teaching games for understanding. Cheltenham, England: The College of St. KIHU. LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 , Pelianalyysi pien pelissä 65. Myös taktisten ominaisuuksien siirtovaikutuksesta lajista toiseen on toistaiseksi vähän tietoa. Griffin, L.L., Mitchell, S.A., & Osiin, J.L. Research in sport pedagogy. KIHU. Schorndorf: Hofmann 1988
The physically active girls had more frequently been on a diet, changed their eating habits or done something else to contra! weight during the previous 12 months than the less active girls had. Girls of 13 (N= 853) and 15 (N= 875) years of age were divided into three groups according to their leisure time physical activity (active 2: 4 times/week, moderate = 2-3 times/week, passive s 1 time/week) and their self-perceived weight (too thin, about the right size, too fat). Noin puolet tytöistä oli ollut laihdutuskuurilla, muuttanut ruokatottumuksiaan tai jollakin muulla tavoin pyrkinyt hallitsemaan painoaan kyselyä edeltäneitten 12 kuukauden aikana. Kyselyhetkellä painoaan yritti pudottaa 13-vuotiaista tytöistä 12 % ja 15-vuotiaista tytöistä 16 %. Self-perceived weight and age were added to this analysis as interpretative factors but did not change the impact of physical activity. Asiasanat: tytöt, liikunta-aktiivisuus, painoindeksi, painonhallinta, painon kokeminen, painonpudottaminen 6 6 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • T ytlöjen painoopudottaminen ja painonhallintakeinot ABSTRACT Weight reduction, weight management practices and physical activity among adolescent females Ojala K., Välimaa R., Villberg J., Tynjälä J., Kannas L. Tytöt jaettiin vapaa-ajan liikuntakertojen perusteella aktiivisesti ( 4 kertaa viikossa tai useammin), kohtalaisesti (2-3 kertaa viikossa) ja passiivisesti (kerran viikossa tai vähemmän) liikkuviin. However, the physically active girls were more likely to contra! their weight by exercising, eating less sweets and fat, drinking less soft drinks and eating more fruit and/or vegetables than the physically passive girls who, instead, appeared to smoke more in order to contra! their weight. persentiilin arvo. Liikunta-aktiivisuusryhmien todennäköisyyksiä käyttää erilaisia painonhallintakeinoja tutkittiin logistisella regressioanalyysillä. Lisäksi tutkittiin, eroavatko aktiivisesti liikkuvat tytöt painoindeksin, painon kokemisen, painonpudottamisen tai painonhallintakeinojen suhteen vähemmän liikuntaa harrastavista. TYTTOJEN PAINONPUDOTTAMINEN, PAINONHALLINTAKEINOT JA LIIKUNTA-AKTIIVISUUS KRISTIINA OJALA, RAILI VÄLIMAA, JARI VILLBERG, JORMA TYNJÄLÄ, LASSE KANNAS Terveyden edistämisen tutkimuskeskus, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Yhteyshenkilö: Kristiina Ojala, Terveyden edistämisen tutkimuskeskus, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto. Ryhmien välisiä painonpudottamisen yleisyyden eroja arvioitiin x 2 -testien ja varianssianalyysien avulla. Nämä tekijät eivät aiheuttaneet muutoksia liikunta-aktiivisuuden ja painonhallintakeinojen välisiin suhteisiin. This study explored the prevalence of weight reduction among Finnish schoolgirls, their perception of their weight and the types of weight management practices they used. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka yleisesti 13ja 15-vuotiaat suomalaistytöt ilmoittavat pudottavansa painoaan, millaisena he kokevat painonsa ja millaisia painonhallintakeinoja he ilmoittavat käyttävänsä. Vähän liikkuvilla tytöillä oli kolminkertainen todennäköisyys käyttää tupakoinnin lisäämistä painonhallintakeinona kuin aktiivisesti liikkuvilla tytöillä. The results indicated that, at the time of the survey, 12% of 13year-old girls and 16% of 15-year-old girls were attempting to lose weight. persentiilin arvo. Overweight and underweight were estimated by body mass index (BMI) based on self-reported height and weight. Monimuuttujamalliin lisättiin painonhallintakeinoja selittäviksi tekijöiksi liikunta-aktiivisuuden lisäksi koettu paino ja ikäryhmä. Chi-square and analyses of variance were used to assess the differences in the prevalence of weight reduction across these graups. The girls' weight management practices were mostly healthy, but vomiting and fasting were also reported. Tutkimuksen aineisto on koottu WHO-Koululaistutkimuksen vuoden 2002 kyselystä, jonka otos edustaa koko Suomen seitsemäs(N= 853) ja yhdeksäsluokkalaisia (N= 875) tyttöjä. Finally, a logistic regression analysis with odds ratios was used to investigate the probabilities using different weight management practices among the physical activity groups. In addition, special emphasis of this study was to examine the associations between physical activity and BMI, self-perceived body weight, weight reduction and weight management practices. Painonpudottaminen oli yleisempää vähintään 4 kertaa viikossa liikuntaa harrastavilla kuin vähemmän liikkuvilla tytöillä. Liikunta-aktiivisuus näytti olevan yhteydessä terveellisempiin painonhallintakeinoihin, kuten kuntoiluun, sokerin ja rasvan välttämiseen sekä vihannesten ja/tai hedelmien syömisen lisäämiseen. Ylipainoisiksi luokiteltiin tytöt, joiden painoindeksi oli yhtä suuri tai suurempi kuin ikäspesifin painoindeksijakauman 85. PL 35 {L) 40014 Jyväskylän yliopisto, puh: 014260 2161, sähköposti: Kristiina.Ojala@sport.jyu.fi TIIVISTELMÄ Tyttöjen painonpudottaminen, painonhallintakeinot ja liikunta-aktiivisuus Ojala K., Välimaa R., Villberg J., Tynjälä J., Kannas L. Alipainoisina pidettiin tyttöjä, joiden painoindeksi oli yhtä suuri tai pienempi kuin 15. The nationally representative sample was drawn from the 2002 HBSC Survey. Girls with BMI 2: the 85 th percentile cut off point for age-specific BMI distribution were considered as overweight and those with BMI s 15 th percentile underweight. Appraximately one half of the girls had been on a diet, changed their eating habits or done something else to contral their weight during the previous 12 months. Keywords: Adolescent females, body mass index, physical activity, self-perceived weight, weight management, weight reduction. Tyttöjen painonhallintakeinot olivat pääosin terveellisiä, mutta keinoina mainittiin paastoamista ja oksentamista. Koetun painon ryhmät muodostettiin itseään liian laihoina, sopivina ja liian lihavina pitävistä
2000). Koskelaisen ynnä muiden (2001) tutkimuksessa joskus tai usein ruokavaliolla painoaan pudottamaan pyrkineitä 1317-vuotiaita tyttöjä oli 41 % tutkimukseen osallistuneista. 2003). Nuorten ylipainoisuuden ja lihavuuden määrittelyssä hyödynnetään yleensä kansallisia, koko ikäryhmän tyttöjen ja poikien painoindeksien jakaumia. Käsillä olevan tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka yleisesti 13ja 15-vuotiaat suomalaistytöt pudottavat painoaan, millaisena he kokevat painonsa ja millaisia keinoja he painonhallinnassa käyttävät. 1996; Strauss 1999a; Välimaa 1995, 2000a). 2000; Kautiainen ym. Länsimaissa ruokaa on runsaasti saatavilla ja se on edullista (Flegal 1999). Lihaviksi luokiteltavia nuoria oli yhdestä kolmeen prosenttiin 14ja 16-vuotiaiden ikäryhmissä. Nuorten painoindeksien avulla lasketut ylipainorajat ovat kasvaneet viimeisten vuosikymmenten aikana, joten ylipainoisuus ja lihavuus ovat yleistyneet suomalaisten 12-18-vuotiaitten joukossa (Kautiainen ym. Ylipainoisiksi luetaan ne, joiden painoindeksi ylittää painoindeksijakauman 85. WHO-Koululaistutkimuksen vuoden 1998 kyselyssä seitsemän prosenttia 13-vuotiaista suomalaisista tytöistä ja neljä prosenttia samanikäisistä pojista ilmoitti noudattavansa parhaillaan ruokavaliota pudottaakseen painoaan. Lihavilla lapsilla on myös todettu suurempi riski sairastua ykköstyypin diabetekseen (Hyyppönen ym. Painonpudotus voi olla todelliseen painoon nähden tarpeetonta, ja keinotkin voivat olla epäterveellisiä: paastoamista, laihdutuspillereitten ja ulostuslääkkeiden käyttöä, oksentamista (French, Jeffrey 1997) sekä tupakointia (Boles, Johnson 2001). Paljon liikkuva nuori saa todennäköisesti minäkuvalleen positiivista palautetta paremman kuntonsa, hyvien liikuntasuoritustensa ja hyvältä näyttävän ja tuntuvan vartalonsa vuoksi (Kirkcaldy ym. 2003). Ruokavalion järkeistäminen ja liikunnan lisääminen ovat keinoja, joita suositellaan pysäyttämään nuoren lihominen ja joiden avulla pyritään normaalipainoon. 1992). Joitakin tutkimustuloksia intensiivisen liikunnanharrastamisen ja kilpaurheilun yhteyksistä painotyytymättömyyteen ja pahimmassa tapauksessa syömishäiriöiden kehittymiseen on kuitenkin esitetty. 2003.) Yksi tyttöjen ja nuorten naisten painonpudottamisen pääennustajista on se, että he pitävät itseään liian lihavana (Strauss 1999a). Painonhallintakeinoja ei ole tietääksemme aikaisemmin kartoitettu koko Suomen 13ja 15-vuotiaita tyttöjä edustavalla kyselyllä (ks. 1992). On todettu, että erityisesti esteettisten lajien kuten tanssin tai taitoluistelun ja painoluokkalajien kuten judon harrastajat ovat huolestuneempia painostaan ja tyytymättömämpiä painoonsa kuin ei-urheilevat tai muita lajeja harrastavat tytöt ja naiset (Sundgot-Borgen, Larsen 1993; Fogelholm, Hiilloskorpi 1998). Tytöillä osuus kasvoi iän myötä: 15-vuotiaista tytöistä yli kymmenesosa oli parhaillaan laihdutuskuurilla. Lisäksi tässä tutkimuksessa tarkasteltiin tyttöjen painon, painon kokemisen ja liikunta-aktiivisuuden yhteyksiä painonpudottamiseen ja painonhallintaan. Tytöt valittiin tutkimuskohteeksi siitä syystä, että tytöillä sekä painonpudottaminen että tyytymättömyys painoon ovat huomattavasti yleisempiä kuin pojilla (Välimaa 1995, 2000a, 2000b, Koskelainen ym. 1998). Käyttäytymisestä riippumaton geneettinen perimä voi myös olla lihavuuden syy, mutta perintötekijöiden vaikutusten on todettu olevan ympäristötekijöitä vähäisempiä (Maffeis 2000). 2002). Nuoruusajan lihavuudella ja aikuisten elintapasairautena pidetyn kakkostyypin diabeteksen kehittymisellä on myös todettu yhteys (Must ym. Painoonsa tyytymättömien tyttöjen on raportoitu liikkuvan enemmän kuin itseään sopivana tai liian laihana pitävien tyttöjen (Barker ym. Yleisimmin ilmoitettu painonhallinnan ja -pudottamisen keino nuorten keskuudessa on kuitenkin liikunnan lisääminen (French ym. Nuorten ei enää tarvitse tehdä ruumiillista työtä tai kulkea välimatkoja jalkaisin. Lisäksi painonpudottamiseen pyrkivien poikien määrä jäi niin pieneksi, ettei heidän jaottelunsa edelleen liikunta-aktiivisuuden ja koetun painon mukaan olisi ollut mielekästä. JOHDANTO Lapsuusja nuoruusajan lihavuus säilyy yleensä aikuisuuteen asti ja sen aiheuttamat ongelmat kumuloituvat iän myötä (Parsons ym. Lapsuuden ja nuoruuden aikainen lihavuus lisää riskiä sairastua sepelvaltimotautiin (Nuutinen, Nuutinen 2001), paksusuolen syöpään, kihtiin miehillä ja niveltulehduksiin naisilla (Must ym. (Välimaa 2000b.) Kun nuorilta kysytään, ovatko he joskus pudottaneet painoaan, tyttöjen ja poikien väliset erot kasvavat. Tavallisimmat syyt nuorten ylipainoisuuteen ja lihavuuteen ovat liian energiapitoinen ruokavalio ja riittämätön liikunta. TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT Tutkimuksen aineistona käytettiin vuoden 2002 WHO-Koululaistutkimuksen 13ja 15-vuotiaitten tyttöjen kyselyaineistoa. 2002). Poikien joukossa itseään liian lihavina pitävien osuus pienenee iän myötä, kun taas tytöillä vastaava osuus kasvaa. Colen ynnä muiden (2000) määrittelemien kansainvälisten painoindeksirajojen mukaan vuonna 1999 Suomen 14vuotiaista tytöistä oli ylipainoisia 10 % ja pojista 17 %. 2002). Kokonaan toinen kysymys on, olivatko nämä painonsa pudottamiseen pyrkivät laihduttamista aloittaessaan ylipainoisia. persentiilin raja-arvon (Rimpelä, Rimpelä 1983; Välimaa 1995, 2000a, 2000b; Cole ym. 2002). (Välimaa 2000a, 2000b; Kaltiala-Heino ym. Vapaa-aikaa vietetään istuen; muun muassa television katselu vähentää fyysistä aktiivisuutta ja lisää napostelua (Eisenmann ym. Poikien vastaava osuus jäi 14 %:iin. LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tyttöjen pairionpudottaminen ja pairoohallintakeinot 67. Erityisesti tyttöjen arviot painostaan korreloivat heikosti todellisen ylipainoisuuden kanssa (Strauss 1999a). Poikien painohuolet liittyvät yleensä siihen, että he kokevat olevansa liian laihoja. (Kautiainen ym. Tulokset painotyytymättömyyden yhteyksistä liikunnan lisäämiseen painonpudottamisen keinona ovat osin ristiriitaisia. 2000), mutta on myös tuloksia, joiden mukaan liikunta ei olisi painoonsa tyytymättömillä nuorilla kovin yleinen keino vaikuttaa painoon (Felts 1996; Mikkilä ym. 1999). Toisaalta osa tutkimuksista tukee havaintoa, ettei liikunnan harrastajilla ja urheilijoilla ole muita suurempaa riskiä sairastua syömishäiriöihin (Taub, Blinde 1994; Augestad, Flanders 2002). 2002). 2002.) Taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet vaikuttavat nuorten ylipainoisuuden ja lihavuuden yleistymiseen. persentiilin raja-arvon, ja lihaviksi ne, joiden painoindeksi ylittää 95. Osa normaalitai jopa ali painoisista tytöistä toivoo olevansa vielä laihempi (Felts ym. Kroonisia sairauksia välittömämpi ylipainoisuuden ja lihavuuden terveydellinen haitta on, että ylipainoiset ja lihavat lapset joutuvat usein kokemaan syrjintää ulkomuotonsa takia (Wabitsch 2000). Koskelainen 2001 ; Fogelholm, Hiilloskorpi 1999). 1995; Middleman ym. 2001 ; Kaltiala-Heino ym. Onnistuminen painonpudottamisessa vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta liikunnan lisääminen oli selvästi yhteydessä 1015-vuotiaitten ylipainoisten tyttöjen ja poikien painon alenemiseen Berkeyn ja tutkimusryhmän (2003) vuoden kestäneessä seurantatutkimuksessa. Viisitoistavuotiaista pojista painoaan pudotti vain kolme prosenttia. Kolmasosa toisten lähteiden mukaan jopa puolet 13-16-vuotiaista suomalaisista tytöistä pitää itseään liian lihavana (Välimaa 2000a, 2000b; Mikkilä ym. 2002; KaltialaHeino ym. Kaksi vuotta vanhemmista tytöistä kahdeksan prosenttia ja pojista 16 % oli ylipainoisia
Laihduttamisja painonhallintayrityksiä pidemmältä ajalta selvitettiin kysymyksellä "Oletko ollut laihdutuskuurilla, muuttanut ruokatottumuksiasi tai tehnyt jotain muuta hallitaksesi painoasi viimeisten 12 kuukauden aikana?" Ne tytöt, jotka vastasivat myöntävästi jälkimmäiseen kysymykseen, rastittivat annetuista vaihtoehdoista käyttämänsä painonhallintakeinot (ks. Koetun painon ja painoindeksin välinen korrelaatio oli 0,52 nuoremmilla ja 0,54 vanhemmilla tytöillä. Nuorten käsitystä painostaan selvitettiin kysymyksellä "Pidätkö itseäsi ... Ristiintaulukointi oli tilastollisena välineenä myös viimeisten 12 kuukauden aikana laihdutuskuurilla olleitten tai muuten painonhallintaan pyrkineitten tyttöjen osuuksien tarkastelussa eri ikäja painoindeksiryhmissä sekä painon kokemisen ja liikunta-aktiivisuuden ryhmissä. Edellä mainitut analyysit tehtiin erikseen 13ja 15-vuotiaille tytöille lukuun ottamatta näiden kahden ikäryhmän välisiä vertailuja. Vastausvaihtoehdot "liian laihana" ja "hieman liian laihana" sekä "liian lihavana" ja "hieman liian lihavana" yhdistettiin analyyseissä, koska liian laihana ja liian lihavana itseään pitävien osuudet olivat pieniä (ks. . persentiili. taulukko 5). Vastausten jakauman perusteella tehty liikunta-aktiivisuusjako noudattelee liikuntasuosituksia siten, että aktiivisiksi luokitellut tytöt liikkuvat suosituksia useammin. Painonhallintakeinojen käyttöä tarkastelevaan monimuuttujamalliin valittiin selittäviksi tekijöiksi liikunta-aktiivisuus, koettu paino ja ikäluokka (seitsemäsja yhdeksäsluokkalaiset). Ikäryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,179). Oppilaat vastasivat kyselyyn nimettöminä oppitunnin aikana maalis-huhtikuussa 2002. Tutkimukseen osallistui 95 seitsemäsluokkalaisten koulua ja 102 yhdeksäsluokkalaisten koulua, joista kustakin otettiin mukaan yksi opetusryhmä yksinkertaisella satunnaisotannalla. Nuorempien vastaajien keski-ikä oli 13,77 ja vanhempien 15,77 vuotta. TULOKSET Painonpudottaminen kyselyhetkellä Parhaillaan painoaan yritti pudottaa joko noudattamalla ruokavaliota tai jollakin muulla keinoin 12 % kolmetoistavuotiaista ja 16 % viisitoistavuotiaista tytöistä. Kaikki tuloksissa ilmoitetut luottamusvälit ovat 95 % luottamusvälejä. Analyyseihin käytettiin SPSS for Windows 11.0 ohjelmistoa. WHO-Koululaistutkimus on osa Maailman terveysjärjestön kanssa yhteistyössä toteutettavaa kansainvälistä ja pitkäkestoista Health Behaviour in School-aged Children tutkimusta (HBSC study),jossa selvitetään 11-, 13-ja 15-vuotiaitten terveyskäyttäytymistä ja terveyttä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Ylipainoisina tässä tutkimuksessa pidettiin tyttöjä, joiden painoindeksi oli suurempi tai yhtä suuri kuin kyseisen ikäja sukupuoliryhmän painoindeksijakauman 85. Eri ryhmien keskinäiset todennäköisyydet käyttää kysyttyjä painonhallintakeinoja arvioitiin ristitulosuhtein (odds ratio). Seitsemäsluokkalaisten vastausprosentti oli 93 % ja yhdeksäsluokkalaisten 88 %. Aktiivisesti liikkuviksi luokiteltiin tytöt, jotka vastasivat harrastavansa liikuntaa vähintään 4-6 kertaa viikossa (37 %), kohtalaisesti liikkuviksi 2-3 kertaa viikossa liikuntaa harrastavat (36 %) ja passiivisesti liikkuviksi kerran viikossa tai vähemmän liikuntaa harrastavat tytöt (27 %). Liikuntasuositusten mukaan nuorten tulisi osallistua vähintään kolme kertaa viikossa liikuntaan, joka vaatii kohtalaisia ja myös voimakkaita ponnistuksia (Sallis, Patrick 1994; WHO 2003). Nuorten ylija alipainoisuus on useissa suomalaisissa tutkimuksissa määritelty siten, että kussakin ikäja sukupuoliryhmässä 15 % painoindeksijakauman yläpäästä luokitellaan ylipainoisiksi ja 15 % jakauman alapäästä alipainoisiksi (Rimpelä, Rimpelä 1983; Välimaa 1995, 2000a, 2000b; Kautiainen ym. Edellä mainittu kysymys oli sijoitettu kysymyslomakkeeseen erilleen painonpudottamista koskevista kysymyksistä tutkimusprotokollan suositusten mukaisesti (Currie ym. 2001). Liian laihana, Hieman liian laihana, Sopivan kokoisena, Hieman liian lihavana, Liian lihavana". Suomennetut tutkimuskysymykset on käännetty takaisin englanniksi, ja tämä takaisinkäännös on tarkistettu projektin kansainvälisessä koordinaatiokeskuksessa. Lopullisessa aineistossa oli 853 seitsemäsluokkalaista ja 875 yhdeksäsluokkalaista tyttöä. (Currie ym. 2002). Alipainoisuuden raja-arvoiksi saatiin 16,9 nuoremmille ja 18,1 vanhemmille tytöille. Tilastolliset merkitsevyydet laskettiin x 2 -riippumattomuustestillä ja riskitasona käytettiin 0,05. Ylipainoisuuden raja-arvoksi saatiin 13vuotiaille tytöille 22,4 ja 15-vuotiaille tytöille 23,2. Tilastolliset menetelmät Tyttöjen painonpudottamisen yleisyyttä kyselyhetkellä, laihdutuskuurilla olon ja painonhallinnan yrityksien yleisyyttä kyselyä edeltäneitten 12 kuukauden aikana ja käytettyjen painonhallintakeinojen yleisyyttä kuvattiin frekvenssijakaumin. 2001.) Koko maata edustava otos poimittiin Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen otantaohjelmalla erikseen peruskoulun seitsemäsja yhdeksäsluokkalaisista. Otantamenetelmänä käytettiin ositettua ryväsotantaa, jossa vanha läänijako toimi ensimmäisenä ja kuntamuoto toisena osittamisperusteena. Eri liikunta-aktiivisuusryhmiin kuuluvien, viimeisten 12 kuukauden aikana laihdutuskuurilla olleitten tai muuten painonhallintaan pyrkineitten painonhallintakeinoja analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Painon (ali-, normaali-, ylipainoinen), painon kokemisen (liian laiha, sopiva, liian lihava) ja liikunta-aktiivisuuden (aktiivinen, kohtalainen, passiivinen) yhteyksiä painonpudottamisen yleisyyteen tarkasteltiin ristiintaulukointien ja varianssianalyysien avulla. Painonpudottamisen yleisyyttä kyselyhetkellä selvitettiin kysymyksellä "Noudatatko tällä hetkellä tiettyä ruokavaliota tai yritätkö muuten pudottaa painoasi?" Vastausvaihtoehdot olivat "En, painoni on ihan OK", "En, mutta minun pitäisi laihtua", "En koska olen liian laiha" ja "Kyllä". Painoindeksin perusteella ali-, normaalija ylipainoisiksi luokitellut tytöt yrittivät pudottaa painoaan yhtä yleisesti sekä 13-vuotiaitten että 15-vuotiaitten joukossa. (Taulukko 1) Tyttöjen kokema paino vastasi heikosti painoindeksien mukaan luokiteltua painoa. taulukko 2). Tutkimus on toteutettu HBSC-tutkimusprotokollan mukaisesti. Otos perustui vuoden 2000 valtakunnalliseen koulurekisteriin. persentiilin arvo. Vastausvaihtoehdot olivat "Päivittäin", "4-6 kertaa viikossa", "2-3 kertaa viikossa", "Kerran viikossa", "Kerran kuukaudessa", "Harvemmin kuin kerran kuukaudessa" ja "En koskaan". Vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus arvioitiin niiden liikuntakerto68 UIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tyttöjen painonpudottaminen ja painonhallintakeinot jen useuden mukaan, jotka nuori ilmoitti tavallisesti käyttävänsä hengästyttävän ja hikoiluttavan liikunnan harrastamiseen koulutuntien ulkopuolella. Nuorempien, 13-vuotiaitten, ja vanhempien, 15-vuotiaitten, tyttöjen ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi ilmoitettujen liikuntakertojen määrässä (p = 0,120). Alipainoisiksi määriteltiin sellaiset tytöt, joiden painoindeksi alitti tai oli yhtä suuri kuin jakauman 15. Itseään lihavana pitävistä tytöistä vain noin kymmenesosa oli yli. (Tynjälä, Villberg julkaisematon 2002.) Muuttujat Oppilaiden ilmoittamista pituudesta ja painosta laskettiin painoindeksi (Body Mass Index, EMI), joka saadaan jakamalla paino (kg) pituuden neliöllä (m 2)
. laihtua JO 20 25 23 2 11 En, koska olen liian laiha 5 3 4 4 37 2 Kyllä 12 7 8 7 2 5 yhteensä¾ 100 100 100 100 100 100 (n) (848) (123) (573) (119) (100) (381) p~0,806 p < 0,001 N olDatatko tällä hetkellä tiettyä ruokavaliota tai yritätkö rrwuten Tytötl5-v. Liikunta-aktfur:isuus Lökunta.-aktiiviwus aktiiviset kohtalaiset passiiviset aktiiviset kohtalaiset passiiviset (>4 krtlvko) (2-3 krlh"ko) (<l krtlvko) (> 4 krVvko) ~2-3 krVvko) (<! krVvko) P ainoindeks:in (kg/m 1:J 19,4±2,5 19,7±3,3 19,9±3,0 20,6±2,5 20,7±3,0 20,6±3,0 keskiarvo±-hajoma • 168 = 824 Alipainoisia 15 14 17 ll 16 14 N onnaalipainctsia 72 69 67 69 73 69 Ylipainoisia 13 17 16 16 11 18 yhteensä% 100 100 100 100 100 lÖO* (n) (344) (JOI) (207) (294) (328) (251) p= 0,702 p= 0,331 Noudatath täi.Ei. (Taulukko 4) Painonhallintakeinot Tytöt, jotka olivat ilmoituksensa mukaan viimeisten 12 kuukauden aikana olleet laihdutuskuurilla, muuttaneet ruokatottumuksiaan tai tehneet jotain muuta hallitakseen painoaan, rastittivat käyttämänsä painonhallintakeinot annetuista vaihtoehdoista. Heidän yleisimmin ilmoittamansa painonhallintakeinot olivat kuntoilu sekä makeisten ja rasvan syömisen vähentäminen. Ikäryhmät erosivat toisistaan tilastollisesti merkitsevästi makeisten syömisen ja sokeripitoisten limsojen juomisen vähentämisessä, veden juomisen lisäämisessä, pienempien annosten syömisessä, ~aulukko 4 Laihdutuskuurilla olleitten tai muuten painonhallintaan pyrkineitten osuudet painon, painon kokemisen ja liikunta-aktiivisuuden mukaan Ollut laihdutuskuurilla, muuttanut ruokatottumuksiasi. Taulukko 1 Painoindeksin ja painon kokemisen yhteys painonpudottamiseen 13ja 15-vuotiailla tytöillä Tytöt13-v. Painon kokemisella taas oli yhteys painonhallintayrityksiin. 1 1 11 9 46 47 35 37 7 6 100 100 (837) (870) p -0,401 liian lihava 19 59 22 100 (352) 48 31 5 16 100 (367) painoisia painoindeksin perusteella, eivätkä eri liikunta-aktiivisuusryhmien tyttöjen arviot painostaan suhteessa painoindeksiin eronneet toisistaan. Suuri osa itseään lihavina pitävistä 13-vuotiaista tytöistä ilmoitti joko yrittävänsä pudottaa painoaan parhaillaan (22 %) tai olevansa sitä mieltä, että hänen pitäisi laihtua (59 %). taiyritätkii muuten . Sellaisista tytöistä, jotka pitivät itseään liian laihoina, 14 % nuoremmista ja 11 % vanhemmista vastasi myönteisesti painonhallintayrityksiä viimeisen vuoden aikana koskeneeseen kysymykseen. 15-v. NolDatatko tällä hetkellä tiettyä Kailoo Painoindeksi. ~aliE-2 (i:liE) laiha En, painoni on ihan OK 52 70 62 66 59 82 En, muttam.irrunpitäisi. . Tällä hetkellä itseään sopivina pitävistä 13-vuotiaista tytöistä 24 % ja 15-vuotiaista tytöistä 39 % oli viimeisten 12 kuukauden aikana ollut laihdutuskuurilla tai pyrkinyt hallitsemaan painoaan. , En, painoni on ihan OK 54 51 l2 47 47 En, multa minun pitäisi 27 33 32 24 35 35 laihtua En, koska olen liian laiha Kyllä 15 12 8 22 14 10 yhteensä% 100 100 100 100 100 100 (,j (342) (301) (204) (293) (327) (249) =0,092 < 0,001 *py,"ni5tyk~en vu.oksisumma:,{itti.i 100¼ kaan siten, että aktiivisesti liikkuvat yrittivät parhaillaan pudottaa painoaan yleisemmin kuin vähemmän liikkuvat. 44 52 ikäryhmien välillä p = 0,001 Ali painoisista tytöistä Nonnaalipainoisista tytöistä Ylipainoisista tytöistä painoryhmien välillä Liian laihana itseään pitävistä tytöistä Sopivana itseään pitävistä tytöistä Liian lihavana itseään pitävistä tytöistä painon kokemisen ryhmien välillä Akt:11v1sesl:! h1kkuv1sta t'jtö1stä Kohtalaisesti liikkuvista tytöistä Passiivisesti. Koettupaim ruokavaliota tai yritätkö rrwuten .s15% muut ~85% liian sopiva J:!lDOttaa(!aimasi. Hieman alle puolet 13-vuotiaista tytöistä ja hieman yli puolet 15vuotiaista tytöistä ilmoitti olleensa laihdutuskuurilla, muuttaneensa ruokatottumuksiaan tai muuten yrittäneensä hallita painoaan viimeisten 12 kuukauden aikana. En, pamoru on Hiiri OK 48 52 58 55 48 80 En, muttamirrunpitäisi laihtua 31 25 24 25 3 12 En, koska olen liian laiha 5 12 7 10 48 1 Kyllä 16 10 11 9 7 yhteensä.% 100 100 100 100 100 100 (n) (871) (128) (602) (127) (87) (405) p~0,393 p < 0,001 Taulukko 2 13ja 15-vuotiai.tten tyttöJen painon kokeminen Pidätkö itseäsi. Vanhempien, 15-vuotiaitten tyttöjen painonpudottaminen erosi liikunta-aktiivisuuden muTaulukko 3 Liikunta-aktiivisuuden yhteys painoon ja painonpudottamiseen Tytöt 13-v. Tytöt 15-v. liikkuvista tytöistä liikunta-aktiivisuus ryhmien välillä 27 27 30 p = 0,886 14 24 70 p < 0,001 41 46 35 p = 0,014 38 35 33 E = 0.752 11 39 74 p < 0,001 60 53 41 p < 0,001 UIKUNT A & TIEDE 5-6/2003 • Tyttöjen painonpudottaminen ja painonhallintakeinot 6 g. Molempien ikäryhmien aktiivisesti liikkuvissa tytöissä oli vähemmän sellaisia painoonsa tyytymättömiä, jotka ilmoittivat, etteivät noudata ruokavaliota tai yritä muuten pudottaa painoaan kuin vähemmän liikkuvissa tytöissä. Itseään liian lihavina pitävistä tytöistä suurin osa, noin 70 %, oli pyrkinyt hallitsemaan painoaan. . tai tehnyt jotain muuta hallitakseen (!ainoaan viimeisten 12 kuukauden aikana(%) Tytöt 13-v. 15-v. 15-vuotiailla itseään lihavina pitävillä luvut olivat pienempiä: heistä 16 % ilmoitti noudattavansa ruokavaliota tai yrittävänsä muuten pudottaa painoaan parhaillaan ja 31 % oli sitä mieltä, että heidän pitäisi laihtua (taulukko 1). Tämänhetkisellä painolla ei ollut yhteyttä siihen, oliko tyttö ollut laihdutuskuurilla tai tehnyt jotain muuta hallitakseen painoaan viimeisten 12 kuukauden aikana. Liian laihana Hieman liian laihana Sopivan kokoisena Hieman liian lihavana Liian lihavana yhteensä% (n) ikäryhmien välillä Tytöt 13-v. Eri liikunta-aktiivisuusryhmiin (aktiivisesti liikkuvat = vapaaajan liikuntaa vähintään 4 kertaa viikossa, kohtalaisesti liikkuvat = 2-3 kertaa viikossa, passiivisesti liikkuvat= 1 kerta viikossa tai vähemmän) kuuluvat 13-vuotiaat tytöt eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi siinä, kuinka yleisesti he ilmoittivat yrittävänsä parhaillaan pudottaa painoaan noudattamalla ruokavaliota tai jollakin muulla keinoin. Aktiivisesti liikkuvat tytöt eivät eronneet painoindekseiltään eivätkä painon kokemiseltaan vähemmän liikkuvista. (Taulukko 4) Liikunta-aktiivisuusryhmät erosivat toisistaan molemmissa ikäryhmissä siten, että aktiivisesti liikkuvat tytöt ilmoittivat vähemmän liikkuvia tyttöjä yleisemmin olleensa laihdutuskuurilla tai yrittäneensä muulla keinoin hallita painoaan viimeisten 12 kuukauden aikana. hetkellä tiettyä ruokavaliota. .. (Taulukko 3) Laihdutuskuurit ja yritykset hallita painoa viimeisten 12 kuukauden aikana Laihdutuskuurit ja painonhallinnan yritykset olivat yleisiä. pulottaapaimasi. Liian lihavana itseään pitäviä tyttöjä oli molemmissa ikäryhmissä hieman yli 40 % (taulukko 2)
15-v. Liikunta-aktiivisuuden yhteys painonhallintakeinoihin Aktiivisesti liikkuvat tytöt ilmoittivat yleisemmin olleensa laihdutuskuurilla, muuttaneensa ruokatottumuksiaan tai tehneensä jotain muuta hallitakseen painoaan kuin vähemmän liikkuvat tytöt (taulukko 4). Logistinen regressio (selittävm ä tekiJömä liikunta-aktiivisuus, ikäryhmä Ja koettu paino). Seuraavaksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko aktiivisesti liikkuvien tyttöjen ja vähemmän liikuntaa harrastavien tyttöjen painonhallintakeinoissa eroja. Koetun painon ja ikäryhmän lisääminen selittäviksi tekijöiksi ei aiheuttanut muutoksia liikunta-aktiivisuuden ja painonhallintakeinojen välisiin suhteisiin. Vanhempi ikäryhmä kuntoili (OR = 1,72, p = 0,036, luottamusväli = 1,04-2,85) ja vähensi makeisten syömistä (OR = 1,79, p = 0,014, luottamusväli = 1,12-2,84) ja sokeripitoisten limsojenjuomista (OR = 1,63, p = 0,006, luottamusväli = 1,152,30) nuorempia todennäköisemmin. % 89 86 82 78 75 71 62 47 25 % 92 92 84 82 81 79 70 56 23 p-arvot ikäryhmien valillä 0,120 0,021 0,499 0,211 0,044 0,022 0,013 0,014 0,450 Paastonnut eli ollut syömättä 24 h tai enemmän 11 12 0,505 Polttanut enemmän tupakkaa 10 15 0,033 Oksentanut 9 10 0,658 Käyttänyt laihdutuspillereitä tai ulostuslääk.että 2 2 0,874 Laihduttanut terveydenhuollon ammattilaisen valvonnass~n)-(~3_11~'.~34~2~) ~(,4~1~0~~3~7~)~0,~ 42~7---1 aterioitten väliin jättämisessä ja tupakoinnin lisäämisessä. Oksentamalla painoaan hallitsemaan pyrkivien tyttöjen osuus koko tutkimusaineiston tytöistä oli neljä prosenttia 13-vuotiaista ja viisi prosenttia 15-vuotiaista tytöistä. Koko tutkimusaineiston tytöistä kuntoilun ilmoitti painonhallintakeinokseen 35 % nuoremmista ja 46 % vanhemmista tytöistä. (Taulukko 5) Taulukossa 5 esitetään, kuinka suuri osuus laihdutuskuurilla olleista tai painonhallintaan muuten pyrkineistä tytöistä ilmoitti käyttäneensä listattuja painonhallintakeinoja. Paastonneiden osuudeksi saatiin neljä prosenttia 13-vuotiaista tytöistä ja kuusi prosenttia 15-vuotiaista tytöistä. Seuraavaksi esitetään sellaiset painonhallintakeinot, joiden käyttöön sekä liikunta-aktiivisuudella että koetulla painolla ja/tai ikäryhmällä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys. Tupakointia oli lisännyt painonhallintatarkoituksessa neljä prosenttia koko tutkimusaineiston 13vuotiaista tytöistä ja seitsemän prosenttia 15-vuotiaista tytöistä. Liikunta-aktiivisuusryhmien todennäköisyyksiä käyttää erilaisia painonhallintakeinoja tutkittiin logistisella regressioanalyysillä. Painonhallintakeinojen yleisyyttä voidaan tarkastella myös siten, että otetaan huomioon koko tutkimusaineiston tytöt, joista noin puolet ei ollut yrittänyt hallita painoaan millään keinoin viimeisten 12 kuukauden aikana. Liian lihavina itseään pitävät tytöt ilmoittivat todennäköisemmin Taulukko 6 Liikunta-aktiivisuuden yhteys käytettyihrn pa.tn onhallintakeinoihin 13ja 15-vuotiailla tytöillä. Noin kymmenesosa sekä 13että 15vuotiaista jotain painonhallintakeinoa käyttäneistä tytöistä ilmoitti paastonneensa, polttaneensa enemmän tupakkaa tai oksentaneensa. Tytöt, jotka ilmoittivat harrastavansa hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa vapaa-aikanaan ja jotka ilmoittivat olleensa laihdutuskuurilla, muuttaneensa ruokatottumuksiaan tai pyrkineensä muuten painonhallintaan viimeisten 12 kuukauden aikana, ilmoittivat kuntoilun painonhallintakeinokseen yhdeksän kertaa todennäköisemmin kuin korkeintaan kerran viikossa liikuntaa harrastavat tytöt. Aktiivisesti liikkuvat tytöt käyttivät todennäköisemmin painonhallintakeinoinaan rasvan ja sokerin (limsat ja makeiset) vähentämistä sekä hedelmien ja vihannesten syömisen lisäämistä kuin vähemmän liikkuvat tytöt. Lopuksi esitellään painonhallintakeinot, joiden käytön todennäköisyyteen liikunta-aktiivisuudella ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä, mutta ikäryhmällä ja/tai koetulla painolla oli. Itseään liian laihoina pitävät, viimeisten 12 kuukauden aikana painonhallintaan pyrkineet tytöt ilmoittivat hedelmien ja vihannesten syömisen lisäämisen painonhallintakeinokseen todennäköisemmin kuin itseään liian lihavina pitävät tytöt (OR = 1,93, p = 0,001, luottamusväli = 1,32 2,83) ikäryhmästä riippumatta. Limsojen juomisen vähentäminen oli tutkituista painonhallintakeinoista ainoa, johon kaikki selittävät tekijät liikunta-aktiivisuus, ikäryhmä ja koettu paino olivat yhteydessä. Painonhallintakeino Ristitulomhde 95%:n Ivlerkitsevyys (n) luottamusväli p-arvo Kuntoillut 1 Aktiivisesti liikkuvat tytöt 9,35 4,62 18,91 p < 0,001 (3 15) Kohtalaisesti li1kkuvat tytöt 4,02 2.29 7,08 p < 0,001 (292) Passiivisesti liikkuvat tytöt 1,00 (166) Syönyt vähemmän makeisia 1 Akt1iv1sesti liikkuvat tytöt 2,10 1.16-3,80 p = 0,010 (314) Kohtalai sest1 liikkuvat tytöt 1,38 0,78 2,38 p = 0,263 (292) Passiivisesti liikkuvat tytöt 1,00 (169) Käyttänyt vähemmän rasvaa .Aktiivisesti liikkuvat tytöt 1,79 1,10-2,91 p = 0.019 (309) Kohtalai sestl liikkuvat tytöt 1,46 0.91 2,37 p = 0,121 (285) Passi1v1sesti liikkuvat tytöt 1,00 (165) Juonut vähemmän sokeripitoisia limsoja I,;i .Aktiivisesti liikkuvat tytöt 2,30 1,47 3,60 p < 0,001 (308) Kohtalaisesti liikkuvat tytöt 1,72 1,11-2,66 p = 0.016 (283) Passiivisesti liikkuvat tytöt 1.00 (157) Syönyt enemmän hedelmiäja.ltai v1hanneksia2 .Aktiivisesti liikkuvat tytöt 1,62 1,00 2,61 p = 0.048 (301) Kohtalaisesti liikkuvat tytöt 1.45 0,90 2,33 p = 0,130 (279) Passiivisesti liikkuvat tytöt 1.00 0,95 2,36 (157) Polttanut enemmän tupakkaa Aktiivisesti liikkuvat tytöt 1.00 (293) Kohtalaisesti liikkuvat tytöt 2,24 1,30 3,86 p = 0,004 (279) Passiivisesti liikkuvat tytöt 2,93 1,63 5,29 p<0,001 (156) Referenssiryhmä onme1kittyl,O0 1 = ikä!yhmä.llä yhteyspainohallintakeinoon liikunta-aktiivisuuden lisäksi 2 = koetullap&inolla yhteys painohallititakeinoon liikwta-&'.tiivisuuden lisäksi. (Taulukko 6) Sekä liikunta-aktiivisuus että koettu paino selittivät tilastollisesti merkitsevästi hedelmien ja/tai vihannesten syömisen ilmoittamista painonhallintakeinoksi. Ensimmäisessä vaiheessa selitettäviksi muuttujiksi valittiin painonhallintakeinot yksi kerrallaan ja selittävänä muuttujana käytettiin liikuntaaktiivisuutta. 7 Q LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tyttöjen painonpudottaminen ja painonhallintakeinot Alla olevissa tuloksissa esitetään ensin ne painonhallintakeinot, joihin edellä mainituista selittävistä tekijöistä vain liikuntaaktiivisuus oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä. Taulukko 5 Laihdutuskuurilla olleitten tai muuten painonhallintaan pyrkineitten tyttöJen ilmoittamat painonhallintakeinot Painonhallintakeino Kuntoillut Syönyt vähemmän makeisia Käyttänyt vähemmän rasvaa Syönyt enemmän hedelmiä ja/tai vihanneksia Juonut enemmän vettä Juonut vähemmän sokeripi toista lim soJa Syönyt vähemmän, pienempiä annoksia Jättänyt aterioita väliin Rajoittanut ruokavalion vain yhteen tai muutamaan ruokaa.ineeseen Tytöt 13-v. Noin kolmasosa koko tutkimusjoukon 13vuotiaista tytöistä oli käyttänyt painonhallintakeinoinaan makeisten ja rasvan syömisen vähentämistä ja lisännyt syömiensä vihannesten ja hedelmien määrää. Passiivisesti liikkuvat tytöt puolestaan lisäsivät tupakointia painonhallintatarkoituksessa noin kolme kertaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin aktiivisesti liikkuvat tytöt. Näitä 15-vuotiaat tytöt ilmoittivat yleisemmin painonhallintakeinoikseen kuin 13-vuotiaat tytöt. Seuraavaksi monimuuttujamalliin lisättiin liikuntaaktiivisuuden lisäksi selittäviksi tekijöiksi koettu paino ja ikäryhmä, koska niiden ja laihdutuskuurien ja painonhallinnan yritysten välillä oli havaittu yhteyksiä (taulukot 4 ja 5). Sekä liikunta-aktiivisuudella että ikäryhmällä oli merkitystä todennäköisyyteen ilmoittaa kuntoilu, makeisten syömisen vähentäminen ja sokeripitoisten limsojen juomisen vähentäminen painonhallintakeinoiksi. Noin 40 % koko tutkimusjoukon 15-vuotiaista tytöistä oli kokeillut makeisten ja rasvan syömisen vähentämistä, vihannesten ja hedelmien syömisen lisäämistä ja runsaampaa veden juomista painonhallintakeinona
Edellisten tulosten vuoksi voisi olettaa, että liikunta-aktiivisuus lisää painetta painonpudottamiseen. 2000), ja tämänkin tutkimuksen itseään liian lihavina pitävät tytöt olivat ruokavaliolla tai yrittivät muuten pudottaa painoaan yleisemmin kuin itseään sopivina tai liian laihoina pitävät tytöt. Nämä tulokset eivät poista mahdollisuutta, että joissakin yksittäisissä liikunnanharrastajaryhmissä paine painonpudottamiseen ja alhaiseen tavoitepainoon voi olla suuri. Vuoden 1998 kolmetoistavuotiaista tytöistä 46 % piti itseään liian lihavana. Painon kokemisen yhteys painonpudottamiseen ei silti ole yksiselitteinen ilmiö. Aktiivisesti, kohtalaisesti ja passiivisesti liikkuvat tytöt ilmoittivat yhtä yleisesti painonhallintakeinoikseen aterioitten väliin jättämisen, paastoamisen, pienempien annosten syömisen, veden juomisen, ruokavalion rajoittamisen vain yhteen tai muutamaan ruoka-aineeseen, oksentamisen ja laihdutuspillereitten tai ulostuslääkkeiden käytön. Kokemus lihavuudesta riippuu muun muassa vertaisryhmistä ja ympäristön asettamista vaatimuksista. 1995; Patton ym. Samanikäisistä tytöistä vuonna 2002 piti itseään liian lihavana 42 %, siis neljä prosenttia vähemmän. Itseään liian lihavina pitävien tyttöjen osuudet olivat laskeneet. Vajaa puolet 13-vuotiaista ja yli puolet 15-vuotiaista tytöistä oli ollut kyselyä edeltäneitten 12 kuukauden aikana laihdutuskuurilla tai tehnyt jotain muuta hallitakseen painoaan. Jo ennestään liikunnallisesti aktiiviset tytöt näyttävät siis ryhtyvän toimeen ollessaan tyytymättömiä painoonsa esimerkiksi kuntoilemalla lisää. Näissä painonhallintakeinoissa, joihin liikunta-aktiivisuudella ei ollut yhteyttä, ikäryhmä oli tilastollisesti merkitsevä selittäjä aterioitten väliin jättämisessä ( OR = 1,63, p = 0,002, luottamusväli = 1,192,22) ja pienempien annosten syömisessä (OR = 1,65, p = 0,003, luottamusväli = 1,19-2,28). Viisitoistavuotiaat tytöt lähestyvät aikuisuutta, ja ulkomuotoonsa tyytymättömät aikuiset naiset ovat ilmoittaneet nimenomaan painonpudottamisen ja hoikkuuden saavuttamisen liikuntamotiiveikseen yhdessä muiden ulkonäköön liittyvien tekijöiden kanssa (lngledew, Sullivan 2002). Eräs selitys tuloksille on, ettei tässä tutkimuksessa käytetty liikuntakertojen useuteen perustuva liikuntaaktiivisuusluokittelu ole riittävä määrittelemään sellaista liikunnanharrastajien vertaisryhmää, jolla olisi vaikutusta tyttöjen painon kokemiseen (ks. Kaltiala-Heinon kumppaneineen (2003) havaitsema trendi tyttöjen painotyytymättömyyden vähenemisestä aikavälillä 1979-1999 näyttää jatkuvan myös uudella vuosituhannella. Aikaisempien tulosten mukaan laihdutuspillereitä, laksatiiveja, diureetteja tai oksentamista käyttää painonsa pudottamiseen muutamasta prosentista jopa kolmannekseen länsimaisista tytöistä (French ym. Nuorten liikkumisen motiivit vaihtelevat, mutta vartalon kuntoon saattaminen ja pyrkimys fyysiseen viehättävyyteen kannustaa osaa nuorista (ks. Osuudet koko tutkimusaineiston tytöistä olivat neljästä seitsemään prosenttiin. Ristiriitaiselta vaikuttava tulos voi kertoa siitä, että vanhemmat tytöt osasivat erottaa todellisen painonpudottamisen tarpeen tunteesta, että on liian lihava. Liikunta saattaa liittyä erityisesti 15-vuotiailla tytöillä entistä enemmän painonhallintaan ja ulkonäköön, mikä selittäisi tämän tutkimuksen aktiivisesti liikkuvien tyttöjen suuremmat painonpudottamisen ja painonhallinnan yritysten prosenttiluvut. 1997). Molempien tutkittujen ikäryhmien aktiivisesti liikkuvat tytöt olivat myös vähemmän liikkuvia tyttöjä yleisemmin olleet laihdutuskuurilla, muuttaneet ruokatottumuksiaan tai tehneet jotain muuta hallitakseen painoaan viimeisten 12 kuukauden aikana. Nupponen, Telama 1998). Sekä 13että 15-vuotiaat aktiivisesti liikkuvat tytöt vastasivat tässä tutkimuksessa vähemmän liikkuvia tyttöjä harvemmin vaihtoehtoon, etteivät parhaillaan pudota painoaan, vaikka laihtua pitäisikin. Vanhemmat tytöt ilmoittivat edellä mainitut painonhallintakeinoikseen todennäköisemmin kuin nuoremmat tytöt. Osuudet olivat suurempia kuin WHOKoululaistutkimuksen vuoden 1998 kyselyssä, missä seitsemän prosenttia kolmetoistavuotiaista tytöistä ja 12 % viisitoistavuotiaista tytöistä vastasi noudattavansa ruokavaliota pudottaakseen painoaan (Välimaa 2000a). Tämän tutkimuksen jotain painonhallintakeinoa käyttäneistä suomalaistytöistä noin kymmenesosa ilmoitti paastonneensa, lisänneensä tupakointia tai oksentaneensa. Vapaa-ajallaan vähintään neljä kertaa viikossa liikuntaa harrastavat 15-vuotiaat tytöt yrittivät kyselyhetkellä pudottaa painoaan yleisemmin kuin vähemmän liikkuvat tytöt. Suurin osa kaikista itseään liian lihavina pitävistä tytöistä oli painoindeksin perusteella normaalipainoisia tai hoikempia. Huomattava osa 15-vuotiaista itseään liian lihavina pitävistä tytöistä vastasi, ettei pidä painonpudottamista tarpeellisena. 2003). POHDINTAA Tässä tutkimuksessa selvitettiin paitsi 13ja 15-vuotiaiden suomalaistyttöjen painonpudottamista, painon kokemista ja painonhallintakeinoja, myös liikunta-aktiivisuuden yhteyksiä edellisiin tekijöihin. Tämän tutkimuksen ali-, normaalija ylipainoisten tyttöjen ryhmät eivät eronneet toisistaan siinä, kuinka yleisesti he yrittivät pudottaa tai hallita painoaan. Tyttöjen itselleen asettamat tavoitepainotkin todennäköisesti vaihtelevat. vähentävänsä sokeripitoisia limsoja hallitakseen painoaan kuin itseään sopivina pitävät tytöt (OR = 4,02, p = 0,007, luottamusväli = 1,4711,00) ja itseään liian laihoina pitävät tytöt (OR = 5,85, p < 0,001, luottamusväli = 2,1815,68). Ikäryhmän lisäksi koettu paino oli yhteydessä pienempien annosten syömiseen siten, että itseään lihavina pitävät tytöt ilmoittivat sen painonhallintakeinokseen noin viisi kertaa todennäköisemmin kuin itseään liian laihoina pitävät tytöt (OR = 4,68, p = 0,003 , luottamusväli = 1,72-12,76). Painoonsa tyytymättömiä tyttöjä on edelleen paljon, vaikka itseään liian lihavina pitävien tyttöjen osuudet olivatkin pienentyneet. Liikunta-aktiivisuusryhmät eivät myöskään eronneet toisistaan siinä, kuinka yleisesti niihin kuuluvat tytöt olivat laihduttaneet terveydenhuollon ammattilaisen valvonnassa. Painoonsa tyytymättömien tyttöjen on todettu olevan laihdutuskuurilla muita tyttöjä yleisemmin (Barker ym. Saatujen tulosten mukaan 12 % kolmetoistavuotiaista tytöistä ja 16 % viisitoistavuotiaista tytöistä ilmoitti kyselyhetkellä vuonna 2002 noudattavansa ruokavaliota tai yrittävänsä muuten pudottaa painoaan. Frenchin kumppaneineen (1995) esittämä väite, että suurin osa painoaan pudottamaan pyrkivistä tytöistä omaksuu terveellisiä ruokaja liikuntatottumuksia, joilla ei saavuteta voimakkaita painonmuutoksia nopeasti, näyttää pitävän paikkansa myös Suomessa. Aktiivisesti liikkuvat tytöt eivät kuitenkaan kokeneet itseään liian lihaviksi muita tyttöjä yleisemmin eivätkä heidän painoindeksiensä keskiarvot eronneet vähemmän liikkuvien tyttöjen painoindeksien keskiarvoista. Aktiivisesti liikkuvat tytöt eivät ilmoittaneet painonhallintakeinokseen syömishäiriöihin usein liittyvää oksentamista, paastoamista tai laihdutuspillereitten käyttöä sen yleisemmin kuin vähemmän liikkuvatkaan tytöt. Kaltiala-Heino ym. Vastaavat luvut 15-vuotiailla tytöillä olivat 4 7 % vuonna 1998 ja 43 % vuonna 2002. Yleisimmin ilmoitetut painonhallintakeinot molemmissa ikäryhmissä olivat kuntoilu, makeisten ja rasvan syömisen vähentäminen ja hedelmien ja/tai vihanneksien syömisen lisääminen. Vähintään neljä kertaa viikossa liikuntaa harrastavat tytöt käyttivät painonhallintaansa kuntoilun lisäksi muitakin hitaita painonhallintakeinoja kuten sokerin ja rasvan välttämistä sekä hedelmien ja/tai vihannesten syömisen lisäämistä todennäköiLIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tyttöjen painoopudottaminen ja painoohallintakeinot 71
Kolmetoistavuotiaiden tyttöjen ylipainoisuuden raja-arvoksi saatiin 22,4 kg/m 2, joka on lähellä Kautiaisen ynnä muiden (2002) 14-vuotiaille laskemaa arvoa 22,6. Kyselyhetkellä itseään liian laihana pitävistä 13-vuotiaista tytöistä 14 % ja 15-vuotiaista tytöistä 11 % vastasi olleensa laihdutuskuurilla, muuttaneensa ruoka tottumuksiaan tai tehneensä jotain muuta hallitakseen painoaan viimeisten 12 kuukauden aikana. Gender, weight concerns, and adolescents smoking. Yksipuolinen, muutaman ruoka-aineen ruokavalio, paastoaminen ja oksentaminen olivat suhteellinen harvinaisia painonhallintakeinoja. Tällä ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta lopullisiin tuloksiin, sillä itseään liian laihana pitävien tyttöjen osuus kaikista kyseiseen kysymykseen myönteisesti vastanneista tytöistä oli vain hieman yli prosentin. Eating disorder behavior in physically active Norwegian wornen. Suurin osa painonpudottamiseen pyrkivistä tytöistä oli normaalipainoisia eivätkä ylipainoiset tytöt pyrkineet pudottamaan painoaan yleisemmin kuin normaalipainoiset tytöt. 2003). 15-vuotiaitten tyttöjen ylipainoisuuden painoindeksin raja-arvoksi saatiin 23,2 kg/m 2, joka on yhtenevä Kautiaisen ynnä muiden (2002) esittämän 16-vuotiaitten raja-arvon kanssa. Tulokset voi tulkita liikuntaa paljon harrastavien tyttöjen terveystietoisuudeksi, mutta on syytä pitää mielessä niiden liittyvän painonhallintaan ja painonpudottamiseen. One-year changes in activity and in inactivity among 10to 15-year-old boys and girls: Relationship to change in body mass index. Epäterveellisten tapojen kasautumisesta kertonee vähän liikkuvien tyttöjen kolminkertainen todennäköisyys lisätä tupakointia hallitakseen painoaan aktiivisesti liikkuviin tyttöihin verrattuna. Scandinavian Journal of Social Medicine 1997; 3:156-167 Augestad LB, Flanders WD. WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC study) vapaa-ajan hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa koskevien kysymysten on australialaisten 13ja 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien vastausten perusteella todettu olevan helposti ymmärrettäviä ja riittävän erottelevia. Reliability and. Appetite 2000; 35:161-170 Berkey CS, Rockett HR, Field AE, Gillman MV, Colditz GA. Tutkimusmenetelmien luotettavuudesta Tutkimuksessa käytetty aineisto perustui nuorten itsensä ilmoittamiin tietoihin. On mahdollista, että osa heistä on tulkinnut lomakkeen painonhallinnan tai ruokatottumuksien muuttamisen laihtumisen estämiseksi. Ruokavaliolla tarkoitettiin tässä nimenomaan painonpudottamiseen tähtäävää ruokavaliota. Behaviour, body composition and diet in adolescent girls. Tyttöjen yleisimmin ilmoittamat painonhallintakeinot olivat kuntoilu sekä makeisten ja rasvan syömisen vähentäminen. Painonsa nuoremmista tytöistä ilmoitti 98,5 % ja vanhemmista 98,6 %. Pediatrics 2003; 111 :836-843 Booth ML, Okely AD, Chey T, Bauman A. 1997). Lisätutkimukset tyttöjen käsityksistä painonpudottamisen tarpeellisuudesta ja terveellisyydestä niin vähän kuin paljonkin liikkuvien keskuudessa olisivat kuitenkin suotavia, sillä osan nuorista on todettu käsittävän painonpudottamisen jo sinällään terveyttä edistäväksi toiminnaksi (Roberts ym. Vähän liikkuvissa tytöissä on enemmän tupakoivia (Aarnio ym. Nuorten terveystapatutkimuksen vuosien 1979-1999 aineistosta näille 16-vuotiaille tytöille laskettu pienempi arvo 22,9 kuvastanee ylipainoisuuden yleistymistä Suomessa (Kaltiala-Heino ym. Journal of Addictive Diseases 2001; 20:5-14 Brener ND, McManus T, Galuska DA, Lowry R, Wechsler H. Sekä 13että 15-vuotiaista tytöistä 70 % vastasi liikunta-aktiivisuuskysymyksiin kahden viikon jälkeen toistetussa uusintakyselyssä samoin kuin ensimmäisessä kyselyssä. Tyttöjen ilmoittama painonpudottaminen oli yleistynyt aikavälillä 1998-2002. Liikuntakertakysymys on ollut vakiintuneessa käytössä Suomessa 1980-luvulta lähtien, ja sitä on käytetty myös alle 13-vuotiailla vastaajilla. LÄHTEET Aarnio M, Kujala UM, Karpio J. semmin kuin vähemmän liikkuvat tytöt. Viisitoistavuotiaitten liikunta-aktiivisuutta koskevia kyselyvastauksia pidetään laadultaan yhtä hyvinä kuin aikuisten vastaavia vastauksia (Sallis, Owen 1999). Dieting and smoking initiation in early adolescent girls and boys: a prospective study. 2001.) Kysymyksen muoto "Noudatatko tällä hetkellä tiettyä ruokavaliota tai yritätkö muuten pudottaa painoasi?" ei ollut paras mahdollinen. Itse ilmoitettujen liikuntaharrastustietojen perusteella aktiivisesti liikkuviksi luokitelluilla australialaisilla oppilailla oli kuntotestissä merkittävästi parempi aerobinen kunto kuin vähemmän liikuntaa ilmoittaneilla oppilailla. Kritiik7 2 LIIKUNTA & TIEDE 5--6/2003 • Tyttöjen painonpudottaminen ja pair.onhallintakeinot kiä voidaan esittää myös kysymyksestä "Oletko ollut laihdutuskuurilla, muuttanut ruokatottumuksiasi tai tehnyt jotain muuta hallitaksesi painoasi viimeisten 12 kuukauden aikana?" Laihduttaminen on aina painonpudottamista, mutta painonhallinta voi olla pyrkimystä pysyä nykyisessä painossa tai estää laihtuminen. Pituutensa ilmoitti 13-vuotiaista tytöistä 97,8 % ja 15-vuotiaista tytöistä 99,7 %. Painohuolilla voi olla myös ratkaiseva merkitys tupakoinnin aloittamisessa. Liikunta-aktiivisuuden ja painonhallinnan keinojen yhteys ilmeni myös niin, että kerran viikossa tai harvemmin liikkuvilla tytöillä oli kolme kertaa suurempi todennäköisyys polttaa enemmän tupakkaa painonhallintakeinonaan verrattuna vähintään neljä kertaa viikossa liikkuviin tyttöihin. 2001). JOHTOPÄÄTÖKSET Laihdutuskuurit tai painonhallinnan yritykset olivat tuttuja joka toiselle 13ja 15-vuotiaista tytöistä. (Booth ym. 2001). Tupakoinnin aloittamisen harkinnan ja tupakointikokeilujen on todettu olevan yhteydessä päivittäiseen laihduttamiseen (Boles,Johnson 2001; Austin ym. American Journal of Public Health 2001; 91 :446-450 Barker M, Robinson S, Wilman C, Barker DJP. 2003). Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 2002; 12:248-255 Austin SB, Gortmaker SL. Associations of health-related behaviors, school type and health status to physical activity patters in 16 year old boys and girls. Liikuntakertojen arviointi on vastaajille helpompaa kuin viikoittaisten liikuntaan käytettävien tuntimäärien yhteen laskeminen (Sallis 2003). 1999) ja niistä laskettuja painoindeksejä voidaan käyttää ylipainoiseksi luokittelussa luotettavasti (Strauss 1999b; Brener ym. Tätä voidaan pitää eräänlaisena heijastuksena elämäntavasta, jossa tupakointi ja vähäinen liikunta liittyvät yhteen. Todennäköisyys käyttää terveellisiksi luokiteltavia painonhallintakeinoja kasvoi liikunta-aktiivisuuden myötä. Nuorten itsensä ilmoittamien pituuksien ja painojen on todettu vastaavan melko hyvin mitattuja arvoja (Mokdad ym. The reliability and validity of the physical activity questions in the WHO health behaviour in schoolchildren (H BSC) survey: A population study. Vastausvaihtoehdot "En, painoni on ihan OK", "En, mutta minun pitäisi laihtua", "En koska olen liian laiha" ja "Kyllä" selvensivät kysymystä. Tässä tutkimuksessa haluttiin käyttää mieluummin suomalaisten tyttöjen ikäspesifejä ylipainoisuuden raja-arvoja kuin Colen ja tutkimusryhmän (2000) kansainvälisiä raja-arvoja, koska vertailu koetun painon ja painoindekseihin perustuvien luokkien välillä haluttiin perustaa suomalaisiin painoindeksijakaumiin. British Journal of Sports Medicine 2001; 35 263-267 Boles SM, Johnson PB
Nuorten terveystapatutkimus 1977-79. Physical activity guidelines for adolescents Consensus statement. JAMA 1999; 282:1519-1522 Must A, Jacques PF, Dallal GE, Bajema CJ, Dietz WH. The HBSC Anniversary Conference. Opetushallitus, Helsinki: Hakapaino Oy, 177-192, 1995 Välimaa R. Addictive Behaviors 1997; 2231 44 French SA, Perry CL, Leon GR, Fulkerson JA. Subjektivt upplevt hälsa bland unga. European Journal of Pediatrics 2000; 159(Suppl. Duodecim 2002;118:921-929 Mokdad AH, Serdula MK, Dietz WH, Bowman BA, Marks JS, Koplan JP. Terveystieteiden laitoksen julkaisusarja 1 0/2000, 2000b: 11-43 Wabitsch M. Physical activity, TV viewing, and weight in U S youth: 1999 Youth Risk Behavior Study. International Journal of Obesity 2002; 26:544-552 Kirkcaldy BD, Shephard RJ, Siefen RG. [Online] How much physical activity is needed to improve and maintain health. Comparison of measured and self-reported weight and height in cross-sectional sample of young adolescents. Sarja tutkimukset 4/83, 41-48, 1983 Roberts SJ, Maxwell SM, Bagnall G, Bilton R. Establishing a standard definition for overweight and obesity worldwide: International survey. shtml LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tyttöjen painonpudottaminen ja painonhallintakeinot 7 3. European Journal of Pediatrics 2000; 159(Suppl 1 ): S8-S13 WHO. Suullinen tiedonanto. The obesity epidemic in children and adults: current evidence and research issues. Obesity, increased linear growth, and risk of type I diabetes in children . Rimpelä M, Rimpelä A, Ah lström S, Honkala E Kannas L, Laakso L, Paronen 0, Rajala M, Telama R, toim. Childhood predictors of adult obesity: a systematic review. Aetiology of overweight and obesity in children and adolescents. Behavioral medicine and health psychology series; volume 3. Physical activity & behavioral medicine. July 5 2001 [v iitattu 27.10.2003]. Kannas L, toim. Dieting behaviors and weight chance history in female adolescents. Overweight and obesity in European Children definition and diagnostic procedures, risk factors and consequences for later life. Has the adolescents' weight concern increased over 20 years. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 2002; 37:544-550 Koskelainen M, Sourander A, Helenius H. Koululaisten kokema terveys, hyvinvointi ja kouluviihtyvyys. Weight and diet concerns in Finn ish female and male athletes. Archives of Pediatrics & Adolescents Medicine 1999a; 153 741 747 Strauss RS. Psychology pf Sport and Exercise 2002; 3:323-338 Kaltiala-Heino R, Kautiainen S, Virtanen SM, Rimpelä A, Rimpelä M. Effects of body mass and body image on exercise motives in adolescence. Scotland Child and Adolescent Health Research Unit, University of Edinburg, 2001 Saatavana myös: http://www.hbsc.org/publications/research_protocols.html Eisenmann JC, Bartee RT, Wang MO. Terveyskasvatus. Jämförelse mellan svenskoch finskspråkiga elever 1994-1998. New England Journal of Medicine 1992, 327: 1350-1355 Nupponen H, Telama R. Liikuntakasvatuksen julkaisuja 1 Jyväskylä: Liikuntakasvatuksen tutkimusja kehittämiskeskus, 1998 Nuutinen 0, Nuutinen M. International Journal of Obesity 1999b; 23:904-8 Sundgot-Borgen J, Larsen S. Subjektiv hä lsa, hälsavanor och skoltrivsel. much. California: Sage Publications, 1999 Sallis J, Patrick K. Nuorten terveystavat Suomessa. Nordic Journal of Psychiatry 2001; 55 427-431 Maffeis C. Saatavissa: http://www. British Medical Journal 2000;320:1240-1243 Currie C, Samdal 0, Boyce W, Smith B. Pathogenic weight-control methods and selfreported eating disorders in female elite athletes and controls. International Journal of Obesity 1999; 23(Suppl 8):S1 S107 Patton GC, Carlin JB, Shao 0, Hibbert ME, Rosier M, Selzer R, Bowes G. Journai of Child Psychology and Psychiatry 1997; 38:299-306 Rimpelä A, Rimpelä M. The relationship between physical activity and self-image and problem behaviour among adolescents. Secular trends in overweight and obesity among Finnish adolescents in 1977-1999. Dieting and weight concerns among Finnish adolescents. Medicine & Science in Sports & Exercise 1999; 31:229-235 Hyyppönen E, Virtanen SM, Kenward MG, Knip M, Åkerholm HK, the Childhood Diabetes in Finland Study Group. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 1993; 3:150-155 Taub DE, Blinde EM. Lapsuusiän lihavuus lisää sepelvaltimotaudin vaaraa . Adolescents' perceptions of relative weight and self-reported weight-loss activities: analysis of 1990 YRBS national data. int/hpr/physactiv/pa. Jyväskylä: Studies on sport, physical education and health 68, 2000a Välimaa R. Eating patterns, physical activity, and attempts to change weight among adolescents. Journai of Adolescent Health; 32:281-287 Cole T J, Bellizzi MG, Flegal KM, Dietz WH. 1 ): S35-S44 Middleman AB, Vazqoez 1, Durant RH. Nuorten koettu terveys kyselyaineistojen ja ryhmähaastattelujen valossa . validity of self-reported height and weight among high school students. who. how. Health Psychology 1995; 14:548-555 Fogelholm M, Hiilloskorpi H. Long-term morbidity and mortality of overweight adolescents: A follow-up of the Harvard Growth Study of 1922 to 1935. Diabetes Care 2000; 231755-1760 lngledew DK, Sullivan G. Self-reported weight status and dieting in a cross-sectional sample of young adolescents: National Health and Nutrition Examination Survey 111. Kannas, L, Brunell, V, toim. Duodecim 2001; 117 1356-1362 Parsons TJ, Power C., Logan S, Summerbell CD. Journal of Human Nutrition and Dietetics 2001; 14: 1 03-1 09 Sallis J. Helsinki: Lääkintöhallituksen julkaisuja. Journal of Adolescent Health 1996: 18:20-26 Flegal KM. European Journal of Public Health 2003; 13 4-10 Kautiainen S, Rimpelä A, Vikat A, Virtanen SM. Current dieting, weight loss history, and weight suppression: Behavioral correlates of three dimensions of dieting. Liikunta ja liikunnallisuus osana 11-16 -vuotiaiden eurooppalaisten nuorten elämäntapaa. Medicine & Science in Sports & Exercise 1999; 31 (suppl.):S509-S514 French SA, Jeffrey RW. Pediatric Exercise Science 1994; 6:302-314 Strauss RS. Journal of Adolescent Health 1998; 22:37-42 Mikkilä V, Lahti-Koski M, Pietinen P, Virtanen SM, Rimpelä M, Nuorten lihavuuteen ja koettuun painoon liittyvät tekijät. Journal of Adolescent Research 1994; 9:483-497 Väli maa R. Health Behaviour in School-Aged Children: a WHO Cross-National Study Research Protocol for the 2001/2002 Survey. The Spread of the obesity epidemic in United States, 1991-1998. Physica l Activity Seminar. Obesity Research 2002; 10 379-385 Felts VM, Parrillo AV, Chenier T, Dunn P. Olenko sopivan kokoinen 7 Koululaisten kokemuksia painostaan ja laihduttamisesta. Bergen 4.6.2003 Sallis J, Owen N. Paino ja sen kokeminen. Adolescent dieting: healthy weight control or borderline eating disorder. The incidence of dieting amongst adolescent girls: a question of interpretation. Disordered eating and weight-control among adolescent female athletes and performance squard members. Väitöskirjatyö
Julkaistavaksi tarjottavat käsikirjoitukset tulee toimittaa LIIKUNTA & TIEDE -lehden toimitukseen (os. 09-45427214 sähköposti. Kirjoitusohjeet on julkaistu osoitteessa www.lts.fi ja niitä voi tiedustella myös lehden toimituksesta Liikuntatieteellisestä Seurasta. Toimitustyössä noudatetaan tieteellistä asiantuntija-arviokäytäntöä. Kansainvälisissä julkaisuissa aiemmin julkaistuja tutkimuksia voidaan hyväksyä julkaistavaksi, mikäli tutkimuksella katsotaan olevan erityisen suuri kansallinen merkitys. 45 merkkiä. Lyhyttä otsikkoa käytetään julkaistaessa artikkelin sivujen ylätunnisteena ja sen tulee olla mahdollisimman lyhyt, mieluiten max. 7 4 LIIKUNTA & TIEDE 5-6/2003 • Tutkimusartikkelit 2003 5. Kuviot ja taulukot tulee toimittaa erillisinä mahdollisimman korkeatasoisina mustavalkoisina paperikopioina. lausuntojen perusteella. tieteenalan kotimaista ansioitunutta tutkijaa. * Lähdeluettelo * T auluhot, kuviot ja huvatehstit 6. Lehti indeksoidaan kansainväliseen liikuntatieteelliseen SPORT -tietokantaan sekä kotimaiseen KATI -tietokantaan. Tutkimusartikkelierikoisliite 2004 -käsikirjoitukset toimitukseen 30.4. Kunkin käsikirjoituksen arvioi vähintään kaksi ko. Suomenkielisen tiivistelmän ohella käsikirjoitukseen tulee liittää englanninkielinen tiivistelmä, joka voi olla edellistä suppeampi. 4. Vierasperäisistä termeistä tulee käyttää suomalaista vastinetta, jos sellainen on olemassa.. Lehti toimii myös välineenä tutkijakoulutuksessa ja soveltuu väitöskirjan osajulkaisujen julkaisemiseen. Levykkeeseen tulee merkitä käsikirjoituksen nimi, kirjoittajat sekä käytetty tekstinkäsittelyohjelma. Artikkelityypit Käsikirjoitukset voivat olla alkuperäisraportteja tai katsausartikkeleja. * Johdanto * Tutkimusaineisto ja menetelmät * Tulokset * ]ohtopäätöhsetja pohdinta Johtopäätösten ja pohdinnan toivotaan sisältävän myös lyhyehkön taustoittavan arvion siitä, miten esitetyt tulokset ja johtopäätökset täydentävät tai kyseenalaistavat aiempaa tutkimustietoa, mahdollisesta jatkotutkimustarpeesta sekä tulosten mahdollisista käytännön sovelluksista. Julkaisuoikeudet Käsikirjoitusten mukaan tulee liittää saatekirje, jolla kirjoittajat vahvistavat, että käsikirjoitus sisältää alkuperäistä, aiemmin muualla julkaisematonta tutkimusaineistoa, jota ei ole samanaikaisesti tarjottu julkaistavaksi muualla ja jota kirjoittajat voivat tarjota julkaistavaksi muualla vain, mikäli käsikirjoitusta ei hyväksytä julkaistavaksi Liikunta &Tiede lehdessä. Aikataulu Käsikirjoitukset tulee toimittaa 30.4.2004 mennessä Liikunta & Tiede -lehden toimitukseen osoitteeseen Liikuntatieteellinen Seura, Liikunta & Tiede, Stadion, Eteläkaarre, 00250 Helsinki. leena nieminen@lts.fi www.lts.fi Liikunta & Tiede tutkimusartikkelinumero 2004 -kirjoitusohjeet 1. mennessä LIIKUNTA & TIEDE -lehti käynnisti vuonna 2000 tieteelliseen asiantuntija-arviointiin perustuvan tutkimusartikkelien julkaisemisen. Tutkijoille ja tutkijakoulutettaville lehti tarjoaa mahdollisuuden raportoida tutkimustuloksia alan kotimaisessa tieteellisessä julkaisussa. Lehti on monitieteinen ja julkaisee alkuperäisraportteja suomeksi. Mahdolliset kuviot ja taulukot tulee tallentaan erillisinä tiedostoina mieluiten tiff-muodossa. 120 merkin laajuinen. (Puh. Julkaisemisesta päättää toimitusryhmä em. Lisätieto/a: Lasse Kannas, päätoimittaja Terveyden edistämisen tutkimuskeskus Jyväskylän yliopisto puh 014-2602154 sähköposti. Toimitusryhmä voi hyväksyä julkaistavaksi myös kansainvälisessä tiedejulkaisussa tai tieteellisessä kongressissa julkaistun tutkimuksen, mikäli sillä katsotaan olevan erityistä kansallista merkitystä. Lyhenteet ja vierasperäiset termit Termit, joita käytetään lyhenteitä tulee ensimmäistä kertaa mainittaessa kirjoittaa kokonaisuudessaan. 200 sanaa. 094542720, fax: 09-45427222, sähköposti: toimisto@lts.fi). * Tiivistelmä Tiivistelmän tulee olla laajuudeltaan max. * Hahusanat 3-8 kpl. 3. Käsikirjotusten laajuus ja rakenne Käsikirjotusten tulee olla mieluiten max. Hyväksytyt artikkelit julkaistaan sekä verkkoversiona www.lts.fi että Liikunta & Tiede -lehden vuoden 2004 viimeisen numeron yhteydessä. Liikuntatieteellinen Seura, Stadion, eteläkaarre, 00250 Helsinki) 30.4.2004 mennessä. 15 sivun laajuisia ja niiden toivotaan, ellei tutkimuksen luonteesta muuta johdu, pääsääntöisesti noudattavan seuraavaa rakennetta: * Otsihhosivu. Käsikirjoitusten muoto Käsikirjoitukset tulee toimittaa kolmena paperikopiona ja levykkeellä. Otsikon tulee olla max. Tutkimusartikkelinumerossa julkaistuja artikkeleita ei voi julkaista uudelleen ilman lehden kirjallista suostumusta. Arvioinnin perusteella hyväksytyt käsikirjoitukset julkaistaan sekä verkkoversiona (ww.lts.fi) sekä LIIKUNTA & TIEDE -lehden vuoden 2004 viimeisen numeron yhteydessä. lasse.kannas@sport.jyu.fi Leena Nieminen, vastaava toimittaja Liikunta & Tiede Liikuntatieteellinen Seura puh. Tekstissä tulee käyttää 1,5 riviväliä. 2. Otsikkosivulta tulee käydä ilmi käsikirjoituksen otsikko, lyhyt otsikko, kirjoittajat sekä yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot (osoite, puhelin, fax sekä e-mail). Paperikopioissa sivut tulee numeroida
Vuori & S. 1995. Report of a WHO study group. Dimensionen sportmotorischer Leistungen. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 219. Viitattaessa tällaiseen materiaaliin merkitään tekstissä kirjoittajan nimen jälkeen huomautus "julkaisematon". Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. sivumäärästä ja painoksen suuruudesta. Penttinen, S. LIIKUNTA& TIEDES---6/2003 • Tutkimusartikkelit 2003 75. Jos kirjoittajan nimi on osa lausetta, viittaukseen merkitään pelkkä vuosiluku ja sivu suluissa, esim. Kun useisiin lähteisiin viitataan samanaikaisesti, ne ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä ja erotetaan toisistaan puolipisteellä, esim. Heikinaro-Johansson, P. Geneve. (Telama ym. Liikunta ja tiede 35 (4), 4-10. Toimintatutkimus psyykkisen valmennuksen ohjelman suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista poikien jääkiekkojoukkueessa. Turun yliopisto. 8. Mikäli kirjoittajia on enemmän kuin kaksi, mainitaan vain ensimmäinen kirjoittaja ja sen jälkeen merkintä ym., esim. 7. EuropeanJournal of Physical Education 5 (2), 147-157. New York, NY: Random House. Pulkkinen, L. Jyväskylä: LIKES-tutkimuskeskus. Concepts and theories of human development. Kuvioitten takapuolelle tulee merkitä käsikirjoituksen otsikko, kirjoittajan nimi, kuvion numero. (Roberts & Ommundsen 1996). Kun lähteenä käytetään internetin kautta tavoitettua dokumenttia, kirjoitetaan lähdeluettelon viite pääpiirteissään samaan tapaan kuin muukin viite. Eripainokset Eripainokset tulee tilata, kun käsikirjoitus on hyväksytty julkaistavaksi. G. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta: http://kirjasto .jyu. 4. Lisensiaatintutkimus. Lähdeluettelossa noudatetaan Jyväskylän yliopistosarjojen kirjoittajille annettuja ohjeita. Nuoruuden kasvuympäristöt ja opettajankoulutus opettajuuden kehitystekijöinä. WHO Koululaistutkimus 19861998. Schorndorf: Hofmann. Pehkonen 1999, 69). Taulukot Taulukoitten määrä tulee pitää minimissä. 1986. Fyysinen ja terveyskunto sekä niiden mittaus. Saatavuusja käyttötapatietojen lisäksi mainitaan viittauksen ajankohta ja dokumentin päivitysajankohta. Komiteanmietintö 1976: 42. 2002). Lisätietoja saa mm. Lerner, R. Raporttisarjat Youth and drugs. Joukkueellinen yksilöitä. 1998. Kuviot Kuvioitten tulee selventää tekstiä. Welsman, J. Komiteanmietinnöt Perhekasvatustoimikunnan mietintö. B. 9. Kuvioille tulee antaa erillisellä paperilla otsikko ja kuvateksti, joka tekee sisällön ymmärrettäväksi ilman itse tekstiin perehtymistä. 1983. Helsinki: Valtion painatuskeskus. , Huovinen, T. Luvut kokoomateoksessa Oja, P. New York, NY: Academic Press, 63105. & Mechling, H. 161/18.2.1972. 2003. M. Julkaisuaika, painos/versio ja sivuja koskevat tiedot merkitään tarkasti. 1982. Lähtökohdat liikuntaa opettavaksi luokanopettajaksi. filjyk/kokoelmat/sarjaohj eet. Sarjajulkaisut Mikkelsson, M. Taimela (toim.) Liikuntalääketiede. Liikuntakasvatuksen laitos. (Duda 2001; Lintunen 2000). Lähdeviittaukset Lähteiden määrä tulee pitää kohtuullisena. Helsinki: Duodecim, 54-68. 2002. T eoksessa I. Turun yliopiston julkaisuja D 320. Uronen, V. Levykkeelle kuviot tulee tallentaa omina erillisinä tiedostoinaan mieluiten tiff-muodossa. osoitteesta http://www.jyu.fi/-library/julkaisut/elvi. Kun lähteenä käytetyn artikkelin kirjoittajia on kaksi, molemmat mainitaan, esim. Artikkelit Kannas, L. Levykkeellä ne tulee nimetä ja tallentaa omaksi tiedostokseen. Yksityiskohtien tulee olla riittävän selkeitä niin, että ne erottuvat myös kuviota pienennettäessä. Julkaisematonta materiaalia ei mainita lähdeluettelossa. 2000. & Kytökorpi, L. Self-control and continuity from childhood to late adolescence. Jyväskylän yliopisto. Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Helsinki: WSOY. Väitöskirja. Julkaisemattomaan materiaaliin viittaamista tulee välttää. & Tynjälä, J. & Armstrong, N. pdf Esimerkkejä lähdeluettelon laadinnasta Kirjat Bös, K. Pehkonen (1999, 69) osoitti, että .... Opinnäytteet Rovio, E. Lähteet luetteloidaan ilman numeroita aakkosjärjestyksessä, riippumatta niiden esiintymisjärjestyksestä tekstissä. 1998. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 133. Tekstissä viittaus merkitään sulkuihin ja lähdeviittauksen tulee sisältää kirjoittajan nimi, julkaisuvuosi ja tarvittaessa sivunumero (esim. 10. World Health Organization Technical Report Series 516. Physical activity patterns in secondary schoolchildren. Alkuperäisartikkelissa lähdeviittausten määrä tulisi olla maksimissaan 40 ja katsausartikkelissa maksimissaan 120. 2003. Eripainosten kustannukset riippuvat mm. Taulukoista tulee toimittaa kaksi erillistä paperikopiota. Lait ja asetukset Huumausaineasetus 1972. Juniorijalkapalloilijoiden fyysinen aktiivisuus, urheilumotiivit ja kaverisuhteet kahden vuoden aikana. 2 nd ed. Musculoskeletal pain and fibromyalgia in preadolescents. In P. Ne tulee numeroida jaotsikoida selkeästi. Jyväskylän yliopisto. Elektronisen lähdeaineiston viitteessä on lisäksi ilmaistava, mistä dokumentti löytyy, hakemistopolku ja nimi. Brim (Eds.) Life-span development and behavior, Voi. Kaikista kuvioista tulee toimittaa kaksi mahdollisimman korkeatasoista mustavalkoista paperikopiota. Myös niitten määrä tulee pitää minimissä. (toim.) 2003. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä kyseisistä ohjeista. Baltes & 0. Prospective 1-year follow-up study
Nuorta tähtihyökkääjää saattaa kiinnostaa maalintekoa enemmän tieteen tekeminen. SUOMALAINEN. Näistä varoista tuetaan niin pallotaitureita kuin tieteentekijöitä. Opetusministeriö jakaa tänäkin vuonna veikkausvarat yli 355 miljoonaa euroa taiteelle, tieteelle, urheilulle ja nuorisotyölle. Suomi kiittää. Coccinella (leppäkerttu) voi pysäyttää kovimmankin pelimiehen seuraamaan evoluution ihmeitä